28.2.2017

Helmikuun hangilla

Aikamoinen sattuma, että juuri talviloma- ja laskiaissesongin aikaan perinteiset talvikelit tekivät tyylikkään comebackin. Hetken aikaa täällä sateisella lounaisrannikollakin saatiin nauttia säkenöivistä helmikuun hangista. Onneksi meillä oli juuri sopivasti vapaa viikonloppu vailla sen erikoisempia suunnitelmia, joten saatoimme tehdä spontaanin pikkuseikkailun Kurjenrahkaan talvi-ilmaa fiilistelemään.

Päätimme kipittää vanhan kunnon Savojärven kierroksen ympäri. Sen ehti juuri sopivasti kiertää alkuillasta ennen pimeäntuloa. Kun saavuimme kansallispuistoon, oli puolipilvistä, mutta kohtalaisina puuskina puhaltava tuuli paimensi pilviä hajalle ansiokkaasti, ja aurinkolaseillekin tuli vielä käyttöä. Pääsimme myös ihailemaan auringon viimeisten säteiden leimua taivaanrannassa ennen kuin hämärä hiipi metsään ja me kotimatkalle.

Sininen taivas ja hohtava hanki. ♥

Kurjenpesän parkkipaikalla oli tungosta. Muutama muukin oli päättänyt suunnata talvilomalauantain viettoon Kurjenrahkaan. Hiihtäjäporukoita näkyi Savojärvellä, ja poluilla reippaili ulkoilija jos toinenkin. En yhtään ihmettele. Tällaiset päivät suorastaan huutavat lähtemään ulos.

Oksiston muodostama kaariportti polun yllä. Tuulesta huolimatta puissakin oli kivasti lunta.

Sukellus avoimelta suolta hämyiseen kuusikkoon. Hippiäiset piipittelivät jossain.

Paluu avosuolle. Kirkasta. Akuutin lumisokeuden vaara. Aika kaivaa aurinkolasit esiin! Onneksi olin hoksannut myös laittaa lippalakin pipon alle. (Tämä kuva lienee toveri Krotin kännykältä.)

Joku raukkaparka oli pulpannut ja lemmikki näemmä myös. Ei parane hyppiä pitkospuiden ulkopuolella edes jääkelillä, ellei satu olemaan kumisaappailla liikkeellä, muuten voi käydä ns. kylmät.

Lähellä Rantapihaa sijaitseva laskupuro virtasi sulana. Vesi solisi mukavasti. Pysähdyimme Rantapihassa suklaa- ja pähkinätauolle toisen retkeilijäporukan nuotion lämpöön. Muita eväitä meillä ei nyt ollutkaan mukana, sillä emme olleet tällä kertaa aikeissa jäädä viettämään iltaa metsään, vaan kiertää vain lenkin ja suunnata sen jälkeen kotiin päivällistä kokkaamaan.

Rantapihan jälkeen päästään jälleen upeisiin suomaisemiin. Pilvet alkoivat vaihtaa väriä auringon painuessa pikkuhiljaa mailleen. Tässä vaiheessa keltaisen sävyt olivat vallalla. Joku töyhtötiainen piipahti näkysällä ihan polun varressa. (Enpä ollut vielä tänä vuonna havainnut yhtäkään, joten pinna kilahti listalle, jee!)

Kohta järvimaisematkin taas avartuvat reitin kulkijalle. Järvenselkä näyttäytyi nyt ihanan valkoisena ja avarana. Katse sai levätä maiseman yksinkertaisuudessa. Ollapa sukset alla ja sivakoida hiljakseen tuon autiuden läpi.

Tuuli oli puhaltanut aika bäheitä dyynimuodostelmia rannoille.

Auringonlasku oli hulppea. Kuvasimme sitä antaumuksella, sillä olimme jo aivan kierroksen lopussa, eikä siis tarvinnut pitää kiirettä ehtiäkseen pois ennen pimeää. Ihailimme myös tuulen mukana järven selällä vaeltavaa hienoa lumipöllyä, joka välkehti auringonlaskussa. Maaginen tunnelma.

Hetken maisema kylpi värikylläisyydessä. Kuvista tuli ihan hullun näköisiä.

Tämä vänkyrämänty näissä valo-olosuhteissa toi kyllä aika vahvat Lappi-vibat.

Melkoisen dramaattista. Paljon väriä ja kontrastia ja pitkiä varjoja.

Viimeiset valonsäteet suolla. Sitten koittikin jo sinertävän hämärän hetki. Hämärän tihentyessä hipsimme viimeisten metsäsaarekkeiden läpi Kurjenpesälle. Luontotupa oli vielä auki, joten istahdimme sinne hetkeksi fiilistelemään keväisen suon äänimaisemaa ennen kuin suuntasimme kotimatkalle.

#100hetkeäluonnossa (7/100)

25.2.2017

Tillandsia-villitys

Ilmakasvit näyttivät jo viime vuonna olevan tulossa muotiin, kun niitä alkoi ilmestyä vihersisustajien blogeihin, ja nyt myös Kotipuutarha-lehden uusimmassa numerossa hehkutettiin niitä. Minua eivät muotivirtaukset suuremmin liikuta, mutta on aina kivaa, kun aiemmin vaikeasti saatavilla olleet jutut tulevat muodin myötä paremmin tarjolle ja valikoimakin kasvaa.

Arveluni mukaan vielä viime vuonna valtaosa trendikkäiden ilmakasvien uusista omistajista oli hankkinut omansa HUONE ett RUM -lifestylepuodista, sillä Suomessa niitä ei oikein vielä muualta saanutkaan. (Ikeassa muistaakseni oli ehkä jokin. Se tosin saattoi olla muovinen. Mene ja tiedä.) Nytpä niitä myydään jo Plantagenissakin.


Ilmakasvit tulivat Plantagenin valikoimaan ilmeisesti joskus tammi-helmikuun vaihteessa, ja ainakin Raision myymälästä ne hupenivat yhdessä hujauksessa. Spottasimme ne helmikuun alussa käydessämme tsekkaamassa Plantsun tarjouksia, mutta kun tulimme reilun viikon päästä uudestaan, oli "tillandsia mix"-pakkauksia (joissa oli kolme sekalaista yksilöä 15 eurolla) jäljellä enää murto-osa alkuperäisestä. Melkoinen menekki.


Meidän ensimmäisille joulukuussa hankkimillemme ilmakasveille on tähän mennessä ehtinyt käydä jo huonosti. Isompi yksilö Tillandsia vriesea kuoli ilmeisesti kuivuuteen, kun taas pienempi kaveri Tillandsia ionantha tekee mätänemiskuolemaa liiallisen tai vääränlaisen kastelun vuoksi. Kultainen keskitie jäi löytämättä.


Ajattelimme kuitenkin vielä yrittää uudestaan, joten hankimme kolme uutta ilmakasvia edesmenneitten tilalle. Tulokkaiden lajit pitäisi vielä määrittää kunnolla. Yksi näyttäisi olevan jälleen uusi Tillandsia ionantha. Toinen voisi olla joko Tillandsia bulbosa, T. baileyi tai T. caput-medusae. Todennäköisimmin se on viimeiseksi mainittu, mutta en väitä mitään ennen kuin olen tutkinut asiaa tarkemmin. Kolmannesta ei ole vielä mitään käryä.


Epäonnistumisten ja lisätiedonhaun myötä arvelen olevani jo hiukan viisaampi, mitä tulee ilmakasvien hoitoon. Suora auringonpaiste ei ainakaan ole hyvä juttu - meidän ehkä kannattaisi jopa siirtää kasvit luoteenpuoleisille ikkunoille. Upotuskastelua olisi meikäläisissä kuivan sisäilman olosuhteissa tarpeen tehdä 2-3 kertaa viikossa noin tunnin ajan, ja kastelun jälkeen ylimääräinen vesi olisi syytä valuttaa pois huolellisesti. Päivittäinen sumuttelu ei liene järkevää, sillä nähtävästi se johti yhden kasvin mätänemiseen.


Toivottavasti uudet tulokkaat pysyvät hengissä ja ilahduttavat vielä pitkään - eivätkä delaa ainakaan juuri siinä vaiheessa, kun tämä muoti on ohi, eikä ilmakasveja saa taas enää oikein mistään muualta kuin ulkomaisista nettikaupoista. Tuntuu aina vähän tyhmältä tappaa huonekasveja huonolla hoidolla ja hankkia heti perään uusia tilalle. Haluaisin niin olla parempi tässä hommassa. 

Jakakaa toki ohjeita ja vinkkejä, jos teillä on kokemusta ilmakasvien hoidosta!

23.2.2017

Kyllä on ilmoja pidellyt

Eikö säästä puhminen olekin tunnetusti pahin mahdollinen vaivaannuttavan suomalaisen small talkiin pyrkimisen ilmenemismuoto ja siten erikoisen hirvittävä asia? No minä en kyllä suostu olemaan sitä mieltä. Koen sääasiat tosi vahvasti, enkä aio vältellä siitä puhumista, oli se sitten miten paha keskustelunaihe hyvänsä.

Tänäänkin puhun säästä. Viime päivinä on tehty paljon kaikenlaista hauskaa, mutta kyllä huomionarvoisinta lienee silti se, että Turussa sataa taas lunta! Edellispäivänä sitä sateli vähän. Eilen oikein pyrytti. Viime yönä suorastaan ryöppysi. Nyt taas leijailee rauhallisesti. Maisema on valkoinen. Navakka tuuli on tehnyt nietoksiin jännittäviä muotoja.


Luminen maisema on niin kaunis. Eikä lumikelillä ole koskaan kunnolla pimeää - ja siitäkös minä pimeänpelkääjänä tykkään. On ihanaa tulla aamuhämärän aikaan keittiöön, kun normaalisti niin pimeään huoneeseen kajastaakin ikkunasta sinertävää lumisen aamuyön valoa.

On jotenkin paljon mielekkäämpää odottaa kevättä, kun on kunnolla lunta. En ole vielä oikein tottunut lumettomiin kevättalviin. Ja lumiset kevättalven plussakeli-illat myös tuoksuvat jotenkin aivan poikkeuksellisen hyvältä, kostealta ja keväiseltä.


Edellispäivänä, kun lumisade alkoi, menin kuljeskelemaan lähimetsikköömme ja fiilistelemään suurten hiutaleiden rauhallista leijailua. Haahuilin ympäriinsä. Kiipeilin kallioilla. Räpsin kuvia puista. Asetuin talon nurkan taakse kyttäämään ruokintapaikalla pyöriviä pikkulintuja ja oravia.

Lopulta tietysti astuin hangen alle kätkeytyneeseen märkään koirankakkaan, joten kenkienpesuhommia oli edessä. Jumankauta, eikö jengi vieläkään ole oppinut keräämään koiriensa jätöksiä mukaansa?! Onko se niin kauhean vaikeaa? Ma ei ummarra.


Eilen, kun lunta ryöppysi navakan tuulen paiskomana vaakasuunnassa päin näköä, tein reilun tunnin kävelylenkin metsään Impivaaran suunnalle. Oli aika hc-meininki, ettenkö jopa sanoisi. Puut kohisivat ja huojuivat, ja lumihiutaleet kiisivät vauhdilla ympäriinsä. Näkyvyys oli nollassa - onneksi olin tutuilla poluilla.

Myönnettäköön, että en olisi ehkä lähtenyt sille kävelylle, ellen olisi luvannut hakea talvilomavierailulla ollutta toveri Ainoa Impivaaran jäähallilta takaisin meille. Vaihtoehtoina bussilla keskustan kautta matkaaminen, auton kaivaminen esiin kinoksista tai parin kilsan kävely metsän läpi. Jostain syystä valitsin viimeisen.


Kauankohan lumisade jatkuu? Tuleekohan seuraavaksi taas plussaa-pakkasta-plussaa-pakkasta-sää ja tosi liukasta? Tuleekohan tämän jälkeen jo oikea kevät? Maaliskuukin alkaa ihan pian. Koskas pääsis bongaamaan kiuruja?

No, sitä odotellessa. Eiköhän tästä tullut #100hetkeäluonnossa-haasteeseen pari talvista hetkeä lisää (5/100 ja 6/100). Kuvat ovat edellispäivältä. Jostain syystä eilen en kuvannut.

18.2.2017

Kevättalven valoa kotona

Helmikuisessa auringonpaisteessa kylpevä koti. Mitä sievin pastellisävyinen tulppaanikimppu. Nätti asetelma sohvapöydällä. Vapaa päivä kotosalla. Kalpea luonnonvalo ja sopivasti aikaa räpsiä kuvia. Hymyilyttää. Tällaisista aineksista ei voi muuta syntyä kuin "miljoona kuvaa samasta aiheesta" -tyyppistä ehtaa #kukkailottelua.

Tulppaanit olivat ensin keittiön hyllyllä, mutta siirsin ne pian sohvapöydälle, jotta ehitisin ihailla niitä enemmän ja aurinko paistaisi niihin suoraan. Keittiöön kun pääsee vain siroavaa valoa, eikä siellä tule hengailtua yhtä paljon.

Tulppaanimaljakko täydensi sohvapöydän lasiesineasetelman. Rakastan tätä värimaailmaa.

Keltainen, vaaleanpunainen ja vihreä pastellisävyissä. Suloisin yhdistelmä. <3

PS. Kyllä, kirjahyllymme on täynnä pehmoleluja ja suoraan telkkarin edessäkin on yksi huonekasvi. Prioriteetit, prioriteetit.

17.2.2017

Nyhtökaura-reseptisuosikkini: nyhtissänkkäri

Viime vuoden luetuimpiin postauksiini sisältyvät kaikki ne, joissa puhun hiljattain markkinoille tulleista uusista kasviproteiinivalmisteista. Enkä yhtään ihmettele. Niinpä ajattelin ryhtyä jakamaan suosikkejani Nyhtökaura-resepteistä, joita olen kokeillut. Suurin osa niistä on ihan perusohjeita, tosi yksinkertaisia ja vaatimattomia, mutta sellaista ruuanlaittoa minä pääasiassa harrastankin.

Aloitetaan uusimmasta herkustani, joka on niin sanottu Pulled Oats sandwich, Nyhtökaura-sandwich eli yksinkertaisemmin nyhtissänkkäri. Siis Nyhtökauraa paahtoleipien välissä, vähän salaattia ja muita täytteitä. Suhteellisen yksinkertainen resepti. Valmistusaika noin 15-20 minuuttia tai jotain sinne päin. Näppärä herkku.

Selostan tässä, miten itse tapaan tehdä näitä. Valmistan nyhtistäytettä koko paketin verran, mutta käytän sitä vain yhteen sänkkäriin kerrallaan. Loput säästän tuonnemmaksi. Nyhtiksen (myös valmistetun) säilyvyys jääkaapissa on kokemukseni mukaan ihan hyvä. Yhdestä paketillisesta nyhtistä riittää varmaan viiteen leipään, riippuen vähän siitä, miten paljon sitä haluaa laittaa yhteen.

Resepti ei sisällä yhtään eläinperäisiä raaka-aineita, jos valitsee kasvispohjaisen ranskankerman/smetanan ja tsekkaa myös, että kasvisliemikuutiokin sisältää nimensä mukaisesti vain kasvislientä.



Nyhtökaura-sandwichit


Nyhtistäyte:

1 pkt Nyhtökauraa*
pieni sipuli
1,5 dl vettä
kasvisliemikuutio** (esim. Reformi Luomu)
muutama maustepippuri
ripaus rouhittua mustapippuria
loraus rypsiöljyä paistamiseen

Muut ainekset:

2 siivua täysjyväpaahtoleipää (esim. Fazer Paahto Täysjyvä)
muutama lehti jäävuorisalaattia***
pari teelusikallista smetanaa tai ranskankermaa (esim. Oatly iMat Fraiche)
maustekurkkuja (esim. Felix  Maku -viipalekurkku)


Nyhtistäytteen valmistus:

Nyhdä nyhtis käsin pieniksi suikaleiksi. Pilko sipuli kuutioiksi. Ruskista nyhtis ja sipuli pannulla öljyssä. Kiehauta vesi (käy näppärästi vedenkeittimellä) ja lisää siihen mausteet ja liemikuutio (käy näppärästi esim. keraamisessa mukissa). Kun liemikuutio on liuennut, kaada maustevesi paistoksen sekaan ja paista vielä, kunnes nyhtis on imenyt nesteen.

Leivän kasaaminen:

Paahda leipäsiivut leivänpaahtimessa tai paista pinnalta rapeiksi pannulla. Huuhtele salaatti. Levitä leivälle smetanaa/ranskankermaa ja lado päälle nyhtis-sipulipaistosta, salaatinlehtiä, maustekurkkuja ja lopuksi vielä hiukan lisää smetanaa/ranskankermaa. Laita päällimmäinen leipäsiivu paikalleen ja leikkaa kokonaisuus kahdeksi siistiksi kolmioksi.


*) Käytän nyhtiksestä oikeastaan aina maustamatonta nude-versiota, koska en allergioiden vuoksi viitsi hirveän usein ottaa niitä maustettuja. Tomaatti-versio on kyllä tosi hyvää, ja uskoisin, että se menisi tässä loistavasti. Silloin ei ehkä tarvittaisi edes liemikuutioita tai muitakaan mausteita, pelkkä vesitilkan lisääminen sellaisenaan riittäisi.

**) Liemikuution sijaan voi käyttää "ihan oikeitakin mausteita", mutta minä en ole niin hifistelijä, että vaivautuisin, jos hyviä liemikuutioita on saatavilla. Olen kyllä tehnyt peruskäristyksen nyhtiksestä ilmankin kuutiota, jolloin vain sotkin veteen sekalaisia mausteita (lähinnä jotain keittojuuresmaustesekoitusta), kunnes se alkoi muistuttaa kasvislientä.

***) Sänkkäriin voi toki laittaa oman maun mukaan muitakin kasviksia, esim. tomaattia. Allergioiden takia oma suosikkini on tällainen vähän riisutumpi versio.

16.2.2017

Tee se itse -leikkotulppaani

Tulppaaninkasvatuskokeiluni on tuottanut tulosta. Yksi kukka on viimein auennut! Ensimmäisenä kukkimaan ryhtyi tammikuun lopulla lasipurkkeihin ikkunalaudalle laittamistani kolmesta sipulista se, joka on kasvanut pelkässä vedessä.

DIY-leikkotulppaani: lisää vain vesi! :D

Vähän yllättäen saimme oranssikeltaisen kukan, vaikka sipulit olivat - tai ainakin niiden oli tarkoitus olla - keltaista ja punavalkoista lajiketta. Nuppu oli ensin vähän aikaa keltainen, mutta kasvaessaan se alkoi punertua. Lopullisesta värisävystä tuli mielestäni kuitenkin tosi kaunis.

Nuppu oli aluksi aivan keltainen.

Kun nuppu oli auennut, tulppaanin varsi alkoi notkua ja nuupahti lopulta kokonan, joten leikkasin kukan vesimaljaan. Kyllä sitä kelpaa nyt ihastella. Laitoin maljaan sen kaveriksi niitä samoja lasikuplia, joita käytin aiemmin kelluvan tuikun kanssa.

Avautuva nuppu pari päivää ennen varren nuupahtamista.

Kaksi muuta lasipurkkeihin laitettua sipulia on myös kasvanut ihan hyvin, ja ainakin toiseen vaikuttaisi olevan tulossa nuppukin, mutta molempien lehdet näyttävät vähän huonosti voivilta, joten saattaa olla, että ne kuolevat ennen kukintaa.

Niinpä postaan nyt kuvia tästä yksilöstä, joka näyttää edelleen edustavalta. 

Aiemmin tammikuussa multaan istutetun sipulin hyvään kasvuun lähteneet versot ovat puolestaan nuupahtaneet ja kuolleet milteipä kaikki. En tiedä, mikä sillä on hätänä, mutta kyseessä saattaa olla jokin kasvitauti. Nuppuja se ei tehnyt ollenkaan.

No, minusta yksikin kukka on jo tosi upea juttu. Ei niitä enempää tartte saada.

Tässä ollaan kyllä niin jännän äärellä, että!

#tulppaanitorstai @kukkala.fi

15.2.2017

Kiikarit kaulassa ystävänpäivää viettämään

Eilen oli ihan hupsakka päivä. Oltiin menossa ravintolaan syömään päivällistä, mutta ihan mielettömän mukavan sään ja houkuttelevien bongausmahdollisuuksien johdosta päätin suunnata jo hyvissä ajoin ennen päivällisaikaa seikkailulle keskustaan Urheilupuiston lintuja kiikaroimaan. Mekko päälle, meikit naamaan, hiukset nätisti, kiikarit kaulaan, seipiö ja havis taskuun pystyyn ja eikun menoksi.

 
Mikä ihana valoisa iltapäivä! Lukuisat pikkulinnut piipattivat jo täyttä päätä. Urheilupuiston ruokinnoilla kävi melkoinen vilinä. Lintujen ohella pensaikoissa pyöri luonnollisesti myös lintuharrastajia. Puistossa viime päivinä havaitut pähkinänakkeli ja tundraurpiainen olivat saaneet väen liikekannalle. Vuodarinmetsästysmielellä minäkin olin.


Urpiaisparven ääntelyä kantautui korviini jo kipittäessäni Luostarivuoren puiston läpi, mutta näköhavaintoa en saanut, enkä siten päässyt kokeilemaan kykyjäni tundraurpon määrittämisessä. (Myöhemmin sain tietää, että tämä yksilö olisi ollutkin aika helppo nakki - mitä lajityypillisimmän näköinen. Pitänee ehkä yrittää piakkoin uudestaan, josko tirppa olisi yhä paikalla.)

Nakkelistakaan en saanut näköhavaintoa, mutta olin miltei varma, että kuulin sen ääntelyä jopa kahdesti ruokinnan lähellä. Haravoin puunrungot ja pensaikot, mutta en löytänyt ääntelijää. Enkä ehtinyt jäädä enää pitkäksi aikaa kyttäämään, kun piti jo rientää ravintelia kohti, etten myöhästyisi tapaamisajasta. Varmistuin äänihavainnosta jälkeenpäin äänitteiden avulla.


Pysähdyin kyllä sillalla ottamaan kuvia auringonlaskusta Aurajoella. Oli mahdollisesti vielä nätimpää kuin edellisenä päivänä. Tosi mahtava tunnelma. Ihanan värikylläistä, ja niin leppeän lämmin ilma. Täydellistä.


Aterioimme eräässä suosikkipaikoistani, Viikinkiravintola Haraldissa. Jouluna saadun lahjakortin ansiosta oli peräti varaa syödä jotain hintavaa. Niinpä tilasin vaihtelun vuoksi poroa. Annos oli massiivinen ja (kuten varmaan ihan kaikki tämän lafkan tarjonta) oikein herkullinen.


Lopulta oli aika pinkeä olo. (Tuli syötyä ehkä koko loppu elämän edestä. Pärjään tästä lähin pelkällä hernekeitolla.) Kotona odotti kuitenkin vielä mm. viinipullo. Onneksi ilta oli vasta nuori, kun pullon äärelle päästiin, joten ehdin tehdä tuttavuutta sen kanssa sitten myöhemmin.


Nakkelin- ja urponbonguuseikkailu menee kyllä ehdottomasti #100hetkeäluonnossa-juttujen kategoriaan (4/100). Myös toistaiseksi melko tynkä #100lintulajia-listani piteni paitsi edellä mainituilla myös mm. tilhellä ja keltasirkulla. (Luulen, että pieni pinnakisani Pöllen kanssa ei tuo minussa esiin parhaimpia puoliani.)

14.2.2017

Kevään ensimmäinen päivä?

Turussa oli eilen kuusi astetta lämmintä. Auringonpaiste ihan oikeasti lämmitti kasvoja. Oli toki melko tuulista, joten erikoisen leppeä päivä ei ollut, mutta ilma tuoksui kuitenkin keväältä ja tiaiset lauloivat aivan hillittömästi. Tunnelma oli selvästi muuttunut. En voinut olla ajattelematta, että voisi olla jo kevään ensimmäinen päivä - vaikka olikin vasta helmikuun kolmastoista.

Inspiroiduin tulppaanien heleistä väreistä ja lakkasin kynteni vaaleanpuna-keltaisiksi. (Lyhyetkin kynnet voivat sopivasti lakattuina olla oikein tyylikkäät ja näyttävät. Käytännöllisyydestä ei ole pakko tinkiä ulkonäön takia.)

Kun lähdin kaupungille, Turun kansallismaisema kylpi ilta-auringon kultaisessa valossa, ja varjoni piirtyi pitkänä rantapolun nupukiville. Aurajoen jäälle on alkanut kertyä vettä - eiköhän oja pian vapaudu jäistä.

Kaduilla alkoi olla jo ihan sulaa. Viimein taas hyvä kävelykeli. Olen iloinen.

Ai niin, tänään on joku ystävänpäivä. Lienee kohdallaan siis myös toivottaa hyvää sitä!

13.2.2017

Kalenterihullun tunnustuksia

Kalenterit. Minulla on ollut niihin eräänlainen viharakkaussuhde jo yli kymmenen vuoden ajan. En osaa edes ajatella, miten tulisin nykyisessä elämässäni toimeen ilman kunnollista, tarpeisiini mukautuvaa ja juuri itseni näköistä kalenteria, mutta samaan aikaan tiedostan, miten petollinen se voi olla tällaiselle innostumisherkälle ihmiselle, joka helposti ylibuukkaa itsensä ja elämänsä.

Siitä on vasta ihan pari vuotta, kun kalenterini vielä hallitsivat minua täysin, enkä minä niitä. Pitkällisen kamppailun jälkeen uskallan nyt jo sanoa päässeeni niskan päälle (toivottavasti pysyvästi) ja palauttaneeni kalenterit omalle paikalleen maailmassa.

"Hyvä renki mutta huono isäntä" -sanonta sopisi aika hyvin tähänkin kohtaan.

Uskallan väittää, että ilman tosi näppärää kalenteria en olisi varmasti pystynyt ajamaan itseäni ollenkaan niin hirveään jamaan, kuin joitakin vuosia sitten onnistuin. Puhun siis nyt taas siitä taannoisesta burnoutista.

Varaamalla suunnilleen joka päivä kaikki vapaat tunnit kalenteristani kaiken maailman juttuja varten ja sitten orjallisesti omia aikataulujani noudattamalla sain kulutettua resurssini loppuun pohjaa myöten, ehkä jo vähän velaksikin.


Enkä siis ollut tuolloin edes työelämässä - ei työuupumukseen sairastuminen sitä edellytä, vaikka monesti niin luullaankin. Aloittelin vasta yliopisto-opintojani ja harrastin aktiivisesti kaikenlaisia hauskoja juttuja, joiden koin olevan mielekkäitä, antoisia ja innostavia. Niitä vain oli lopulta liikaa.

Ilman hyvää kalenteria seinä olisi varmasti tullut vastaan jo paljon aiemmin, sillä muistini alkoi hajoilla jo uupumuksen ensimmäisten oireiden joukossa. Vain selkeästi jäsenneltyä kalenteria totellen sain päivästä toiseen kaiken ylipäätään tehtyä.

Pahimmassa vaiheessa zombeilin yliopiston käytävillä niinkin ylevässä kunnossa, että unohdin vartin sisällä jopa kolme kertaa, mihin luentosaliin olin matkalla. Rakas kalenterini kaikeksi onneksi jaksoi aina uudestaan mukisematta muistuttaa, mihin oltiin menossa ja mitä suorittamaan. (Hyh, sitä elämänmenoa. En suosittele moista kenellekään.)

Jos joku vielä ajattelee, että aina 24/7 täpötäysi kalenteri on menestyvän ihmisen merkki, haluaisin rohkaista häntä kyseenalaistamaan ajatuksensa. Lisäksi haluaisin muistuttaa, että myös positiivisina pitämiään asioita voi tehdä liikaa. Kuten joku viisas jossain joskus sanoi:

"Keho ei välttämättä osaa erottaa positiivisten ja negatiivisten asioiden aiheuttamaa kuormitusta toisistaan. Sille kaikki kuormitus on vain kuormitusta, stressiä, joka pitkittyessään voi olla jopa hengenvaarallista." 

(Tämä viisas taisi olla yhdessä ruotsalaisessa, työuupumusta käsittelevässä dokumentissa, mutten enää muista edes filmin nimeä. Harmi. Haluaisin pystyä suosittelemaan sitä.)

Onneksi kalenteriin voi myös varata päiviä - tai tarpeen ja mahdollisuuksien mukaan vaikka kokonaisia viikkojakin - jolloin ei tehdä yhtään mitään. Nykyään minulla on tapana vedellä niiden yli värikynillä, etten voi vahingossakaan enää kirjoittaa niihin mitään.

Yleensä myös kerron laiskotteluaikomuksistani läheisilleni, jotta he voivat sitten tarvittaessa näpäyttää minua, jos en näytä laiskottelevan silloin, kun pitäisi olla laiskottelupäivä. Ja laitan kalenterin piiloon siksi aikaa, kun en tarvitse sitä.

Tuleepahan varmasti otettua rennosti, eikä vietettyä koko vapaapäivää vain kalenteria hypistellen ja tulevia juttuja miettien. Toimii.


PS. Minun oli alun perin tarkoitus julkaista tässä postauksessa vain muutama räpsy suosikkikalentereistani vuosien varrelta ja puhua niistä hiukan, mutta kirjoitinkin sitten jotain ihan muuta. Postaan niistä kalenterisuosikeista siitä kalenterisuosikista (Wega Eko!) ehkä joskus toiste sitten.

9.2.2017

Tulppaaneita ja runebergintorttuja

Tulppaanikimppu, yhtä suosikkiväreistäni vaaleanpuna-keltaista, rennosti korkeassa maljakossa keittiön hyllyllä. Tuoreita itse leivottuja runebergintorttuja. Päivänvaloa keittiön ikkunasta. Helmikuu. Kevättalven tunnelmaa.




Mukana haasteissa:

#tulppaanitorstai @kukkala.fi
#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

PS. Eikö olekin taiteellista kuvata leivos lautasella, joka on täynnä murusia? 

8.2.2017

Tiedeaktiviteettia tiedonjanoisille

Jotkut yliopisto-opiskelijat eivät ollenkaan tajua vapaa-ajallaan paeta mahdollisimman kauas oman opintoalan jutuista bileisiin ja baareihin tai ihan vain turvallisesti kotisohvalle katsomaan sarjoja - vaan suuntaavat hullunkiilto silmissä kaiken maailman seminaareihin ja konferensseihin ja tutkijatapaamisiin ja ties minne hääräämään vähän lisää vielä niiden oman alan juttujen parissa.

Kyse on varmasti eräällä tavalla häiriintyneistä tapauksista.

Minä ja ystäväni, Merimuukalaislegioonana tunnettu porukka, olemme mahdollisesti juuri niitä tapauksia. Toivottomia. Pääsimme viime viikolla taas toteuttamaan itseämme, kun vietimme pari päivää Helsingin yliopistolla evoluutiobiologien ja ekologien suuressa OIKOS-konferenssissa. Reissu oli oikein onnistunut!

Luentotekemistä. Minulla on vähän sellainen ongelma, etten pysty useinkaan seuraamaan luentoja ihan vain paikallani istuen ja kuunnellen, vaan tulen jotenkin levottomaksi tai meinaan nukahtaa (miltei täysin riippumatta itse esitelmän mielenkiintoisuudesta), jos en puuhaa samalla jotain, kuten vaikkapa piirrä. Piirtäminen kuitenkin häiritsee aika paljon keskittymistä. Niinpä tällä kertaa älysin kokeilla jotain muuta - otin virkkuuvälineet mukaan ja nypelsin menemään. Toimi hienosti! Pysyin keskittyneenä ja virkkasin lukuisia isoäidinneliöitä. Vaihtelun vuoksi toki piirsinkin kyllä välillä hieman.

Kaikkien alaraajat. Krotti edusti villasukissa. Lilla M oli ihan tennariteini. Minä ja Naakkuli ymmärrämme sentään tyylin päälle - meillä oli bäheät saappaat! (Olimme liikkeellä tällä kertaa nelisin. Toveri Lissukka ei päässyt valitettavasti osallistumaan.)

Herkkuja! Seminaarin päätteeksi päätimme herkutella Friends & Brgrsissä. Ruoka oli hurjan hyvää! Oli kuitenkin taas vähän säätämistä erityisruokavalioni kanssa. Tarjolla oli vain yksi kasvisvaihtoehto (vegaaninen burgeri), josta sai kyllä tuunattua minulle syömäkelpoisen, mutta kaikki kastikevaihtoehdot sisälsivät sitruunamehua, joten piti sitten ottaa ilman kastiketta. Onneksi tavallista sinappia sentään oli saatavilla. Maistui. <3

Alaraaja-friendsie on Krotin kännykältä, muut kuvat räpsin minä.

PS. Ai niin, eihän suurin osa meistä ole enää varsinaisesti opiskelijoita! Perustutkinto-opiskelijoita nyt ainakaan. On väitöskirjantekijää, gradua vaille valmista mutta ennenaikaisesti työelämään imeytynyttä maisteria, väitöskirjapaikkaa etsivää maisteria... ja sitten tämä yksi eläkeläinen, joka yrittää nyt ihan ensin saada kandityönsä valmiiksi. (Miksi juuri minun pitää olla tässä se, joka putosi kelkasta jo ennen alempaa korkeakoulututkintoa?)