31.12.2016

Lupausten aika

Vuodenvaihde. Kaikkialla ympärilläni ihmiset listaavat taas toinen toistaan mahtipontisempia uudenvuodenlupauksia, joista monista valitettavasti jo heti kättelyssä tietää, etteivät ne tasan tule toteutumaan - ja monet niistä, jotka lopulta ehkä toteutuvatkin, melko varmasti ottavat enemmän kuin antavat. Se laittaa aina miettimään tämän sortin tavoitteiden asettamisen mielekkyyttä.

Miksi luvata jotakin, jos melko varmasti ei pysty pitämään lupaustaan? Miksi luvata jotakin, joka tuottaa vähänlaisesti iloa mutta kuluttaa paljon yksilön psyykkisiä resursseja? Annetaanko niitä suuria lupauksia siksi, että vaikutettaisiin paremmilta ja menestyvämmiltä ihmisiltä - siis ettei niitä ole tarkoituskaan lunastaa, kun eihän kukaan kuitenkaan tule myöhemmin kyselemään niiden perään?

Miten moni suurien lupausten antaja oikeasti ajattelee lunastavansa lupauksensa seuraavan vuoden sisällä - ja kokee itsensä kehnonlaiseksi henkilöksi sitten, kun huomaakin tyystin epäonnistuneensa? Miten moni ajattelee ihmistä suurempiin tavoitteisiin pyrkimisen tekevän elämästä lopulta onnellista?


Olen kyllä sitä mieltä, että elämässä ylipäätään on ihan hyvä olla tavoitteita ja joskus ehkä aikarajojakin. Kuitenkin, jos tavoitteet laittaa liian korkealle tai niitä asettaa itselleen liikaa liian lyhyelle ajalle (kuten vaikkapa yhdelle vuodelle, joka on kuitenkin ohi yhdessä hujahduksessa), millä todennäköisyydellä niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä? Jos on jo lähtökohtaisesti hiukan epävarmaa, pystyykö saavuttamaan tavoitteitaan - tai edes osaa niistä - itselleen asettamassaan määräajassa, tuottavatko ne vain turhia epäonnistumisen kokemuksia?

Jos työuupumukseen sairastuminen on minulle jotain opettanut, niin ainakin sen, että liiallinen kunnianhimo ja aina vain korkeammalle tähtääminen saattaa olla hengenvaarallista. 

Nykyään olen sitä mieltä, että on parempi elää vähän hitaasti ja laiskastikin kuin kuolla täydellisyyttä tavoitellessaan. Vielä joitain vuosia sitten asenteeni oli aivan toinen. Silloin en vielä tiennyt, miten vaarallista niin sanottu perfektionismi voisi olla. Ajattelin, että on hyvä, kun on suuria tavoitteita ja kunnianhimoa, halua menestyä ja olla paras. Sitähän yhteiskuntammekin pyrkii nykyään jäsenilleen opettamaan. Sitä ei oikein osata pitää riskinä.


Niinpä katson asiakseni välillä vähän paasata kaikille sata lasissa paahtaville menestyjille, miten tärkeää on antaa itselleen armoa, antaa anteeksi, antaa olla ja joskus vain sanoa "ei" sen sijaan että sanoisi "kyllä", vaikka kuinka tekisikin mieli ottaa vastaan vielä vähän lisää tekemistä. Pelkään, etteivät edes kaikki lähipiirini ihmiset välttämättä tajua, miten vakavasta asiasta on kysymys, vaikka he ovatkin nähneet, mitä minulle tapahtui.

Mitä minulle sitten tapahtui? No, aluksi olin onnellinen ja reipas nuori ihminen. Halusin tehdä kaiken, olla kaikkea ja kaikkialla, olla aina paras ja hauskin ja hienoin ja letkein ja iloisin ja menestyvin tyyppi - ja sen mukaisesti minä elinkin. Asetin isoja tavoitteita ja tiukkoja deadlineja. Sitten törmäsin omaan rajallisuuteeni ja lopulta olin vain puhkipalanut, hätääntynyt, sairasteleva, yökaudet valveilla pyörivä hermoraunio, joka edelleen vaan hymyili, ettei kukaan saisi tietää. Rankka oppitunti resurssien rajallisuudesta.


Niin että, jos nyt on ihan välttämätöntä tehdä joitakin lupauksia uudelle vuodelle, haluaisin lämpimästi suositella sellaisia pieniä ja selvärajaisia tavoitteita, jotka on suhteellisen helppo saavuttaa. Sellaisia, jotka todennäköisimmin tuottavat onnistumisen kokemuksia. Ei sellaisia, joita tavoitellessaan melko varmasti näännyttää itsensä. Eikä sellaisia, joita ei ole oikeastaan edes mahdollista tai ainakaan kovin todennäköistä saavuttaa.

Haluaisin suositella sellaisia erityisesti niille, jotka ovat eniten taipuvaisia tekemään tosi pitkiä ja monimutkaisia tavoitelistoja itselleen. (Tämä koko juttuhan ei nimittäin koske välttämättä ollenkaan niitä tyyppejä, jotka muutenkin ottavat enimmäkseen lunkisti, eivätkä vaadi itseltään yleensäkään liikaa ja osaavat antaa itselleen anteeksi epäonnistumisensa. Sellaisilla luulisi harvemmin olevan vaikeuksia ylisuorittamisen kanssa.)


Miten olisi perinteisten menestymis- ja edistysmislupausten sijaan yksinkertainen, ystävällinen lupaus itselle? "Lupaan antaa itselleni enemmän anteeksi." "Lupaan olla vaatimatta itseltäni liikaa." "Lupaan mennä lepäämään ja jättää työt/opiskelut/harrastukset ja henkilökohtaiset vaatimukseni sikseen, jos tunnen olevani uupunut." "Lupaan antaa itselleni luvan rakastaa itseäni enemmän." Sen sorttinen.

Vuosi sitten lupasin, etten syyttäisi itseäni enää sellaisista asioista, joihin en ole itse syyllinen tai joille en mahda mitään. En ole täysin varma, onnistuinko ihan täysin pitämään lupaukseni, mutta luulisin, että kyllä enimmäkseen, ja olen hyvin tyytyväinen sen johdosta. Vielä en tiedä, aionko tehdä lupausta ensi vuodelle, mutta se selvinnee tämän illan aikana.


Oikein mukavaa uutta vuotta kaikille ja lämmin kiitos kuluneesta vuodesta!

PS. Olen näillä hyasinttikuvilla taas mukana Mansikkatilan mailla -blogin Kukkailottelua-haasteessa, jotka jatkuu ensi vuonnakin. Jos tykkäätte kauniista kasvikuvista, käykää tsekkaamassa muutkin haasteeseen linkitetyt postaukset. Jos postaatte itsekin kasveista, osallistukaa toki linkitykseen!

8 kommenttia:

  1. Niin hyviä ajatuksia. Ollaan armollisia itsellemme. Onnellista vuotta 2017!

    VastaaPoista
  2. Ajatuksia herättävä postaus!
    Minunkin paheeni on että kaikki on tehtävä täydellisesti. Välillä pitää muistuttaa itseään, ettei kaiken tarvi olla täydellistä ja eikä epäonnistumista tarvi murehtia päiväkausia. Näin vanhemmiten tuon asian tiedostaa itsessään, ja osaa jo ottaa rennommin.
    Hyvää Uutta Vuotta sinulle♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja hyvää uutta vuotta sinullekin! :) Silloin kun täydellisyyden tavoittelu on tosi vahva luonteenpiirre, on hirveän vaikeaa muistaa, ettei aina tarvitse "olla paras", mutta se tekee kyllä oikein hyvää, kun oppii muistamaan sen. :)

      Poista
  3. Olipa painavaa asiaa! Tuttavapiirissä on yksi ihminen, josta olen ollut huolissani jo monta vuotta. Aika moni on ollut. Persoonaa on kauhean vaikea muuttaa, eikä se ulkopuolelta käsin onnistu, vaan tarvitaan oma herääminen. Tässä omassa ammatissani pitää todellakin sietää keskeneräisyyttä ja epätäydellisisyyttä, virheitä, muuten on väärällä alalla. Taidankin olla enemmän sellainen lunkisti ottaja, ja oma listani tammikuulle tähtää oman hyvän olon vaalimiseen ja sen muistutteluun.:)
    Ihana hyasintti!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä tosi ikävää, jos jonkun puolesta joutuu olemaan vuosikaudet huolissaan, eikä asialle mahda mitään - etenkin, jos henkilö itse ei tunnu tajuavan tilannettaan, eikä näytä olevan aikeissa muuttaa tapojaan. Minullekin kai silloin aikanaan melko usein sanottiin, ettei turhan intensiivisestä elämäntyylistäni voi seurata mitään hyvää, mutta jotenkin en vain tajunnut ottaa onkeeni ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Havahduin vasta, kun tuli seinä vastaan. Toivottavasti hänkin jossain vaiheessa (mieluummin ennemmin kuin myöhemmin) havahtuu!

      Poista
  4. Apua, aivan kuin olisit lukenut ajatukseni ja kirjoittanut ne selkokielelle. :D Olen aina ollut täydellisyyttä tavoitteleva suorittaja, jonka täytyy saada pitää langat tiukasti käsissään, mutta viime aikoina olen tullut siihen lopputulokseen, ettei päättömästi suhailu ja vouhottaminen oikein hyväksi ole. Ei karken tarvi olla aina niin justiinsa. Joskus on hyvä ottaa lunkisti, vaikka lukea hyviä blogeja ja saada uusia oivalluksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tosi mukavaa kuulla! Siis että kirjoitukseni kolahti ja että olet pohdiskellut samoja asioita. :)

      Poista