12.5.2016

Seikkailufiilistelyä (lintutorneja ja sumuisia hetkiä)

Olen puhunut blogissani usein linnuista mutta suhteellisen vähän lintuharrastuksesta. Se on sinänsä jännää, sillä kaikkialla muualla puhun siitä kyllä yleensä vähän turhankin paljon. Juuri nyt lintuharrastus on kuitenkin erityisen vahvasti läsnä, sillä tulevana viikonloppuna suuntaan intensiiviselle linturetkelle Viroon, enkä mitenkään voi olla intoilematta siitä täälläkin.

Olen tässä viimepäivinä selaillut paljon tämän kevään linturetkieni valokuvia ja havislistoja fiilistellen edessä olevaa seikkailua, ja haluan nyt jakaa muutamia muistoja Viron-reissua odotellessa.

Minussa on vähän sellaista sesonkibongarin vikaa. Harvinaisuuksien perässä juoksen vain satunnaisesti, mutta jostain syystä kevään ensihavainnot ihan tavallisimmistakin lajeista pistävät minuun vauhtia. En malta odottaa kevätmuuttajien kohtaamista spontaanisti, vaan haluan päästä tervehtämään niitä ensimmäisten joukossa.

Siksi tänäkin vuonna seikkailtiin jo kevättalven hangilla Paimionjoen rannoilla töyhtöhyyppiä ja kiuruja etsiskelemässä. Yksi maaliskuun alun ilta jätti erityisen lämpimät muistot, kun kiikaroimme Vartsalon pelloilta töyhtöhyyppiä ihanassa laskevan auringon valossa. Tunnelma oli mahtava.

Vaikka pelto oli yhä osittain hangen peitossa, tuntui tänä maaliskuisena iltana jo niin keväältä että!

Muuttolintujen ohella kevään olennaisuuksiin kuuluu tietysti alkavien soitimien vimmainen havainnointi. Oma lukunsa tässä ovat metsäkanalinnut, etenkin teeret. Tänä keväänä en ole vieläkään ennättänyt varsinaiselle teeriretkelle tekemään näköhavaintoja soitimesta (kirotut olkoon muut elämän kiireet), mutta pääsiäisviikonlopun kamiinatelttaretkellämme Teijossa vietin aamukuuden ja -kahdeksan välillä hyvän tovin niiden ääntelyä kuunnellen. Metsä oli verhoutunut sumuun ja teerien puputus tuntui soivan kaikkialla ympärillä. Se oli lumottu hetki.

Sumuinen aamu Onnelannummen leirialueella Teijossa. Mieletön tunnelma. (Ai on telttamme hiukan nuupahtanut vai? No niinpä onkin. Pari kiilaa olisi pitänyt saada lyötyä vähän syvemmälle jään läpi, mutta minkäs teet, kun ei edes kirveenperällä hakkaaminen auta.)

Huhtikuussa saapuvien muuttolintujen vilinässä ei minunlaiseni bongarinnahjus pysynyt enää kunnolla perässä, mutta yritin kuitenkin urheasti kiirehtiä moikkaamaan uusia tulokkaita ehtimiseni mukaan. Järvelän kosteikko ja Littoistenjärvi olivat tähän käyttöön oiva pikaretkikohde. Yhtenä iltana kosteikolla tuli kohdattua lukuisien vesilintujen lisäksi myös talviuniltaan herännyt piisami, joka polskutteli ojassa aivan tien varressa. Se oli tosi mukava havainto.

Tässä joku tämmöinen pönöttäjä kiikaroi Järvelän kosteikolle.

Littoistenjärven torni ja mukavan pehmeää iltavaloa.

Huhtikuulle mahtui myös yksi pidempi retkiseikkailupäivä, jonka aikana vierailtiin useammallakin lintukohteella. Aamupuolella päivää sää ei tosin loistanut keväisyydellään - rakeita, räntää ja luntakin saatiin oikein kunnolla. Mukavaa kuovimuuttoa havaittiin silti Paimionjoella. Säätila myös vaihtui päivän edetessä ja matkan taittuessa.

Lohjan Savijärvelle saavuttuamme pääsimme viettämään mitä leppoisinta lämmintä iltapäivää auringonpaisteessa vesilintuja tarkkaillen. Iltahämärässä Salon Aneriojärvellä alkoi ilma käydä jo kylmäksi, mutta kevään tuoksu oli vahva, eikä lumisateesta sielläkään ollut sentään tietoakaan. Kaulushaikaran puhalteluakin kuultiin.

Peltomaisema Paimion paikkeilla näytti seikkailupäivämme aamuna auton ikkunasta tältä.

Lumisade jäi onneksi taakse. Lohjalla jo paistoi aurinko. Tässä Savijärven torni.

Pönöttäjä taas vauhdissa, tällä kertaa Aneriojärvellä.

Jossain täällä joku pulsu puhalteli kaljapulloon, ja me merkitsimme havaintolistaan kaulushaikaran.

Viime viikonloppuna olin tietysti mukana Tornien taistossa. Eipä ole montaa kertaa taistopäivälle osunut niin kesäinen sää kuin nyt. Oma mielikuvani Tornien taistosta sisältää toppa- ja sadevaatteita, hytinää ja kohmeisia varpaita, sekä tietysti hyvän pudotuskelin ansiosta monipuolista havaintolistaa. Tällä kertaa ei ollut yhtäkään edellä mainituista. Sen sijaan naama paloi auringossa ja hiki valui.

Nouseva aurinko taistopäivän aamuna.

Tunnelmallinen aamu-usva on tietysti siitä harmillista, että se haittaa aika merkittävästi näkyvyyttä.

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Nyt suuntaan pakkaamaan retkikamppeitani. Joitakin poimintoja Virosta saattaa olla luvassa ehkä jo ensi viikolla, jos onnistun purkamaan retken dokumentoinnit ajoissa ennen kuin seuraavat riennot jo kutsuvat.

Olemme nimittäin jo viikon päästä suuntamassa seikkailulle Uuteenkaupunkiin aikomuksenamme käydä katsastamassa paikallista Minifarmi & Kukkamessut -tapahtumaa. Siitäkin varmasti lisää myöhemmin.

Kännykkäräpsyistä parempilaatuiset ovat Krotin ottamia, huonompilaatuiset minun. Ensimmäinen kuva on varmaan Krotin kameralta, mutta taitaa olla minun ottamani. En väitä, mutta luulen.

2 kommenttia: