blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Eräänlaisia häkkilintuja

17.8.2016

Kupittaan lintupuisto on niin nostalginen paikka, ettei mitään rajaa. Tykkäsin kesäretkistä sinne jo varmaan ennen kuin osasin edes kävellä. Tänä kesänä meinasi tapahtua suuri virhe - tajusimme elokuun alussa, ettemme ole käyneet vielä kertaakaan kävelyllä lintutarhalla. Tilanne oli korjattava. Onneksi sopivan lämmin ilta osuikin aika pian kohdalle, joten pääsimme toteuttamaan tätä tärkeää kesäperinnettä saman tien. Pehmikset mukaan jätskikioskilta ja kaltereiden takana käyskenteleviä siivekkäitä pällistelemään!

Rareja metrin päässä päivälevolla. Jäin miettimään, miksi nämä lintupuiston punakaulahanhet tekivät kaiken täsmälleen samalla tavalla: nukkuivat samassa asennossa, kävelivät jonossa tasatahtia, ruokaillessaankin nokkaisivat ravintoa samaan aikaan. Kuin toistensa peilikuvia.

Minun suosikkilintuni on platinafasaani. Se on todella hieno eläin.

Krotin suosikki on valkoinen silkkikana.

Toinen suosikkini on riikinkukko. Taustalla näkyvä myskisorsa ei liity aiheeseen.

Krotin toinen suosikki on tämä tällainen musta silkkikana.

Enimmäkseen kanat eivät suostuneet katsomaan kameraan päin.

Platinafasaania ei meinannut saada kuvattua niin, ettei taustalla olisi näkynyt jonkun kanan takapäätä.

Mutta tästä kuvasta minut tullaan vielä palkitsemaan! Mitään näin taiteellista ei ole ikinä nähty.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti