31.5.2016

Kaikki ihanat valoisat toukokuun päivät

Huolimatta siitä keljusta faktasta, että olen potenut jonkinasteista flunssaa nyt miltei yhtäjaksoisesti huhtikuun viimeiseltä viikolta lähtien, on tähän toukokuuhun mahtunut kiitettävän paljon juuri sellaisia mukavasti ulkona oleskellen vietettyjä vehreän valoisia ja leppoisia päiviä, joita mielikuvani ovat täynnä, kun talvella ajattelen kevättä.

Yhtenä päivänä käytiin seikkailulla Liedossa Nautelankoskella ottamassa valokuvia ja hassuttelemassa. Oli tosi lämmintä ja älyttömän kaunista. Jostain syystä koski vaahtosi ihan hurjana, vaikka ei tässä olekaan kauheasti satanut. Se oli tosi hyvä päivä.

Omenapuu kukki kauniisti museoalueen pihan perällä, samoin ruukkukasvit vanhan talon ikkunalaudoilla.

Kyläkeinu on mielestäni jotenkin ihanan kaoottinen keksintö! Sen vastakohdaksi tässä on tällainen aika seesteinen tunnelma. (Hiustenpöyhintäposeeraus!) Mekko on peräisin Luonto-Liiton vaatteidenvaihtotorilta, paita on Nanson, koru on Kooky Gemsiltä, kengistä ei mitään hajua.

Nautelankoski sillalta padolle päin nähtynä. Poikkeuksellisen paljon vettä toukokuussa.

Samalla seikkailulla käytiin myös vähän metsässä hyppimässä. Hassua pitää kumisaappaita mekkosen kanssa! (Hyttyset vähän nipistelivät jalkoja, mutta minulle ei vahvan allergialääkityksen vuoksi tule niiden pistoksista oikeastaan minkäänlaisia paukamia eikä kutinaakaan, joten siinäpähän ruokailevat.) Saappaat ovat tietysti Kontiot.

Vuotuista pyyhepäivää (siis hä?) vietettiin tällä kertaa grillaillen, kun heikon vointini vuoksi perinteinen baariinlähtö ei houkutellut. Toverit Hemppa ja Metsätähti saapuivat kesteille, ja illasta tuli oikein hauska. (Liki helteisen päivän päätteeksi taivaalle oli kasaantunut aika massiivisia pilviä. Siksi oli vähän hämärää, ja kuvistakin tuli aika synkän oloisia. Tunnelmaa kuitenkin riitti.)

Grilliviritelmä. Toveri Hemppa grillimaisterina.

Pyyhepäivän grilli-illan tykötarpeita.

Pihapöytäkukkanen.

Grilliherkut joka makuun. (Tuo yksi möykky on herkkusieni, eikä kaalikääryle.)

Yksi tämän toukokuun parhaista paloista oli Viron-reissumme. Etenkin aurinkoinen Puhtu jäi mieleen jotenkin poikkeuksellisen ihanana muistona. Latvuston läpi vihreänä siivilöityvä valo on yksi suosikkiasioistani. Siihen vielä vähän sirittäjän laulua päälle, niin täydellisyyttä hivotaan.

Toukokuun parhaita paloja: aurinkoinen ilta vehreässä lehdossa.

Kaunista on.

Keväisen lehdon tunnelmasta päästiin nauttimaan myös kuun alussa retkellämme Paraisten Lenholmissa. Silloin elettiin juuri sitä vaihetta keväästä, kun lehdet ovat vasta puhkeamassa ja alkukevään harmaus on pian taittumassa ihanaan värihehkuun. Maa oli kukkivien valkovuokkojen peitossa.

Vihreä maa, harmaat puut.

Valkovuokkomeri.

Tietysti myös hiljattain raportoimani seikkailumme Uuteenkaupunkiin sisälsi tosi paljon toukokuu-parhautta. Valoa ja vihreyttä ja sen sellaista. Taivas tuntui myös olevan aivan poikkeuksellisen kirkkaan sininen.

