22.1.2017

Auringon hehkua ja pieniä havaintoja

Tuorlan lehto Kaarinassa Livian maaseutuopiston nurkilla. Tunnettu ainakin joskus myös Peikkometsänä. Upea kohde, jossa olen liikuskellut usein syksyllä ja joskus kesälläkin, mutta en ikinä ennen talvella. Nyt on sekin aukko täytetty, sillä kävimme lauantaina pienellä seikkailulla talvisen lehdon rauhallisissa maisemissa.

Oli plussakeli, ja aurinko paistoi ihanasti. Sellainen leppeä kevättalvinen iltapäivä, jolloin mustarastas olisi jo voinut vaikka vähän laulaakin. Sitä ei kuitenkaan kuulunut vielä tänään. Vain pikkulinnut olivat äänessä. Haahuilimme pari lenkkiä metsässä. Polut olivat vähän jäisiä, mutta oli kyllä mukavaa vierailla taas pähkinäpensastiheikköjen ja vänkyräisten tammien maailmassa.

Päivän eniten pällistellyin laji. Mikä on tämä kaunis jäkälä? Tuntemani jäkälälajit voi laskea yhden käden sormilla, eikä tämä ole yksikään niistä. Pölle tuntee vähän enemmän, mutta hänkään ei osannut sanoa. Näitä kasvaa ihan joka puolella ympäri Tuorlan lehtoa, enkä ole aiemmin ollenkaan kiinnittänyt niihin huomiota - ehkä koska kesällä ja syksyllä on niin paljon muutakin havainnoitavaa ympärillä.

Aurinko kultasi maiseman. Tällä polunpätkällä näytti ihan kirjaimellisesti siltä, että nyt kuljetaan kohti kevättä, kun polun päässä häämötti auringon hehkussa kylpevä aukio. (Pölle oli tässä kohtaa kameran takana.)

Vihreää puski esiin hangen alta. Sinivuokkojen lehdet olivat paikoin paljastuneet. Kevätfiiliksiä!

Pähkinäpensaat olivat myös jo hiukan kevätfiiliksissä. Näyttivät alkavan olla pian valmiina kukintaan.

Metsässä oli paikoin ihan tosi jäkäläisiä kohtia. Tässäkin joka ikinen oksa oli kauniin heleän värisen jäkäläkerroksen peitossa. Niin jännittävän näköistä!

Löysimme myös mielenkiintoisia talventörröttäjiä. Tämän kasvin määritystä jäätiin pohtimaan.

Aurinkoa kuivien lehtien läpi. Mitkä ihanat lämpimät sävyt!

Aurinkoa latvuksissa. Tähyilimme tällä retkellä niin paljon ylös latvuksiin - vuoroin pikkulintuja havainnoiden, vuoroin koloja tai muuta jännittävää puiden rungoilta etsiskellen - että seikkailun päätteeksi itse kullakin oli niska hiukan jumissa. Epäterveellistä tämä luonnon harrastaminen. 

Vanha kuusi oli hiljattain kaatunut polun poikki, ja runko oli pätkitty pois tieltä. Jättimäinen puu näytti pitkin pituuttaan lojuvana ja paloiksi sahattunakin edelleen vaikuttavalta.

Lehdon reunaan on tehty lapsille suunnattu luontopolku "Helmeri Harakan metsä", jonka varrella on erilaisia tieto- ja tehtävärasteja. Esimerkiksi yhdellä rastilla on tietoa lumikosta, ja tehtävänä on etsiä rastin ympärille maastoon kiinnitetyt lumikon kuvat. Me tietysti kiersimme reitin ja joku ehkä teki muutamia tehtäviäkin.

Toisella merkityllä reitillä on vähän tylsempiä syvällisempiä ja rauhallisempia tehtävärasteja. Minä valitettavasti aina vähän vierastan tällaisia "patistelemme sinua nyt hiljentymään ja fiilistelemään" -tyyppisiä asioita (haluan tehdä sitä silloin, kun olen tehdäkseni, enkä silloin, kun kehotetaan - muuten se tuntuu jotenkin tekopyhältä), mutta en taidakaan oikein olla näiden juttujen kohderyhmää. Varmasti monelle nämä ovat oikein tervetulleita perinteisten luontopolkutaulujen sijaan/ohelle. Kyllä tässä jotain viisautta varmasti piilee.

Yhdessä polun mutkassa komeilee jännittävän muotoinen tammi, jonka oksat kurottuvat polun ylle.

Tämä puuvanhus on puolestaan koivu, vaikka rungon alaosan laakeista kaarnakilvistä ei heti uskoisikaan. Joku pikku eläjä on natustanut siistejä koloja sen kaarnaan.

Näimme myös suuria kääpiä. Kaunis lumikuorrutus ylimpien lakkien päällä.

Aurinko oli jo laskemassa, kun astuimme ulos metsänreunasta takaisin maaseutuopiston teille. Tuorlan alue on mielestäni kokonaisuudessaan todella viehättävä ja viihtyisä. Ensiluokkainen kohde monenlaisille seikkailuille.

Tämä voisi olla #100hetkeäluonnossa-haastepostaukseni numero 2/100.

17 kommenttia:

  1. Metsässä mieli rauhoittuu!
    Mukavaa alkanutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, rauhoittuu ja tyntyy tai virkistyy ja piristyy. Kiitos, samaa! :)

      Poista
  2. Tuttuja maisemia, vaikka metsä jäikin aika tuntemattomaksi opiskeluaikana. Hieno tuo jäkälä, muistuttaa hirvensarvea. Ja kauniin värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mukavaa! Äitini on myös valmistunut Tuorlasta aikanaan puutarhuriksi. :) Nämä jäkälät olivat kyllä nättejä. Jokin hankajäkälälaji voisi olla kyseessä.

      Poista
  3. Olipa vain jäkälä innostunut kasvamaan puissa..! Omalla kohdallani voin sanoa, että tulee aivan liian harvoin ihailtua latvustoa. Eipä siis ihme, että jää kaikki kurret ja linnut näkemättä. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heheh, itsekin teen sitä lähinnä silloin, kun maan rajassa tai katsekorkeudella on vähemmän havainnoitavaa - tai jos ylhäältä kuuluu mielenkiintoisia ääniä, esim. erikoisempaa lintujen ääntelyä. :D

      Poista
  4. No on kyllä kaunis jäkälä! Olet saanut sen ikuistettua kauniisti etenkin tuossa ekassa kuvassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, harvinaisen sievä tapaus. Kiitos! :)

      Poista
  5. Kyllä tuolla satumetsässä asuu ainakin peikkojen henki!
    Ihana paikka ja nuo kauniit jäkälät ja naavat!
    Kiitos kun jaoit palan luontoa kanssamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tällaisissa paikoissa on aina tosi satumainen fiilis. :) Kiitos ihanasta kommentista! <3

      Poista
  6. Aivan upea blogi, liityin lukijaksi! 😍

    liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista
  7. Aivan upea blogi, liityin lukijaksi! 😍

    liinaus.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Onpa kauniita kuvia!
    Ja ihanan keväisen näköistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä, auringonpaiste alkaa olla jo aika keväistä, ja oli myös milteipä lämmin päivä. :)

      Poista
  9. Voi mikä paikka! Päivän pällistellyin laji näyttäisi risarustojäkälältä (Ramalina farinacea). Kaunis kuin mikä ja usein sitä löytää juuri tuollaisina hienoina suurina kasvustoina.

    VastaaPoista