16.12.2015

Kun pelkkä kaakaojuoma ei enää riitä

Suklaanhimo mainittu. Se on vakava asia se. Mitä tehdä, kun kupillinen kuumaa kaakaojuomaa ei enää tepsi? Silloin voidaan tehdä kupillinen kuumaa suklaakakkua!* Tällä ohjeella kakun valmistamiseen menee pari minuuttia, eikä tiskiä synny enempää kuin yksi kahvikuppi ja pari lusikkaa. Täydellistä, eikö? Alkuperäinen resepti on lainattu Punaiselta Pihlajalta.


Mausteinen mutakakku mikrossa
yksi kupillinen

4 rkl jauhoja**
3 rkl sokeria
3 rkl kaakaojauhetta
3 rkl maitoa
1 rkl voita
1 kananmuna
1/4 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
ripaus jauhettua kanelia
ripaus jauhettua chiliä
ripaus vaniljasokeria

mikronkestävä kuppi

Mittaa voi kuppiin ja sulata mikrossa. Lisää muut ainekset ja sekoita tasaiseksi. Kypsennä mikrossa täydellä teholla noin minuutti. (Meillä täysi teho on 750 W. Minuutissa kakusta tulee ihan sopiva, hiukan enemmän kypsä kuin mutainen.) Valmiin kakun voi kuorruttaa vielä esimerkiksi vaniljajäätelöllä tai marjoilla, kuten vadelmilla.

Kahdella lusikalla kakkua tuhoamaan!

*) Vaihtoehtoisesti voi ensin kokeilla ottaa magnesiumia pillerinä ja katsoa, auttaisiko se ongelmaan. Tietysti voisi myös pysyä lujana ja lähteä vaikkapa lenkille, mutta ei sitä joka päivä jaksa Erkkikään, eikä edes Aki.

**) En vielä tiedä, mitkä kaikki jauhot sopivat tähän, mutta ainakin puolikarkeat vehnäjauhot toimivat hyvin ja kuulemma myös gluteenittomat.

12.12.2015

Kaakaota kaamospäivän piristykseksi

On ollut niin pitkään niin pimeää, että minuakin alkaa jo vähän harmittaa tämä, vaikka oikeastaan tykkäänkin hämäristä talvipäivistä. Nyt on kuitenkin menty jo yliannostuksen puolelle, ja pitkistä pimeistä öistä en kyllä pidä ollenkaan. Kynttilöitä palaa ja lämpimiä juomia kuluu siis ennätysvauhtia.

Tämä on parhautta: vihreä kynttilä luo vihertävää valoa! (Vielä ei olla vaihdettu arkikoristeita
joulukoristeisiin, joten nämä kesäiset korentotuikkukupit ovat myös edelleen käytössä.)

Vaikka glögi onkin se joulun ajan ykkösjuoma, oma suosikkini tälläerää on kuitenkin kaakao, sillä minuun on iskenyt hiljattain aivan jäätävä suklaanhimo. Usein kaakaojuoma tehdään valmiista kaakaojuomajauheesta (jota itsekin kyllä aina joskus käytän, kun vaan laiskottaa liikaa), mutta mielestäni paljon parempaa siitä tulee tummasta makeuttamattomasta kaakaojauheesta, vaikka valmistus viekin hiukan enemmän aikaa, sillä hienoa jauhetta on vaikea saada sekoittumaan maitoon ilman vispilää. Tykkään myös maustaa juoman hunajalla ja lämpöisillä mausteilla.


Mausteinen kaakaojuoma
kaksi isoa mukillista

6 dl maitoa (mikä tahansa käy)
2 rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 rkl puolijuoksevaa hunajaa
ripaus jauhettua kanelia
ripaus jauhettua chiliä
ripaus jauhettua inkivääriä

Kaada maito pieneen kattilaan ja lisää muut aineet. Kuumenna hellalla. Sekoita rauhallisesti vispilällä koko kuumennuksen ajan. Juoma on valmista, kun hunaja on liuennut. Kaada kuppeihin ja juo saman tien. (Maidon pinnalle muodostuu pian kalvo, joten valmista juomaa täytyy sekoitella, jos sitä ei heti juo. Tomusokerin ripotteleminen pinnalle saattaa myös auttaa.)

29.11.2015

Syksyn satoa säilömässä

Viime syksynä pihlajanmarjasato oli ihan mieletön. Keräsimme niitä Krotin ja Naakkulin kanssa tosi paljon ja valmistimme hilloa, chutneya* ja sorbuslikööriä sekä värikkäitä talviherkkuja pikkulinnuille. Siitä oli tarkoitus tulla jonkinlainen syysperinne, mutta tyhjästä on paha nyhjästä.

Viimeisimpien havaintojemme valossa väitän, ettei yksikään pihlaja Turun seudulla ole saanut tänä vuonna oikeastaan mitään aikaiseksi. Käy sääliksi tilhiä, kun ne saapuvat tänne saakka, jos ylipäätään saapuvat. Vai miltä pihlajanmarjasato muualla maassa näyttää?

No, jotain säilykkeitä oli kuitenkin tarpeen saada tehtyä, joten pihlajanmarjojen sijaan tänä syksynä säilöttiin kurpitsaa. Valmistimme kesäkurpitsa-omenahilloa ja myskikurpitsachutneya. Postaan nyt chutneyn reseptin. Katsotaan, sanonko myöhemmin jotain siitä hillosta. Voisin ehkä julkaista jossain vaiheessa myös viimesyksyiset reseptit, jos vaikka joku jossain pihlajanmarjaisammilla mailla hyötyisi niistä jotenkin.

Valmiit chutney-purnukkamme. (Kesäkurpitsa ei varsinaisesti kuulu asiaan, sillä tässä chutneyssa käytettiin myskikurpitsaa, mutta katsokaa nyt, miten iso ja hieno se on!)

Kurpitsachutney
6 pientä purkillista

1 pieni kurpitsa, esim. myskikurpitsa (butternut)
500 g kuivattuja aprikooseja
6 tuoretta mietoa chiliä, esim. jalapeno
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2-5 cm inkivääriä
2 rkl sinapinsiemeniä
rouhittua mustapippuria
3 dl vettä

2 dl omenaviinietikkaa
1 pkt (330 g) hillo-marmeladisokeria

6 kpl säilöntäkelpoisia 3-4 dl:n lasipurkkeja kansineen

Pilko pikku kuutioiksi kaikki minkä pilkkoa voi. Kasaa kuutiot isoon kattilaan ja lisää mausteet. Keitä vesitilkassa, kunnes kurpitsa alkaa pehmetä. Lisää etikka ja sokeri. Keitä noin 10-15 minuuttia. Purkita. Anna jäähtyä. Siirrä viileään säilytykseen. Maku on parhaimmillaan vasta muutaman kuukauden kuluttua säilönnästä.

Chutney-ainekset kattilassa ennen keittämistä. Niin ihanat värit!

Lopuksi vielä yksi valtaisa kesäkurpitsa, joka ei myöskään varsinaisesti kuulu asiaan, mutta jonka haluan myös postata, koska se on iso ja hieno. (Käteni on yhä kiinni kehossa, vaikka se näyttääkin tässä vähän irti leikatulta. En taas tiedä, miksi tästä tuli tällainen.) Kuvat ovat muuten Krotin ottamia jälleen.



*) No miten sä taivuttaisit sen?

21.11.2015

Kuusiston komennus

Pilvinen taivas, ilman lämpötila yhden asteen plussalla, tuulta 5-7 m/s pohjoisesta, vesitihkua, ajoittaista lumisadetta. Täydellinen retkisää! Ei siis muuta ku kamat reppuun ja liikkeelle. Kohteeksi valikoitui Kaarinan Kuusisto jännittävine linnanraunioineen ja luontopolkuineen.


Tarkoitus oli syödä lounasta nuotiolla ja hillua tovi metsässä. Koska retki on aina paras aloittaa evästauosta (sen jälkeen onkin sitten tosi motivoivaa lähteä hämärään märkään metsään taapertamaan täyden mahan kanssa), parkkeerasimme itsemme ensi töiksemme linnanraunioiden rannassa sijaitsevalle nuotiopaikalle ja teimme tulet. Hiilloksen valmistumista odotellessamme seikkailimme raunioilla ja muualla lähimaastossa.

"Tos kuvas me näytetään ihan joltain ***** kommandereilt! Toi linna voi olla meiän tankki!"


"Hyppää sä meille, ni mä hyppään teille." (Hups, unohtui sensuroida toi kokispullo.)

Emme tosin jaksaneet odottaa kunnon hiilloksen syntymistä, joten laitoimme safkat tulille nerokkaasti foliossa (mikä tosin ei estänyt rasvaa syttymästä tuleen joka tapauksessa). Päivän erikoisherkkuna meillä oli yön yli yrttiliemessä maustunutta peurankylkeä.

"Tänään tarjolla liekitettyä makrillia ja peuran rimpsuluita!" (Ei syyllistetä. Makrilli oli viimeisen myyntipäivän poistotarjouksessa. Kai sitä nyt uhanalaista kalaa saa syödä, jos se muuten joutaisi roskikseen?)

"Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan päätellä, että Kuusiston linna oli asuttuna vielä pitkään 2000-luvun puolella. Lama-aikana ihmiset pakenivat kaupungeista takaisin maaseudulle perinteisten elinkeinojen, kalastuksen ja metsästyksen pariin. Pienikokoiset peurat olivat tärkeimpiä riistaeläimiä." Eiku mitä mitä?

Ruoka oli tosi hyvää, mutta sää riepotteli kyllä ankarasti koko herkkuhetken ajan. Tuuli kävi taktisesti suoraan mereltä nuotiopaikalle, ja kevyt tihkusade vaihtui räntä-lumi-raetuiskuun. Kyhjötimme kuitenkin urhoollisesti hiilloksen äärellä nauttimassa viimeisestä lämmöstä ja kuumasta glögistä.

Tässä ei uhrata verta Ukolle, vaan kyhjötetään hiilloksen lämmössä juomassa glögiä.

