20.2.2016

Kevättunnelmaa keittiössä

Krotti sai kimpun ihania "parane pian" -kukkasia heti leikkauksen jälkeen, mutta viikkoa myöhemmin kukkien nuupahdettua keittiössä tuntui jotenkin tyhjältä. Niinpä koimme tarpeelliseksi hankkia lisää samanlaisia leiskuvan värisiä tulppaaneja maljakkoon.

Aina tällaisten ostosten äärellä tunnen itseni jotenkin vähän tyhmäksi (tuhlata nyt resursseja moisiin hömpötyksiin), mutta ehkäpä osittain juuri sen takia tämmöiset jutut ovatkin omalla tavallaan niin mukavia - kun hankkii jotain ilman mitään muuta tarkoitusta kuin itsensä ilahduttaminen.


Vaikka ulkona on nyt taas jonkin verran lunta, keittiössä tuntuu tosi keväiseltä värikkäiden tulppaanien ansiosta. Myös ihana auringonpaiste luo tunnelmaa. Keittiömme ikkuna on luoteeseen päin, joten talven pimeimpään aikaan sinne ei kauheasti auringonvaloa tihku. Nyt siellä pystyy jo hyvinä päivinä ottamaan ihan kivoja valokuvia ilman kattolampun apua.


Lisäksi hankin nyt toistuvasti uudet ruukkuyrtit kaupasta keittiön hyllyn purkkeihin. Ne tuoksuvat niin hyvältä ja tuovat lisää vihreyttä huoneeseen, mutta uudet pitää ostaa aika usein, koska syön yrttejä kovaa tahtia. (Suosikkiani on tuore basilika paahdetun kauraleivän päällä, sitä menee vaikka joka aamu.)


Vaikka omia kukkia ja yrttejä emme ole vielä edes kylväneetkään, kasvukauden tunnelma on jo täällä. Se on ihanaa. En malta enää ollenkaan odottaa, että koittaa kevätkylvöjen aika. Nyt taitaa olla oikea hetki alkaa laatia suunnitelmia tulevalle kesälle parvekepuutarhaan.

19.2.2016

Veneitä ja bååtteja ja muita suosikkeja

Käytiin keskiviikkona seikkailulla Helsingissä katsastamassa vuoden Vene Båt -messut. En ole ennen käynyt näillä messuilla, mutta kokemus oli mukava ja voisin mennä joskus uudestaankin, vaikka en välttämättä ihan olekaan messujen pääasiallista kohderyhmää. Tämän huomasi siitä, että pääosa messuhalleista oli täynnä valtavia valkoisia huviveneitä sekä vapaa-ajan kalastus- ja vesiurheilukamaa. Meribiologia- ja luonnonharrastuspohjalta vesillä liikkumisesta kiinnostuneelle ihmiselle oli hiukan vähemmän tarjontaa - mutta ihan sopivasti kuitenkin.

Suuntasimme ensimmäisenä suosikkiemme Busterin ja Yamahan osastoille. Siellä sai osallistua myös vuoden messuarvontaan, jonka palkinto on todella osallistumisen arvoinen: oma pikkubusteri! (Ihan kuin oikeasti kuvittelisin voittavani jossain arvonnassa, johon osallistuu tuhansia muitakin messukävijöitä. Mutta mistä sitä koskaan tietää. Elän toivossa, kunnes arvonnan tulokset julkistetaan.)


Mukavan näköisiä, kenttäkelpoisen oloisia alumiiniveneitä löytyi toki muidenkin valmistajien osastoilta, ihan lupaavilla ominaisuuksillakin. Suosikkiemme asema suosikkeinamme pohjautuukin lähinnä niiden statukseen meille tutuimpana kalustona, koska ne ovat käytössä Saaristomeren tutkimuslaitoksella.




Anytecit tekivät vaikutuksen. Jos olisin joskus oikeasti varoissani veneenhankintaan, saattaisin harkita.



Kiva pienoismalli...