Pajunkukat ja sininen taivas.

Edväinen! <3

Lopuksi täytyy vielä palata Seiliin. Saaristomeren maisemat, auringonpaiste, kaikki se linnunlaulu ja kevätkesän tuore tunnelma yhdestä suosikkipaikoistani maailmassa, se se vasta oli parhautta! (Eikä yhtäkään punkkia edes havaittu, vaikka loikoiltiin nurmikolla tuntikausia.)

Seilin päärakennuksen pihamaata parhaalta loikoilupaikalta, suuren vaahteran varjosta nähtynä.

Näkymä samasta sijainnista kohti taivasta.

Ja mitä näitä nyt on, näitä parhauden hetkiä. Hyvin vietetty toukokuu, tuumin minä.

Okei, kunnon patikkaretkeilyä olisi voinut taas ehtiä harjoittaa enemmän, onhan toukokuu varmaan vuoden parasta retkeilyaikaa, mutta minkäs teet, kun vointi on mikä on. Pääasia kuitenkin, että tuli ulkoiltua paljon, tavalla tai toisella. Ihan toista kuin viimekeväinen kipsatun nilkan kanssa kärvistely. Iloitsen.

Nautelankosken ja Lenholmin kuvat ovat Krotin ottamia, muut ovat melko varmasti minun.

27.5.2016

Parvekepuutarharäpsyjä

Tämä on ihanaa aikaa. On niin vihreää ja valoisaa. Parvekepuutarhassa kaikki itää ja kasvaa hurjaa vauhtia. Suorakylvetyt kasvitkin tekevät jo kasvulehtiä. Taimet tuntuvat venyvän useita senttejä päivässä. Otan kymmeniä kuvia joka päivä ja haluaisin tietysti jakaa ne kaikki. Tässä muutamia.

Perunat nousivat pintaan kymmenisen päivää sitten.

Tykkään niin paljon siitä, miten perunanlehtien tummanvihreä ja kasvatusastioiden kirkkaampi limen sävy sopivat yhteen. Tosi mukavaa. (Minulla on näitä kuvia aika paljon.)

Viidakon alku.

Yllätysseos viisi päivää sitten. (Mukavaa illan sinertävää valoa.)

Sama edellispäivänä. Harvennuksen aika on n-y-t nyt!

Rukolan ja yllätysseoksen kasvatusastiat lipaston päällä. (Ymmärrätte varmaan, miksi tämä vanha kaluste siirtyi parvekkeen puolelle? Se on niin sanoakseni parhaat päivänsä nähnyt.)

Härkäpapu kukkii! (Taustalla tomaattitarra pullistelee.)

On hauskaa, kun härkäpapuja kuvatessaan tulee aina kuvanneeksi myös tomaatteja (ainakin vähän) ja ikkunan takana olevia huonekasveja. (Usein tulen ottaneeksi myös ikkunaselfieitä. Se on aika traagista, koska yleensä hypin parvekkeella aamulla ta illalla yöasussa tai joissain kamalissa rihmankiertämissä.)

Tomaatit pärjäävät ihan hyvin, kun härkäpavut hiukan varjostavat niitä. Suorassa auringonpaisteessa päivän ylin lämpötila on nimittäin käväissyt useammankin kerran liki 50 asteeessa (ellei lämpömittari sitten ole seonnut), kun taas varjossa pysytellään siinä 30 asteen kieppeillä.

26.5.2016

Seilissä jälleen

Vaikka suurin osa Seilin saarella ja sen lähivesillä viettämästäni ajasta onkin varmaan kulunut paikoitellen rankanpuoleisen työskentelyn merkeissä, tuntuu sinne saapuminen aina siltä, kuin olisi päässyt kesälomareissulle. (Eniten tämä kertoo kieroutuneesta suhteestani lomamatkailuun ja tieteentekoon, ainakin ekologian kenttätöiden osalta.) Mikä ihana tunne!

Täällä taas! Rantaniittyä ja rakennuksia asemanlahden laiturilta nähtynä. Suosikkimaisemani.

