1.12.2016

Stressitön joulu

Marraskuun alussa Oranssia-blogin Veera aloitti Stressitön joulu -blogihaasteen, jossa tarkoituksena on yksinkertaisesti valmistautua jouluun stressaamatta siitä. Kysymys kuuluu: "Mitä luulet, onnistuisiko sinulta joulun valmistelu ja viettäminen stressittömästi?"

Olen nyt seuraillut kuukauden ajan Oranssian ja muiden haasteeseen osallistuvien blogien postauksia aiheesta ja miettinyt asiaa. Minulle tämä on kuitenkin siitä kimurantti kysymys, että kaikki jouluni ovat toistaiseksi olleet enimmäkseen stressittömiä.

En siis oikeastaan pysty vastaamaan itse kysymykseen muuta kuin, että kyllähän se onnistuu. Mutta mikä sitten tekee joulustani stressittömän? Miksei minulla ole joulustressiä? Sitä voisin pohtia.

Joulumieli on tärkein, materiaali toissijaista


Tykkään joulusta ihan tosi tosi paljon. Voisin kai väittää olevani ns. jouluihminen. Tyypillisesti kuitenkin itseään jouluihmisiksi nimittävät tyypit ovat niitä, jotka rakastavat nimenomaan kaikkea jouluun liittyvää materiaalista kivaa - koristeita, ruokia ja lahjoja. Minulle niiden merkitys on aika toissijainen. Joulussa tärkeintä on nimittäin tunnelma, eikä sen syntymiseen vaadita paljoa. Kyse on lähinnä omasta mielentilastani.

Tämä on kai aika olennainen seikka joulustressittömyyteni taustalla. Joulu tulee ilman sen kummempiakaan valmisteluja, koska materiaaliset jutut eivät ole minulle kovin tärkeitä. Ei oikeastaan haittaa, vaikkei olisi lahjoja, ruokien suhteen en ole kovin vaativa, ja joulukoristeitakin omistan vain kolme kappaletta, enkä varsinaisesti tarvitse enempää. Jotain pientä on kyllä tarpeen olla, mutta paljoa en vaadi.

Yksinkertaisuutta ja leppoisuutta


Joulustressittömyyteeni liittyy olennaisesti myös se, etten ole "perinyt" oikeastaan minkäänlaisia joulustressin perinteitä lapsuudenkodistani. Kyllä meillä joulua vietettiin, mutta siihen ei liittynyt pahemmin mitään erikoisesti paineita aiheuttavaa. Kaiken avain oli yksinkertaisuus.

Meillä tehtiin aina pieniä asioita pienellä porukalla yksinkertaisissa puitteissa. Joulunviettomme ei ollut koskaan kovin suurieleistä. Juhlimme sitä vain oman perheen kesken, emme reissanneet sukuloimaan, emmekä järjestäneet isoja kemuja. Koin sen olevan toimiva tapa. Edelleen, missä ikinä joulua vietänkin, haluan tehdä sen kotoisan yksinkertaisesti.

Täydellisyydentavoittelu ja hösääminen sikseen


Jos lähtee tavoittelemaan "täydellisyyttä" (kuten laittamaan kaikki ruuat alusta asti itse, siivoamaan ja koristelemaan talon takapihaa myöten, kokoamaan kaikki olennaiset ihmiset saman katon alle ja niin edelleen) epäonnistumisen riski on suuri. Työtä voi kertyä niin paljon, että itse juhla saattaa mennä ohi väsyneenä koomatessa tai pahimmassa tapauksessa hermot kireällä riitaa haastaessa.

Kun luopuu "täydellisen joulun" tavoitteista, pääsee helpommalla - ja joulusta saattaa tulla yllättäen täydellisempi kuin olisi osannut odottaakaan. Kyllä se juhla siitä kehkeytyy, kunhan sille antaa mahdollisuuden, eikä pilaa päivää turhalla hösäämisellä ja onnistumisen paineilla. Niin minä arvelen. (En toki ole koskaan henkilökohtaisesti kokenut hösäämisjoulua, joten saatan olla väärässäkin.)

Itse tekeminen on kivaa, jos se ei ole pakollista


Teen joulukortteja, -lahjoja, -ruokia ja -koristeita itse vain siinä tapauksessa, jos minulla ei ole muuta välttämätöntä tekemistä ja haluan päästä näpertelemään jotain. En siis missään tapauksessa pidä "omin pikku kätösin tekemistä" itsetarkoituksena. Ihan hyvin voi olla ilmankin - ei se joulu siitä yhtään huonommaksi muutu - ja "välttämättömät" jutut voi yhtä hyvin ostaa valmiina vaikkapa joulumarkkinoilta tai lähikaupasta.

Jouluaskartelut, lahjojen väsääminen ja ruuanlaitto pitkän kaavan kautta ovat mielestäni ihan mielettömän mukavia juttuja silloin, kun on aikaa ja innostusta. Jos ne pitää tehdä pakon edessä kauhealla kiireellä, paniikissa ja väsyneenä, jätän mieluummin kokonaan tekemättä. Mielestäni jouluaskareista menee koko pointti, jos niitä täytyy tehdä väkisin, oli fiilistä tai ei. En suostu ottamaan paineita niin kivasta jutusta.

Ei paineita lahjojenvaihtokulttuurista


Kaiken muun lisäksi minä vielä kieltäydyn olemasta huolissani siitä, mitä muut ihmiset ajattelevat, jos jonain vuonna lähetän kaikille sukulaisille ja ystäville joulukortit mutta seuraavana vuonna en kenellekään. Tai jos annan jonain jouluna vain yhden lahjan ja senkin jollekulle täysin satunnaiselle kaverilleni. Tai jos yhtäkkiä annan tosi ison ja kalliin tavaralahjan jollekulle läheiselleni, vaikka muuten en kauheasti harrasta lahjoja, en ainakaan tavarasellaisia.

Tiedän kyllä, että epäjohdonmukainen ja vaikeasti ennustettava käyttäytymiseni kaikenlaisen joulukorruption tiimoilta herättää varmasti hämmennystä ja supattelua, mutta en oikeastaan välitä siitä. Jos joku kysyy - tai jos kuulen jonkun toisen henkilön vastaavanlaisesta käytöksestä juoruttavan - saatan pitää pienen puheen siitä, miten suhtaudun omaisten muistamiseen jouluna, mutta muuten annan asian olla. (No okei, joskus pidän siitä palopuheita ihan muutenkin, mutta en sentään missä tahansa tilanteessa.)

Minusta on mukavaa muistaa omaisiani korteilla ja lahjoilla, jos siltä tuntuu. Teen ja postitan kortteja, jos innostun tekemään, ja hankin tai teen lahjoja, jos saan ihan mielettömän hyvän lahjaidean, joka sopii juuri jollekulle tietylle henkilölle. Mutta se ei olisi enää ollenkaan mukavaa, jos se olisi pakollista - jos pitäisi väkisin keksiä yhtä hyvät lahjat koko lähipiirille. Yritän ikään kuin sulkea itseni ulos yleisestä lahjojenvaihtokulttuurista. Otan kyllä mielelläni lahjoja vastaan - ja ne tekevät minut usein tosi iloiseksi ja kiitolliseksi - mutta on myös ihan ok, jos jonain jouluna en saakaan yhtään lahjaa.




Että semmoinen jouluanarkisti täällä.

Saatan kyllä olla joulun alla stressaantunut, mutta se tuskin koskaan johtuu itse joulusta, vaan yleensä siitä, että kaikki loppuvuoden deadlinet alkavat häämöttää. En tajua, miksi ne pitää aina asettaa joulun alle. Ei kukaan kuitenkaan tee joulunpyhinä mitään niillä aatonaattona palautetuilla harjoitustehtävillä ja ajoissa perille toimitetuilla hakemuksilla. Olisiko ehkä järkevää laittaa dedikset jokus vaikkapa loppiaiselle?

Olin muuten aikeissa naputella #stressitönjoulu-postaukseni jo marraskuun alkupuolella, mutta tajusin, että itsekin aina narisen siitä, kun kaikki ottavat varaslähdön jouluun (minä kun haluaisin antaa syksyn olla rauhassa oma synkkä itsensä enne kuin sen päälle ryhdytään höpsöttelemään joulujuttuja), joten päätin olla sanani mittainen mies ja odotella kuun vaihteeseen.

Ei kun oikeasti en vain saanut aikaiseksi aiemmin.

Stressitön joulu -logo on Oranssian tekemä. Muut kuvat ovat omiani. Kollaasin keskimmäisessä ruudussa on ensimmäinen oma joulukoristeeni, rikkinäinen joulupallo, jonka löysin kadulta muutama vuosi sitten. Se kimalsi niin ihanasti, etten vain voinut jättää sitä kadulle. Oli pakko poimia se mukaan, pestä ja ottaa käyttöön, vaikka se irvistääkin toiselta puolelta aika pelottavasti. Minusta se on sympaattinen.

2 kommenttia: