7.9.2016

Saariston rengasseikkailu 5/5: Taivassalo ja loppumatka (feat. Pärkänvuoren luolat)

Saariston rengastien kierroksemme elokuun viimeisenä viikonloppuna jatkui sunnuntai-iltana Kustavista Taivassalon suuntaan. Emme lähteneet enää kiertelemään Velkuan ja Merimaskun kautta, vaan jatkoimme reissua Taivassalon jälkeen suoraan Mietoisille ja sieltä Raision kautta kotiin Turkuun, sillä päivä oli jo pitkällä, eikä lossien liikennöinnistä ollut mitään varmuutta, saati siitä pysyisimmekö edes hereillä loppuun saakka. 

Taivassalon suunnalta kohteeksemme valikoitui Uudenkaupungin nurkilla, Lokalahdella Pinipajussa sijaitseva Pärkänvuori. Vuori on tunnettu luolistaan, kalliokiipeilyreiteistään sekä paikallislegendan mukaan Morsiuskiveksi nimitetystä valtaisasta siirtolohkareesta, joka seisoo vuorenrinteen juurella.

Emme olleet äkänneet ottaa mukaan kunnon luolailuvarsteita, joten emme lähteneet tutkimaan Pimikellarin luolastoa vuoren luoteisreunalle, vaan kuljimme suoraan vuoren pohjoispuolen traktoritietä pitkin tutustumaan Morsiuskiveen sekä Veskellariin, jota usein sanotaan yhdeksi Varsinais-Suomen hienoimmista lippauolista.

Pärkänvuoren kyljessä ammottava Veskellariksi nimitetty lippaluola lötytyy heti Morsiuskiven takaa. Itse Morsiuskivi puolestaan on havaittavissa traktoripolun varrelta metsäreunasta. Paikalle on siis suhteellisen helppo löytää. Luola on ihan hillittömän hieno! (Kohteesta löytyy hyvin lisätietoa esim. Retkipaikasta, joten en selosta tässä sen enempää triviaa siitä.) Ja minä en tuossa luolan suulla manaile tai itke, vaan huiskaisen hirvikärpästä pois hatustani. Valitsin kaikista tuhannesta kuvasta juuri tämän, koska... eikö olekin edustava?

Lippaluoliin minäkin uskallan mennä sisälle, sillä yleensä ne eivät ole ahtaita (ahdistun liian ahtaissa paikoissa ja etenkin pimeissä sellaisissa), eikä niissä yleensä tarvitse kauheasti kiipeilläkään (niin, siitä korkeanpaikankammosta onkin jo puhuttu). Veskellarissa on nimensä mukaisesti vettä lattialla, mutta kiviä pitkin pääsee helposti hyppimään luolan perälle. Luolan suulta pilkistää pala taivasta.

Aikamme Veskellaria ja Morsiuskiveä ihailtuamme ja kuvattuamme ja hehkutettuamme jatkoimme vielä vähän eteenpäin vuoren kylkeä seuraillen ennen kuin käännyimme paluumatkalle. Jyrkänne oli vaikuttavan korkea, jyrkkä ja kalteva. Jo yksin se oli huikaisevaa nähdä.

Kalliossa oli jännittäviä halkeamia ja sammalten muodostamia kuvioita. Ilmeitä. Kasvoja.

En ole myöskään vähään aikaan osunut näin hyvälle sienipaikalle! Metsän reunassa kasvoi voi-, nummi-, herkku- ja punikkitatteja niin paljon, että oli varaa valita vain parhaat päältä. Myös karvarouskuja saatiin kivasti. Satoa jäi vielä reippaasti seuraavillekin kulkijoille.

Palasimme metsäretkeltä autolle monen litran sienisaaliin kanssa. Matkoimme jatkaa hyvillä mielin, mutta lähdimmekin epähuomioisesti ajamaan väärään suuntaan ja eksyimme (voi kauhistus!) Lokalahden keskustaan. Hetken pyörittyämme löysimme kuitenkin takaisin reitille. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta listalla oli vielä yksi seikkailukohde, jossa olimme päättäneet pysähtyä, Muntin museosilta Taivassalossa.

Muntin vanha silta iltahämärässä. En lakkaa ihailemasta sitä, miten ennen vanhaan osattiin tehdä näitä tällaisia vankkoja kiviholvauksia. Tämäkin on 1800-luvun puolivälistä ja yhä pystyssä. Näitä voitaisiin suosia nykyäänkin. Sulautuvat myös mainiosti maisemaan. Kunpa Pölle toteuttaisi uhkauksensa ja kouluttautuisi arkkitehdiksi, niin voisin manipuloida hänet suunnittelemaan kunnollisia siltoja, rakennuskustannuksista viis!

Muntin jälkeen emme enää pysähdelleet (paitsi silloin kun luonto kutsui, eikä yksikään huoltsikka tietenkään ollut enää auki). Yö laskeutui. Matka jatkui. Ihan valtaisa sarvipäinen hirvi rynnisti tien yli automme edestä - juuri sopivan kaukaa, jotta tilanne ei tuntunut vaaralliselta, mutta juuri sopivan läheltä, jotta pääsimme näkemään, miten komea eläin oli. En tietenkään tajunnut kuvata, tuijotin vain, kun se jo katosi metsän pimentoon.

Tämä olikin nyt viimeinen osa seikkailuraporttiani Saariston rengastieltä. Viisi osaa, vau! Ehkä oli kuitenkin loogista pilkkoa raportti useampaan pienempään osaan kuin yrittää ryntätä kaikki vaikkapa vain yhteen postaukseen. Näin sain julkaistua juttua nopeammin ja keskittyä enemmän yksityiskohtiin, ja hyödyllistä informaatiotakin tuli välitettyä mahdollisesti enemmän. Kerron mielelläni lisätietoja kiinnostuneille.

Tästä linkistä pääsee seikkailuraportin alkuun.

4 kommenttia:

  1. Unohdit kaikista olennaisimman asian: sen miten vaikea vuoren nimi on, KUN EI OSAA LUKEA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pränkänvuori. Pänkärvuori. On se vaikeeta, ku toinen ei osaa kirjottaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä, ja sinne pääsis aika helposti ihan vaikka päiväretkelle Turusta käsin. Samalla vois etsiä niitä syvempiä luolia sieltä vuoren toiselta rinteeltä. (Mä en ehkä uskaltais mennä niihin, mutta te varmaan menisitte. Voisin sit hälyttää apua, ku joku juuttuis sinne.)

      Poista