blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Veneitä ja bååtteja ja muita suosikkeja

19.2.2016

Käytiin keskiviikkona seikkailulla Helsingissä katsastamassa vuoden Vene Båt -messut. En ole ennen käynyt näillä messuilla, mutta kokemus oli mukava ja voisin mennä joskus uudestaankin, vaikka en välttämättä ihan olekaan messujen pääasiallista kohderyhmää. Tämän huomasi siitä, että pääosa messuhalleista oli täynnä valtavia valkoisia huviveneitä sekä vapaa-ajan kalastus- ja vesiurheilukamaa. Meribiologia- ja luonnonharrastuspohjalta vesillä liikkumisesta kiinnostuneelle ihmiselle oli hiukan vähemmän tarjontaa - mutta ihan sopivasti kuitenkin.


Suuntasimme ensimmäisenä suosikkiemme Busterin ja Yamahan osastoille. Siellä sai osallistua myös vuoden messuarvontaan, jonka palkinto on todella osallistumisen arvoinen: oma pikkubusteri! (Ihan kuin oikeasti kuvittelisin voittavani jossain arvonnassa, johon osallistuu tuhansia muitakin messukävijöitä, mutta mistä sitä koskaan tietää. Elän toivossa, kunnes arvonnan tulokset julkistetaan.)


Mukavan näköisiä ja kenttäkelpoisen oloisia alumiiniveneitä löytyi toki muidenkin valmistajien osastoilta, ihan lupaavilla ominaisuuksillakin. Suosikkiemme asema suosikkeinamme pohjautuukin lähinnä niiden statukseen meille tutuimpana kalustona, koska ne ovat käytössä Saaristomeren tutkimuslaitoksella.

Anytecit tekivät vaikutuksen. Jos olisin joskus oikeasti varoissani veneenhankintaan, saattaisin harkita.

Pienoismalli, jonka sisällä oli karkkeja! :D

Poliisin, rajavartiolaitoksen ja viestintäviraston osasto oli myös mielenkiintoinen. Kalusto oli hienoa!

Etsi kuvasta uusi ystävämme, meripelastuskoira Köpi!

Krotti halusi adoptoida meille meripelastuskoirapehmolelun. Niitä myytiin Suomen Meripelastusseuran osastolla tukituotteina, joten rahat menivät ainakin hyvään tarkoitukseen.


Vaikka en olekaan kaiken maailman kauniiden valkoisten lasikuitupaattien ystävä, tykkäsin kyllä jotenkin Särki-veneistä. Valkoisesta olemuksesta huolimatta niissä oli asennetta.


Tämä pikkuruinen tapaus Suomi-veneiden osastolla oli tosi hellyyttävä!


Myös aivan pikkuinen, yhden lapsen matkustettava ilmatyynyalus löytyi. Se oli myös ihanan värinen. Hovercraft-osasto oli muutenki kiva. Siellä riitti hypisteltävää. Minä niin haluan päästä joskus ajamaan tällaisella!


Antiikkipuoltakin löytyi. Ihastelin ja ihmettelin liikaa saadakseni paljoakaan valokuvia. Tässä joku vanha höyrypaatti, ehkä. Aluksen ympärillä oli jatkuvasti niin paljon yleisöä, että sekaan ei meinannut mahtua - siitä huolimatta, että messuilla oli muuten aika vähän kävijöitä näin keskellä viikkoa.


Pyörittiin tietysti läpi myös kaikki sisustus- ja lifestyle-osastot, hypisteltiin ja valokuvattiin kaikkea paljon.



Suosikkejamme Batela-vaatteita oli messutarjouksissa ja poistomyynnissä suosikkimme Ocean Spirit Storen osastolla. Krotti jopa löysi yhden pitkään haluamansa paidan viimeinkin sopivassa koossa ja sopivan hintaisena hankittavaksi.

Rivin viimeinen sininen purjevenepaita on se, jonka Krotti lopulta hankki.

Tietysti huomionarvoista oli myös Rapalan jättiakvaario, jossa oli valtava parvi kaikkia hirvittäviä kaloja. Joukossa oli suosikkejani, kaikista Suomen kaloista kauneimpia, ahvenia!

Affenat!

Aulasta löytyi jännittävä näyttely vanhoista merikartoista. Se oli tosi hieno. Onneksi jaksoimme käydä katsomassa sen vielä ennen lähtöämme kotimatkalle. On entisaikoina mahdettu suhtautua mereen omituisesti - kaiken maailma hirviöitä!


No mutta, tiivistääkseni olennaisimman tästä seikkailusta:

2 kommenttia

  1. Oma pikkubusteri olisi makea! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olis ollu tosi jees, mut ei me voitettu sitä, tietenkään... :( Mut osallistuttiin sit tänään Myllyssä semmoseen arvontaan, jossa voi voittaa Buster Minin! :D Tosin ilman moottoria. Mut olis seki jo jotain! :D

      Poista