blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Tunnelmia puutarhamessuilta

2.4.2016

Käytiin tänään Turun Piha & Puutarha -messuilla tekemässä hankintoja parvekepuutarhaan, etsimässä uusia ideoita ja hypistelemässä kaikkea jännää. Totuttuun tapaan messut olivat aivan mainiot. Hypisteltävää ja kuvattavaa riitti.

Saatiin ilmaiset messuliput Kotipuutarha-lehden tilaajalahjana.

A-hallin keskelle rakennettu yleiskoristelualue oli kaunis ja hauska. Näin huhtikuun alussa, kun alkaa käydä jo aivan malttamattomaksi, on ihanaa päästä kuljeskelemaan ikään kuin toukokuiseen puutarhaan kukkien ja vihreyden keskelle.





Messujen teema oli tällä kertaa puutarhajuhlat. Niinpä esillä oli kivoja juhlateemoja vauvakutsuista häihin - tai häistä vauvakutsuihin, miten päin sen nyt haluaa kokea.



Olen haaveillut näppärien ja hyvännäköisten kasvatushyllyjen, kasviportaiden ja muiden telineiden hankkimisesta tai tekemisestä parvekkeelle. Toistaiseksi se on jäänyt pelkän ajatuksen tasolle. Messuilla oli tarjolla vaikka mitä hienoja telineitä ja viritelmiä, mutta hinnat olivat tietysti aika porvarillista luokkaa. Onneksi inspiroituminen ei maksa mitään.

Vertikas valmistaa tällaisia käteviä taittuvia telineitä.

Tämä systeemi oli tosi jännittävä! Siinä oli hieno kastelumekanismikin.

Kekkilän kasvihyllyvalikoima oli myös aika houkutteleva.

Myös huonekasveja varten löytyi ideoita. Olen miettinyt, mitä tekisin taannoin tuparilahjaksi saamallemme pitsilehdelle - se on yhä hengissä, vaikka emme missään vaiheessa ole oikeastaan tienneet, miten sitä kuuluisi tarkalleen ottaen hoitaa - ja messuilta löytyikin yksi kiva idea, miten nätin pikkukasvin voisi asetella edustavasti.

Pitsilehti metallivadissa erilaisten kivien ja harmaan risun kanssa.

Nyysittyjen ideoiden ja lukuisien esitteiden ynnä muun ilmaismateriaalin lisäksi messuilta lähti mukaan koko joukko siemeniä sekä yksi mukava kirja, Puutarhaliiton julkaisema, Mari Mörön kirjoittama Jutta ja Julius puutarhan parissa. Rakastan hyviä lastenkirjoja. Ne ovat usein aivan parhaita, ja tämä vaikutti juuri sellaiselta. Miltei kymmenen vuotta sitten ilmestyneellä kirjalla ei ollut hintaakaan enää kuin viisi euroa. Repikää siitä.

Messusaalista!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti