blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kaikki ihanat valoisat toukokuun päivät

31.5.2016

Huolimatta siitä ikävästä faktasta, että olen potenut jonkinasteista flunssaa nyt miltei yhtäjaksoisesti huhtikuun viimeiseltä viikolta lähtien, on tähän toukokuuhun mahtunut kiitettävän paljon juuri sellaisia mukavasti ulkona oleskellen vietettyjä vehreän valoisia ja leppoisia päiviä, joita mielikuvani ovat täynnä, kun talvella ajattelen kevättä.

Yhtenä päivänä kävin toveri Krotin kanssa seikkailulla Liedossa Nautelankoskella ottamassa valokuvia ja hassuttelemassa. Oli lämmintä ja älyttömän kaunista. Jostain syystä koski vaahtosi ihan hurjana, vaikka ei tässä olekaan kauheasti satanut. Se oli tosi hyvä päivä.

Nautelankoski
Omenapuu kukki kauniisti museoalueen pihan perällä, samoin ruukkukasvit vanhan talon ikkunalaudoilla.

Nautelankoski
Kyläkeinu on mielestäni jotenkin ihanan kaoottinen keksintö!

Nautelankoski
Nautelankoski sillalta padolle päin nähtynä. Poikkeuksellisen paljon vettä toukokuussa.

Kontion montsarit
Samalla seikkailulla käytiin myös vähän metsässä hyppimässä. Hassua pitää kumisaappaita mekon kanssa.

Vuotuista pyyhepäivää vietin tällä kertaa grillaillen, kun heikon vointini vuoksi perinteinen baariinlähtö ei houkutellut. Toverit Hemppa ja Metsätähti saapuivat kesteille, ja illasta tuli oikein hauska. Liki helteisen päivän päätteeksi taivaalle oli kasaantunut aika massiivisia pilviä, mutta eipä kuitenkaan satanut.

Pyyhepäivä
Pyyhepäivän grilli-illan tykötarpeita.

Pöytäkukka
Pihapöytäkukkanen.

Grilliherkkui
Grilliherkut joka makuun. Tuo yksi möykky on herkkusieni, eikä kaalikääryle.

Yksi tämän toukokuun parhaista paloista oli tietysti Viron-reissumme. Etenkin aurinkoinen Puhtun lehto jäi mieleen jotenkin poikkeuksellisen ihanana muistona. Latvuston läpi vihreänä siivilöityvä valo on yksi suosikkiasioistani. Siihen vielä vähän sirittäjän laulua päälle, niin täydellisyyttä hivotaan.

Puhtu
Toukokuun parhaita paloja: aurinkoinen ilta vehreässä lehdossa.

Puhtu
Kaunista on, niin kaunista että.

Keväisen lehdon tunnelmasta pääsin nauttimaan myös kuun alussa retkellä Paraisten Lenholmissa. Silloin elettiin juuri sitä vaihetta keväästä, kun lehdet ovat vasta puhkeamassa ja alkukevään harmaus on pian taittumassa ihanaan värihehkuun. Maa oli kukkivien valkovuokkojen peitossa, ja kukissa pörräili kimalaisia.

Lenholm
Vihreä maa, harmaat puut.

Lenholm
Lenholmin valkovuokkomeri.

Tietysti myös hiljattain raportoimani seikkailumme Uuteenkaupunkiin sisälsi tosi paljon toukokuu-parhautta, valoa ja vihreyttä ja sen sellaista. Taivas tuntui myös olevan aivan poikkeuksellisen kirkkaan sininen.

UGI
Pajunkukat ja sininen taivas.

Edväinen
Edväinen!

Lopuksi täytyy vielä palata Seiliin. Saaristomeren maisemat, auringonpaiste, kaikki se linnunlaulu ja kevätkesän tuore tunnelma yhdestä suosikkipaikoistani maailmassa, se se vasta oli parhautta! Emme sitä paitsi havainneet ensimmäistäkään punkkia, vaikka loikoilimme nurmikolla, ja Seili sentään on puutiaisia kuhiseva saari.

Seili
Seilin päärakennuksen pihamaata parhaalta loikoilupaikalta, suuren vaahteran varjosta nähtynä.

Seili
Näkymä samasta sijainnista kohti taivasta.

Mitä näitä nyt on, näitä parhauden hetkiä. Hyvin vietetty toukokuu, tuumin minä. No okei, kunnon patikkaretkeilyä olisi voinut olla mukavaa päästä harjoittaa enemmän, onhan toukokuu varmaan vuoden parasta retkeilyaikaa, mutta minkäs teet, kun vointi on mikä on. Pääasia kuitenkin, että tuli ulkoiltua paljon, tavalla tai toisella. Tämä oli sentään ihan toista kuin viimekeväinen kipsatun nilkan kanssa kärvistely. Iloitsen ja olen syvästi kiitollinen.

Nautelankosken ja Lenholmin kuvat ovat Krotin ottamia, muut ovat melko varmasti minun.

Parvekepuutarharäpsyjä

27.5.2016

Tämä on ihanaa aikaa. On niin vihreää ja valoisaa. Parvekepuutarhassa kaikki itää ja kasvaa hurjaa vauhtia. Suorakylvetyt kasvitkin tekevät jo kasvulehtiä. Taimet tuntuvat venyvän useita senttejä päivässä. Otan kymmeniä kuvia joka päivä ja haluaisin tietysti jakaa ne kaikki.

Perunat nousivat pintaan kymmenisen päivää sitten.

Tykkään niin paljon siitä, miten perunanlehtien tummanvihreä ja kasvatusastioiden kirkkaampi limen sävy sopivat yhteen.

Viidakon alku.

Yllätysseos viisi päivää sitten.

Sama edellispäivänä. Harvennuksen aika on n-y-t nyt!

Rukolan ja yllätysseoksen kasvatusastiat lipaston päällä. (Ymmärrätte varmaan, miksi tämä vanha kaluste siirtyi parvekkeen puolelle? Se on niin sanoakseni parhaat päivänsä nähnyt.)

Härkäpapu kukkii!

Härkäpapuja kuvatessaan tulee aina kuvanneeksi myös taka-alan tomaatteja ja huonekasveja.

Tomaatit pärjäävät hurjasta paahteesta ja kuumuudesta huolimatta ihan hyvin, kun saavat vähän varjoa.

Seilissä jälleen

26.5.2016

Vaikka suurin osa Seilin saarella ja sen lähivesillä viettämästäni ajasta onkin kulunut paikoitellen rankanpuoleisen työskentelyn merkeissä, tuntuu sinne saapuminen aina siltä, kuin olisi päässyt kesälomareissulle. Mikä ihana tunne!

Täällä taas! Rantaniittyä ja rakennuksia asemanlahden laiturilta nähtynä. Suosikkimaisemani.

Näkymä toiseen suuntaan, laiturilta merelle päin. Rakastan.

Tämän kesäkauden ensimmäinen Seili-seikkailumme oli lyhyt yhden päivän piipahdus. Kävimme jälleen laskemassa vieraslajien seurantamertoja mereen. Yksi satsi mertoja sijoitettiin Seilin rantaan, mutta toinen vietiin Airistoon Naantalin edustalle. Päästiin siis myös pariksi tunniksi merelle Busterilla.

Kun en uskaltanut kaivaa kameraa taskusta keulassa istuessani, räpsin kuvia ajomatkalla vain kuomun alta.

Määränpäämme Airistossa.

Sininen ja valkoinen. Eipä tässä paljoa muuta. (Mutta voi mitä epäisänmaallisuutta: joutsen on väärää lajia!)

Tyyneys on ytimeni? Tällä reissulla ei pahemmin tuullut. Hyvä ajoharjoittelusää minulle.

Ilma oli todellakin ihan superkesäinen: aurinkoa liki kirkkaalta taivaalta, miltei tyyntä ja reilut 20 astetta lämmintä. Kyllä siinä kelpasi lekotella töitten jälkeen tutkimusaseman pihassa nurmikolla suuren vaahteran varjossa ja katsella korkeuksissa kaartelevia lokkeja ja merikotkia.

Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäaseman päärakennus. Entinen mielisairaala.

On taas huumaavan tuoksun aika. Tuomi kukkii. Kunpa nenäni olisi vähemmän tukkoinen.
 
Valoa vaahteran latvuksen läpi. On sitä ankeampiakin kattoja joskus joutunut päivälevolla tuijottelemaan.

Seilissä kasvaa vaikka mitä.

Näiden kuvien selailun myötä tuli jo nyt ikävä takaisin. Tänä kesänä minulla tai muillakaan vanhasta Seili-porukastamme ei ole - ainakaan toistaiseksi - tiedossa mitään varsinaista tekemistä siellä, joten pitänee kehitellä jotain muuta, ehkäpä vain epätieteellisiä kesäseikkailuja. Onneksi ainakin pieniä mertojennostoreissuja on varmasti myöhemminkin edessä.

Ugi-seikkailu: Minifarmi & Kukkamessut, ravintolaruokaa ja kesäfiilistelyä

23.5.2016

Tässä tuleekin jo lupailemani seikkailuraportti lauantaiselta piipahdukseltamme Uudessakaupungissa. Seikkailun pääasiallinen tarkoitus oli vierailla maaseutu- ja puutarhatapahtuma Minifarmi & Kukkamessuilla, mutta sen lisäksi ehdimme tehdä muutakin. Sää oli ihana, leppoisat +15 ja puolipilvistä, eikä pieni flunssaisuuteni onneksi paljoa haitannut tunnelmaa.


Saimme päähämme jo viimevuonna, että Minifarmi & Kukkamessut pitäisi joskus nähdä, kun Turun puutarhamessuilla jaettiin tapahtuman esitteitä ja ihania mainoskasseja. Viime keväänä se ei kuitenkaan enää mahtunut toukokuun ohjelmaan, joten päätimme siirtää seikkailun tälle vuodelle.

Tapahtuma on isoihin puutarhamessuihin verrattuna pieni, mutta ei kuitenkaan mikään ihan minipieni. Näytteilleasettajia oli nettisivujen mukaan kuitenkin yli 180. Ihmisvilinääkin riitti ihan messutunnelmaksi asti. Liikkeellä oli myös harvinaisen paljon perinteisiä päinkävelijöitä - niitä ihmisiä, joille muut ovat ilmaa - mutta onneksi minuun törmättiin vain muutaman kerran.

Kukkamessujen puolella lukuisat eri näytteilleasettajat myivät niin koriste- kuin hyötykasvienkin taimia sekä käsitöitä, paikoitellen ihan kilpailukykyisin hinnoin. Suuria lafkoja tuntui olevan paikalla aika vähän - pääosa myyjistä vaikutti hyvinkin pieniltä toimijoilta - joten aitoa paikallisuuden tunnelmaa oli ilmassa. Hyvä tapahtuma kaiken kaikkiaan.

Hypisteltävää ja inspiroivia yksityiskohtia riitti. Pysyimme kuitenkin maltillisina ja ostimme parvekepuutarhaan vain muutamia purjontaimia, talvikyntelipuskan ja yhden raparperintaimen. Ideoita poimimme mukaan useampia.

Kesäkukkia oli tarjolla. Lopulta emme kuitenkaan ostaneet niitä, vaan keskityimme tällä kertaa vain hyötykasveihin.

Purjontaimia ostimme, sillä hinta oli oikein hyvä, eivätkä itse kylvämämme ole menestyneet mainittavasti.

Nyt on hifistelyn makua.

Tällaiset asetelmat ovat niin ihania. Pitää tehdä meillekin.

Tässä oli myös hassuja pikku kilpikonnafiguureja mukana. Niitä tuli joskus 90-luvulla suklaamunista, ehkä Kindereistä. Leikin samanlaisilla joskus pienenä. Oli tosi nostalgista nähdä niitä taas.

Mukavia mekkoja. Olisin ehkä hankkinut jonkin näistä, jos hinta ei olisi ollut niin suolainen.

Farmipuolella nähtiin muun muassa maatilan eläimiä, lomarakentamista ja pienveneitä. Eläimet olivat selkeästi paikalla ennen muuta lasten iloksi, mutta me olemmekin aika lapsellisia, joten viihdyimme katselemassa niitä. Harmi, että koirakärryajelu oli tarkoitettu vain pikkulapsille.

Alpakat ovat suosikkejani. Miksei oma tukkani voisi olla noin magea? :D

Tämä karvainen posso oli vähän ärtsykkä. Se uhitteli karitsoille ja kileille. Krotti sanoi tuntevansa jonkinlaista hengenheimolaisuutta sen kanssa. Aika kamalaa, eikö?

Nämäkin suosikkimme olivat paikalla!

Saatuamme kaiken irti mukavista messuista lähdimme kaupungille kuljeskelemaan ja etsiydyimme ravintolaan. Pienen etukäteistiedustelun pohjalta valitsimme toiveikkaina Bistro Bayn, mutta ruokalista olikin juuri ehtinyt vaihtua, eikä siitä ollut vielä mainintaa nettisivuilla, mikä hiukan vaikeutti hommaa. Lisäksi ravintolan sisällä haisi hurjan sankasti pesuaineelta, jota käytettiin pöytien pyyhkimiseen, musiikki soi kovalla ja telkkarista pauhasi lätkämatsi, josta emme olleet juuri nyt erikoisen kiinnostuneita.

Hiukan nihkeä alkuvaikutelma kuitenkin haihtui, kun olimme siirtyneet ravintolan ihanalle rantaterassille ja ruokamme saapuivat. Alkupaloiksi tuhosimme sinisimpukkakeiton, joka oli aivan ensiluokkaista. No, Krotti ei pitänyt siitä, mutta hän nyt ei vain ymmärrä simpukoiden hienoutta. Minä sain pääruuaksi listan ulkopuolelta kokin kehittelemän annoksen, jossa oli muun muassa parsaa, pikkuperunoita ja jättikatkarapuja. Se oli hurjan hyvää!

Mikään ei ole niin ihanaa kuin saada täydellinen ravintola-annos ilman, että tarvitsee tehdä minkäänlaista valintaa itse - kun voi vain luetella erityisruokavalionsa, kokki ehdottaa jotakin ja sitten pääsee herkuttelemaan. Joissain ravintoloissa ainoa vaihtoehtoni on ollut ottaa jokin ruokalistan annoksista allergeeneista riisuttuna versiona, siis hyvin tylsänä ja yksitoikkoisena, mikä on aika tympäisevää. Tämä oman erikoisannoksen saaminen on sen täydellinen vastakohta. Bistro Bay selvisi siis hienosti erityisruokavaliohaasteesta.

Sinisimpukka-annoksesta hintaa tuli noin kolme euroa per pää. Ihan siedettävästi tällaisesta gourmet'sta.

Lisäksi pulitin tästä ihanasta herkkuvuoresta 17 euroa. Jälkkärikahviin meni vielä 1,50. Kohtuullista.

Terassiruokailussa oli kesäfiilistä, eikä sisätilojen melu- ja hajuhaitoista tarvinnut kärsiä.

Ihania värejä: kirkas taivas, terassin yli kaartuva kukkiva pajupuu ja ravintolarakennuksen seinä.

Kyllä näissä maisemissa kelpasi aterioida.

Ruuan jälkeen kiertelimme vähän rannalla ja yhdessä pikku puistossa. En ole aiemmin liikuskellut Uudessakaupungissa, ajanut vain läpi, joten oli kivaa päästä tutustumaan. Ei olisi hassumpaa vaikka asua tällaisessa paikassa.

Lahdenpohjukka, jonka ympäri kipitimme.

Jos seisoo vähän varpaillaan, eikö silloin näytäkin pidemmältä?

Kotimatkalla ajoimme pienen maisemakierroksen saariston kautta. Olemme ajaneet samaa reittiä aiemminkin ja löytäneet kierroksen varrelta yhden tosi mukavan pysähdyspaikan, Edväisen rannan. Viime kesänä pysähdyimme siellä syömään eväitä auringon laskiessa merelle, enkä ikinä unohda sen hetken tunnelmaa. Taivas ja meri hehkuivat hiipuvissa punaisen sävyissä, ja mieletön määrä kookkaita korentoja lenteli pinnan tuntumassa. Satunnaisesta hassunnimisestä paikasta tuli kertaheitolla merkityksellinen.

Hassu nimi kiinnitti huomiomme, kun ensimmäistä kertaa päätimme valita tauon paikaksi juuri tämän rannan.

Tuntui hurjan hyvältä pysähtyä Edväisten rantaan jälleen. Kyseessä on siis ihan vain sellainen paikka, jossa kahden saaren välisen pengertien kupeessa on pieni venepoukama, ei sen kummempaa. Maisema avartuu hiukan merelle päin. Auton saa helposti venerannan parkkikselle tai tienpenkalle. Voi pysähtyä vaikka evästauolle.

Kahden penkereen väliin jää suojaisa poukama veneille. Varmasti yksityinen veneranta, jonka omistajat eivät yhtään tykkää siitä, että satunnaiset ohiajajat pysähtelevät tänne hyppimään ja ottamaan valokuvia. Anteeksi.

Kymmenen pisteen seikkailu! Flunssani tosin saisi pikkuhiljaa mennä jo ohi. Huomenna olisi tarkoitus lähteä taas merelle laskemaan näytteenottomertoja, mutta saapi nähdä, olenko minä mukana vai jäänkö kotiin lojumaan.

Ainakin pari kuvaa on Krotin ottamia, ainakin puistokuva ja alpakat.