Näkymä toiseen suuntaan, laiturilta merelle päin. Rakastan. <3

Tämän kesäkauden ensimmäinen Seili-seikkailumme oli lyhyt yhden päivän piipahdus. Kävimme jälleen laskemassa vieraslajien seurantamertoja mereen. Yksi satsi mertoja sijoitettiin Seilin rantaan, mutta toinen vietiin Airistoon Naantalin edustalle. Päästiin siis myös pariksi tunniksi merelle Busterilla.

Kun en uskaltanut kaivaa kameraa taskusta keulassa istuessani, räpsin ajomatkan aikana kuvia vain takapenkiltä kuomun läpi. Olisin jotenkin kuvitellut, että säitä ja olosuhteita nähneen (siis sanalla sanoen hyvin paskaisen) muovin takia kuvista ei olisi saanut mitään selvää, mutta yllätyin positiivisesti. Kyllähän tästä jotain tajuaa. Kamerassa on selkeästi paskasuodatin päällä.

Määränpäämme Airistossa.

Sininen ja valkoinen. Eipä tässä paljoa muuta. (Mutta voi mitä epäisänmaallisuutta: joutsen on väärää lajia!)

Tyyneys on ytimeni? Tällä reissulla ei pahemmin tuullut. Hyvä ajoharjoittelusää minulle.

Ilma oli todellakin ihan superkesäinen: aurinkoa liki kirkkaalta taivaalta, miltei tyyntä ja reilut 20 astetta lämmintä. Kyllä siinä kelpasi lekotella töitten jälkeen tutkimusaseman pihassa nurmikolla suuren vaahteran varjossa ja katsella korkeuksissa kaartelevia lokkeja ja merikotkia.

Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäaseman päärakennus. (Entinen mielisairaala. En yhtään ihmettele.)

On taas huumaavan tuoksun aika. Tuomi kukkii. Kunpa nenäni olisi vähemmän tukkoinen.
 
Valoa vaahteran latvuksen läpi. On sitä ankeampiakin kattoja joskus joutunut päivälevolla tuijottelemaan.

Seilissä kasvaa vaikka mitä!

Näiden kuvien selailun myötä tuli jo nyt ikävä takaisin. Tänä kesänä minulla tai muillakaan vanhasta Seili-porukastamme ei ole (ainakaan toistaiseksi) tiedossa mitään varsinaista tekemistä siellä, joten pitänee kehitellä jotain muuta - vaikkapa vain epätieteellisiä kesäseikkailuja. Onneksi ainakin pieniä mertojennostoreissuja on myöhemmin edessä.

23.5.2016

Ugi-seikkailu: Minifarmi & Kukkamessut plus kesäfiilistelyä

Tässä tuleekin jo lupailemani (jälleen vähän pidempi) seikkailuraportti lauantaiselta piipahdukseltamme Uudessakaupungissa. Seikkailun pääasiallinen tarkoitus oli vierailla maaseutu- ja puutarhatapahtuma Minifarmi & Kukkamessuilla, mutta sen lisäksi ehdimme tehdä muutakin. Sää oli ihana, leppoisat +15 ja puolipilvistä, eikä pieni flunssaisuuteni onneksi paljoa haitannut tunnelmaa.

Saimme päähämme jo viimevuonna, että Minifarmi & Kukkamessut pitäisi joskus nähdä, kun Turun puutarhamessuilla jaettiin tapahtuman esitteitä ja ihania mainoskasseja. Viime keväänä se ei kuitenkaan enää mahtunut toukokuun ohjelmaan, joten päätimme siirtää seikkailun tälle vuodelle.


Tapahtuma on isoihin puutarhamessuihin verrattuna pieni, mutta ei kuitenkaan mikään ihan minipieni. Näytteilleasettajia oli nettisivujen mukaan kuitenkin yli 180. Ihmisvilinääkin riitti ihan messutunnelmaksi asti. (Liikkeellä oli myös harvinaisen paljon perinteisiä päinkävelijöitä - niitä ihmisiä, joille muut ovat ilmaa - mutta onneksi minuun törmättiin vain muutaman kerran.)

