16.1.2017

Kurjenrahkassa talven taitteella

Eletään taas sitä aikaa vuodesta, jolle täkäläisen pakanaperinteen mukaan sijoittuu sydäntalvi, talvennapa. Joulun aika on ohi, koristeet on siivottu pois (me teimme sen perinteikkäästi vasta nuutinpäivänä), ja voidaan aloittaa kevään odotus. Minulle tämä aika on merkityksellinen juuri siksi - rakastan talvea, mutta mikään ei ole niin ihanaa kuin kevään odotus!

Juhlistimme talven taitekohtaa käymällä pienellä seikkailulla Kurjenrahkassa eilen Krotin, Pöllen ja Mölysammakon kanssa. Koska oli sunnuntai, heräsimme ja lähdimme liikkeelle tietenkin vasta iltapäivällä, joten retkemme aikaan aurinko oli jo laskussa. Niinpä teimme vain parin kilometrin kävelylenkin Karpalopolkua seuraillen, ja hämärän jo hiipiessä metsään siirryimme Kurjenpesälle grillailemaan herkkuja.

Retkipäivällemme sattui juuri sopivasti aurinkoinen, kirpeä pakkassää. Kun yö laskeutui, taivas oli aivan tähtikirkas. Pakkanen kiristyi lähemmäs kymmentä miinusastetta, joten emme jääneet nuotiolle sentään koko yöksi, mutta kyllä me jokusen tunnin siinä hengailimme ennen kotiinlähtöä.

Retkemme alkoi vasta kello kolmen jälkeen iltapäivällä. Kun saavuimme kuuluisalle Kuhankuonon rajakivelle, josta kansallispuiston retkeilyreitit haarautuvat, aurinko häämötti appelsiinina taivaanrannassa.

Taivaalla näkyi muutamia pilvenhaituvia, mutta pääosin oli kirkasta. Suo oli kauniisti ohuen lumikerroksen peitossa, ja melko tuoreesta, puuterimaisesta lumesta oli helppo havaita eläinten jälkiä.

Mikä tästä on mennyt? Mahdollisesti näätä. Mittakaavana vieressä kenkäni jälki (kokoa 39). 

Pitkospuiden ympäriltä hanki olikin ihan täynnä jalan- ja tassunjälkiä. Emme kuitenkaan törmänneet kuin kahteen muuhun retkiseurueeseen. (Olihan kuitenkin aika kylmää ja pian myös pimeää.)

Aurinko laski vaaleanpunaisena. Yritin ottaa (teko)taiteellisia närekuvia. Näpit jäätyivät nopeasti, joten en jaksanut säätää yhtään, vaan räiskin vain menemään.

Bäheät karahkat. Toinen on tikkusuora, toinen ihan vänkyräinen.

Auringonlaskun sävyt tummenivat. Metsän pohjalla olisi ollut jo tosi pimeää, jos maa ei olisi ollut valkoinen. 

Sininen hämärä hiipi suolle ja auringon viimeinen punainen hehku alkoi hiipua metsän taakse juuri, kun saimme kierroksemme päätökseen ja palasimme lähtöpisteeseen.

Kun saavuimme tulistelupaikalle, edellinen seurue oli juuri tekemässä lähtöä. Muita ei sitten enää ilmaantunutkaan. Pääsimme siis valtaamaan koko paikan, ja viattomat sivulliset säästyivät kuulemasta Mölysammakon "parhaimpia" poliittisia vitsejä iltanuotiolla. (Näihin lukeutuivat "Postikorttisarja, joka esittelee Forssan lahoimpia röttelöitä" ja "Miksi Helvetissä on nykyään kylmä?" Eikö kuulostakin lupaavalta?)

Sininen hetki Kurjenpesällä. Pilkahdus Savojärvestä puiden lomasta. Kunhan taivas tästä vielä hieman pimeni, kaikki tähdet tulivat näkyviin. Hieno tunnelma.

Katsotaan nyt, josko lähtisin kokoamaan blogiini 100 hetkeä luonnossa -haasteen puitteissa sadan luontoaiheisen postauksen sarjaa Suomen juhlavuoden kunniaksi. (Kyllähän niitä sopivia hetkiä varmasti tulee yllin kyllin, mutta siitä en vielä mene takuuseen, päätykö niitä blogiini asti riittävän monta.) Tämä voisi kuitenkin olla mahdollisen haastepostaussarjan ensimmäinen osa.

Käykää tutustumassa haasteeseen Metsähiipparin blogissa ja lähtekää itsekin mukaan!

#100hetkeäluonnossa #suomi100

8 kommenttia:

  1. Noin hienoissa maisemissa on kiva reippailla! Ja metsässä kulkeminen on niin rentouttavaa;)
    Meillä on täällä vaan niin paljon lunta metsässä, että pitäisi mennä hiihtämällä ja minä en oikein tuosta hiihtämisestä oikein tykkää... Mutta innolla odotan kevättä ja sitä kun pääsee metsään kävelemään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Nimenomaan. :) Syvä hanki on kyllä pieni haaste. Lumikengät ovat toki ehkä hauskempi ja mahdollisesti vähemmän kömpelö vaihtoehto suksille, mutta niiden hankkiminen toki maksaa... :D

      Tässä vaiheessa vuotta milteipä jokainen ajatus keväisestä metsästä saa minut hymyilemään ja miltei itkemään. On niin ikävä sitä! :')

      Poista
  2. Minä voisin elää varmaan pari vuotta putkeen pelkkää talvea ennen kuin kaipaisin kevättä. Hitaampi vuodenkierto ylipäänsä sopisi mulle paljon paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, enpä tiedä, miten nopeasti itse kyllästyisin kuhunkin vuodenaikaan, jos ne kestäisivät paaaaljon pidempään kuin nyt. Ehkä noin puolessa vuodessa viimeistään. :D

      Poista
  3. Upeita maisemia! Pitää päästä lumiseen metsään ennen kuin talvi loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu! Kurjenrahka ainakin on hurjan helposti saavutettava Turusta käsin ja juuri tämän parin kilsan Karpalopolun kulkee vaikka puolitoistavuotiaankin kanssa... ;)

      Poista
  4. Huh, kuinka hienoja maisemia ja kuvia! Vaikka Varsinais-Suomessa pitäisi hehkuttaa saaristoa, Kurjenrahka on todellinen helmi. Olipa vuodenaika mikä tahansa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Niinpä. Onhan toki Saaristomerikin ihan mielettömän mahtava, mutta ehkä Kurjenrahka tuntuu aivan poikkeuksellisen hienolta siksi, koska saaristoluontoa meillä on (ainakin näennäisen) paljon, kun taas erämaisen kaltaista suo- ja metsäluontoa on huomattavasti vähemmän.

      Poista