... jonka sisällä oli makeisia! :D

Poliisillakin oli tällainen nätti botski esillä osastollaan. Poliisin, tullin, rajavartiolaitoksen ja kumppaneiden osastot olivat muutenkin tosi kivat. Siellä sai suorittaa pieniä tehtäviä, ja kaikilta pisteiltä leiman saatuaan voitti pikku palkinnon. Tämä oli ehkä lapsille tarkoitettu juttu, mutta kukaan ei estänyt meitä osallistumasta kuitenkin. (Etsi kuvasta uusi ystävämme, meripelastuskoira Köpi!)

Krotti halusi adoptoida meille pienen meripelastuskoiran, joka tässä poseeraa aurinkotuolissa. Näitä hauskoja pehmoleluja myytiin Suomen Meripelastusseuran osastolla tukituotteina, joten rahat menivät ainakin hyvään tarkoitukseen.


Vaikka en olekaan kaiken maailman kauniiden valkoisten lasikuitupaattien ystävä, tykkäsin kyllä jotenkin näistä Särki-veneistä. Valkoisesta olemuksesta huolimatta niissä oli asennetta.



Tämä pikkuruinen tapaus Suomi-veneiden osastolla oli tosi hellyyttävä!


Myös aivan pikkuinen, yhden lapsen matkustettava ilmatyynyalus löytyi. Se oli myös ihanan värinen. Hovercraft-osasto oli muutenki kiva. Siellä riitti hypisteltävää. (Minä niin haluan päästä joskus ajamaan tällaisella!)



Joku moottorifani olisi varmasti viihtynyt seuraavassa osassa messuja. Minä en tajunnut tästä kaikesta paljoa mitään, paitsi sen, että kokonaisuus näytti aika taiteelliselta.


Myös antiikkipuolta löytyi. Ihastelin ja ihmettelin liikaa saadakseni paljoakaan valokuvia. Tässä joku vanha höyrypaatti, ehkä. Aluksen ympärillä oli jatkuvasti niin paljon yleisöä, että sekaan ei meinannut mahtua - siitä huolimatta, että messuilla oli muuten aika vähän kävijöitä näin keskellä viikkoa.


Pyörittiin tietysti läpi myös kaikki sisustus- ja lifestyle-osastot, hypisteltiin ja valokuvattiin kaikkea paljon.




Nuo tuommoiset lasipallojutskat ovat myös suosikkejani. Haluaisin hankkia niitä joskus.

Lasipalloja! Lasipalloja kaikkialla!

 
Suosikkejamme Batela-vaatteita oli messutarjouksissa ja poistomyynnissä suosikkimme Ocean Spirit Storen osastolla. Krotti jopa löysi yhden pitkään haluamansa paidan viimeinkin sopivassa koossa ja sopivan hintaisena hankittavaksi.


Rivin viimeinen sininen purjevenepaita on se, jonka Krotti lopulta hankki. Niitä on yksi myös tuossa seinällä.


Tietysti huomionarvoista oli myös Rapalan jättiakvaario, jossa oli valtava parvi kaikkia hirvittäviä kaloja. Joukossa oli suosikkejani ahvenia!



Affenat!

Aulasta löytyi myös jännittävä näyttely vanhoista merikartoista. Se oli tosi hieno! Onneksi jaksoimme käydä katsomassa sen vielä ennen lähtöämme kotimatkalle.



On entisaikoina mahdettu suhtautua mereen aika mielenkiintoisesti. Kaiken maailman hirviöitä pullollaan!


No mutta, tiivistääkseni olennaisimman tästä seikkailusta:



(Pelkkä kuvien poimiminen ja lataaminen tänne vei jo varmaan sen viisitoista minuuttia. Kasasin tätä kahdessa erässä ja sitten vielä tsekkasin myöhemmin läpi ennen julkaisua. Tuli siis vähän isompi postaus. Mutta kaipa sitä nyt välillä.)

18.2.2016

Kumman kaa: vaahtopanukas vai krämpyle?

