31.1.2016

Pieni avautuminen hajusteyliherkkyydestä

Nykyään alkaa olla jo miltei trendikästä puhua kaikenlaisista yliherkkyyksistä, mikä on hyvä. Muistan vielä, miten joskus kymmenisen vuotta sitten olin avaruusolio, kun mainitsin asiasta. Olen yliherkkä hajusteille. Useammin puhutaan tuoksuyliherkkyydestä, mutta itse tykkään kutsua sitä hajusteyliherkkyydeksi.

Hajusteet siis aiheuttavat minulle yliherkkyysoireita: nuhaa, aivastelua, astmaoireita, silmien kutinaa ja kirvelyä, päänsärkyä, uupuneisuutta. Enkä puhu nyt hajusteallergiasta - se on sitä, kun iho oireilee jouduttuaan kostetuksiin vaikkapa kosmetiikkatuotteen sisältämän hajusteaineen kanssa - vaan nimenomaan siitä yliherkkyydestä. Pelkkä haistaminen riittää aiheuttamaan oireita.

Hajusteita on kaikkialla. Niitä lisätään valitettavasti vähän joka asiaan. En ole vielä keksinyt, miksi nenäliinan tai roskapussin pitäisi haista joltain muulta kuin nenäliinalta tai roskapussilta. Sen sijaan tiedän paljon syitä, miksi näin ei pitäisi olla. Onneksi miltei kaikesta löytyy markkinoilta myös hajustamaton versio. Niitä tuotteita, joista sellaista ei ole tarjolla, en yksinkertaisesti hanki enkä käytä.

Allergia- ja astmaliiton materiaalia
Harmillista on se, että hajustamattomat tuotteet ovat usein kalliimpia kuin markkinoiden halvimmat - jotka muuten yleensä ovat myös niitä järkyttävimmän hajuisia. (Johtuuko tämä siitä, että hajuttoman tuotteen valmistaminen vaatii parempia raaka-aineita? Siksikö halpistuotteet löyhkäävät kukkaiskuolemalta, että kehnojen raaka-aineiden ei-toivottu ominaishaju pitää saada jotenkin peitettyä? Vai onko syy yksinkertaisesti hajuttomien tuotteiden pienemmissä markkinoissa?)

Hajustetut tuotteet kuitenkin viehättävät valtaosaa ihmisistä, tai sitten niitä vain ostetaan sen enempää ajattelematta, niiden halvemman hinnan vuoksi tai jostain muusta satunnaisesta syystä. Joka tapauksessa vähän joka kodissa ja erityisesti julkisilla paikoilla ilmassa leijailee aina jokin hajuste. Niiltä on liki mahdoton välttyä. Onneksi olen myös tottunut elämään asian kanssa. Se vain on niin - ja sentään sitä pääsee pakoon omaan kotiin.

Paitsi silloin, kun hajuste tarttuu esimerkiksi omiin vaatteisiin tai hiuksiin. Jos vaikkapa joutuu bussissa jonkun parfyymissa uineen yksilön viereen tai joku partavesiveijari tunkee samaan hissiin, haju vain tarttuu mukaan. Sitten ei auta mikään muu kuin vaatteiden peseminen sitruunahapolla.

Pahimpia tältä kannalta ovat erilaiset ilmanraikastimet ja muut sellaiset sisäilmatuoksut. Niiden haju tarttuu mukaan jotenkin erikoisen tehokkaasti, eikä tahdo millään lähteä irti vaatteista saati hiuksista. Ja ne ovat nykyään hirvittävän suosittuja, etenkin julkisissa vessoissa. (On varmaan paljon kustannustehokkaampaa peittää vessan hajut ilmaan suihkutettavilla parfyymeilla, kuin huolehtia riittävästä siivouksesta.)

Rankkaa on - mutta on ollut niin pitkään, kuin muistan, joten en osaa oikeastaan edes ajatella, minkälaista olisi elää ilman tätä rasitetta. On myös jollain tapaa lohduttavaa tietää, että samasta ongelmasta kärsii jopa 40 % väestöstä. On myös mukavaa, että Allergia- ja astmaliitto on alkanut pitää meteliä aiheesta. Ei sentään tarvitse olla ihan yksin asiansa kanssa.

Noin, nyt minäkin olen avautunut. (Koen tarpeelliseksi, että mahdollisimman moni samasta ongelmasta kärsivä avautuisi asiasta, jotta se todella tulisi yleiseen tietoisuuteen.)

19.1.2016

Talven selkä taittuu rytinällä

Tammikuun puoliväliin on perinteisesti sijoitettu keskitalven päivä, talvennapa, jonka jälkeen vuosi alkaa kulkea kevääseen päin. On ollut tapana sanoa, että talviunta nukkuva karhu kääntää silloin kylkeä ja että talven selän katkeamisen voi kuulla kovana paukahduksena.

Jossain päin Suomea tätä päivää on perinteisesti juhlittukin, kun taas toisaalla loppiaisen jälkeen alkavat talvenselkäviikot ovat olleet hiljaista ja juhlatonta aikaa. Kuulemma jossain päin oli ennen vanhaan tapana kolistella ja paukuttaa ja pitää muutenkin meteliä talven selän taittumisen juhlistamiseksi.

Paljon muitakin juttuja talvennapaan liittyvistä uskomuksista ja päivän viettämiseen liittyvistä perinteistä eri puolilla Suomea on tiedossa ja osa jutuista löytyy muistaakseni myös internetin syövereistä.

Uskomukset ja perinteet toki kiehtovat minua, mutta tärkeintä on saada hyvä tekosyy tehdä jotain kivaa ja arjesta poikkeavaa, esimerkiksi pitää kunnon illanistujaiset kavereitten kesken, syödä ja juoda, pelailla ja pitää muutenkin hauskaa porukalla tai vaikka lähteä erityisen hienolle retkelle johonkin houkuttelevaan kohteeseen. Samalla tulee omalla tavallaan pidettyä perinnettä hengissä, mikä on mielestäni erikoisen mukavaa.

Perinteiden suhteen olen yhtä aikaa sekä vaalivaa että vähät välittävää sorttia. Talvennavan viettämisen tarkalla ajankohdalla ei ole minulle niin väliä, sillä eri puolilla maata se on sijoitettu eri aikaan. Valitsen yleensä jonkin sopivan illan viikonlopulta läheltä tammikuun puoltaväliä. Tällä kertaa se osui perjantaille 15. päivä.

Myöskään juhlanviettotavalla ei ole niin kauheasti väliä, pääasia että tehdään jotain kivaa ja arjesta poikkeavaa. Aiempina vuosina ollaan käyty erityisellä fiilistelyretkellä, naposteltu erityisiä herkkuja erityisen hyvän leffan ääressä tai vaan nostettu malja päivällisen yhteydessä. Tänä vuonna päätettiin laittaa pystyyn tällaiset illanistujaiset.

Se tarkoittaa herkkuja!

Krotti halusi törsätä myös tulppaaneihin. No, onhan ne nättejä. En valita.
(Tämä kuva voisi toki olla nätimpi.)

Meillä oli pellillinen mutakakkua, vadelmia pakkasesta ja kermavaahtoa. Jokainen sai itse koristella annoksensa haluamallaan tavalla.

Tässä voitte nähdä, kuinka Pölle santsaa marjoja kakulle. (Ihme kun ei epähuomiossa salsaa.) Niiin ja jälkkärihän kuuluu asettaa tarjolle samaan aikaan pääruuan ja naposteltavien kanssa. Siinä voi vapaasti valita, mistä aloittaa, tai jättääkö jonkin ruokalajin kokonaan väliin. Tämä on minun filosofiani.

Se on sitä taiteellista...

Näin käy, kun laittaa mikromutakakkuun tapaturmaisesti vähän liian paljon leivinjauhetta. Koko komeus vyöryi yli äyräiden, pinta jäi raa'aksi ja sisus kypsyi. Mitä tässä oikein tapahtui? Tämä versio tehtiin myös gluteenittomista jauhoista näytösluonteisesti, kun toveri Vötkylä ei voi syödä vehnää, jota tuossa pääasiallisessa mutakakussamme käytettiin. Nyt myös minä voin vakuuttaa, että resepti on (ilmeisesti) käyttökelpoinen gluteenittomana.

Tällä tavalla tämä muinaisten perinteiden ylläpitäminen toimii! Hyvin pakanallista meininkiä. Kuvat ovat jälleen joko minun tai Krotin ottamia vähän sikin sokin ja ehkä myös jonkun muun, joka nyysi Krotin kännykkää illan aikana.

12.1.2016

Hyvää huomenta!

Onko söpöin ystäväsi ollut allapäin ja haluaisit piristää häntä? Olisiko sinun tarpeen saada hurmattua rakkaasi heti aamulla? Oletko aikeissa esittää äidillesi kysymyksen, johon vastaus on todennäköisesti kielteinen? Unohditko valmistella syntymäpäiväyllätyksen kämppiksellesi, mutta haluaisit kuitenkin yllättää hänet jotenkin?

No, vaikka käytettävissäsi ei olisi mitään näistä verukkeista, mutta satut kuitenkin heräämään ennen sitä toista tyyppiä, joka vetelee sikeitä samassa asunnossa kanssasi, ja satut olemaan sopivan yllätysmielisellä fiiliksellä, voit kokeilla tätä: hiivi laittamaan yllätysherkkuaamiaista salaa ja herätä toverisi tarjoilemalla aamiainen suoraan petiin.

Yllätysherkkuaamiainen: aurinkoleipiä, paistettua metwurstia, mustaa teetä ja kaakaojuomaa

Minun tapauksessani temppu toimi odotetusti. Aamiaisyllätyksen kohde (Krotti) heräsi ilahtuneena, yllätysherkkuaamiainen pyyhki pois edellisen illan kurjistuneisuuden ja päivä pääsi alkamaan oikein mukaviaisesti.

Yllätysherkkuaamiaisen tulisi tietysti koostua ruuista ja juomista, joista asianomainen pitää. Tässä tapauksessa aurinkoleivät (raa'aksi jätetyllä keltuaisella ja ripauksella mustapippuria) olivat ilmeinen valinta.

Kannattaa kokeilla aurinkoleipiä, jos paahtoleivät ja paistetut kananmunat maistuvat. Kyse on yksinkertaisesti paahtoleivistä, joiden keskelle leikataan aukko, siihen rikotaan kananmuna ja kokonaisuutta paistetaan sen verran, että muna on riittävän kypsää. Joku on peräti postannut reseptin Kotikokki-sivustollekin. Siitä vaan kokeilemaan.

10.1.2016

Ajatuksia lähiluonnosta

Kun muutin aikanaan landelta Turkuun, kärsin aluksi huomattavia vieroitusoireita, kun en kuljeskellut enää säännöllisesti luonnossa. Landella saattoi koska tahansa vain astua ulos ovesta ja hyppiä pusikkoon, kun taas aiemmasta sijainnistani Nummen kaupunginosassa piti taapertaa pitkään ennen kuin pääsi kunnolla metsään. Nummenpakan ja Virnamäen metsät olivat teoriassa lähellä, mutta eivät ihan tarpeeksi lähellä.

Metsään meneminen vaati siis hiukan enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä, eikä sitä siksi tullut tehneeksi yhtä usein. Vaikka kuinka tein viikonloppuisin retkiä eri luontokohteisiin aina, kun resurssit riittivät, ja tikkasin kävelylenkeilläni seudun kapeimpia ja pensaikkoisimpia kujia, kärvistelin joka tapauksessa hiukan.

Muutto Runosmäkeen kuitenkin kohensi olosuhteita merkittävästi. Nykyisestä sijainnistani pääsen metsän reunaan muutamassa minuutissa - eikä se ole edes mikä tahansa kaupunkimetsikkö, vaan paikoitellen aivan harvinaisen mukava luontokeidas. Nunnavuoren pirunpellon keskellä voisi luulla olevansa pohjoisen Lapin erämaassa, jos liikenteen kohina joskus hiljenisi hetkeksi kokonaan. Se on upea paikka.

Missä ollaan: Pohjoisen erämaassa vai Turun suurimmassa lähiössä?
Niinpä. Nunnavuoren pirunpellolla on hieno tunnelma.

Vaikka teenkin usein pitkiä reissuja päästäkseni viettämään aikaa maamme uljaimmissa luontokohteissa, ja tietyt niistä ovat vuosien saatossa tulleet hyvin tutuiksi ja rakkaiksi, en voi kuitenkaan kiistää sitä, etteivät itselleni kaikkein merkityksellisimmät paikat löytyisi silti lähimpänä sijaitsevien kohteiden joukosta. Se tapa, jolla rakastan suuria kaukaisia erämaita, on hyvin erilainen kuin se tapa, jolla rakastan lähiluontokohteitani. Ensinnä mainittu on luonteeltaan ihailevaa ja kunnioittavaa, jälkimmäinen on enemmän henkilökohtaista.

Tässä sitä kelpaa sitten kulkea ja muistella Lapin-vaellusten iloisimpia etappeja...

Lähiluonnon merkityksellisyys syntyy säännöllisyydestä ja jatkuvuudesta. Voin käydä kerran vuodessa vaelluksella erämaassa, enkä ikinä unohda siellä kokemiani seikkailuja, mutta lähikohteessa käyn kuitenkin kävelyllä parhaassa tapauksessa useamman kerran viikossa.

Näistä pienistä kävelylenkeistä, niillä tehdyistä havainnoista, satunnaisista kohtaamisista, päässä ajelehtivista ajatuksista, kaikesta siitä aivan arkiselta ja tavalliselta tuntuvasta olemisesta se pikkuhiljaa kasautuu. Jonain päivänä havahdun tajuamaan, miten paljon tällainen hyvin tuttu ja hiukan tylsä, eikä edes mitenkään erikoisen hieno luontokohde minulle todella merkitsee.

Iloisia yläpilviä!

Runosmäen lähimetsät eivät tietenkään heti aluksi tuntuneet yhtään sen erikoisemmilta kuin mitkään muutkaan pikku metsiköt. Niiden hienous alkoi avautua vasta pikkuhiljaa. Ensin olin vain riemuissani siitä, että nyt pääsen helposti kävelylle metsämaastoon vaikka joka päivä. Sitten kävelyjä - kokemuksia, elämyksiä ja ajatuksia - alkoi vähitellen kertyä. Eilen kutsuin pöpelikköä aivan vahingossa kotimetsäkseni.

Tänään löysin vänkyräpuun, johon on kiva nojailla! (Näytän suunnilleen gorillalta, koska toppavaatteita piti kovan pakkasen vuoksi pukea päälle ihan helvetisti.)

En ole sanonut mitään metsää vahingossakaan kotimetsäkseni enää sen jälkeen, kun lapsuudenkotini lähimetsä avohakattiin lähes olemattomiin keväällä 2011. Se oli rankka kokemus. Sen jälkeen olen suorastaan pelännyt kiintymistä suojelemattomiin metsiin, koska en halua kokea samaa enää ikinä uudestaan. 

Onneksi rantojen, niittyjen, joutomaiden ja sen sellaisten kohdalla meininki on vähän toinen. Niihin uskaltaa kiintyä, koska niitä uhkaavat tekijät ovat luonteeltaan hiukan erilaisia. Kaikista paras on kuitenkin meri. Se ei ikinä katoa. Sitä on helppo uskaltaa rakastaa.

Kelohonkiakin löytyy.

Tämmöistä on tämä "pienen sienen" elämä. Täynnä kaikenlaisia vaikeuksia ja merkillisiä ilon aiheita. Kyllä on ilmoja pidellyt. Lopuksi vielä vähän tällaisia ihastuttavia pieniä lumikiteitä, joita on tälläerää ihan joka pinnalla.

Etsi kuvasta erityinen lumihiutale.

Kuvat napsimme tänään iltapäiväkävelyllä Krotin kännykällä. Kelokuvan otin ainakin minä. Muut kuvat otti ilmeisesti itse Krotti. Kuka tässä nyt kuittailee? Ei ainakaan Aki.

9.1.2016

Kun haluan likistellä pörröisiä lemmikkieläimiä

Moni astmaatikko-eläinallergikko ei voi välttämättä ollenkaan käydä paikoissa, joissa asuu karvaisia eläimiä, sillä hengenahdistusoireet saattavat äityä nopeasti vakavalle tasolle. Itsekin kuuluin tähän ryhmään vielä joitain vuosia sitten, mutta nykyään, kun lääkitykseni on tasapainossa ja olen oppinut erilaisia keinoja tilanteista selviämiseen, en joudu enää systemaattisesti välttelemään karvaisten eläinten kohtaamista. Se on hyvä, sillä pääsääntöisesti pidän eläimistä paljon, ja erilaisia pörröisiä lemmikkejä löytyykin tuttavapiirissäni vähän jokaisesta kodista.

Tämä kissavänkyrä on Juuso. Se asui aiemmin Krotin luona, nykyään hänen pikkusiskollaan. Juuso seikkailee tämän postauksen kuvissa konkretisoimassa ongelmani ydintä: mitä tehdä, kun tuntuu siltä, ettei mitään ole tehtävissä. (Ei, en laittanut näitä tähän vain päästäkseni postaamaan blogiini kissakuvia.)

Eläinten kohtaaminen sujuu nykyään ihan hyvin, kun muistan suhtautua asiaan sen vaatimalla huolellisuudella. Mikäli en jo entuudestaan tiedä, varmistan etukäteen vierailua suunnitellessani, onko asunnossa lemmikkejä, mitä lajia, montako ja ovatko ne paikalla vierailun aikaan. (Esimerkiksi koirille olen huomattavasti allergisempi kuin kissoille, joten niiden kohdalla suhtaudun tarpeellisiin ennakko- ja jälkitoimiini astetta vakavammin.)

Lääkitystason nostaminen ennen vierailua on erittäin tärkeää. Käytän tavallisesti hoitavaa astmalääkettä (budesonidi 200 μg/annos) aamuin illoin, antihistamiinia (ebastiini 10-20 mg) oireiden ja allergeenialtistusriskin mukaan sekä hengitysteitä avaavaa astmalääkettä (salbutamoli 100 μg/annos) mahdollisten hengenahdistusoireiden tilapäiseen hoitoon, joskus myös ennaltaehkäisyyn. Ennen vierailuani otan vähintään viikon päivät antihistamiinia täyden annoksen (20 mg) joka päivä ja joskus tuplaan hoitavan astmalääkkeen annoksen kahtena-kolmena päivänä, minkä lisäksi otan vähintään kahtena mutta joskus jopa viitenä iltana montelukastia (10 mg), vahvempaa allergialääkettä.

Itse vierailulle pakkaan mukaan avaavan lääkkeen lisäksi silmätippoja (natriumkromoglikaatti 20 mg/ml) ja nenäsumutetta (mometasonifuroaatti 50 μg/annos) oireiden lievittämiseen tarpeen mukaan. Yleensä edellä mainittu lääkitys kuitenkin estää aika tehokkaasti oireiden ilmenemisen, mutta pientä silmien kutinaa, kirvelyä tai kuivumista kuitenkin esiintyy  tavallisesti, joten ainakin silmätipat tulee useimmiten käytettyä. (Seikka, joka kannattaa huomioida, kun miettii meikkiä vierailulle; silmämeikin on oltava vedenpitävä, mutta parempi on tietysti jättää silmät kokonaan meikkaamatta.)

Allergia- ja astmalääkkeiden kokoontumisajot. (Taiteellinen kohina on taiteellista?)

Vaatteet valitsen niin, että kuljetan mahdollisimman vähän eläinpölyä mukanani kotiin ja että se on mahdollisimman helppo saada pois vaatteista vierailun jälkeen. Ei neuleita, ei leveitä helmoja, ei sähköäviä materiaaleja. Mahdollisimman vähän kangaspinta-alaa ja mahdollisimman tasaista pintatekstuuria. (Joskus kun laiskottaa vedän jalkaan pvc-housut, joiden kanssa voi suoraan vierailulta kotiin tultuaan marssia suihkuun ja vain huuhdella eläinpölyn menemään.)

Tarrarulla on tosi kätevä ottaa mukaan. Sillä voi vedellä vaatteet nopeasti päällisin puolin puhtaiksi jo ennen kuin pukee takkia ja kenkiä jalkaan kotiin lähtiessään. Tarraan vaatteeni yleensä vielä toistamiseen kotiin tultuani, riisun ne saman tien ja laitan pyykkiin.

Pesen mahdollisesti eläinpölyä sisältävät vaatteet erillään muista vaatteista (etenkin uniasuista), jotta minimoisin allergeenien leviämisen riskin. En ole tietoinen siitä, denaturoituvatko eläinpölyn proteiinit jossakin pesulämpötilassa niin, etteivät ne enää allergisoi, mutta ainakin pyykkäämisen myötä suurin osa karvasta ja pölystä huuhtoutuu pois.

Juuso on myös vähän pälli. (Ei ehkä ihan niin vähänkään.) Tämä kuva liittyy siihen, miten konepesu poistaa tehokkaasti eläinpölyä... tai sitten ei, jos itse eläin punkeaa pesukoneeseen pöllyämään.

En tavallisesti käy suihkussa joka ilta (ihoni ei vain kestäisi sitä), mutta eläinpölyaltistuksen jälkeen on aina käytävä, ja muistettava pestä huolellisesti myös hiukset. Muuten allergeeneja tulee kuljettaneeksi mukanaan sänkyyn iholla ja hiuksissa, mikä tietysti tekee kaikki muut toimet turhiksi.
 
Kaikesta huolimatta joskus vierailua ei yksinkertaisesti pysty toteuttamaan. Esimerkiksi hengitystieinfektion iskiessä samaan aikaan, ei kannata edes yrittää, sillä eläinpölylle altistuminen ja hengitystieinfektio yhdessä aiheuttavat helposti todella vakavia oireita. (Tämä kombo on johtanut minulla joskus aiemmin jopa vakaviin astmakohtauksiin ja käynnistänyt astman pahenemisvaiheen, joten pikkuasiasta ei ole kyse.)

Hengenvaarallinen Juuso ottaa rennosti kuin tiikeri.

Näillä ennakko- ja jälkitoimilla olen kuitenkin onnistunut tekemään itselleni pääosin mahdollisiksi vierailut ja jopa pitkätkin illanvietot lemmikinomistajien luona ja olen siitä hyvin iloinen.

Tiedän kuitenkin, että monelle kanssa-allergikolle nämäkään keinot eivät riitä. Jotkut eivät yksinkertaisesti voi oleilla samassa tilassa eläimen tai edes eläimenomistajan kanssa, ja tiedän kokemuksesta, miten tuskastuttavasti se rajoittaa elämää. (Esim. mitä teet, kun bussiin nousee joku kolmen ison koiran kanssa ja ainoa vapaa istumapaikka on juuri vieressäsi? Niinpä. En ole vielä keksinyt tyylikästä tapaa selvitä tilanteesta.)

Olisin kovin halukas kuulemaan muiden, samojen ongelmien kanssa kamppailevien ihmisten ajatuksia aiheesta. Miten selviätte erilaisista arjen tilanteista? Mitä keinoja käytätte allergiaoireiden minimoimiseksi? Oletteko onnistuneet pääsemään peräti täysin oireettomaan tilaan?

Likistelisitkö?

Kissakuvat ovat Krotin. Tykötarpeet kuvasin minä. Tuttuun tapaan kyse ei ole tuotesijoittelusta. (Ha, sponssaisipa joku lääkefirma minua! Olenkin juuri sellainen tyyppi, jolle se sopisi hyvin.)

6.1.2016

Loppiainen: pakkasta, piparkakkua ja likööriä

Hei, palasin viimein joulun- ja uudenvuodenvietosta takaisin koneen äärelle ja naputtelemaan! Joulun aikaan olisi tietysti ollut vaikka mitä kivaa mistä postata mutta ei tarpeeksi aikaa sille, joten ehkä jaan niitä juttuja sitten ensi vuonna joulun alla tai jotain.

Nyt on nimittäin ne juhlat juhlittu. Tänään vietettiin loppiaista. Se meinasi pientä mukavaa päiväretkeä (ilma oli aivan ihastuttava: -21 astetta pakkasta) ja illanviettoa piparkakkutalon tuhoamisen merkeissä.

Askartelimme joulun alla nätin pikku piparkakkumökin, joka valmistuttuaan toimitti joulukoristeen virkaa keittiössä muutaman viikon. Tässä otokset valmistusprosessin vaiheista:

Piparkakkutalon palaset paistettuna.
Koristelut valmiina.
Valmis ja syötävän söpö!

Tänään se sitten tuhottiin juhlallisesti puolukkarahkajäädykkeen, lämpimän glögin, kotitekoisen sorbusliköörin ja hileiksi jäätyneen colajuoman kanssa. (Cola tiksahti jäähän päivän retkellä suunnilleen ensimmäisen viiden minuutin sisällä, eikä ehtinyt mainittavasti sulaa huoneenlämmössä ennen kuin me jo päädyimme hyödyntämään sen jäähilemuodossa. Oli muuten hyvää.)

Maailmanloppu koittaa jokaiselle piparkakkutalolle ennemmin tai myöhemmin.

Sorbusliköörin valmistaminen oli jollain kierolla tavalla tosi hauskaa (ihan hillitön projekti) ja lopputulos maistui juuri siltä miltä pitääkin - hyvin sankasti pihlajanmarjoilta. Teimme liköörimme Suomen Luonnon julkaiseman reseptin mukaan. Juoman valmistuminen vei reilun vuoden, mutta kyllä hyvää kannattaa odottaa. Rohkenen suositella kokeilemaan.

Sorbusliköörin mukava kullanoranssi sävy ikkunakynttelikön valoa vasten.

Piparkakkutalon kuvat ovat ainakin Krotin ottamia, mutta liköörilasin taisi kuvata Lilla M eli toveri Milla. Kettu kuittaa.