29.3.2017

Parvekepuutarha herää kevääseen

Partsillamme kevät on jo niin pitkällä, että mustaherukka on avannut silmunsa, puutarhamansikka ja poimulehti nostaneet versonsa taas pintaan (sen ohuen multakerroksen alta, jolla peittelin ne tammikuussa suojaan tulevilta pakkasilta), vaahteran silmut pullistelevat ja raparperikin on jatkanut kasvuaan. Kaikki kasvit siis selvisivät helmikuun pakkasten yli. Parhautta!

Lämpömittari on tallentanut viime päivien ajalta ylimmäksi lämpötilaksi suorassa auringonpaisteessa jopa 35 astetta, varjossa 25 (hellettä!) ja yön alimmaksi 2,5 astetta, vaikka viime yönäkin ulkona oli peräti useampi pakkasaste. Kyllä parvekelasit ja sijainti maanpintaa korkeammalla vaikuttavat radikaalisti kasvuolosuhteisiin. Milloinkohan parvekkeelle uskaltaisi jo suorakylvää jotakin?

Herukan tuoreita lehtiä.  

Mansikat nousevat taas esiin.

Vaahteran silmut. (On niin upeaa, että se elää yhä, vaikka viime syksynä se pudotti kaikki lehtensä tuholaisten takia ihan ennenaikaisesti ja vaikutti jo täysin hengettömältä.)

Poimulehtiä puskee pintaan.

Raparperi versoo.


Ei tältä kuulu näyttää vielä maaliskuussa! :D

3 kommenttia:

  1. Jos viljelet raparperia parvekkeella, niin se on ilmeisesti jonkinlaisessa ruukussa tai laatikossa. Miten paksulti sinulla on multaa sen ympärillä? Olen itse suunnitellut istuttavani raparperin taimen viljelylaatikkoon pihalle ja mietin sen viihtymistä siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kesänä, kun taimi oli vielä ihan pikkuinen, se oli aika pienessä purkissa, sellaisessa ehkä litran vetoisessa. Talven se vietti isossa muoviruukussa ja taidamme jättää sen siihen ainakin toistaiseksi. (Kyseessä on siis ihan perinteinen Orthexin Pauliina-ruukku, altakastelumallia, tilavuus 26 litraa.)

      Poista
  2. Pakko lisätä tähän, että viime yönä ulkona oli jopa -9 astetta, mutta alin parvekkeen lämpömittarin tallentama lukema oli vain 1,5 astetta. Vau.

    VastaaPoista