Kukkamessujen puolella lukuisat eri näytteilleasettajat myivät niin koriste- kuin hyötykasvienkin taimia sekä käsitöitä, paikoitellen ihan kilpailukykyisin hinnoin. Suuria lafkoja tuntui olevan paikalla aika vähän - pääosa myyjistä vaikutti hyvinkin pieniltä toimijoilta - joten aitoa paikallisuuden tunnelmaa oli ilmassa. Hyvä tapahtuma kaiken kaikkiaan.

Hypisteltävää ja inspiroivia yksityiskohtia riitti. Pysyimme kuitenkin maltillisina ja ostimme parvekepuutarhaan vain muutamia purjontaimia, talvikyntelipuskan ja yhden raparperintaimen. Ideoita poimimme mukaan useampia.

Kesäkukkia oli tarjolla. Paljon. Valinnanvaraa riitti. Lopulta emme kuitenkaan ostaneet niitä, vaan keskityimme tällä kertaa vain hyötykasveihin.

Purjontaimia ostimme, sillä hinta oli oikein hyvä, eivätkä itse kylvämämme ole menestyneet mainittavasti.

Nyt on hifistelyn makua.

Tällaiset asetelmat ovat niin ihania. Pitää tehdä meillekin.

Tässä oli myös hassuja pikku kilpikonnafiguureja mukana. Näitä tällaisia kilppareita tuli joskus 90-luvulla suklaamunista, ehkä Kindereistä. Leikin samanlaisilla joskus pienenä. Oli tosi nostalgista nähdä niitä taas.

Mukavia mekkoja. Olisin ehkä hankkinut jonkin näistä, jos hinta ei olisi ollut niin suolainen.

Farmipuolella nähtiin muun muassa maatilan eläimiä, lomarakentamista ja (jipii!) pienveneitä. Eläimet olivat selkeästi paikalla ennen muuta lasten iloksi, mutta me olemmekin aika lapsellisia, joten viihdyimme katselemassa niitä. Harmi, että koirakärryajelu (!) oli tarkoitettu vain pikkulapsille.

Alpakat ovat suosikkejani. Miksei oma tukkani voisi olla noin magea? :D

Tämä karvainen posso oli vähän ärtsykkä. Se uhitteli karitsoille ja kileille. Krotti sanoi tuntevansa jonkinlaista hengenheimolaisuutta sen kanssa. Aika kamalaa, eikö?

Nämäkin suosikkimme olivat paikalla!

Saatuamme kaiken irti mukavista messuista lähdimme kaupungille kuljeskelemaan ja etsiydyimme ravintolaan. Pienen etukäteistiedustelun pohjalta valitsimme toiveikkaina Bistro Bayn, mutta ruokalista olikin juuri ehtinyt vaihtua (eikä siitä ollut vielä mainintaa nettisivuilla), mikä hiukan vaikeutti hommaa. Lisäksi ravintolan sisällä haisi hurjan sankasti pesuaineelta, jota käytettiin pöytien pyyhkimiseen (haistoin sen jopa tukkoisella nenälläni), musiikki soi ja telkkarista pauhasi lätkämatsi, josta emme olleet juuri nyt erikoisen kiinnostuneita.

Hiukan nihkeä alkuvaikutelma kuitenkin haihtui, kun olimme siirtyneet ravintolan ihanalle rantaterassille ja ruokamme saapuivat. Alkupaloiksi tuhosimme sinisimpukkakeiton, joka oli aivan ensiluokkaista. (Krotti ei pitänyt siitä, mutta hän nyt ei vain ymmärrä simpukoiden hienoutta.) Minä sain pääruuaksi listan ulkopuolelta kokin kehittelemän annoksen, jossa oli muun muassa parsaa, pikkuperunoita ja jättikatkarapuja. Se oli hurjan hyvää!

Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada täydellinen ravintola-annos ilman, että tarvitsee tehdä minkäänlaista valintaa itse - kun voi vain luetella erityisruokavalionsa, kokki ehdottaa jotakin ja sitten pääsee herkuttelemaan. Joissain ravintoloissa ainoa vaihtoehtoni on ollut ottaa jokin ruokalistan annoksista allergeeneista riisuttuna versiona, siis hyvin tylsänä ja yksitoikkoisena, mikä on aika tympäisevää. Tämä oman erikoisannoksen saaminen on sen täydellinen vastakohta. Bistro Bay selvisi siis hienosti erityisruokavaliohaasteesta.

Sinisimpukka-annoksen hinta oli noin kolme euroa per pää. Ihan siedettävästi tällaisesta gourmet'sta.

Lisäksi pulitin tästä ihanasta herkkuvuoresta 17 euroa. Jälkkärikahviin meni vielä 1,50 eli ihan ei parinkympin budjetissa ei pysytty, mutta väliäkö sillä nyt, kun tätä ei kuitenkaan ihan joka päivä kuitenkaan tehdä.

Terassiruokailussa oli kesäfiilistä, eikä sisätilojen melu- ja hajuhaitoista tarvinnut kärsiä. Tarjolla oli myös mukavia vilttejä, joiden turvin tarkenimme hyvin ruokailla ulkona. Onneksi yhtään ampiaistakaan ei saapunut apajille.

Ihania värejä: kirkas taivas, terassin yli kaartuva kukkiva pajupuu ja ravintolarakennuksen seinä.

Kyllä näissä maisemissa kelpasi aterioida.

Ruuan jälkeen kiertelimme vähän rannalla ja yhdessä pikku puistossa. En ole aiemmin liikuskellut Uudessakaupungissa, ajanut vain läpi, joten oli kivaa päästä tutustumaan. Ei olisi hassumpaa vaikka asua tällaisessa paikassa.

Lahdenpohjukka, jonka ympäri kipitimme.

Jos seisoo vähän varpaillaan, eikö silloin näytäkin pidemmältä?

Kotimatkalla ajoimme pienen maisemakierroksen saariston kautta. Olemme ajaneet samaa reittiä aiemminkin ja löytäneet kierroksen varrelta yhden tosi mukavan pysähdyspaikan, Edväisen rannan. Viime kesänä pysähdyimme siellä syömään eväitä auringon laskiessa merelle, enkä ikinä unohda sen hetken tunnelmaa. Taivas ja meri hehkuivat hiipuvissa punaisen sävyissä, ja mieletön määrä kookkaita korentoja lenteli pinnan tuntumassa. Satunnaisesta hassunnimisestä paikasta tuli kertaheitolla merkityksellinen.

Tuntui hurjan hyvältä pysähtyä Edväisten rantaan jälleen. Kyseessä on siis paikka, jossa kahden saaren välisen pengertien kupeessa on pieni venepoukama, ei sen kummempaa. Maisema avartuu hiukan merelle päin. Auton saa helposti venerannan parkkikselle tai tienpenkalle. Voi pysähtyä vaikka evästauolle.

Hassu nimi kiinnitti huomiomme, kun ensimmäistä kertaa päätimme valita tauon paikaksi juuri tämän rannan.

Kahden penkereen väliin jää suojaisa poukama veneille. Varmasti yksityinen veneranta, jonka omistajat eivät yhtään tykkää siitä, että satunnaiset ohiajajat pysähtelevät tänne hyppimään ja ottamaan valokuvia. Anteeksi.

Mutta on kyllä idyllistä.

Kymmenen pisteen seikkailu! Flunssa tosin saisi pikkuhiljaa mennä jo ohi. Huomenna olisi tarkoitus lähteä merelle laskemaan näytteenottomertoja, mutta saapi nähdä, olenko minä mukana vai jäänkö kotiin lojumaan.

Ainakin pari kuvaa on Krotin ottamia. Ainakin puistokuva ja alpakat.