4.9.2014

Vihulaiset vauhdissa

Palasin liki koko elokuun ahmaisseelta Seili-seikkailultani (joka enimmäkseen oli vähemmän seikkailullinen ja enemmän tasapaksun tietoteknistieteellinen, siis kirjoitus- ja analyysihommiin painottuvaa työtä sisältävä) ja kohtasin melko tyrmistyttävän tosiasian.

"Me ehkä voitettiin vihannespunkit, mut me ollaan taidettu hävitä taistelu jauhiaisille", hymähti Pölle, kun tölväsin täyttä vauhtia parvekkeelle katsomaan, mitä fabulöösille parvekepuutarhallemme kuuluu.

No, siinä missä parvekkeen ikkunanpuoleinen seinusta näytti heinäkuun lopussa tältä:

Ennen.

oli se nyt elokuun lopussa tämän näköinen:

Jälkeen.

Melkomoinen tuho. Ansarijauhiaiset olivat mussuttaneet elokuun kuluessa koko kurkkukasvuston. Myöhemmin ilmeni, että myös vihannespunkeilla oli osuutensa asiaan, mutta laajimmat tuhot olivat ilmeisesti jauhiaisten syytä.

No, annamme viimeisten kypsymässä olevien kurkkujen tulla valmiiksi ja tuhoamme sitten kasvuston. Jauhiaiset on nimittäin mahdollista torjua, jos niitä ei vielä massaesiinny, mutta nyt, kun niitä on joka ikisellä jäljelläolevalla lehdellä, tehokkain keino estää niiden leviäiminen on invaasion kokeneen kasvuston tuhoaminen.

Valitettavasti emme voi nyt tarkkailla, miten myöhään syksyllä kurkkumme olisivat vielä kukkineet ja kantaneet hedelmää lämpimällä parvekkeella. No, onpahan meillä vielä tomaatit, sillä niitä jauhiaiset eivät ole jostakin syystä halunneet syödä kuin ihan vähän sieltä täältä.

Taistelu vihulaisia vastaan jatkuu tomaattien, unikkojen, yrttien ja papujen pelastamiseksi. Torjunnassa on käytetty enimmäkseen mäntysuopaliuosta (loraus mäntysuopaa kraanaveden sekaan), jota on sumuteltu pullosta lehtien alapinnoille, missä ötökät viihtyvät, mutta myös oikeata paheellista hyönteismyrkkyä on välillä jouduttu hyödyntämään kriisitilanteissa (vaikka eipä sekään sitten lopulta ollut mitenkään autuaaksi tekevää).

Tämmöisiä kaiken maailman purkkeja...

Kuvassa on torjuntamyrkkypullon ohessa toinen, hyvin paljon useammin käytössä ollut valmiste, lannoiteliuos. Ilman sitä ei tähänkään asti oltaisi päästy, sillä vihannestemme kasvatusastiohin mahtui multaa vain minimimäärä, eikä sen mullan ravinteilla todellakaan olisi mikään kurkku saatika tomaatti kasvattanut kahta metriä vartta ja kymmenittäin hedelmiä. Nämä kasvit kuitenkin kuluttavat typpeä aivan käsittämättömät määrät, joten ilman lisälannoittamista ei pitkälle pötkitä.

Valitsimme päivittäiseksi lannoitteeksi Biolanin luomuravinnenesteen, sillä vaikka tuon Cooperin satunnaisen käytön myötä olimmekin jo menettäneet oikeutemme nimittää parvekepuutarhaamme luomuviljelmäksi, niin voihan sitä siltikin nyt sentään edes vähän panostaa johonkin. (Hyvin validi argumentti, eikö?)

Neste oli laadukasta ja riittoisaa, ja niinpä voinkin suositella sitä lämpimästi, mutta se kyllä haisi sen verran karsealta, että minun on pakko jakaa varoituksen sananen: älkää vetäkö henkeä, kun avaatte korkin ja annostelette lannoitetta kastelukannuun!

(Tämä ei ollut tuotesijoittelua. En saa näiden aineiden esittelemisestä mitään.)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti