5.6.2014

Jurmo, mahtava paikka

Teimme viikonloppuna kolmen päivän seikkailun Korppoon Jurmoon, kaukana ulkosaaristossa sijaitsevaan pikku saareen. Jurmo on mahtava paikka. Olen retkeillyt siellä jo useasti aiemminkin, mutta joka ikinen kerta se tarjoaa uutta nähtävää ja koettavaa.

Keskeisin syy jatkuvalle halulleni reissata takaisin tälle karulle saarelle ovat tietysti linnut. Niiden suhteen Jurmo on erityisen mahtava paikka. Tähän aikaan kesästä linnut olivat jo saavuttaneet "hengailemme ympäriinsä pikku parvina untuvikkojemme kanssa" -vaiheen. Runsaasti suloisia pienokaisia oli siis nähtävillä, mutta ei meininki lintujen osalta tietenkään ollut sillä samalla kutkuttavan jännittävällä tasolla, joka vauhdikkaimpina muuttoaikoina vallitsee. (Se on jotakin aivan hillitöntä.)

Lintujen lisäksi Jurmossa on kiviä.

Saaren rannat ovat täynnä näitä.
© Pölle

Lintujen läsnäolo näkyy myös rantakivikossa.
© Pölle

Tänä viikonloppuna Jurmossa oli myös hyvin paljon sumua.

Sumu oli hyvin sankkaa heti lauantaiaamuna viiden aikaan.
© Krotti


Sumu virtasi pitkin päivää nummien yli aavemaisen kauniisti. Kuvassa myös uljas huppupäinen profiilini.
© Pölle

Juuri kun näytti kirkastuvan, sumua vyöryi mereltä lisää.
© Pölle

Kunne sitten sunnuntaina juuri ennen lähtöämme: sininen taivas ja näkyvyys horisonttiin asti. (Tämän kuvan otin minä. Huomaa hienosta kuvan laadusta.)

Kaikesta sumusta huolimatta onnistuimme siis lopulta tietysti polttamaan naamamme auringossa. (Auringonpolttamat nenät ikävä kyllä kuuluvat alkukesän meriretkien vakiosettiin aika olennaisesti. Joku saattaisi jopa epäillä, ettei olla missään merellä edes käytykään, jos kellään ei olisikaan naama punaisena retken jälkeen.)
 
Linnuista minulla on tuskin lainkaan kuvia, sillä (kuten lienette kuvieni loistavasta laadusta havainneet) kuvaan kännykälläni, eikä sillä pysty edes kaukoputken läpi saamaan oikein mitään esittelykelpoista. (Niin, ja nämäkö muut täällä julkaisemani kuvat sitten ovat aivan esittelykelpoisia? En tiedä, mutta ainakin niissä näkyy yleensä jotakin edes etäisesti tunnistettavaa.) Kavereiltakaan ole vielä tässä vaiheessa ilmestynyt mitään käyttökelpoista, joten lintukuvien sijaan saatte lammaksen ja kolme alpakkaa.

Tämä yksilö kellahti ja käpertyi.
© Krotti

Myös alpakat olivat levolla.
© Krotti

Kuten näkyy, Jurmo on kaiken kaikkiaan mahtava paikka. Se pysyy edelleen lämpimästi suositeltavien retkikohteiden listani kärkikahinoissa, joten en voi muuta sanoa kuin: menkää sinne ja kokekaa saaren karu kauneus!

Katsokaa nyt tätäkin näkymää. Mahtava paikka.
© Krotti

PS. Tämän retken järjesti Luonto-Liiton Varsinais-Suomen piiri, jonka nuortenretket ovat yleisesti ottaen aika hyviä. Suosittelen kaikille vähääkään aiheesta kiinnostuneille. Kevyttä, helposti lähestyttävää ja leppoisaa luonnonharrastustoimintaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti