30.6.2016

Kesäkuun hetkiä

Tässä kuussa on taas tapahtunut niin paljon kaikkea mukavaa ja jännittävää, etten vain ole ehtinyt puhua kaikesta. Kokoan siis tähän kerralla useampia poimintoja matkan varrelta. Kesäkuuta, ihania raikkaan viileitä päiviä, valoisia öitä, pilvenhattaroita ja auringon pilkahtelua.

Kuun alussa kävimme mamin ja Vieteripellen (hän on rakas isosiskoni, mikäli en ole esitellyt) kanssa viemässä kesäkukkasia mummin ja papan mökille. Oli aika viileä ja tosi tuulinen ilma, mutta aurinkoa kyllä riitti. Kuvasin yksityiskohtia ja kukkaloistoa.

Porontaljapeikko on ollut mummilla ja papalla aina, siis niin kauan kuin muistan. Kun olin pieni, se oli mielestäni tosi jännittävä, milteipä pelottava. Nyt se on vain sympaattinen.

Kesäkukkapenkissä värit hehkuivat.

Kukkaloistoa.

Punainen ja valkoinen ovat mielestäni tosi ihana väriyhdistelmä

Sisarusporukkamme pääjehu ja kansanvillitsijä, isosiskon auktoriteetiasemassa sätkyttelevä Vieteripelle on esiintynyt täällä blogissa tosi harvoin - vai onko peräti kertaakaan? Hän on nykyään harvemmin mukana seikkailuissa, sillä hän asustaa niinkin kaukana kuin Porvoossa ja on lisäksi parhaillaan raskaana. Nyt Vieteripelle kuitenkin vietti kokonaisen viikon täälläpäin, ja ehdimmekin tehdä pitkästä aikaa kaikkea hauskaa yhdessä.

Krotti järjesti voileipäkakkukestit, ihan vain koska olin hankkinut hänelle uuden Voileipäkakkukirjan (olin juuri saanut hulppean sadan euron kirjakauppalahjakortin ja olin siitä niin riemuissani, että käytin osan heti lahjuksiin), ja sen reseptejä oli päästävä oitis testaamaan. Kesteille osallistuivat tietysti vain VIP-porukan jäsenet, siis minä ja molemmat siskoni.

Tarjolla oli myös raparperipiirakkaa ja vaniljavaahtoa.

Kaunista! (Kyllä, pekonia on.)

Kävin kestien jälkeen Vieteripellen kanssa lähimetsässämme kävelyllä. Napsimme kuvia muun muassa puista.

Löysimme tosi nätin pienen soistuman, jossa kasvoi tupasvillaakin (lajinmääritys vähän sinne päin). En olisi uskonut törmääväni tällaiseen kallioisella mäntykankaalla. Lähimetsämme osaa aina yllättää.

Kesäkuuhun kuuluvat tietysti yölaulajaretket. Juhannusyön retkeä lukuun ottamatta ehdin tehdä oikeastaan vain yhden. Suuntasimme Pöllen, Mölysammakon ja Krotin kanssa vakiomestoillemme Kuusistoon, teimme tulet, grillasimme, söimme, joimme ja odotimme pimeän tuloa.

Sitten istuimme herkeämättä kuuntelemassa. Äänekkäin havaitsemamme laulaja oli Mölysammakko. Muut havaintomme olivat botte, jokunen satakieli, lehtokurppa ja ihan lopuksi jostain kaukaa mahdollinen luhtakerttunen. Retki oli siis selkeästi suuri menestys.

Kaunista! (Kyllä, vastarannalla on edelleen Raadelma, mutta sen valot eivät jotenkin näy kuvassa lainkaan.)

Krotti kuvasi nuotion liekkejä kännykällään.

Tässä eivät ole pimeässä hohtavat silmät, vaan kaksi kiiltomatoa. Kuva on myös Krotin ottama.

Lopuksi haluan vielä jakaa tämän oivallisen kesäfiilispläjäyksen samasta kohteesta, vain hiukan erilaisissa tunnelmissa. Tässä on kyseessä extempore pikapiknik Kuusiston raunioiden laiturilla.

Tältä näyttää kesäfiilis.

Niiin, ja tältä myös. (Krotti se siinä istuskelee taustalla.)

Sekä lisäksi tältä.

Kaikki kuvat ovat tällä kertaa itse ottamiani, lukuun ottamatta niitä muutamia, joiden mainitsinkin jo olevan Krotin.

29.6.2016

Legendojen Runosmäki

Minkälaista on asua Runosmäessä? Mistä tämän kaupunginosan maine johtuu? Keitä täällä asuu? Onko ihan tavallisen nuoren ihmisen turvallista muuttaa tänne? Kysymykset risteilivät päässäni, kun istuimme asuntonäytön jälkeisenä iltana lähiön kebulassa yrittäen ottaa selvää, minkälaiselta seudulta meille oli juuri tarjottu maailman ihaninta kotia.

Jos olisin uskonut nettikeskusteluja, en olisi ikinä muuttanut Runosmäkeen. Anonyymien tarinankertojien legendoissa Turun suurin lähiö suorastaan kuhisee "narkkareita, pultsareita ja mamujengejä", jotka aiheuttavat levottomuutta. Onneksi hoksasin kysyä tietoja myös vanhalta ystävältäni, jonka muistin joskus lukiovuosina asuneen täällä. Häneltä kuulin, ettei tähän lähiöön mahdu kuin yhden sortin katujengejä - niitä jotka tukkivat kulkuväylät rollaattoreilla.

Olen nyt asunut Runosmäessä liki vuoden, enkä voi allekirjoittaa yhtäkään etukäteen lukemistani tai kuulemistani satunnaisista kauhutarinoista. Sen sijaan vanhan ystäväni kertomuksen olen havainnut pitävän paikkansa. Meidänkin taloyhtiömme asukkaista ehkä ainakin 70 % on yli 70-vuotiaita. Seniorit parveilevat pihoissa ja kaduilla, liikkuvat laumoina ja juttelevat välillä vieraillekin. Eihän sellaista sovi tehdä muualla kuin suomifilmien maalaiskylissä!

Kotilähiömme katua sateisena, auringonlaskun kultaamana kevätiltana, joka suorastaan vaati lähtemään seikkailulle lähimetsään. (Kuvan nappasi toveri Krotti.)

Saattaa olla, että jotkut rollaattorijengiläisistä ovat hurjassa nuoruudessaan aiheuttaneet hallaa kaupunginosan maineelle. Vielä nykyäänkin osa heistä hengaa Piiparinpolun varressa pussikaljoittelemassa kauniina kesäpäivinä. En kuitenkaan pidä tätä varsinaisena turvallisuusriskinä alueen muille asukkaille. Järjestyshäiriöitä huterat seniorit eivät pahemmin kykene aiheuttamaan.

Hermannin nuorisoseura on mitä ilmeisimmin vallannut korttelit ja ajanut muut jengit ahtaalle. Ei täällä nimittäin pahemmin näy muita porukoita, joista voisi vääntää jutun juurta. Maahanmuuttajataustaista nuorisoa on toki liikkeellä, kuten minkä tahansa suomalaisen kaupungin lähiössä, mutta he eivät potki sotaveteraaneja (ironiset pahoitteluni niille keskustelupalstojen anonyymeille, joille tämä tuli järkytyksenä) vaan jalkapalloa kantaväestön nuorten kanssa iltaisin urheilukentällä. Syrjäytyminen ja väliinputoaminen eivät näyttäisi uhkaavan.

Arvelen, että Runosmäki-legendat ovat lähtöisin vuosikymmenten takaa, tai sitten satusepot ovat vain erehtyneet paikasta. Varsinaisen Runosmäen pohjoispuolella sijaitsevan Aurinkolaakson rauhallisuudesta en nimittäin mene takuuseen. Jotkut runosmäkeläiset kyllä puhuvat välillä pahaa siitä. Itse olen käynyt sillä suunnalla melko harvakseltaan, joten en voi ottaa kantaa.

Runosmäen suuri nähtävyys, Mustalampi, siitepölyn keltaiseksi maalaamana. (Kuvaajana minä itse.)

Asun lähellä Runostuoppia, mutta siitä huolimatta alkoholistit tai muutkaan humalaiset eivät ole aiheuttaneet toistaiseksi mitään ongelmia minulle tai oikeastaan kenellekään niin, että olisin nähnyt. (Paitsi silloin, kun olen itse ollut humalaisena Runostuopissa. Uskon kuitenkin, että mistä tahansa lähiöstä saisi samanlaisen kokemuksen, jos päättäisi väen vängällä tunkea paikalliseen kapakkaan humaltumaan. Se ei ole lähiön vika.)

Muista päihdeongelmaisista en ole tehnyt varmoja havaintoja. Yksi sotkuinen ukkeli kyllä haahuilee aina välillä vähän kummallisen oloisena kylillä, mutta kukaan ei ikinä puhu hänelle, eikä hän puhu kenellekään. Niinpä en tiedä, johtuuko hänen alennustilansa pelkän alkoholin vai jonkin muunkin aineen väärinkäytöstä.

Välillä bussissa matkustaa mies, joka pälyilee ympärilleen kuin vangittu villieläin, ja toinen, joka syö kärpäsiä. Eivät kaikki oudot kuitenkaan ole narkomaaneja. Minäkin pälyilen välillä, kun yritän tsekata, ettei kanssani matkusta ampiaisia. (Oikein kunnon satuseppo ei lokeroisi näitä tyyppejä lähiön ihmisasujaimiston edustajiksi ollenkaan. Runosmäen metsät ovat syvempiä kuin päälle päin näyttäisi.)

Runosmäkeläistä metsää. Kelopuita ja kilpikaarnamäntyjä (ja epämääräisiä hiippareita)! Myös lähiön toinen suuri nähtävyys, Nunnavuoren pirunpelto. (Kameran takana oli toveri Vieteripelle.)

Runosmäessä on toistaiseksi ollut jopa rauhallisempaa kuin aiemmin asuttamissani kaupunginosissa. Ensimmäinen kotini Turussa sijaitsi Itäisessä keskustassa, joka toki potee hiukan kaupunkikeskustojen perusongelmia muun muassa katumelun osalta. Kuuvuoren puoleinen Nummi, josta muutin pois viime kesänä, on kuitenkin paikoitellen oikein hyvämaineista ja arvostettua seutua, jonka luulisi hakkaavan Runosmäen mennen tullen.

Lähikaupan portailla käsidesiä juova iso karvainen pultsari ja valtava karvainen koira. Kaduilla öisin juoksevat nakupellet. Salakapakan ovella jonottavat teinit ja mopoautojen tukkimat jalkakäytävät. Kaupunkilegendoissa nämä sijoitettaisiin varmasti ennemmin Runosmäkeen kuin Kuuvuorelle, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Helikopterin, junan ja raskaan liikenteen meteli jylisi taustalla. Silti minä rakastin Nummea.

Kun nykyään saavun yöllä kotiin Runostuopin sulkemisajan jälkeen, on niin hiljaista, että ihan pelottaa.

Tämä on kuitenkin toistaiseksi pelottavinta, mitä olen Runosmäessä joutunut näkemään. (Kuvaajana Krotti.)

PS. Krotti haluaisi minun mainitsevan, että hän on viettänyt lapsuutensa Hakunilassa ja muutti Turussakin ensimmäisenä Halisiin, eivätkä nekään olleet yhtään huonompia paikkoja asua ja elää. Ehkä tämä toisi näkökulmaa siihen, miten hirveitä kaikki "hirveät" paikat oikeastaan ovat. Luulen kuitenkin, että ennen kaikkea se saisi Krotin vaikuttamaan pelottavalta henkilöltä.

PPS. Toveri Mölysammakko varmaan haluaisi minun kehuvan tässä myös Turun Laustetta, jossa hän on kasvanut. En kuitenkaan ole näin jälkikäteen enää ihan varma, minkälaisia hänen kertomansa jutut Lausteesta oikeastaan ovat olleet. Uskoisin, että mielikuvani niiden yleisestä levottomuudesta johtuu siitä, että hän kertoi ne. Hän on sitä paitsi kotoisin Porin seudulta. Tiedättehän porilaiset.

28.6.2016

Aina mahtuu vielä yksi keijukaispuutarha

Kun parvekkeemme alkoi olla jo aika lailla täyteen ahdettu, päätimme siirtyä tekemään sinne kaikkia pikkupiiperryksiä. Niin sanottu fairy garden eli keijukaispuutarha rakennetaan tavallisesti pieneen, useimmiten jollain tapa särjettyyn astiaan. Tähän miniatyyripuutarhaan istutetaan pienikokoisia, tyypillisesti ohuessa multakerroksessa viihtyviä kasveja, ja niiden ympärille asetellaan kivistä ja muista esineistä pikkuinen maailma. Me halusimme sellaisen.

Tällaisesta virityksestä on kyse.

Ensimmäinen vaihe oli kasvien hankkiminen. Hoidin homman tyylillä: kävin vanhempieni luona vierailulla ja nyysin pyysin mamin puutarhasta meille vähän taimia. Mukaan tarttui kahta erilaista maksaruohoa, patjarikkoa, sammalleimua sekä kahta erilaista mehitähteä.

Keijukaispuutarhaan sopivia kasveja.

Sitten alettiin askarrella. Meillä ei sattunut olemaan yhtään rikkinäistä ruukkua varastossa (niitä menee hajalle meillä yllättävän harvoin), joten ensin hajotimme ruukun. Se ei tietenkään haljennut mitenkään tyylikkäästi...

Krotti pääsi hakkaamaan vasaralla.

Aina ei mene niin kuin Strömsössä, kuten tällaisissa tilanteissa on tapana sanoa. No, ainahan palaset voi liimata yhteen haluamallaan tavalla. (Toivottavasti liimaukset pitävät.) Lisäksi otimme käyttöön toisen, pienemmän ruukun, jolla saimme rakennettua vielä vähän lisää korkeuseroja puutarhaan.

Ensin rikotaan, sitten korjataan. Näin se homma etenee.

Eipä sitten muuta kuin asettelemaan. Sirpaleista, pienemmästä ruukusta ja puutarhamullasta tuli lopulta kivat portaat isomman ruukun sisälle. Tyylikästä.

Tässä vaiheessa askarrus ei näytä vielä kovin hienolta.

Kunhan jonkinlainen runko oli olemassa, alettiin istuttaa kasveja paikoilleen. Yö myös koitti, joten homma sai levätä sen yli ja jatkua seuraavana päivänä. Aamun valossa rakennelma näyttikin jo aika edustavalta.

Keijukaisia vaille valmis keijukaispuutarha.

Krotilla oli onneksi varastossa kaikkia pikku figuureja, joista keijukaispuutarhan asukkaaksi valittiin valkoinen keraaminen tonttu. Nyt mekin olemme sitten lopulta sortuneet puutarhatonttuihin.

Puutarhatonttu!

Koska materiaaleja riitti, syntyi niistä vielä toinenkin keijukaispuutarha. Molemmat asetettiin parvekkeen perälle Gorillan luokse. (Gorilla tuli meille viime kesänä. Löysimme pehmolelun ojasta Nummelassa ja nostimme sen odottamaan alkuperäisen omistajan paluuta, mutta kun kukaan ei hakenut sitä, päätimme pelastaa sen meille. Se on edelleen savinen ja odottaa päivää, jolloin saamme sen siistittyä kuntoon, mutta parvekkeelle se sopii hyvin tällaisenakin.)

Kaksi keijukaispuutarhaa ja Gorilla.

Teimme toisesta puutarhasta vähän erilaisen. Se rakennettiin muoviruukkuun, eikä varsinaisia porrastuksia tehty, mutta hajotetun ruukun ylimääräisistä sirpaleista aseteltiin siihen kuitenkin väliaitoja. Siihen tuli myös kesäkukkia.

Toinen keijukaispuutarha miltei valmiina.

Onneksi Krotilta eivät pienet figuurit lopu kesken. Tähänkin puutarhaan saatiin asukkaita.

Toinen puutarhatonttu!

Piilossa kukkasten takana nukkuu myös tällainen haltija.

Lopputuloksiin voi olla aika tyytyväinen. Toivottavasti saamme perennat vielä talvehtimaan hyvin, jotta samat pikku puutarhat säilyvät vuodesta toiseen. Mitä tykkäätte?

27.6.2016

Pelottavia juttuja Hämeen linnasta

Lupailin jakaa otteita Hämeenlinna-Iittala-Tampere-seikkailultamme, joten tässä niitä nyt tulee. Lähdimme siis Krotin, Lilla M:n ja Lissukan kanssa matkaan Helsingistä synkän ja myrskyisen yön jälkeen harmaana ja sateisena aamuna. Fiilis oli kuitenkin hyvä. Emme olleet pitkään aikaan seikkailleet yhdessä, kun koko porukka ei enää asu samassa kaupungissa. (Harmiksi Naakkuli ei voinut lähteä mukaan, joten seikkailimme nytkin vähän vajaalla miehityksellä.)

Ensimmäinen kohteemme oli Hämeen linna. (Sillä on niin hämäävä nimi. Ties kuinka monta kertaa reissun aikana opastekylttejä lukiessamme ihmettelimme, onko joku typottanut kaupungin nimen vai onko kyse itse linnasta.) Kiersimme kaikki linnan huoneet, tutustuimme sen näyttelytiloissa lokakuulle asti esillä olevaan upeaan ase- ja haarniskanäyttelyyn, jonka nimi on ovelasti Heavy Metal, sekä ruokailimme linnan oivallisessa lounasbuffetissa.

Olen käynyt Hämeen linnassa kahdesti aiemminkin, mutta tällaiset kohteet eivät tuosta vain muutu minulle niin sanotusti tylsiksi ja moneen kertaan käydyiksi. Voisin piipahtaa siellä vaikka joka kesä ja silti olla aina yhtä innoissani. Paikka on kerrassaan vaikuttava, ja vaihtuvat näyttelyt tuovat lisämielenkiintoa.

Mielestäni Heavy Metal -näyttelyn hienoin kokonaisuus oli ehkä tämä taistelumuodostelma. Näyttelyssä soi taustamusiikkina Turisasta, ja kun biisi pyörähti käyntiin tässä huoneessa, muuttui taustavideo ja valaistus yllättävästi. Se oli jännittävää.

Hienoin yksittäinen asia oli kyllä tämä hevosen haarniska! Niitä on säilynyt kokonaisina nykypäivään aika vähän. Minusta ne ovat hurjan hienon näköisiä.

En tiedä, miksi näistä tuli mieleen, että jossain kauhuleffassa tällaiset voisivat lähteä itsekseen kävelemään... Nuo tosi pitkät piikit ovat pelottavia, samoin se, että mallinuket on tehty kapeista mustista rautatangoista.

Yksi suosikkiasioistani Hämeen linnassa on tämä "kuninkaan huoneen" kattoholvaus.

On mukavaa, ettei koko linnaa ole restauroitu, vaan osa huoneista on jätetty tällä tavalla "keskeneräisen" näköisiksi, ja niitä pääsee tarkkailemaan ikään kuin ylhäältä käsin. Se on toki myös vähän pelottavaa, koska minulla on jonkinasteinen korkeanpaikankammo, ja esimerkiksi tästä kohtaa näkyy aika syvälle alas.

Kolme hempeää linnanneitoa poseeraa tylysti. Linnan sisäpiha on upea! Kunhan vaan uskaltautuu astumaan sen seinustaa kiertävälle tasanteelle. Jos pelkää korkeita paikkoja, tämä on aika huolestuttava sijainti.

Uskalsinpahan kävellä, vaikka laudat olivat sateesta liukkaita. Uskalsin jopa nojata kaiteeseen! Olen niin urhea ja huimapäinen, että ihan itseänikin hirvittää.

Pelottavuudesta puheen ollen...

Jalkani väsyivät, joten kipitin huoneesta toiseen muiden edellä ja istahdin sitten odottamaan. Tehokas taktiikka. En tiedä, väsyvätkö kaikkien ihmisten jalat yhtä herkästi seisomisesta ja etenkin sellaisesta hidastempoisesta maleksimisesta, mutta minulle se on ainainen riesa etenkin museoissa ja messuilla. Tavallinen kävely ei aiheuta samaa efektiä. Se on nimenomaan se maleksiminen.

Lopuksi vielä otos linnan pihalta järvelle päin. Taivaalla riitti pilviä ja välillä ripsi sadetta, mutta ei se mitään.

Ensimmäiset neljä kuvaa ovat itse ottamiani, loput Krotin. Riehaannuin, kun tajusin, miten monessa kuvatekstissä mainitsin jotain pelottavuudesta, enkä voinut olla laittamatta sitä sitten otsikkoonkin.

Jatkoa seikkailuraportille on luvassa myöhemmin. Seuraavassa osassa nähdään varmaan jo joitakin huonosti voivia eläimiä.

26.6.2016

Keskikesän juhla huuhkajavuoren maisemissa

Vietimme juhannusaattoa Lohjalla todellisessa maaseudun idyllissä Krotin porukoitten luona. Teimme seikkailun läheiselle kukkulalle, jonka maisemat ovat monelle tuttuja Heikki Willamon ja Leo Vuorisen teoksesta Huuhkajavuorella. Istuimme iltaa kokkotulen ympärillä kylänväen kanssa. Aamuyöllä kävimme vielä yölaulajaretkellä ja moikkaamassa ylämaankarjaa. Majoituimme telttaillen vanhan kartanon pihassa.

Ruisrääkkä raksutteli illalla viljapellossa, ja laulurastas laverteli yön hämärtyessä. Lukuisat eri kerttuset, taivaanvuohet ja lehtokurpat pitivät meteliä yllä Savijärvellä. Töyhtöhyypät huutelivat hämärän keskeltä, kun kuljimme laidunten poikki nautoja etsimään. Kultarinta ja mustarastas herättivät laulullaan jo ennen kuin olimme ehtineet nukahtaakaan. Huuhkajia emme kuitenkaan kuulleet.

Seuraavana päivänä kävimme veneretkellä Lohjanjärvellä. Sen jälkeen oli aika lähteä takaisin Turun suuntaan lapsuuteni kotiseudulle jatkamaan juhlintaa vanhempieni luokse Pöllen ja Mölysammakon kanssa. Tunnelmaa ja kesäfiilistä riitti. Tätä helteistä ja poutaista juhannusta muistellaan varmasti vielä vuosien päästä.

Juhannusaattomme maisemat "huuhkajavuorelta" nähtynä. Aika mukiinmenevää.

Komeita kelopuita näkyy näissä metsissä paljon. Puusto on muutenkin vanhaa ja jäkäläistä. Metsänpohjalla on hämyistä ja jännittävää. Willamon ja Vuorisen huuhkajavuoritarinat pyörivät vahvasti mielessä.

Isoja pöllöjä emme kohdanneet, vaikka piipahdimmekin aika lähellä pesäpaikkaa. Niiden läsnäolo kuitenkin oli havaittavissa: oksennuspalloja löytyi. Niin jännittävää!

En tiennyt, että osa täällä otetuista upeista kuvista on ainakin osittain lavastettuja. Siksi oli vähän yllättävää törmätä tällaisiin askarreltuihin lavasteisiin. Irtokelo on tuotu hyvälle maisemapaikalle ja tuettu pystyyn.

Paras asuvalinta: montsarit, "retkeilymekko" ja ohuet leggarit, tai siis tuttavallisemmin veijot. Varma tapa saada hyttysenpuremia pitkin jalkoja. Onneksi minulla ne eivät pahemmin kutia saati turpoa. Jalkani kuitenkin näyttävät nyt siltä kuin sairastaisin vähintään lepraa, koska jokainen pisto jättää kuitenkin pienen punaisen pisteen - ja kun niitä on tarpeeksi tiuhassa, syntyy aika jännä efekti.

Vuoren huipulla riitti kukkaloistoa. Vuorimunkkejakin! Myös tuo kukassa kiipeävä koppiainen olisi varmasti ollut jokin harvinainen laji, jos vain joku meistä olisi osannut määrittää sen.

Kuljimme hurjan hienosta paikasta kallionseinämän ja puiden välistä. Siellä oli ihanan vehreää ja hämyisää. Krotin sisko Aino opasti meidät vuorelle ja sieltä takaisin aika hyvin mututuntuman ja valistuneiden arvausten turvin, ja onnistui vielä valitsemaan tosi kauniin reitin.

Tämän kallion salaperäisestä ilmeestä ei oikein ota selvää, mutta kyllä se jotain näyttää virnuilevan.

Täydelliset jussinjuhlintamestat.

Juuso viihtyi omenapuutarhassa.

Kissanpentu Topi kömpi piiloon automme alle heti, kun saavuimme pihaan. Kolmas kissa Felix on valitettavasti sen verran arka, etten saanut siitä yhtäkään kuvaa.

Huuhkajapatsas kartanon pihassa.

Kokko syttyy.

Krotin sukkahousut kokivat kovan kohtalon metsäretkellä. (Tässäkin on näitä mestarillisen hyviä asuvalintoja.)

Mansikkakakkua!

Hiillos. Hämärtyvä ilta. Aika grillata maggaraa ja vaahtogarggia.

Yölaulajaretkemme aikaan Savijärvellä leijaili hiukan sumua, ja pilvisen taivaan ansiosta oli miltei pimeää. Ilma oli kuitenkin tosi lämmin. Lintukonsertti kävi kuumana, vaikkei enää ole kevät. Ihan mieletön tunnelma.

Telttailimme omppupuiden katveessa. Juuso kävi moikkaamassa meitä samoihin aikoihin yöllä, kun linnut alkoivat laulaa niin kovaa, että olisimme joka tapauksessa heränneet. Ikinä ennen mikään eläin ei ole kävellyt telttani yli yöllä. Se oli aika hirveää. Juuso tunkeutui ulkoteltan alle ja kiipesi sitä kautta päällemme. Pelkäsin kauheasti, että se alkaisi leipoa ja hajottaisi sisäteltan ohuen kankaan. :D

"Ai minäkö muka olisin hajottanut?"

Sitten vähän Lohjanjärveä. Normaali pullapläikkäri venerannassa.

Koko joukko samoja kavereita jonkun veneen kimpussa.

Rankoista ukkoskuuroista oli varoitus, mutta pääasiassa taivas näytti aika rauhalliselta.

Seuraavaksi parkkeerattiin sitten landelle vähän lähempänä Turkua. Grilliherkkuaterian jälkeen lojuilimme nurmella ja katselimme sinistä taivasta. Hellettä oli, vaikka iltaa jo lähestyttiin. Poikkeuksellista.

Nyt olin nahkasaappailla. Paljaat sääret olivat vieläkin parempi herkkuapaja hyttysille.

Mami oli tehnyt pihapöydän maljakkoon asetelman hajuherneistä.

Myös juhannuspäivän iltana tuijoteltiin tulta. Risukokko paloi korkealla liekillä.

Kuvat ovat itse räpsimiäni, lukuun ottamatta ihan ekaa maisemaa huuhkajavuorelta sekä jälkimmäistä kuvaa Juusosta, jotka ovat Krotin ottamia. En mainitse vuoren oikeaa nimeä tai anna muitakaan vihjeitä sijainnista, sillä niin huuhkajat kuin tilan isäntäkin varmasti toivovat paikan pysyvän salassa suuremmalta yleisöltä.