Olisin halunnut lisätä tähän perään yhden valokuvan viime juhannukselta samaiselta nuotiopaikalta, mutta se on tietysti toisen koneen kovalevyllä, enkä jaksa lähteä kaivamaan sitä sieltä esiin. Ehkä postaan sen sitten ensi juhannuksena tai jotain. Mutta se olisi sopinut tähän. Sääolot ja tunnelma ovat siinä aika samankaltaiset kuin tässä. Sen sijaan lisään tällaisen kauniin maisemakuvan nuotiopaikalta merelle ja lahden vastarannalla häämöttävälle Raadelman rannalle päin.

"Kauneus" on tässä ironista lähinnä sen Raadelman rannan vuoksi. #kukanäätalotsuunnitteli #suomenparasarkkitehti #asfalttihelvetti #eiväliimiltnäyttää #kuhaonmiljoonakoti #kuhaonrantatontti

Pitkän kaavan kautta hoidetun nuotiosafkatuokion jälkeen suuntasimme metsäseikkailulle Pappilanmäen maastoon. Poluilla oli vähän mutaista, joten liukastumisvaara oli vahvasti läsnä. Mutta maisemat olivat asiaan kuuluvan kauniit. Niistä kelpasi kyllä nauttia, kunnes alkoi hämärtää ja koitti aika lähteä kotiin. Eniten tykkään vanhojen lehtipuiden vänkyräisistä profiileista harmaata taivasta vasten.

Näitä en koskaan väsy katselemaan.


Toinen suosikkini marraskuisessa metsässä ovat kaikkialta esiin puskevat lahottajasienet. Katsokaa! Ne kertovat niin paljon elämän katoavaisuudesta, kaiken ykseydestä, ihmisenä olemisen vaikeudesta ja mitä näitä nyt on.


Kettu kuittaa. Aki. (Mist nää edes on ja kuka helkutin Aki?) Kuvat napsi jälleen pääasiassa Krotti Krottinen, paitsi niiltä osin kun ne otin minä itse. Mukana seikkailussa myös ystävämme Naakkuli, joka alkoi juuri heilua, kun huomasi olevansa joutumassa blogiini, jälleen. Kettu kuittaa uudestaan.

16.11.2015

Kurpitsakuppikakkuja

Tässä niitä viimeinkin tulee. Kuppikakkuja! Nämä on siis tehty samalla reseptillä kuin viime syksynä postaamani kurpitsajuustokakku. Taikina vain paistetaan kakkuvuoan sijasta muffinivuoissa (vuokapellillä) ja jokainen pieni kakku koristellaan erikseen.

Kuten näkyy, sokerimassasta tehdyt koristeet alkavat tosi pian juustokuorrutteen päälle jouduttuaan sulaa ja valua. Kannattaa laittaa reilusti tomusokeria väliin. Tai jotain. (Jos tiedät paremman keinon tämän ei-toivotun prosessin estämiseksi, vinkkaa ihmeessä.)


Halloween, pikkujoulut, mitä näitä nyt on... Juhlasesongit vaihtuvat ihan liian äkkiä. Ei ehdi siirtää mitään kännykältä saati kenenkään muiden ihmisten kameroiden uumenista blogiin tarpeeksi nopeasti, jotta ehtisi julkaista materiaalia itse sesongin ydinaikaan. Tässä nyt kuitenkin yksi söpö kurpitsalyhty vielä lopuksi synkkiä iltoja valaisemaan.

Salakavala kekomuurahainen!

8.11.2015

Viikarivartin tarina

Viiruvarpaat-blogin Milla haastoi minut, joten vastaan haasteeseen ja kerron blogini tarinan. Kaikki te, jotka olette lukeneet blogiani, voitte varmaan jo tässä vaiheessa arvata, minkälainen kertomus nyt seuraa. Pitäkää hauskaa.

Miten blogini sai alkunsa? Viime vuoden toukokuussa sain yhtäkkiä jonkinlaisen päähänpiston tai jotain. Vaikka olen usein aika kiireinen, päätin ryhtyä kaiken muun lisäksi pitämään tällaista kivaa blogia. Se oli vähän sellainen "Katsokaa! Ilman päätä!" -tyylinen aloitus.

No, toki minulla oli jossain vaiheessa myös ajatuksena jakaa jotakin oikeasti hyödyllistä, kuten reseptejä, joista joku kaltaiseni voisi ehkä hyötyä jossain vaiheessa jotenkin, mutta enimmäkseen postaan vähän mitä milloinkin. Kaikkea, mitä tielle sattuu ja mieleen juolahtaa. Tunnelmia ja fiiliksiä. Asioita, joista tekee mieli kirjoittaa. Asioita, joista joku on ottanut mukavia kuvia. Asioita, joista pitäisi löytyä enemmän materiaalia netistä. Kaikkea sen sellaista.

Miten blogini on kehittynyt ajan saatossa? Totta puhuen eipä pahemmin mitenkään. Syy siihen lienee se, ettei aikaa ole ehtinyt kulua kuin puolisentoista vuotta. Okei, nykyään en julkaise enää viikoittain. Enkä ole enää vähään aikaan jakanut juttuja parvekepuutarhan pitämisestä, koska tänä vuonna se homma jäi vähän vähemmälle huomiolle. Viime aikoina olen lähinnä julkaissut kakkuja. En sitten tiedä, mistä se kertoo.

Minkälainen on blogin tulevaisuus? Uskoisin, että samanlainen kuin menneisyys ja nykyisyyskin pitkälti. Vaihteleva. Epämääräinen. Viihdyttävä, ainakin bloggaajan itsensä mielestä. En usko, että ihan heti lopetan blogin pitämistä, kun kerran olen vaivautunut aloittamaankin, mutta tuskin tästä tämän isompaa juttua on missään vaiheessa tulossa. Samoilla linjoilla jatketaan (kuva 1). 

Kuva 1. Mistä tässä oikeastaan on kyse?

Tässä kohtaa on varmaankin kaikki olennainen sanottu ja varttikin alkaa olla jo kulunut, jos ei enemmänkin, joten lopetan syvällisen pohdiskeluni ja langetan haasteen eteenpäin neljälle muulle blogille, jotka ovat Pin The Fuck Ups, Made By Mili, Kettukollektiivi ja Lähiluonnon huvituksia.


Haasteen säännöt: 
  1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen).
  2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.
  3. Haasta mukaan neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suorilta käsin, voit haastaa jonkun toisen.
  4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.
  5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina-haasteen käynnisti Kototeko-blogi.

7.11.2015

Luomuherkkuja ja jännittäviä aarteita

Tänään oli taas jakamisen arvoinen seikkailupäivä. Kävimme Paattisten suunnalla tsekkaamassa, mitä kaikkea kivaa Kaarlejoen luomutilan puodissa on tarjolla ja minkälainen paikka onkaan salaperäinen vintage-liike Pimee Vintti. Oli hämärä ja sateentihkuinen sää, juuri sellainen ihana synkkä marraskuun tunnelma, kun matkasimme maalaismaisemien poikki kohti määränpäätä.

Ensimmäisenä vuorossa oli Kaarlejoki. Sinne oli tosi helppo löytää, sillä kohde sijaitsee suoraan Säkyläntien varressa. Bussipysäkki on myös ihan risteyksen vieressä. Luomukauppa oli yllättävän iso ja valikoima laaja. Paikka oli sympaattinen ja mukava. Hinnat olivat tietysti korkeita mutta kuitenkin suhteellisen kohtuullisia.

Kaikkea tuoretta ja hyvää vihannesosastolla.

Mukavia tiskirättejä ja keittiöpyyhkeitä!

Suklaahylly! Valitsin maistettavaksi tämän levyn tummaa suklaata.

Myös Pimee Vintti oli helppo löytää. Selkeät opasteet ohjasivat aivan lähellä saman tien varressa sijaitsevaan pihaan, joka pursusi vanhaa tavaraa. Myytäviä menneiden vuosikymmenien aarteita oli esillä useammassa eri rakennuksessa pihapiirissä ja niitä oli aseteltu kivoiksi kokonaisuuksiksi huoneisiin.

Myyntitavaralla sisustetuissa huoneissa oli jännää ja tunnelmallista.

Tässä pienessä huoneessa oli ihan vaaleanpunainen valaistus.

Niin kiehtova pihapiiri!

Loputtomasti kaikkea jännää!

Tässä vielä kuvat herkuista, jotka Kaarlejoelta tuli hankittua kotiin. Lisäksi mukaan tarttui yksi purkki Jymy-jäätelöä, mutta se syötiin välipalaksi jo aiemmin seikkailulla, joten se ei tullut koskaan kotiin asti.

Suklaata, valkosipulia, purjo ja Biosaurus-naksuja. Mukana myös käyntikortti ja tuollainen söpö tarra.

Biosaurukset marssivat ulos pussista. (Ne ovat oikeasti sauruksen muotoisia!)

Valtaosan kuvista napsi Krotti. Minua ei ole lahjottu, tämä oli ihan omatoimimainostusta.

26.10.2015

Helppo ja maukas pataleipä

Löysimme taannoin todella mainion leipäreseptin, jota tuunasimme hiukan ja otimme oitis säännölliseen käyttöön. Nykyään, kun syön taas kauran lisäksi myös vehnää, on ruuanlaitto helpompaa, mutta saadaksemme leipiin enemmän kuitua ja muutenkin ravintosisältöä, pitää reseptejä yleensä vähän täydentää hiutaleilla ja siemenillä.

Reseptissä erityisen huomionarvoista on pitkä valmistusaika, josta suurin osa muodostuu taikinan itsenäisestä tekeytymisestä. Taikinan sekoittaa hetkessä, mutta tekeytyminen vie 12 tuntia. Kohotus ennen paistamista kestää puolisen tuntia ja itse paistaminen puolestaan 45 minuuttia.

Tästä syystä leivän valmistaminen on erityisen kätevää aloittaa illalla niin, että paistovaihe päästään aloittamaan reilua tuntia ennen haluttua aamiaisaikaa. Näin uunituore leipä on valmista tarjoiltavaksi aaimaisella. Todella ihanaa!

Siinä on paljon jauhoa pinnassa.

Pataleipä
2 dl kaurahiutaleita
5 dl vehnäjauhoja
2 tl hienokiteistä merisuolaa
1 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä (42 astetta lämmintä)
fiiliksen mukaan esim. kurpitsansiemeniä

Sekoita hiutaleet, jauhot, suola ja hiiva isossa kulhossa. Lisää lämmitetty vesi ja sekoita nopeasti. Kääntele siemenet sekaan, mutta älä vaivaa taikinaa. Peitä kulho esimerkiksi foliolla ja jätä huoneenlämpöön tekeytymään 12 tunnin ajaksi.

Kumoa valmis taikina kulhosta jauhotetulle alustalle. Taita palloksi välttäen edelleen taikinan vaivaamista. Anna kohota puoli tuntia. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita kannellinen uuninkestävä pata tyhjänä uuniin kuumenemaan siksi aikaa, kun taikina kohoaa.

Ota pata uunista. Nosta kohonnut taikina kuumaan pataan. Kypsennä uunissa ensin puoli tuntia kannen alla, sitten vielä vartti ilman kantta. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.

8.10.2015

Mutakakkua vadelmilla plus yksi syksyinen seikkailu

Kaikki varmaan tietävät, miten tehdään hyvä mutakakku - mutta oletteko kokeilleet koristella sitä vadelmilla? Aivan mieletön yhdistelmä. Kannattaa kokeilla. Meillä käytetään tavallisesti Fazerin perusreseptiä, joka on todistetusti toimiva. Vadelmien päälle voi vielä sirotella tomusokeria.


Kun kakkua jäi edellisen päivän kahvitteluilta yli, otimme loput mukaan syksyiselle seikkailullemme Tuorlan Peikkometsään ja rantalaavulle, missä vietimme hauskan illan retkeilyn, herkkujen ja yleisen fiilistelyn merkeissä.

Tarjoilut olivat tyylikkäästi leviänään laavussa klapien ja muun seassa, ja kakkukin oli kauniisti tarjolla vanhassa jäätelöpurkissa... mutta eikö ole nätisti pursotettu kermavaahtokuorrutus? Tuo mansikkainen kuohujuoma oli muuten myös tosi ihanaa, oikein juhlavaa ja herkullista.


Suuntasimme seikkailuun sieniämpärein varustautuneina, mutta palasimme kotiin ilman ainuttakaan sientä. Metsästä mukaan tarttui pari vähän kuivettunutta haperoa ja yksi voitatti, jotka maisteltiin menemään jo retken aikana, kevyesti nuotiolla kärvennettyinä.

Muualla sienisato on ollut ihan kohtuullinen, mutta viime syksynä hyväksi sienikohteeksi todettu Peikkometsä oli tällä kertaa vähän kuiva. Seikkailu tuntui kuitenkin oikein onnistuneelta hyvän sään, hyvän tunnelman ja hyvien herkkujen ansiosta.


Kuvat ovat muuten jälleen kerran Krotin ottamia. Kaikki reseptit ja ruuatkin ovat miltei aina hänen tekemiään ja ideoimiaan. Pitänee korjata blogin kuvaukseen, että tämä on kyllä oikeastaan häpeämätön Krotti-juttujen faniblogi. Aika traagista.

1.10.2015

Puolukkakakku Kinuskikissaa mukaillen

Krotin sisko Aino oli käymässä ja halusi leipoa jotain. Niinpä teimme tätä kinuskikuorrutteista puolukkakakkua, jonka alkuperäinen resepti on Kinuskikissan kirjasta (Kinuskikissan helpot suosikit). Muokkasimme sitä hiukan vähentämällä taikinasta sokeria ja lisäämällä kaurahiutaleita.

Teimme kakkua puolikkaan annoksen alkuperäisestä reseptistä, mutta kinuskia koko annoksen, joten sitä tuli tosi reilusti, myös kakun ympärille lautasen reunoille. (Yli virrannut kinuski ei näytä kovin edustavalta, mutta oli hyvin olennainen osa koko juttua.)


Kinuskikuorrutteinen puolukkakakku

50 g voita
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1/2 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl maitu... eikunsiis maitoa
200 g puolukoita

2 dl fariinisokeria
2 dl kuohukermaa

puolukoita

Sulata voi ja anna sen jäähtyä. Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Lisää munasokerivaahtoon vuorotellen kuivien aineiden seosta, voisulaa ja maitoa nuolijalla käännellen. Sekoita puolukat taikinaan. Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka (halkaisijaltaan noin 20 cm). Kaada taikina vuokaan. Paista 175 asteessa 40-50 minuuttia. Varmista kypsyys puutikulla. Kumoa kakku ja anna jäähtyä.

Mittaa kattilaan fariinisokeri ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi. Alenna lämpöä ja jatka keittämistä noin 15 minuuttia. (Mistä tietää, että kinuski on valmista: tiputa pisara kinuskia lasilliseen kylmää vettä - jos se jää ehjäksi nokareeksi lasin pohjalle, kun veden kaataa pois, se on valmista.) Kaada kinuski kuumana kakun päälle. Siirrä viileään jäähtymään. Koristele lopuksi puolukoilla.

27.9.2015

Miten temppu tehdään?

Tätä ei kannata lukea, jos tykkää männynvärisistä huonekaluista. Eikä ehkä muutenkaan.

Uhkailin aiemmin, että kertoisin vähän kalusteidenkäsittelyprojektista, jonka muuton yhteydessä suoritimme. Tässä siitä nyt tulee. Kyse on siis vanhemmiltani saamieni vanhojen mäntypuisten kalusteiden taikomisesta uusiksi tammipuisiksi kalusteiksi. Teoriassa.

Kuten ehkä pian huomaatte, en ole millään muotoa asiantuntija tässä touhussa, mutta kova oli kuitenkin yritys. Miten temppu tehdään? Siinä riittikin selvittelyä ja miettimistä. Mitä kaikkea käyttökelpoista kaupoista löytyy? Miten se toimii? Miten päästä yli siitä, mistä aita on kokonaan kaatunut?

Mistä aita on kokonaan kaatunut?
Ei ainakaan tästä.

Mitä aineita valitsimme?


Lakan poistaminen hiomalla on kuulemma työlästä ja kauheaa, koska hiomakone menee siitä ihan tukkoon, ja käsipelillä työhön menee elämä, minkä lisäksi lakkapöly on tosi ikävää, plus hiominen voi jättää huonekaluun kauheita jälkiä.

Jos lakkaa ei poista, kuulemma mikään ei todennäköisesti tartu sen päälle, eikä ainakaan pysy siinä kauhean kauaa. Lakkaa saattaa kuulemma olla joka tapauksessa mahdotonta saada hiottua pinnatuoleista pois niin, ettei puu mene ihan paskaksi.

No, sain myös kuulla, että on olemassa aineita, joilla lakan saa ikään kuin pestyä pois. Sitten on aineita, joilla lakan pinnan saa kulumaan vähän karheammaksi, jolloin sen päälle voi levittää monenlaisia aineita ilman, että vanhaa lakkakerrosta tarvitsee poistaa. Kuulemma.

Lopulta ostimme kokeeksi Biocomb-maalipesuainetta, jonka pitäisi "puhdistaa ja karheuttaa" vanha lakkapinta niin, että sen päälle on mahdollista levittää vaikkapa uusi lakka, maali tai petsi.

Rautakaupan myyjän mainostuksen myötä päädyimme ostamaan "tumman tammen väristä" Liberonin spriipohjaista petsiä. Se oli myös suhteellisen edullista vaikkapa sävytettyihin lakkoihin verrattuna.

Miten hoidimme homman?


Krotin vanha kämppä oli tässä vaiheessa muuton jäljiltä tyhjillään, joten päätimme suorittaa operaation siellä. Suojasimme huoneen muovilla ja ryhdyimme toimeen.

Biocombia veteen, kumihanskat ja pesusieni käteen. Reipasta pesua reippaasti vaahtoavalla nesteellä. Lakkapinta muuttui ihan hitusen sameaksi, vähän valkoiseksi. Karhunkieli käteen ja hankaamaan. Lakkapinta karheutui, kului kiillottomaksi, paikoitellen irtosi jopa täysin. Sitten odottelua, kunnes vaahtoinen neste haihtui ja kalusteen pinta kuivui.

Yksi kerros levitetty kolmeen penkkiin.
Neljäs penkki vielä koskematon
Spriipetsiä purkkiin, dipattiin riepua sekaan ja lähdettiin levittämään vauhdilla. Aine kuivui tosi nopeasti, joten vauhti oli hyvin olennainen asia. Haisi sankasti spriiltä. Päänsärky kolkutteli, vaikka kaikki räppänät ja akkunat olivat jo auki ja läpiveto toimi.

Ensimmäinen kerros oli epämääräisen tummanruskeankirjava. Kaikki kohdat, joissa spriin haihtuminen oli ollut kädenliikettä nopeampaa, näkyivät aika selkeästi. Samoin kaikki roiskeet ja tipahtaneet pisarat. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Piti odotella kaksi tuntia ennen seuraavan kerroksen lisäämistä. Onneksi käsiteltävänä oli neljä tuolia ja pöytä, joten ensimmäinen tunti meni jo pelkästään työn loppuun saattamiseen, ja toisen istuimme lähistöllä asuvan toveri Naakkulin luona kahvittelemassa.

Sitten uusi kerros. Nyt aineen käyttäytyminen oli jo sen verran tuttua, että osasimme hoitaa homman miltei kunnialla. Rätti ei saa olla liian märkä, eikä myöskään liian kuiva. Rätti on parempi työväline kuin pesusieni. On toimittava nopeasti, mutta sähläillä ei saa. Kaikki puolat on käytävä todella vikkelästi läpi joka puolelta, tasaisesti, huolellisesti. Pöytälevyn pinnan käsittelyyn tarvitaan kahden ihmisen työpanos.

Toisen kerroksen jälkeen lopputulos näytti yhtäkkiä kummallisen hyvältä. Ei välttämättä ihan tammipuulta, mutta kauniilta, tasaiselta, lämpimän tummalta ja eloisalta. Sävy oli nyt niin tumma, ettei epätasaisuuksia oikeastaan enää näkynyt enää. Sitten täytyi enää odottaa vuorokausi, minkä jälkeen huonekalut voisi tuoda uuteen asuntoon.

Valmista! Eiks oleki komeeta?

Miltä lopputulos vaikuttaa?


Kalusteiden siirtämisessä seuraavana päivänä ilmeni heti, ettei spriipetsipinta ainakaan ilman uutta lakkakerrosta kestä kolhimista. Kulmiin tuli vaaleita reikiä. Pitää paikata permanenttitussilla tai jotain.

Petsattu pinta näyttäisi kuitenkin kestävän käytössä kohtuullisen hyvin. Ei kuitenkaan mitenkään älyttömän hyvin. Pieniä paloja väriä lohkeaa irti, jos huonekaluja kolhii, ja sitähän kyllä tapahtuu jatkuvasti. Nyt usean käyttöviikon jälkeen on jo havaittavissa (muutossa syntyneiden kolhujen lisäksi) muutama pieni vaalea lohkeama.

Mitenköhän kauan menee ennen kuin kalusteet täytyy käsitellä uudestaan? Kauanko tämä pinnoite kestää käytössä? Se selviää. Mitä sitten? En tiedä. Sävytettyä lakkaa ehkä. Siinä olisi saattanut olla se kaipaamamme kaatunut aita - joskin hiukan kalliimpi sellainen.


Alkoiko naurattaa? Kerro, miten olisit itse hoitanut tämän. 

Sitten tiedän olla viisaampi, kun ryhdyn seuraavaksi tärväämään kummitädiltä saamaani vanhaa mäntypuista sänkyä! (Voi ei, taas se kummitäti kummittelee.)

PS. Minua ei ole lahjottu, tämä kaikki oli ihan omatoimimainostusta (jos nyt mistään mainostuksesta voidaan tässä yhteydessä edes puhua).

6.9.2015

Muuttamisen riemuja

Kämppikseni ei enää ole kämppikseni. Siis se vanha kämppis, siis rakas pikkusiskoni, joka tunnetaan myös nimellä Pölle. Olen muuttanut pois yhteisestä luukustamme. Parveke viljelyksineen jäi taakse, mutta onneksi asun edelleen samassa kaupungissa, eikä entisellä kämpällä vihannesvarkaissa käyminen ole muutenkaan vaikeaa. Onneksi myös uudessa kodissani on lasitettu parveke, jopa entistä isompi.

Minulla on nyt myös uusi "kämppis", mutta hänet tunnettekin jo Krottina. Krotti kaikkine kauheine tapoineen (askartelee! juo teetä! keräilee kirjoja!) asuu nyt kanssani, ja tulen varmasti jatkossa julkaisemaan entistä enemmän hänen reseptejään ja askartelujaan täällä käyttäen virallisena verukkeena virallista statustani virallisena muusana. Tietysti julkaisen vain hänen luvallaan tai yllyttäessään.

Muutto oli pitkäkestoinen ja työläs prosessi, kuten niillä nyt yleensä on tapana - etenkin sellaisissa tapauksissa, joissa muuttokuormaan sisältyy noin tuhat kappaletta kirjoja, ja kaikki täytyy imuroida yksitellen ennen pakkaamista, jotta aiemmin kuvioissa mukana olleen kissan jättämää eläinpölyä päätyisi mahdollisimman vähän uuteen asuntoon, joka jaetaan minun kaltaiseni allergikon kanssa. No, Krotti selviytyi tästä urakasta liki täysin ilman allekirjoittaneen apua (ei tosin kokonaan ilman apua ylipäätään), eikä toistaiseksi ole ilmennyt sen suurempia allergiaoireita.

Muuton yhteydessä sain viimeinkin motivoiduttua tekemään jotakin vanhoille, jostain 80-luvulta periytyneille mäntyhuonekaluilleni. Ruokapöytä ja tuolit petsattiin tumman tammen värisiksi, ja niistä tulikin tosi nätit. Laitan ehkä myöhemmin kuvia prosessista, kunhan on selvinnyt, miten lopputulos kestää käytössä, jotta voin samalla kertoa, kannattaako valitsemaamme tekniikkaa suositella.

Ehkä muitakin muuttoon, uuteen kotiin ja ennen kaikkea sisustamiseen liittyviä juttuja luvassa myöhemmin. Nyt vain yksi tosi hieno kuva olohuoneestamme muuttolaatikoiden ja muun sälän vallassa.


Etsi kuvasta vasara, Ikean kassi, Jellyfish-lamppu, pala jesaria, Caterpillarin pahvilaatikko, traakkipuu, pingviinivauvapehmolelu Sid (etkö muka löydä, vaikka pipo näkyy miltei kokonaan?) ja allekirjoittanut.

27.8.2015

Vanha Rauma on parhautta

Elokuun lopulla tuli käytyä peräti kahdesti Raumalla ja molemmat keikat kuluivat pääasiassa Vanhan Rauman kiertelyn merkeissä. Se ei turhaan ole UNESCO:n maailmanperintökohde. Sitä ei turhaan kehuta ja mainosteta. Se on yksinkertaisesti todella upea paikka.

Pieniä nupukivikatuja, kauniita puutaloja, kivoja puoteja ja ihastuttavia kahviloita. Paljon värejä ja sieviä istutuksia. Myymälöissä riittää löydettävää: on herkkuja, vaatteita, käsitöitä, taidetta, sisustustavaraa, leivontavälineitä ja astioita, kaikkea kivaa, pientä ja paikallista. On salaperäinen vanha raatihuone, joka nykyään toimii museona, sekä vaikuttavat kirkonrauniot.

Tunnelma on jännittävä, aivan ainutlaatuinen.




Kuvat napsi jälleen Krotti. En tiedä, mitä tuossa viimeisessä tapahtuu, mutta se on jotenkin hurjan kuvaava.

26.7.2015

Herkulliset hyvästit Nummelalle

Heinäkuu Nummelassa alkaa pian olla takana. Viimeistä viikonloppua vietettiin asiaankuuluvasti erilaisten seikkailujen ja festiviteettien merkeissä.

Perjantaina ystävämme Naakkuli tuli vierailulle, käytiin jännittävällä seikkailulla Lohjalla Torholan luolassa ja Talvian  hiidenkirnuilla sekä grillattiin herkullisia persikka-halloumi-kesäkurpitsa-herkkusieni-vartaita ja istuttiin iltaa patiolla. Siinä oli kesäfiilistä!

Trendipellet Talvian hiidenkirnun äärellä.

Kurkistus Torholan luolan suulta ylös latvustoon päin.

Lauantaina tehtiin jälleen retki Lohjalle, tällä kertaa Karnaistenkorpeen, joka on muuten tosi hieno luontokohde. Suosittelen! Metsä oli vanhaa ja sankkaa, kaakkurit huutelivat järvellä, ja kanttarelleja löytyi vaikka millä mitalla ihan polun varresta.

Sunnuntaina oli vuorossa hiukan toisenlainen grilliherkkutuokio, kun tehtiin purilaiset, joihin tuli naudan sisäfileepihvit. (Kyllä ainakin kerran elämässä sopii leikkiä rikasta amerikkalaista, tai jotain.) Aiemmin samana päivänä lounaaksi syötiin juhlavaa salaattia, joka sekin oli suhteellisen syntistä.

Syntinen purilainen (leipiä myöten itse tehty).

Syntinen juhlasalaatti.

Molemmissa viimeisen päivän juhlaherkuissa käytettiin punasipulisäilykettä, jota Krotti valmisti yllätykseksi. Haluan jakaa säilykkeen reseptin, sillä pehmeä, makea sipuli on todella herkullista ja käyttökelpoista monenlaisissa ruuissa.


Punasipulisäilyke
pieni purkillinen (3 dl)

1 ½ punasipulia (yllätys!)
2 dl valko- tai omenaviinietikkaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
mausteita fiiliksen mukaan

Kuori ja viipaloi sipulit. Kuumenna etikka, lisää siihen sokeri ja odota kunnes liukenee. Lado sipuliviipaleet säilömiskelpoiseen purkkiin ja laita sekaan fiiliksen mukaan mausteita, esimerkiksi rosmariinia, timjamia ja mustapippuria. Kaada päälle lientä purkin pintaan asti. Sulje kansi. Säilyke on valmista nautittavaksi jo heti jäähdyttyään, mutta maku paranee ajan kuluessa. Säilyy viileässä noin vuoden.


PS. Kaikki kuvat tässä julkaisussa ovat tietääkseni Krotin ottamia, paitsi tuo luolan suulta napattu. Sen nyt tunnistaa jo ihan kuvan laadusta kenenkä muunkan kuin allekirjoittaneen legendaarisella kännykällään nappaamaksi.

5.7.2015

Nummelan tunnelmissa

Nummelassa on mukava asustella, kun ei ole aikeissa tehdä mitään sen erikoisempaa, tavata oikeastaan ketään tai saada muutenkaan mitään aikaiseksi. Rivitalonpätkä vasta hiljattain keskelle peltoa putkahtaneessa lähiössä on viihtyisä asua, ja kävelylenkillä on mukava katsella seudun uusia, hauskan värisiä ja muotoisia taloja, mutta tietynlainen amerikkalaisen unelman tunnelma on kyllä häiritsevän vahvasti läsnä.

No, aivan vieressämme avautuva, vasta rakenteilla oleva, mutta jo nyt hyvin kiehtovalta vaikuttava kosteikkopuisto antaa kuitenkin myös oman leimansa alueen tunnelmaan, minkä lisäksi aiemmin rakennettu ja jo hyvin "luonnontilaisen" näköiseksi asettunut Nummelanportin kosteikko lintutorneineen on kävelymatkan päässä.

En voi väittää, etteikö täällä olisi jotenkin häiritsevän kotoisaa. Tulee mieleen ihan lapsuuden kotiseutu (mutta siitä nyt ei tarvitse puhua sen enempää). Täällä on oikein hyvä käydä päivittäin iltakävelyllä vetreyttämässä murtuman jäljiltä jäykäksi ja kipuilevaiseksi jäänyttä nilkkaa. Illat ovat olleet kauniita, pehmeitä ja valoisia. On myös näkynyt aivan hurmaavia auringonlaskuja.