Tämän postauksen aiheena on siis ikään kuin crème brûlée, tuo aiemmin aivan yliarvostettuna pitämäni jälkiruoka. Tarjosimme kerran yhdessä ravintelissa muuan synttärisankarille sellaisen ja, vaikka meitä oli useampi kaveri maksamassa jälkkärilaskua, tuntui hinta silti aika suolaiselta suhteessa siihen, mitä pöytään kannettiin: kupin pohjalla pieni annos pinnasta paahdettua valjun näköistä vanukasta.

No, siitä nyt on jo aikaa. Nykyään ymmärrän paremmin. Krotti valmisti tuossa männäviikonloppuna ystävänpäiväherkuksi pienet paahtovanukkaat kaikilla herkuilla, ja se avarsi maailmankuvaani, minkä johdosta nyt avaudun tästä.


"Kaikilla herkuilla" meinaa sitä, että työvaiheita oli ihan tautinen määrä ja hommaan meni tunteja aikaa. (Krotti sanoo, ettei kyllä mennyt, mutta minä olenkin huijaripuijari ja kerron tarinan omasta näkökulmastani. Jos jälkkärin valmistumista saa odotella yhtään pidempään kuin kahvin tippuminen kestää, siinä menee tunteja.)

Ensimmäinen työvaihe oli vaniljavanukaspohjan valmistaminen Valion reseptin mukaan.


Kunhan vanukaspohja oli jäähtynyt, laitettiin sen päälle paksu kerros marjahyytelöä: kaivettiin kasa mansikoita ja mustikoita pakkasesta, ladottiin ne annoksiin ja kaadettiin päälle loraus hyytelösokerivettä. Sitten taas hetki jäähtymistä.


Seuraavaksi kerros marenkia: vaahdotettiin kananmunanvalkuaisia ja sokeria, pursotettiin annosten päälle ja laitettiin uuniin viideksi minuutiksi 200 asteeseen.


Lopuksi vielä annokset koristeltiin tuollaisella cashewpähkinärouheesta, merisuolasta ja sokerista tehdyllä rapealla, kiiltävällä sälällä: sulatettiin sokeri, heitettiin muut raaka-aineet leivinpaperille ja valutettiin sokeri niiden päälle - kunhan juttu taas jäähtyi hiukan, siitä murennettiin "sirpaleita" ja lätkäistiin annoksiin.

Oli tosi hyvää. Lopuksi vielä kuva vanukasannoksesta siinä vaiheessa, kun pari ensimmäistä lusikallista on syöty ja kaikki kerrokset ovat kivasti esillä. (Syötiin soffalla, joten taustalla näkyy vihreää torkkupeittoa.)


Ei sitä paahtovanukasta kyllä mitenkään täysin turhaan arvosteta. Kandee ihan kokeilla kotona, perinteistä crème brûléetä tai vaikka tällaista tuunattua "kaikilla herkuilla" -versiota. Minäkin jo suosittelen.

10.2.2016

Tämä on nyt sitä höttöpullaa

Harmaan ja sateisen laskiaistiistain ohjelmassa: pullanleivontaa ystävien kanssa. Käytettiin vanhan kunnon Kotiruoka-kirjan juhlapullareseptiä, joka on eräänlainen muunnos ihan tavallisesta pullataikinasta. Se on vähän herkullisempi, (vähän epäterveellisempi) ja vähän juhlavampi. Hyvällä vaivaamisella ja kohottamisella pullista tuli tosi täyteläisiä ja höttöisiä!


Taikina kohosi ihan älyttömästi. Se oli jo ryömimässä kulhon reunojen yli.


Vaivaaminen tapahtui tyylikkäästi kumihanskat kädessä (koska vaivausnakkilaisella oli haava sormessa). Hanskoista tuli sen myötä tosi ällöttävän näköiset, mikä oli luonnollisesti hurjan hauskaa - olemmehan me sentään fiksuja ja filmaattisia akateemisia henkilöitä, joiden huumorintaju on hyvin jalostunut.


Pikkupullia pyöriteltiin kaksi ja puoli pellillistä, ettei vaan pääse loppumaan kesken. Ahnaita laskiaisenviettäjiä oli koolla kuitenkin peräti viisi. (Nyt joku nokkela laskee, montako pullaa se tekee per pää ja kammoaa meitä. Lohdutukseksi voin sanoa, että osa pullista meni kyllä pakastimeen pahan päivän varalle.)


On aina tosi ihanaa, kun pullat onnistuvat hyvin ja niistä kypsyy sekä kauniita että maukkaita, etenkin kun niitä ei tule oikeastaan tehtyä kuin pari kertaa vuodessa.


Täytteeksi vatkattiin kermavaahtoa ja kiehautettiin mikrossa pikahilloa pakastemansikoista. (Se on tavallaan paljon parempaa kuin oikea hillo. Maistuu enemmän mansikoilta ja vähemmän sokerilta.)


 Finaali: valmis laskiaispulla ja kuppi kahvia. Parhautta.

6.2.2016

Inspiroituminen, se on tämän postauksen pahin juttu

Kerran vuodessa jonkun jokin raaja murtuu ja sitten ollaan viikkokausia vaivalloisia eikä mihinkään päästä. Näin on käynyt lähipiirissäni nyt jo kolmena vuonna peräkkäin, toivottavasti ei enää neljäntenä.

Näistä onnettomuuksista kaksi osui omalle kohdalleni, mutta tämän kevään pakettijalkainen pyörätuolisankari on nyt vaihteeksi Krotti, jonka polvilumpio napsahti sijoiltaan, kun olimme luistelemassa, ja mursi mennessään hyvän palan reisiluuta. Siitä seurasi tietysti passitus polvileikkaukseen ja kolmeksi (3) kuukaudeksi (!) sairaslomalle. Urheilu on vaarallista.

Ilman tätä onnettomuutta en olisi kuitenkaan päätynyt maleksimaan Tyksin kirurgisen sairaalan käytäville, enkä siten olisi päässyt tapaamaan siellä majailevia ihastuttavia viherkasveja. Koska oikeasti, ne ovat todella huomionarvoisia!

Harvassa julkisessa tilassa kohtaa yhtä hyväkuntoisia, runsaskasvuisia ja kauniita viherkasveja. Yleensä tällaisissa paikoissa nähdään joko muovikasveja tai sitten vähäisestä hoidosta kärsiviä, pölyisiä ja ränsistyneitä kituuttajia. Täällä oli ihan toinen meininki. Kasvit olivat ihan hillittömiä. Tässä sairaalakompleksissa vaikuttaa selkeästi joku omistautunut viherpeukalo.

Katsokaa niitä! Niin isoja ja hienoja!

Erilaiset vehkat ovat ykkössuosikkikasvejani, etenkin laikkuvehkat, joten näitä uljaita yksilöitä (joiden valistuneesti arvailen olevan malakanlaikkuvehkoja) jäin ihastelemaan ja kuvaamaan kännykälläni sen verran pitkäksi aikaa, että ehdin jo herättää vähän hämmennystäkin.

Vaan pahus, kun valaistus ja kännykkäkamera eivät mahdollistaneet yhtään parempia otoksia.


Myös samaisesta sairaalakompleksista löytyvän apuvälinelainaamoon (josta kävimme hakemassa poloiselle Krotille pyörätuolin elämää helpottamaan) ikkunalaudalla kukoisti todella mukavasti. En ole ehkä ikinä ennen nähnyt missään yhtä muhkeata saintpauliaa.


Lisäksi inspiroiduin (!) näistä kirurgisen sairaalan viikko-osaston aulassa olevista merellisistä asetelmista niin paljon, että aion askarrella meille vastaavanlaiset, kunhan vain saan tarvittavat materiaalit kasaan.



Puhtaasti viehättävää. Lisää tämänmoista! Postaan sitten raportin askartelusta, kunhan jossain vaiheessa tartun toimeen ja saan aikaiseksi. Toivottavasti onnistun niin, että kehtaan esitellä. Pitää myös postata kuvia omista huonekasveistamme, vaikka ei meillä ihan noin mahtavaa viidakkoa ihan (vielä) olekaan.