blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Muutama kukkanen

31.3.2016

Kevään kaunein tulppaanikimppu, auringonvaloa keittiön ikkunasta ja miltei lumeton maisema. Mustarastaan laulua lauhana iltana. Vahva tunne vuodenajan vaihtumisesta. Loskainen alkukevät taittuu kohti kasvun aikaa.




#tulppaanitorstai

Juuret solmussa - traakkipuiden ruukunvaihtajaiset

30.3.2016

Siirsinpä tuossa jokin aika sitten traakkipuut viimein isompiin ruukkuihin. Etsiskelimme hyvän aikaa isoja keraamisia altakasteluruukkuja, mielellään vielä kivan värisiä, mutta ainoat isokokoiset altakasteluruukut, joita tuli vastaan järkihintaan, olivat tietysti vanhat kunnon Orthexin Pauliinat. Värivaihtoehtoja oli tässä tapauksessa tietenkin aika rajoitetusti, mutta pääasia, että traakit saivat lisää tilaa ja uutta multaa alleen.

Operaatio käynnissä kylppärin lattialla.

Pienet ruukut olivat aivan tupaten täynnä juuria. Koko komeus nousi aika helposti irti siistinä paakkuna. Ei siinä tarvinnut kauheasti vanhaa multaa poistaa ennen uuteen ruukkuun siirtoa. Miten ihmeessä puut ovat selvinneet hengissä ja ihan siedettävän elinvoimaisen näköisinä näin tukalissa oloissa? Kovia jätkiä.

Juuria! Jännittävää!

Tämä vanhojen ja uusien ruukkujen välinen kokoero ikään kuin huvittaa minua. Yleensä olen kuullut suositeltavan, että kasvit siirrettäisiin multienvaihdon yhteydessä tarpeen vaatiessa noin 5-10 senttimetriä vanhaa ruukkua suurempaan. Tässä puhutaan vähintään tuplasta. Toivottavasti traakkipuut eivät pane pahakseen. Nytpähän niillä on kuitenkin viimein sen verran tilaa kuin ne oikeasti tarvitsisisvat.

Uuden ja vanhan ruukun kokoero.

Tähän meni koko säkillinen multaa. Onneksi ostimme kaksi säkkiä kerrallaan, jotta voin jatkaa multienvaihtoa seuraavista lisätilaa ja uutta multaa kaipaavista kasveista heti, kun aikaa taas liikenee. Paljon hommaa olisi, mutta kovin montaa kasvia ei ehdi siirtää yhdellä kertaa.

Multaa kuluu säkki säkin perään.

Nämä traakkipuut eivät tietenkään ole alun perin minun vaan Krotin kokoelmasta. Omiani en olisi - tietenkään - päästänyt missään vaiheessa ajautumaan tällaiseen jamaan.

Alkukevään juhlaa

Minä juhlin aina, kun vain voin. Vaikka en pidä itseäni kristittynä, en malta olla juhlimatta pääsiäisen aikaan. Kaikki muutkin juhlivat, on kivaa, aurinko paistaa, monet lintusetkin jo lauluttelevat, on täydellinen alkukevään tunnelma ja monen monta peräkkäistä vapaapäivää - tilannehan suorastaan huutaa laittamaan kestit pystyyn!


No, tänä vuonna pääsiäislomasta kaksi ensimmäistä päivää vietin retkellä Teijossa. Yövyimme puolijoukkueteltassa, kuljeskelimme kansallispuiston hiljaisilla poluilla, havainnoimme kevään merkkejä ja fiilistelimme sumuisen yön säkkipimeyttä. Kun kömmin aamuvarhaisella yksin ulos teltasta ja lähdin kävelylle, sankkaan sumuun kietoutunut metsä soi teerien ihmeellistä soidinpulinaa, ja olin miltei varma, että kuulin jostain myös metson äänen. Retki oli ihana, ja heti kotiin palattuani pääsin ryhtymään kestimeininkeihin.

 
Krotti oli hankkinut meille narsisseja. Ne lukeutuvat suosikkikukkieni joukkoon, mutta olen välillä saanut niistä aika ikäviä allergiaoireita. Iloiseksi yllätyksekseni en oireillut niistä tällä kertaa juuri ollenkaan - asiaan saattaa vaikuttaa lepän kukinnan vuoksi aloittamani intensiivinen allergialääkitys.


Sunnuntaiaamuna maalattiin kananmunia, tai piirrettiin. Teimme kumpikin yhden hienon ja yhden tosi karsean. Karseat syötiin saman tien, hienot säästettiin tuonnemmaksi. Koittakaa arvata, mitkä näistä ovat ne hienot.


Krotti oli idättänyt rairuohoa useampaan eri purkkiin ja laittoi sekaan paljon pikkutipukoristeita ja ruohomunia. Nuo krääsätivut ovat paitsi söpön näköisiä myös aika karseita - mutta samanlaisia on ollut pääsiäiskoristeina niin kauan kuin muistan, joten erityisesti ne ovat nostalgisia. Olisi kuitenkin mukavinta askarrella tipuja itse.


Käväisin tietysti myös vierailulla vanhempieni luona. Siellä kiurut jo lauloivat, leskenlehdet kukkivat pientareilla ja pelloilla hengasi hanhia ja joutsenia. Minun poissa ollessani Krotti valmisteli kotona puolisalaa juhlapäivällisen. Palasin siis kotiin yllätysherkkuja notkuvan pöydän ääreen.


Ruokaa jäi yli niin paljon, että sitä riitti rääppiäiskutsujakin varten. Sama juttu kuin jouluna - Krotti kokkaa aina koko komppanialle, joten varsinaisen juhlan jälkeen on aika kutsua porukkaa kyläilemään yli jääneiden ruokien tuhoamiseksi. Onneksi mielestäni juhlaan kuin juhlaan sopii hyvin herkkujen paljous, enkä pahastu saman ruuan syömisestä useampana päivänä peräkkäin.




Mikä ihana pitkä viikonloppu!

Ensimmäiset kevätkylvöt

18.3.2016

Nyt on kevätkylvöt aloitettu meilläkin. En tosin ehtinyt vielä kylvää kuin kurkun, tomaatin ja suippopaprikan siemenet, mutta hommat jatkuvat pian, kunhan taas ennätän tarttua toimeen. Minun täytyy kuitenkin ensin panostaa vähän opiskeluun, ja Krotillakin on muita kiireitä.

Tästä lähdetään.

Hyödynsin vessapaperirullan hylsyjä istutusastioina. Eipähän tarvitse siirrellä taimia purkista toiseen, kun koko hylsyn voi sellaisenaan laittaa sitten taimien siirron aikaan isompaan ruukkuun ja vain haudata mullan sekaan. Toivottavasti tämä on juuri niin kätevä idea, kuin kuvittelenkin sen olevan.

Siemeniä meillä on jo hankittuna aika paljon, joten kylvöhommia kyllä riittäisi. Katsotaan nyt, miten suuri osa uusista parvekepuutarhasuunnitelmista päästään toteuttamaan tänä kesänä ja mitkä ideoista on suosiolla lykättävä tuonnemmaksi. Kaikkea ei varmasti pystytä tekemään, sillä osa suunnitelmista on suuruudenhulluja.

Kaikkea on taas tilattu.

Lisää kevätkylvöjuttuja ja kasvun ihmeen jännitystä luvassa myöhemmin.

PS. Kaupunkilaistyttö muutti maalle -blogin ihanassa synttäriarvonnassa on palkintona Keittiöpuutarha-kirja sekä muutama pussi siemeniä. Kannattaa osallistua!

Vähemmän kertakäyttöinen esikko

16.3.2016

Olen aina luullut, että keväisin myytävät, ihanat, kukkivat esikot ovat järjestelmällisesti kertakäyttökamaa. Kukat nuupahtavat alle viikossa, uudet nuput eivät koskaan avaudu ja lehdetkin vain kuolevat, eikä lannoittaminen tai jääkaappiin laittaminenkaan auta asiaa. No, nyt olen onnistunut pitämään esikkoni hengissä ja kukkivana jo yli kolme viikkoa, ja uusia nuppuja avautuu edelleen. Enkä ole tehnyt mitään sen erikoisempaa kuin antanut sille joka päivä aamuin ja illoin tilkan jääkylmää vettä. Jännittävää!

Muorinkukka ja tulilatva saivat seuraa.

Ostin esikkoni Prismasta helmikuussa, siirsin sen vähän myyntipurkkia isompaan ruukkuun, jota täydensin tavallisella kukkamullalla, ja laitoin suunnilleen etelän suuntaan avautuvalle ikkunalle muiden kasvien joukkoon. Ensimmäiset kukat ilahduttivat hyväkuntoisina ja kauniina varmaan viikon.

Keltainen esikko, se tuo kevään kotiin.

Pikkuhiljaa kukat alkoivat nuupahtaa, ja nypin niitä pois sitä mukaan, kun ne menivät rönttöiseen kuntoon. Uusia nuppuja kuitenkin avautui hyvää vauhtia.

Nuhjuuntuneistakin kukista piti ottaa kuvia.

Tällä erää esikko on yhä tosi nätti, vaikka kukkia alkaakin olla vähänlaisesti. Kaikista kuulemistani ja lukemistani esikon hengissäpito- ja elvytysmenetelmistä tämä on toistaiseksi ollut tuloksekkain. Aika palkitsevaa.

Enää pari kukkaa jäljellä, mutta kasvi on yhä hyväkuntoinen ja kaunis.

Haluaisin saada tämän pontevan yksilön selviämään vieläkin pidempään, kukinnan jälkeenkin. En ole kuitenkaan törmännyt yhteenkään kertomukseen esikon elättämisestä sisätiloissa vuoden ympäri. Kaikki ohjeet päättyvät siihen, että kukinnan päätyättyä kasvi istutetaan pihamaalle. Voiko se selvitä kukkaruukussa ikkunalla? Pitänee lähteä kokeilemaan.

Kaisaniemen puutarha - ja kaikki ne kasvit, jotka eivät asu meillä

7.3.2016

Teimme reissun Helsinkiin, ja sen yhteydessä vierailimme Kaisaniemen puutarhalla. Kuten kaikki tämmöiset vastaavanlaiset mestat, joista löytyy valtavia määriä tosi hienoja ja uljaita kasveja, se herätti minussa oikeastaan kahdenlaisia fiiliksiä: 1) Parasta ikinä! 2) Miksei mullaki vois olla? Tämän postauksen aiheena on se jälkimmäinen fiilis. Yleensä hehkutan aika paljon kaikkea, mitä minulla jo on tai mitä aion tehdä tai hankkia, joten nyt on hyvä hetki hehkuttaa sitä, mitä en tule koskaan saamaan (ja ehkä onkin ihan hyvä niin).


Huonekasveja voi hankkia ja hoitaa parhaansa mukaan, niille voi tehdä rakenteita ja panostaa kaikkeen niin paljon kuin köyhän ja kasveista oikeastaan suhteellisen vähän tietävän törpön opiskelijan on ylipäätään mahdollista, mutta kasvitieteellisen puutarhan tunnelmaa ei kuitenkaan pysty kotioloissa saavuttamaan.

Esimerkiksi orkideat - en varmaan mitenkään pysty luomaan kotona ihanteellisia kasvuoloja kaikille erikoisuuksille, vaikka kuinka haluaisin. On ihanaa nähdä näitä hyvinvoivina ja hehkeinä kasvihuoneilla, mutta samalla tiedostaa harvinaisen rankasti sen tosiasian, ettei kotini ole kasvihuone.


Kotona on myös tosi haasteellista luoda erilaisia olosuhteita erilaisten elinympäristöjen lajeille. Niillä oloilla mennään, mitkä ovat saatavilla. Vähän voi säätää lämpöä ja valoa ja mitä näitä nyt on, mutta ihmeisiin ei pysty.



Ihmeistä puheen ollen, voisinkohan joskus perustaa oman lummehuoneen? Iso vesiallas ja paljon erilaisia kelluslehtisiä ja muuta kaunista - se olisi maailman paras hengailupaikka.



No, en minä siellä puutarhalla nyt sentään ihan pelkästään kuolannut toisten kasveja, vaan myös kertasin lähestyvään taksonomian tenttiin bongaillen eläviä fossiileja ja pohdiskellen kasvikunnan evoluutiohistoriaa.


Mukavat kuvat otti toveri Lilla Milla kännykällään. (Itse kun unhoitin kameran kotiin, ja kännykkäni ei tehnyt ollenkaan yhteistyötä jännittävän kasvihuonevalaistuksen kanssa.) Tämä oli hyvä seikkailu!