15.5.2014

Ensimmäiset viisitoista minuuttia

Katsokaa, perustin blogin! Katsokaa, ilman päätä!

Blogit ovat ihmeellisen suosittuja. (En edes oikeastaan ymmärrä miksi. Nehän ovat jo ihan eilistä. Kuka sitä paitsi tuhlaa aikaansa epämääräisiin, toimittamattomiin, yleensä lähdeviitteettömiin kirjoitelmanmöhkäleisiin ja niiden kylkeen lätkäistyihin yhtä epämääräisiin kuviin, kun voisi olla vaikka ulkona kiipeämässä puuhun hakemaan köyttä, jonka joku on sitonut sinne ja sittemmin hylännyt? No, aina välillä muun muassa minä, mutta seuraan kyllä pääasiassa tuttujeni blogeja, koska haluan tietää, mitä heille kuuluu silloinkin, kun en ehdi udella heiltä tietoja henkilökohtaisesti.)

No, koska minäkin olen suosittu, havaitsin tässä olevan aivan selkeän virheen ja päätin korjata sen. (Samankaltaiset asiat vetävät usein toisiaan puoleensa, joten väistämättä minunkin oli lopulta ajauduttava henkilökohtaiseen käsikähmään ainakin yhden blogin kanssa. Tumblr-blogiani ei lasketa. Sitä ei virallisesti ole olemassa.)

Olen kuitenkin myös aivan kohtuuttoman kiireinen yksilö (sellainen joka haluaa olla suunnilleen kaikkea ja kaikkialla samanaikaisesti), eikä minulla oikeastaan pitäisi edes olla resursseja tähän, joten tein hienon lupauksen itselleni ja läheisilleni: vaikka ehkä päivitänkin blogiani jopa viikoittain, en käytä yhden päivityksen tekemiseen enempää kuin viisitoista minuuttia kerrallaan.

Todennäköisesti teen useimmat päivitykseni myös
a) aamuyöllä (en pitkään valvottuani, vaan juuri herättyäni)
b) sängyssä, kännykällä
d) sopivan muusan läsnäollessa (lue: orjahaamukirjoittajaa hyväksikäyttäen)
c) muulla tavalla epämääräisesti, miten: [insertoi tähän haluamasi epämääräisyys]

Googlasin muuten juuri, mitä "viikari" tarkoittaa, ja sain tietää, ettei se ole ainoastaan sukunimi tai "semmonen sana" vaan ilmeisesti myös synonyymi jonkinlaiselle pikkupojalle. Pikkupojalle! No, oli miten oli, kummitätini on suuressa viisaudessaan nimittänyt minua sellaiseksi tai vauhti-sellaiseksi suunnilleen aina, ja ehkä siksi koen sen jotenkin kuvaavan minua.

Mutta nyt on kulunut jo 14 minuuttia, ja tämä teksti haluaa tulla julkaistuksi. Palaan asiaan. (En kyllä varmaankaan kummitätini suhteen. Hänestä tuskin kuulette tässä blogissa enää toistamiseen, vaikka hän onkin aika hyvä henkilö. Tämä on kuitenkin lifestyle-blogi, eikä hän kuulu asiaan minun osaltani erityisen keskeisesti. Saa nähdä, mitä siihen sitten kuuluu.)

Tämä kaikki kuulostaa nyt jotenkin tosi hirveältä, mutta oikeasti tästä tulee kyllä oikein hyvä blogi. Kannattaa ihan ehdottomasti - kaiken uhallakin - jäädä seuraamaan!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti