30.6.2016

Kesäkuun hetkiä

Tässä kuussa on taas tapahtunut niin paljon kaikkea mukavaa ja jännittävää, etten vain ole ehtinyt puhua kaikesta. Kokoan siis tähän kerralla useampia poimintoja matkan varrelta. Kesäkuuta, ihania raikkaan viileitä päiviä, valoisia öitä, pilvenhattaroita ja auringon pilkahtelua.

Kuun alussa kävimme mamin ja Vieteripellen (hän on rakas isosiskoni, mikäli en ole esitellyt) kanssa viemässä kesäkukkasia mummin ja papan mökille. Oli aika viileä ja tosi tuulinen ilma, mutta aurinkoa kyllä riitti. Kuvasin yksityiskohtia ja kukkaloistoa.

Porontaljapeikko on ollut mummilla ja papalla aina, siis niin kauan kuin muistan. Kun olin pieni, se oli mielestäni tosi jännittävä, milteipä pelottava. Nyt se on vain sympaattinen.

Kesäkukkapenkissä värit hehkuivat.

Kukkaloistoa.

Punainen ja valkoinen ovat mielestäni tosi ihana väriyhdistelmä

Sisarusporukkamme pääjehu ja kansanvillitsijä, isosiskon auktoriteetiasemassa sätkyttelevä Vieteripelle on esiintynyt täällä blogissa tosi harvoin - vai onko peräti kertaakaan? Hän on nykyään harvemmin mukana seikkailuissa, sillä hän asustaa niinkin kaukana kuin Porvoossa ja on lisäksi parhaillaan raskaana. Nyt Vieteripelle kuitenkin vietti kokonaisen viikon täälläpäin, ja ehdimmekin tehdä pitkästä aikaa kaikkea hauskaa yhdessä.

Krotti järjesti voileipäkakkukestit, ihan vain koska olin hankkinut hänelle uuden Voileipäkakkukirjan (olin juuri saanut hulppean sadan euron kirjakauppalahjakortin ja olin siitä niin riemuissani, että käytin osan heti lahjuksiin), ja sen reseptejä oli päästävä oitis testaamaan. Kesteille osallistuivat tietysti vain VIP-porukan jäsenet, siis minä ja molemmat siskoni.

Tarjolla oli myös raparperipiirakkaa ja vaniljavaahtoa.

Kaunista! (Kyllä, pekonia on.)

Kävin kestien jälkeen Vieteripellen kanssa lähimetsässämme kävelyllä. Napsimme kuvia muun muassa puista.

Löysimme tosi nätin pienen soistuman, jossa kasvoi tupasvillaakin (lajinmääritys vähän sinne päin). En olisi uskonut törmääväni tällaiseen kallioisella mäntykankaalla. Lähimetsämme osaa aina yllättää.

Kesäkuuhun kuuluvat tietysti yölaulajaretket. Juhannusyön retkeä lukuun ottamatta ehdin tehdä oikeastaan vain yhden. Suuntasimme Pöllen, Mölysammakon ja Krotin kanssa vakiomestoillemme Kuusistoon, teimme tulet, grillasimme, söimme, joimme ja odotimme pimeän tuloa.

Sitten istuimme herkeämättä kuuntelemassa. Äänekkäin havaitsemamme laulaja oli Mölysammakko. Muut havaintomme olivat botte, jokunen satakieli, lehtokurppa ja ihan lopuksi jostain kaukaa mahdollinen luhtakerttunen. Retki oli siis selkeästi suuri menestys.

Kaunista! (Kyllä, vastarannalla on edelleen Raadelma, mutta sen valot eivät jotenkin näy kuvassa lainkaan.)

Krotti kuvasi nuotion liekkejä kännykällään.

Tässä eivät ole pimeässä hohtavat silmät, vaan kaksi kiiltomatoa. Kuva on myös Krotin ottama.

Lopuksi haluan vielä jakaa tämän oivallisen kesäfiilispläjäyksen samasta kohteesta, vain hiukan erilaisissa tunnelmissa. Tässä on kyseessä extempore pikapiknik Kuusiston raunioiden laiturilla.

Tältä näyttää kesäfiilis.

Niiin, ja tältä myös. (Krotti se siinä istuskelee taustalla.)

Sekä lisäksi tältä.

Kaikki kuvat ovat tällä kertaa itse ottamiani, lukuun ottamatta niitä muutamia, joiden mainitsinkin jo olevan Krotin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti