blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Tulppaaninsipulit lasipurkeissa

3.2.2017

Viikko sitten innostuin lämpimästä ja aurinkoisesta säästä niin, etten malttanut olla hakematta kellarista vielä muutamaa jo itsekseen itämään lähtenyttä tulppaaninsipulia lisää sisälle asuntoon kasvamaan. Laitoin nämä sipulit pieniin lasipurkkeihin - yhden multaan, toisen ruukkusoraan ja kolmannen pelkkään veteen. Kaikki ovat kasvaneet jo huimasti.

Saa nähdä, tuleeko kukkia. Aiemmin istutettu tapauskaan ei ole vielä tehnyt nuppuja. Varren kasvu on kuitenkin ollut nyt aika maltillista. Toivo elää - ja vaikka kukinta jäisikin lopulta näkemättä, ovat tuoreet itävät versot ihanan näköisiä sisustuselementtinä, niiden kasvua on todella mukavaa tarkkailla ja ne tuovat taas vähän lisää kevään tunnelmaa kotiin.

Versot tänään.

Kaikki versot kasvavat, mutta multaan laitettu on venynyt selvästi muita hitaammin. Saattaa johtua siitä, että se on mahdollisesti eri lajiketta. Meillä on varastossa sekä keltaisen että punavalkoisen tulppaanin sipuleita, ja poimin sieltä tietysti vain ihan summanmutikassa kolme kappaletta.

Versot viikko sitten.

Peitin veteen ja ruukkusoraan laitettujen sipulien purkit tuollaisilla vessapaperirullan hylsyistä väsäämilläni suojuksilla varmistaakseni, että varret alkavat kasvaa suoraan ylöspäin ja tulevat ulos purkin suulta, eivätkä mene vain seiniä päin pyrkiessään valoa kohti. Toimi ihan toivotusti.

Mukana haasteessa: #kukkailottelua @mansikkatilanmailla

16 kommenttia

  1. Minä pidän kanssa kovasti vihreistä sipulista versovista varsista ja itse sipuleista :)
    Hyvä vinkki tuo pahvi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ne ovat ihanan näköisiä! Lehtien värisävy on niin kaunis. <3
      Kiitos! :)

      Poista
  2. Kyllä ne sieltä vielä aukeavat, uskon mä! Mä taidan tänään ostaa jotain siemeniä ja multaa ja laittaa jotain vihreää kasvamaan. Kasvun seuraaminen on ihanaa!<3
    Tuota vedessä kasvavaa tosin mietin...Sain joulun alla A Whisper from the Almond Valley -blogin Susannalta, että sipulille riittää, kun sitä suihkuttelee. Liika kastelu kuulema saattaa mädättää sipulin. En tiedä, päteekö se tällaisessa, mutta tuli vain nyt mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kannattaa! Siitä tulee niin hyvä fiilis. :) Hyvä huomio! Mietin pelkässä vedessä kasvattamisen järkevyyttä itsekin, mutta kuulemma tulppaanien hyötämisessä leikkokukiksi voidaan käyttää myös vesikasvatusta. Ilmeisesti olennaista on kuitenkin se, ettei koko sipuli lillu vedessä, vaan ainoastaan juuret. Niinpä vettä saisi olla tuolla purkin pohjalla vain pari milliä kerrallaan. :D

      Poista
  3. Tsemppiä kasvattamiseen! Hyvinhän nuo näyttävät kasvavan 8)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toistaiseksi näyttää tosiaan sujuvan hyvin. :)

      Poista
  4. Jaksaa, jaksaa - siis odottaa. Kyllä ne varmasti aukeavat. Kasvun ihmettä on ihanaa seurata, on kyse sitten kasveista tai lapsista :) Itse olen tulppaanien suhteen niin laiska, että ostan niitä vain "valmiina". Koetin kyllä kerran kasvattaa niitä kukkapenkissä, mutta taisivat myyrät viedä sipulit. Tai sitten mokasin muuten, kun olin silloin aivan vihreä viherpeukalo ja vasta ekaa kertaa laittamassa kukkapenkkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. :) Tulppaanien kasvattaminen ulkona kukkapenkissä voikin olla yllättävän vaikeaa. Kaikki ne eivät ikinä nouse, ainakaan enää seuraavana keväänä, vaikkei olisi varsinaisesti tehnyt mitään väärin. :D

      Poista
  5. Kauniit purkit ja hyvä idea nuo vessapaperirullien hylsyt! Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Minäkin olen tykkään, että nuo sipulit näkyvät. Ja kiva idea tuo vessapaperirulla. Tuo kikka pitää muistaa;)

    VastaaPoista
  7. Onpas hyvä idea tuo paperirulla, kyllä ne siitä aukeaa. Mullekin tuli nyt innostus kylvää jotain siemeniä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! Tässä vaiheessa vuotta on kyllä ihanaa kylvää jotain, että pääsee seuraamaan kasvua ja saa tuoretta vihreää kotiin. :)

      Poista
  8. Kiva kokeilu. Kerroppa sitten myöhemmin, että mitenkä kukkivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, aion ehdottomasti postata kuvia näiden kukista, jos niitä tulee. :)

      Poista