15.2.2017

Kiikarit kaulassa ystävänpäivää viettämään

Eilen oli ihan hupsakka päivä. Oltiin menossa ravintolaan syömään päivällistä, mutta ihan mielettömän mukavan sään ja houkuttelevien bongausmahdollisuuksien johdosta päätin suunnata jo hyvissä ajoin ennen päivällisaikaa seikkailulle keskustaan Urheilupuiston lintuja kiikaroimaan. Mekko päälle, meikit naamaan, hiukset nätisti, kiikarit kaulaan, seipiö ja havis taskuun pystyyn ja eikun menoksi.

 
Mikä ihana valoisa iltapäivä! Lukuisat pikkulinnut piipattivat jo täyttä päätä. Urheilupuiston ruokinnoilla kävi melkoinen vilinä. Lintujen ohella pensaikoissa pyöri luonnollisesti myös lintuharrastajia. Puistossa viime päivinä havaitut pähkinänakkeli ja tundraurpiainen olivat saaneet väen liikekannalle. Vuodarinmetsästysmielellä minäkin olin.


Urpiaisparven ääntelyä kantautui korviini jo kipittäessäni Luostarivuoren puiston läpi, mutta näköhavaintoa en saanut, enkä siten päässyt kokeilemaan kykyjäni tundraurpon määrittämisessä. (Myöhemmin sain tietää, että tämä yksilö olisi ollutkin aika helppo nakki - mitä lajityypillisimmän näköinen. Pitänee ehkä yrittää piakkoin uudestaan, josko tirppa olisi yhä paikalla.)

Nakkelistakaan en saanut näköhavaintoa, mutta olin miltei varma, että kuulin sen ääntelyä jopa kahdesti ruokinnan lähellä. Haravoin puunrungot ja pensaikot, mutta en löytänyt ääntelijää. Enkä ehtinyt jäädä enää pitkäksi aikaa kyttäämään, kun piti jo rientää ravintelia kohti, etten myöhästyisi tapaamisajasta. Varmistuin äänihavainnosta jälkeenpäin äänitteiden avulla.


Pysähdyin kyllä sillalla ottamaan kuvia auringonlaskusta Aurajoella. Oli mahdollisesti vielä nätimpää kuin edellisenä päivänä. Tosi mahtava tunnelma. Ihanan värikylläistä, ja niin leppeän lämmin ilma. Täydellistä.


Aterioimme eräässä suosikkipaikoistani, Viikinkiravintola Haraldissa. Jouluna saadun lahjakortin ansiosta oli peräti varaa syödä jotain hintavaa. Niinpä tilasin vaihtelun vuoksi poroa. Annos oli massiivinen ja (kuten varmaan ihan kaikki tämän lafkan tarjonta) oikein herkullinen.


Lopulta oli aika pinkeä olo. (Tuli syötyä ehkä koko loppu elämän edestä. Pärjään tästä lähin pelkällä hernekeitolla.) Kotona odotti kuitenkin vielä mm. viinipullo. Onneksi ilta oli vasta nuori, kun pullon äärelle päästiin, joten ehdin tehdä tuttavuutta sen kanssa sitten myöhemmin.


Nakkelin- ja urponbonguuseikkailu menee kyllä ehdottomasti #100hetkeäluonnossa-juttujen kategoriaan (4/100). Myös toistaiseksi melko tynkä #100lintulajia-listani piteni paitsi edellä mainituilla myös mm. tilhellä ja keltasirkulla. (Luulen, että pieni pinnakisani Pöllen kanssa ei tuo minussa esiin parhaimpia puoliani.)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti