19.7.2017

Myllykoskia, lintuvesiä ja ilta-auringon kultaamia hiekkadyynejä

Seikkailua jälleen! Minä ja toveri Krotti annoimme siskolleni Pöllelle ja hänen kumppanilleen Mölysammakolle jouluna omatekoisen elämyslahjakortin, jolla pääsi luontoretkeilyllis-maakuntamatkailulliselle seikkailulle Poriin. (Miksi juuri sinne? Ehkä Mölysammakon arveluttavien sukujuurten johdosta. Ehkä koska Pori on hyvä seikkailumesta.) No, sattumoisin Pölle sitten päätyikin töiden perässä niille nurkille asumaan koko alkukesäksi, joten seikkailu rakentuikin vähän erilaisista lähtökohdista kuin olimme joulun aikaan olettaneet.

Joka seikkailun olennainen varjoselfie. (Näyttääpä varjoni muuten pitkältä ilta-auringossa.)

Kun lahjakortin lunastamisen aika sitten eräänä heinäkuisena lauantaina koitti, starttasimme Turusta kolmisin matkaan Poriin päin. Koska kyseessä oli erityinen elämysmatka, olimme pakanneet auton kyytiin korillisen herkkuja sekä kylmälaukullisen juomia. Lisäksi auton takaosasta löytyi tietysti lukulehtiä niin kuin kaikissa kunnon tilausajoissa kuuluu. Toveri Pöllen kohtasimme vasta hänen kämpillään Porin keskustassa. Kävimme pitsalla ja vähän fiilistelemässä Pöllen herttaista pientä puutaloasuntoa ennen kuin suuntasimme itse seikkailukohteille.

Puutaloalueella oli jännä tunnelma. Sisäpihan portailla ja kuistin kaiteilla kukkivat kesäkukat, pihapuussa pesi leppälintu ja naapuritalon ikkunalla lepäili valkoinen kissa. Pöllen asunto oli kuin aikamatka menneisyyteen.

Seikkailun alkajaisiksi karautimme Ulvilan suuntaan vieraillaksemme parilla kiehtovan oloisella mylly- ja koskikohteella. Ensin pysähdyimme Kullaalla sijaitsevalle Leineperin ruukille ihailemaan upeaa miljöötä. Vierailimme myös muutamassa käsityöpuodissa ja mukavassa pikku kahvilassakin. Kerrassaan viehättävä kohde!

Ruukikylällä pääsee tutustumaan kiehtoviin museokohteisiin. Tutkittavaa ja ihmeteltävää riittää.

Autotie ylittää Leineperinjoen mukavalta virtapaikalta. (En tiedä, millä nimellä tätä jokea pitäisi nimittää, kun sama puro tunnetaan eri osuuksilla eri nimillä, Kaasmarkussa se on Kaasmarkunjoki, Kullaalla Kullaanjoki, Leineperissä Leineperinjoki... No, Harjunpäänjoki lienee kalatalousyhteyksissä se virallinen nimi.)

Leineperissä oli tunnelmaa!

Seuraavaksi vierailimme Äijän myllyllä, jonka koskipaikan yläpuolisessa suvannossa on myös Koskin uimaranta. Kävimme rannalla kahlailemassa ihanan pehmeällä hiekkapohjalla (vesi oli liian kylmää uimiseen) ja tutustuimme kiehtovaan pieneen myllyyn. Kullaan kotiseutu- ja museoyhdistyksen ylläpitämän myllyn ovet olivat nyt auki, sillä joku paikallinen ukkeli oli paikalla, joten pääsimme sisällekin. Näimme virran äärellä pari neidonkorentoa sekä tietysti rantasipejä.

Äijän mylly kosken yläjuoksun suvantopaikalta nähtynä.

Päivän pääasiallinen maastoseikkailukohteemme Kaasmarkun luontopolku oli vuorossa seuraavana. Sää oli painostavan kuuma, ja taivaalle kertyi dramaattisia pilviä, jotka enteilivät sadekuuroja, kun läksimme tutustumaan kohteeseen. Koskipaikkaa kiertävä lenkki oli vain vajaan parin kilometrin mittainen, mutta maasto oli monin paikoin vaikeakulkuista ja polku puikkelehti milloin minnekin, joten patikoitavaa riitti juuri mukavasti. Reitin alku- ja päätepisteenä toimivan Keskisen myllyn ovet olivat myös auki, joten pääsimme kurkistamaan sisään.

Kaasmarkun luontopolku teki suuren vaikutuksen. Viidakkomaisessa tuomilehdossa laajan kivikkoisen koskialueen rannoilla oli eksoottinen tunnelma. Odotin miltei jo kohtaavani kuningaskalastajan, mutta sitä ei tullut vastaan. Sen sijaan neidonkorentoja näkyi lisää, ja löysimme myös yhden edesmenneen yksilön siivet irtonaisina polulta. Lisäksi näimme juotikkaan, joka saattoi olla ihan oikea iilimato! (Yritin saada sitä tarttumaan käteeni, mutta sitä vähän laiskotti. Ei se kuitenkaan hevosjuotikkaalta näyttänyt.)

Kaasmarkun luontopolku oli tosi hieno paikka! Suosittelen lämpimästi kaikille luontokohteista kiinnostuneille Porin nurkilla seikkaileville, tosin en huterajalkaisille tai heppoisilla kengillä liikkeellä oleville enkä ehkä erikoisen korkeanpaikankammoisillekaan (sillat olivat nimittäin aika hirveitä).

Yksi upean metallinhohtoinen neidonkorento laskeutui kuvausetäisyydelle.

Kun kosket ja myllyt Ulvilassa oli tutkittu, jatkettiin takaisin Poriin päin. Vierailimme iltapäivän auringonpaisteessa Enäjärven lintulavalla. Yritimme löytää järveltä uiveloita, mutta putkeen osui vain telkkä- ja silkkiuikkupoikueita, jokunen lapasorsa, monta harmaahaikaraa, joutsenia - ja vähän yllättäen myös pari räyskää. Lavalle johtavan polun varresta saatiin kerättyä mukaan vähän villivihanneksia.

Enäjärven lintulavalla kiikartelemassa plutakon elämää.

Enäjärveltä palattiin Porin keskustaan ostamaan grillattavia iltaruuaksi. Pori Jazzin vuoksi oli vähän ruuhkaa ja muuttuneita liikennejärjestelyjä, mutta selvisimme kauppareissusta kuitenkin melko ketterästi. Sitten otettiin suunta kohti reissun loppuhuipennusta, Yyteriä, missä suuntasimme ensin parille lintutornille, Langouraan ja Huhtalaan.

Sää oli edelleen kuuma, vaikka päivä oli jo taittumassa iltaan. Vesilinnut lepäilivät, ja väreily haittasi näkyvyyttä, mutta suohaukkoja ja harmaahaikaroita nähtiin vilisemällä. Jokunen mustapääkerttu ja tiltalttikin lauloi vielä. Huhtalan tornille johtava pitkospuureitti näyttäytyi ilta-auringon valossa aivan satumaisen kauniina.

Pitkoksia, heinikkoa ja ilta-aurinkoa. (Osa pitkoksista joustaa jalan alla niin, että niillä voi hyppiä kuin trampoliinilla!)

Yyteriläistä rantaniittymaisemaa.

Linturetkeilyjen jälkeen ohjelmassa oli enää illan viimeinen kohde, Yyterin sannat. Uimarannalla oli upeaan säähän nähden melko vähän porukkaa ja rauhallinen meininki. Kaverit pulahtivat uimaan, ja minäkin vähän kahlailin, mutta mielestäni vesi oli vähän turhan kylmää vielä. Onneksi ilma oli tosi lämmin - puuskainen merituulikin tuntui ihanan leudolta. Yritin myös kiikaroida lintuja mereltä, mutta erikoisempia havaintoja en tehnyt. Niinpä keskityinkin sitten vain fiilistelemään maisemia ja nauttimaan eväistä.

Flamingomuki oli toki mukana seikkailussa.

Rannalla riitti tilaa.

Olimme ajatelleet mennä vielä biitsillähengailun ja uimisen jälkeen jollekin nuotiopaikalle grillaamaan iltaruokaa, mutta kun leirintäalueen lähettyviltä löytyikin kelpo tulipaikka, emme lähteneet merta edemmäksi kalaan. Siinä istuskellessamme teimme hauskoja luontohavaintojakin: kettu hipsi tien yli leirintäalueelle ja lokit pyrkivät uhkarohkeasti varastamaan eväitämme.

Kun grillailut oli grillailtu heitimme Pöllen ja Mölysammakon takaisin Porin keskustaan ja lähdimme Krotin kanssa kaksin kotimatkalle Turkuun. Aurinko laski taas oikein värikylläisesti, ja täysikuu hiipi taivaankannelle. Eläimiäkään ei juoksennellut tällä kertaa tielle, joten mikäs siinä oli kesäyössä reissatessa. Matkalla piti kyllä pysähtyä hetkeksi välitorkahdukselle, jotta jaksoi pysyä skarppina kotiin asti.

Upean päivän päätteeksi saatiin vielä oikein miellyttävä auringonlasku. <3

Perin mainio seikkailu! Kyllä Porin nurkilla riittää hyviä kohteita. (Olisin muuten halunnut lisätä postauksen otsikkoon myös "tappelua nakkikioskin jonossa", mutta ei saa olla ilkeä.) Sadan luontohetken blogihaasteeseen tästä syntyi kaiketi viisi listattavaa hetkeä, joten numerossa 72 mennään.

17.7.2017

Rymsteerausta parvekkeella

Vasta kun pääsin tuumimasta, että parvekepuutarhamme voisi alkaa olla niin sanotusti valmis tälle kesälle - että jatkossa se kaipaisi vain tarkkailua ja ylläpitohoitoa - tulikin idea ryhtyä vähän uudelleenjärjestelemään tilaa. Emme nyt sentään laittaneet koko paikkaa uusiksi, mutta siirsimme muutaman ison elementin eri paikoille ja väsäsimme yhden uuden yksityiskohdan. Olen kyllä oikein tyytyväinen lopputulokseen.

Näkymä parvekkeen ovelta peränurkalle päin on nyt tällainen.

Vesiaihe ehti olla koko viime kesän ja puolet tästäkin heti parvekkeen oven edessä, mutta nyt lykkäsimme sen aivan puutarhan perälle - niin että kun avaa oven, kuulee ensin vain veden solinan, ja vasta astuttuaan sisälle puutarhaan näkee itse vesiaiheen. Tällä paikalla vesiaiheen ympärille mahtui asettelemaan paljon enemmän kasveja, ja ratkaisua tuki myös se, että ilmakuplia pulputtavan letkun sai vedettyä aiempaa näppärämmin piiloon ja pois kävelyreitiltä.

Uutta vesiaiheasetelmaa rakentamassa. Vasemmalla mustasilmäsusanna. Oikealla maitotonkan päällä karhunköynnös ja kosmoskukkia. Lisäksi tuohon eteen keskelle tuli vielä kallaistutus.

Valmis kokonaisuus! (Ja tietysti jokin asiaankuulumaton muovipurkkitorni tuossa nurkalla... koska en minäkään aina jaksa raivata kaikkea ylimääräistä sälää pois kuvauspaikalta ennen kuin ryhdyn räpsimään.)

Vesiaiheen entiselle paikalle siirsimme raparperin. Se sopii hyvin siinä jo ennestään majailleen mustaherukkapensaan viereen - vähän kuin lapsuudenkotini vanhalla kasvimaalla, jonka reunalla raparperit ja herukkapensaat viihtyivät vieretysten. Lisäksi tähän nurkkaan siirtyi ihana vaaleanpuna-keltainen pelargoni- ja marketta-asetelma sekä puutarhan maskottigorilla. (Se on siis se sama vanha pehmolelu, jonka pelastimme aikanaan ojasta, ja se on edelleen melko savinen. Gorillan perusteellinen peseminen ja korjaaminen on kyllä suunnitelmissa, muttei kovin korkealla prioriteetilla, sillä onhan se ihan hauska näinkin.)

Näkymä partsin ovelta etuseinälle päin sisältää nyt paitsi vanhan lipaston, jonka päällä on pari parvekelaatikkoa, myös kesäkukka-asetelman, gorillamaskotin, raparperin ja tietysti mustaherukan.

Lisäksi yrttihyllyn pääty on ollut vähän häiritsevän tyhjä ja epäsiisti, joten laitoimme siihen naulat parille emalimukille, joihin kylvimme neidonkukkaa. Toinen muki löytyi omasta kaapista, mutta toisen kävimme ostamassa Ekotorilta. Mukien yläpuolelle laitoimme vielä yhden naulan koriste-esineitä varten. Nyt siihen tuli vihreitä lasitiukuja, jotka sopivat kesäisen parvekkeen vehreyteen.

Yrttihyllyn päädyn uusi ilme. Emalimukien kahvoissa on tosi näppärästi juuri naulan kannan mentävät urat, minkä johdosta mukit pysyvät niissä hyvin eivätkä ole ihan helposti vaarassa pudota.

Tämmöisiä uudistuksia. Katsotaan, josko saisin piakkoin tehtyä myös parvekepuutarhan heinäkuun suuren kukkakuvakoosteen, sillä aika moni kasvi kukkii nyt, ja olen toki kuvannut niitä aktiivisesti, joten muistikortilla lienee jo mukavasti esittelykelpoista materiaalia.

Mitäs tykkäätte näistä rymsteerauksista?

12.7.2017

On, on kesä ja yö

Kesä-heinäkuun vaihteessa tajusin, että pian keskikesän valoisat, linnunlauluntäyteiset yöt ovat taas takanapäin, ja minulle tuli milteipä paniikinomainen tarve lähteä vielä ainakin kerran kunnon yöseikkailulle nauttimaan tästä ihanasta hetkestä ja tietysti myös bongaamaan lintuja. Toveri Krotti on onneksi siitä hyvä tyyppi, että hän innostuu mukaan seikkailuun kuin seikkailuun - vaikka tiedossa olisikin lintubongausta ja valvomista aamuyölle. Niinpä retkiseuraa ei tarvinnut rekrytoida kaukaa.

Eräänä heinäkuun alun lämpimänä, tyynenä ja aurinkoisena iltana me sitten karautimme yöseikkailulle Paraisten ympäristöön. Illan pääasialliset retkikohteemme, Mustfinnin ranta ja Pettebyn lintutorni, olivat meille täysin uusia ja vieraita, mutta ne pääsivät kyllä kertaheitolla suosikkipaikkojen listalle. Pyörähdimme myös Lemlaxin suunnalla suorittamassa vähän paheksuttavaa autobongausta, ja kotimatkalla piti vielä pysähtyä Turussa jokirantaan kuuntelemaan lintuja.

Tsiigarointia biitsillä romanttisesti auringonlaskussa. (Kameran takana toveri Krotti.)

Aurinko oli jo matalalla, kun saavuimme Mustfinnille. Upea hiekkaranta oli täysin autio, ja meri kimalsi auringonlaskun kultaa. Vain korppien kolkko huutelu, lokkien kiljunta ja aaltojen loiske rantaan rikkoivat hiljaisuuden. Olin valinnut tämän biitsin seikkailukohteeksi lähinnä päästäkseni bongaamaan tukkakoskelon - kyllä, olin jotenkin onnistunut olemaan havaitsematta sitä aiemmin tänä vuonna - ja sieltähän se ilokseni löytyikin, mutta eniten riemuitsin siitä, että bongausreissu toi meidät niin kauniiseen paikkaan niin täydellisellä valon hetkellä.

Viipyilimme pitkään Mustfinnillä ihailemassa auringonlaskua. Otin miljoona kuvaa. Tässä muutama.

Kun aurinko painui mailleen, oli aika jatkaa seikkailua. Lähdimme etsiskelemään Pettebyn tornia tietämättä täsmälleen, minne olemme menossa. Olin keksinyt kohteen Tiirasta, mutta Google ei oikein löytänyt siitä mitään lisätietoja. Onneksi kuitenkin vanha kunnon lintutornikirja tunsi kohteen ja löysimme sen avulla oikeaan paikkaan. Matkalla näimme pari hirveä pelloilla ja lukuisia metsäkauriita, joista pari ylitti tien auton edestä. Yksi kettukin näkyi niityllä myyräjahdissa.

Seikkailumme osui mukavasti miltei täyden kuun aikaan.

Täytyy sanoa, että hieman paremmalla ennakkosuunnittelulla tämänkin seikkailun olisi ehkä voinut toteuttaa paljon järkevämminkin kuin ympäriinsä autoillen, sillä Paraisille pääsisi Turusta ihan näppärästi bussilla ja siitä voisi sitten jatkaa pyöräillen kohteelta toiselle. Sitä en tiedä, pääseekö Paraisten suunnasta bussilla takaisin Turkuun enää aamuyöllä, mutta ainakin Kaarinasta melko varmasti pääsee, joten poljettavaa ei ehkä kertyisi mitenkään ylettömästi.

Pyöräillen saisi nauttia kosteanraikkaasta yöilmasta koko seikkailun ajan, eikä vain pysähdyksillä ja hitailla tieosuuksilla, joilla on mukava ajaa ikkunat auki, ja polkiessa tulisi varmasti havainneeksi myös paljon enemmän. Hoidin tämän reissun "suunnittelun" kuitenkin vain pari tuntia ennen kuin lähdimme matkaan, joten tällaiset hienoudet tulivat mieleen vasta tien päällä. (Eikä minulla edes ole pyörää Turussa. Se on jäänyt sinne landelle vanhempieni luokse. Voi kauhia.)

Ajoimme ensin Pettebyn tornin ohitse - vaikka olihan sinne opastekin.

Pettebyhyn halusin pysähtyä kuullakseni rastaskerttusen, jonka havaitsemiselta olin myös jotenkin mystisesti välttynyt läpi koko alkukesän. Heti, kun nousimme autosta, kuuluikin ruovikosta jo ison kerttusen karheaa laulua. No, en minä nyt kuitenkaan onneksi niin bongaushenkinen ole, että matka olisi jatkunut saman tien, kun olennainen havainto saatiin. Pitihän sitä nyt päästä myös seikkailemaan maastoon ja tutustumaan uuteen lintutorniin. Niinpä lähdimme käppäilemään pientä ajouraa pitkin kyltin osoittamaan suuntaan.

Metsäkauris ruokaili pellolla aivan tornille vievän polun vieressä. Se huomasi meidät pensaikon takaa vasta, kun olimme jo ihan kohdalla, ja säikähti karkuun. Muita nelijalkaisia ei näkynyt, mutta kerttusten laulua kuului ruovikon kätköistä ja yksi luhtakanakin äänteli jossain lähistöllä. Viipyilimme jonkin aikaa tornissa yrittäen kiikaroida ruovikon takana lahdella lepäileviä vesilintuja, mutta vain joutsenet saatiin hämärässä määritettyä. Yön pimein hetki alkoi pikkuhiljaa lähestyä - auringonlaskun hehku taivaanrannassa hiipui tehdäkseen pian jo tietä auringonnousulle.

Polku vei tiheän ruovikon läpi.

Pettebyn torni oli matala ja mukava.

Pettebystä seikkailu jatkui sitten Lemlaxin suuntaan, missä oli tarkoitus pysähtyä parille paikalle kuuntelemaan, josko aiemmin havaitut yölinnut olisivat yhä äänessä. Matkalla näimme useamman kotikissan harhailemassa tienvarressa - tuli vähän surku - sekä yhden supikoiranpennun! Ensimmäinen bongauspysähdys oli eräällä soramontulla, missä oli kuulemma kuultu kehrääjää vielä ihan viime öinä. Istuskelimme hetken hiljaa korvat höröllään, mutta kehrääjää tai mitään muutakaan ei kuulunut. No, ei se mitään. Matka jatkui.

Hiljaisella soramontulla tuli pienet kauhuleffavibat. Paikka sopisi kirvesmurhakohtauksen näyttämöksi.

Seuraavaksi stoppasimme Kapellstrandille sillan pieleen, missä oli kuultu aiemmin lehtopöllöjä. Tällä pysähdyksellä tärppäsikin heti. Saman tien, kun avasimme auton ikkunat, kantautui korviimme jostain aivan läheltä muutama kirkas naukaisu. Jäimme kuuntelemaan ja fiilistelemään. Pöllöjen ääniä kuului molemmilta puolilta tietä - ehkä myös suoraan tien yläpuolelta - ja ääntelijöitä tuntui olevan pari-kolme yksilöä. Upea elämys!

Kapellstrandin ruovikossa lauloi myös useampi ruokokerttunen.

Näiden pysähdysten jälkeen otettiin suunta takaisin Turkuun päin. Yritin vähän ehdotella seikkailun jatkamista Kuusistoon, mutta Krotti meinasi jo nukahtaa pystyyn. Niinpä koukkasimme enää yhdelle kohteelle, Turun Ylioppilaskylään. Aurajoen varressa Joukkilan takana on laulanut koko kesän pensassirkkalintu, mutten ollut aiemmin saanut lähdettyä bongaamaan sitä. Lenkkeilimme pätkän matkaa jokirannassa toiveikkaina, mutta sirkkalintua ei nyt kuulunut. Viitakerttunen kuitenkin ilahdutti laulullaan, ja punarinta helähti myös pari kertaa rauhallisen tiksuttelunsa lomassa.

Kun palasimme Runosmäkeen, aamu jo sarasti ja koko lähiö nukkui. Vaikka olin jo aivan hurjan väsynyt, en meinannut heti saada unta, sillä olin aivan liian iloinen tästä kaikesta. Tuntui kyllä myös tosi haikealta, sillä todennäköisesti tämä jäisi vuoden viimeiseksi keskikesän yöretkeksi. Rakastan näitä kesäöitä niin. ♥

#100hetkeäluonnossa (65-67/100)

9.7.2017

Avoimissa puutarhoissa

Lisää puutarhajuttuja tulee, nimittäin nyt minäkin ehdin viimein jakamaan kuvia ja tunnelmia Avoimet puutarhat -päivästä! Emme itse avanneet parvekepuutarhaamme vierailijoille (sitä olisi kyllä hauska kokeilla jonain vuonna), vaan lähdimme kiertämään muiden luona. Valitsimme kohteiksemme Ritvan tomaattitarhan, Kupittaan siirtolapuutarhan, Ailin ruusutarhan ja Ilolan arboretumin. Päivä oli täällä Varsinais-Suomessa melko pilvinen ja harmaa mutta oikein mukavan lämmin ja tyyni.

Valo-olosuhteiltaan päivä ei ollut kuvausteknisesti kaunein, mutta puutarhat olivat sitäkin nätimpiä.

Ritvan tomaattitarha oli vaikuttava - pienellä kaupunkitontilla yli sata eri tomaattilajiketta! Puutarhan emäntä "Tomaatti-Ritu" tekee viljelykokeiluja pohjoisilla, lyhyen kasvukauden lajikkeilla ja kirjoittaa niistä Tomattihurahdus-blogissaan. Pihassa kasvoi tomaatteja niin viljelylavoilla, kasvihuoneissa kuin ikkunalaudallakin, ja myös parveke oli täynnä niitä. (Siellä näytti jotenkin kotoisalta.) Vierailijat saivat kartan ja infolehtisen käteen viljelmiin tutustumista helpottamaan. Se olikin tosi hyvä juttu, koska muuten paikka olisi ollut lähinnä häkellyttävä. Tietoja paperista lueskellen kierros tomaattitarhassa oli todella kiehtova kokemus.

Tomaatti-Ritun kasvihuone oli ihailtavan täynnä.

Olen aina halunnut vierailla Kupittaan siirtolapuutarhapalstoilla, mutten ole kertaakaan aiemmin ehtinyt käydä siellä minkään avoimien ovien päivän yhteydessä. Nyt se tuli viimein tehtyä! Ensitöiksemme otimme kaffetta ja välipalaa mukavasta pienestä siirtolapuutarhakahvilasta ja sitten lähdimme kiertämään palstoja. Vain osa puutarhoista oli avoinna kävijöille, mutta emme olisi ehtineetkään vierailla kaikissa, joten sen puolesta ihan hyväkin. Kokonaisuutta pystyi mainiosti fiilistelemään ihan polkuja kierrellen ja muutamalla palstalla pistäytyen.

Kupittaan siirtolapuutarha on oikein viehättävä. Sen poluilla on mukava kulkea ja kurkkia pensasaitojen taakse kätkeytyviä jännittäviä pikku puutarhoja. Nyt, kun puutarhapalstoille pääsi vierailemaan, olin kuitenkin vähän yllättynyt siitä, miten tylsiä suuri osa niistä oli - tosi moni koostui vain tasaiseksi leikatusta nurmikentästä, pienestä perunamaasta ja parista omenapuusta. No, oli joukossa toki ihan hurjan hienojakin palstoja. Yksi kasvoi villinään erilaisia kukkivia pensaita, joiden muodostaman kujan perällä mökin vieressä surisi mehiläistarha!

Tämä kuva on suosikkipuutarhapalstaltani - siltä, jossa oli mehiläistarha. Mökki oli ihanasti pensaiden kätköissä. Ruusut kukkivat sen ympärillä, ja räystäiden alla oli linnunpönttöjä. Juuri tällainen olisi minun siirtolapuutarhamökkini.

Turusta seikkailu jatkui Salon suuntaan. Sopivasti matkan varrella Kaarinassa sijaitsee Ailin ruusutarha, niin ikään yksityisen omakotipihan puutarha, joka houkutteli myös pistäytymään. Suhteellisen pieni pihamaa oli aivan täynnä ruusupensaita, joiden lisäksi etenkin kärhöjä oli vaikka millä mitalla. Vierailijoitakin riitti. Sekaan kuitenkin mahtui kiertämään puutarhan kapeita polkuja ja ihastelemaan kasvien paljoutta aivan rauhassa. Vaikuttava paikka!

Ailin ruusutarhassa.

Kuvasin Aililla lähinnä yksittäisiä kukkia, sillä hyvää yleiskuvaa paikasta oli yllättävän vaikea ottaa kasvien runsauden ja kasvuston tiheyden vuoksi.

Päivän viimeinen kohde oli Ilolan arboretum Salossa. Sielläkään en ollut aiemmin vieraillut, mutta olin kuullut, että paikka on tosi hieno, viiden hehtaarin laajuinen yksityinen arboretum. Laaja ja monipuolinen se olikin! Saavuimme puistoon ihastuttavan kukkivan alppiruusu- ja atsaleatiheikön läpi. Oli hauskaa, että kukkia oli edelleen runsaasti, vaikka elettiin jo heinäkuun alkua. Alppiruusujen luota polku vei mäntykankaan poikki suo- ja kalliopuutarhaan. Lopuksi tultiin suurelle lammelle, jota reunustivat monenlaiset kauniit istutukset.

Arboretum oli puulajien ja -lajikkeiden runsauden puolesta oikein hieno, mutta suurin osa puista oli vielä hyvin pieniä taimia, joten erikoisen näyttäviä ne eivät tietenkään vielä olleet. Puisto on myös rakennettu keskelle ankeata talousmännikköä, ja koska erikoispuut ja -pensaat eivät olleet vielä järin isoja, eivätkä siten peittäneet näkyvyyttä taustamaiseman suuntaan, ei kokonaisuus näyttänyt mitenkään kovin kauniilta. Joidenkin kymmenien vuosien päästä siitä kuitenkin tulee varmasti tosi upea.

Niin ihanan värisiä atsaleoja! <3

Alppiruusut olivat paikoin aika isokokoisia.

Yksittäisistä kohdista arboretumissa sai otettua oikein edustavan näköisiä kuvia.

Kokonaisuus näytti kuitenkin pitkälti tältä: taustalla kuivaa mäntykangasta, istutuksissa muutama pieni erikoispuuntaimi, hiekkaa ja paljon ihan lyhyeksi leikattua nurmikenttää. :D

Lammella uiskenteli kolme kanadanhanhea. Tyynessä säässä metsä heijastui kauniisti veden pintaan. <3

Paluumatkalla Turkuun päin teimme vielä spontaanin välipysähdyksen Pohjolan puutarhalle katsastamaan taimitarjontaa ja nauttimaan kupposen kaffea Kotakahvilasta. Avointen puutarhojen päivä oli jo päättynyt, mutta kahvila oli onneksi vielä auki. Aurinko tuli esiin pilvien takaa, ja tuntui tosi kesäiseltä istuskella pihassa kukkien keskellä kahvittelemassa.

Vähän pinkkiä lopuksi. Arvatkaa, miten ylpeä olen kuvan maanisesta värikylläisyydestä! :D

Olen oikein tyytyväinen tähän päivään. Ensi vuonnakin pitää tosissaan yrittää osallistua Avoimiin puutarhoihin - joko itse puutarhan pitäjänä tai jälleen vierailijana - sillä turhan monena kesänä olen ollut jossain reissussa tai muuten varattuna juuri taktisella hetkellä ja missannut koko tapahtuman. Päivä kannattaa laittaa kalenteriin ajoissa ja pitää se varattuna puutarhaseikkailuille.

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla
#100hetkeäluonnossa (64/100)

6.7.2017

Parvekepuutarhan viidakoituminen

Vaikka tänä kesänä pääsimme kylmien säiden vuoksi hiukan viime vuotta myöhemmin istuttamaan kasveja ulos parvekkeelle, nyt aletaan kuitenkin olla taas jo siinä vaiheessa, että parvekepuutarhamme on muuttunut eräänlaiseksi viidakoksi. Tunnelmaa täydentää vielä se, miten kuumankostea ilma lasitetulla parvekkeella on tyyninä ja aurinkoisina päivinä. Jaan nyt muutamia kuvia viidakoitumiskehityksestä kuluneen kuukauden ajalta.

Tältä näytti parvekkeen pöydällä, hyllyssä ja peräseinällä muutama päivä sitten. Tomaatit, paprikat, yrtit, krassit, mansikat ja koristekasvit rehottivat jo valtoimenaan, ja kasvu tietysti jatkuu yhä. Maljakossa hyllyn päällä ovat pääsiäisenä koristeeksi tuodut pajunoksat, jotka alkoivat versoa vesimaljassa niin mukavasti, että ne oli pakko pitää.

Tämä kuvapari havainnollistaa etenkin kurkkujen, kesäkurpitsoiden ja perunoiden kasvua. Ensimmäinen kuva on kesäkuun alusta, toinen viime viikolta. (Hassua, että kastelukannu on molemmissa kuvissa samassa paikassa!)

Näissä on vähän samaa asiaa toisesta kuvakulmasta. Ensimmäisessä ruudussa ovat parvekkeen oven pielessä, seinän vieressä sijaitsevat istutukset toukokuun lopulla. Toisessa kuvassa sama kohta kesäkuun lopulla.

Tässä puolestaan peruna- ja härkäpapuviljelmän kasvu viimeisen kuukauden ajalta.

Parvekelaatikoissa lipaston päällä, siis parvekkeen etuseinällä aivan laseja vasten, on tänä vuonna pääasiassa erilaisia mesikukkia houkuttelemassa pölyttäjiä paikalle. Tämäkin kasvusto alkaa olla tosi tiheää, ja eilen avautuivat jo ensimmäiset kukat. Postaan niistä kuvia, kunhan useampi avautuu!

Huomenna aukeaa varmaankin taas viikonlopun Kukkailottelu-linkitys Mansikkatilan mailla -blogissa, joten otan nyt näiden vehreiden kuvien myötä varaslähdön siihen!

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla