2.2.2017

Suurta pöllöä odottamassa

Huuhkaja on jotenkin aivan poikkeuksellisen kiehtova eläin. Siksi kai kirjoitankin siitä aika paljon suhteessa varsinaisiin havaintoihin, joita olen tehnyt koko elämäni aikana vain muutaman. Ajatus äänettömästi yön pimeydessä saalistavasta, yhtä aikaa sekä tosi uljaan että kerassaan hellyyttävän näköisestä, hyvin suuresta (miltei minun itseni kokoisesta!) linnusta on jotenkin niin jännittävä. Toki myös havaintojeni vähäisyys lisää vetovoimaa. Samoin linnun myyttinen merkitys.

En ole ikinä nähnyt huuhkajaa luonnossa, mutta yritys on kova.

Huhuilua olen kuullut pari kertaa lapsuudessani ihan kotipihalla, mutta ääni on tullut kaukaa ja vaimeana. Lisäksi kerran tai kaksikin olen luullut kuulleeni sitä täällä Runosmäessä, mutta en pidä havaintojani vielä ihan luotettavina. (Itsekin kuuntelen aika usein lintuäänitteitä ja toisinaan aika kovallakin. Joku muukin saattaa harrastaa vastaavaa. Pitäisi olla varma, ettei ääni kuulu jonkun ikkunasta vaan ihan oikeasti ulkoa.)

Olen yrittänyt bongatakin suuria huhuilijoita, mutta turhaan. Huono tuuri - joka kerta. Muita pöllöjä kyllä kuuluu ja näkyykin, mutta huuhkajaonneni on toistaiseksi ollut mitätön.


Pari viikkoa sitten kävimme Lohjalla viettämässä toveri Ainon synttäreitä. Oltiin siis jälleen "Huuhkajavuoren" nurkilla, ja kuulemma pölleröiset olivat jo aloittaneetkin soidintelun. Oli kirkas ilta, pikkupakkanen ja tyyni sää. Kun kahvittelu oli loppusuoralla ja auringonlasku liekehti horisontissa, aloin tohista huuhkajakytikselle livistämisestä.

Kytisteltiin sitten tovi jos toinenkin ulkona hiljaisuutta kuunnellen. Aurinko painui mailleen. Värit vaihtuivat taivaanrannassa pikkuhiljaa punaisesta siniseen. Pimeys laskeutui. Ilma viileni. Huuhkajia ei kuitenkaan näkynyt, eikä kuulunut. Lopulta piti vain antaa jälleen periksi.

Joskus toiste sitten. Ehkä seuraavalla kerralla. Tai sitä seuraavalla. (Uhkasin jo mennä jääräpäisesti Huuhkajavuorelle telttailemaan, kunnes kohtaisin suuren pöllön. Oikeasti en ehkä pysty toteuttamaan suunnitelmaani, mutta jossain vaiheessa kevättä voisi kyllä mennä edes vähäksi aikaa kokeilemaan onneaan.)


Räpsin nämä kuvat terassilta, kun olimme lähdössä ulos. Ihanat valot kaiteessa. Ihanat värit taivaalla. Kaunis tunnelma. Hieno hetki. Tämä olkoon #100hetkeäluonnossa-haastepostaukseni numero 3/100. Siihen toiseen Suomi 100 -haasteeseen (#100lintulajia) tämä ilta ei nyt valitettavasti tuonut täydennystä.

4 kommenttia:

  1. Kauniit sävyt taivaalla.
    Tavoitteita pitää aina olla. Vaikka huuhkajatavoitteita. Ei yhtään hullumpi.

    VastaaPoista
  2. Onpa kaunis auringonlasku! Hienot kuvat!

    VastaaPoista