12.3.2017

Terveellisempiä herkkuräiskäleitä

Olemme olleet viimeisen viikon ajan aivan poikkeuksellisen stressaantuneita tieteen tekemisen vuoksi - se surullisen kuuluisa artikkelikässärimme on nimittäin palannut taas meille työstettäväksi tiukan deadlinen kanssa - joten arkiruuanlaitto ja oikeastaan ruokahalukin on vähän kärsinyt. Yhtenä iltana alkoi kuitenkin yhtäkkiä tehdä mieli paistaa lettusia, joten ryhdyimme hommiin.

Tuunasimme vähän terveellisemmän version perinteisestä lettutaikinasta, koska viimeiselle viikolle on mahtunut vähän turhan paljon motivaatio- ja epätoivoherkuttelua yliopistolla, eikä tuntunut enää hyvältä ajatukselta jatkaa samalla linjalla. Niinpä osa lettutaikinan maidosta korvattiin rahkalla ja puolet jauhoista grahamilla. Letut myös paistettiin voin sijaan rypsiöljyssä.

Perinteiset leiväntäytteet menevät hyvin myös rapean letun kanssa ja tekevät siitä ruokaisan.


Terveelliset rahka-täysjyvälettuset

4-6 isoa räiskälettä tai lukuisia pikkulettuja

2 kananmunaa
~1 dl maustamatonta maitorahkaa
~1 dl maitoa
1-2 dl grahamjauhoa
½-1 dl vehnäjauhoa (tavallista puolikarkeaa)
ripaus suolaa
(ripaus - ½ tl leivinjauhetta)
öljyä paistamiseen

paistinpannu tai pikkulettupannu

Vispaa kananmunien rakenne rikki.* Lisää rahka ja noin puolet maidosta sekä grahamjauhot. Sekoita. Lisää maitoa ja tavallista vehnjäjauhoa fiiliksen mukaan. (Jos olet tekemässä pikkulettuja ja haluat niistä erityisen kuohkeita, lisää tässä vaiheessa leivinjauhe tavallisiin vehnäjauhoihin sekoitettuna.) Sekoittele ja lisäile, kunnes tuotos alkaa vaikuttaa tavalliselta lettutaikinalta. Ripauta suolaa.

Jätä taikina hetkeksi lepäämään, jotta grahamjauho pehmenee. (Mutta jos laitoit mukaan leivinjauhetta, älä anna levätä liian pitkään - muutama minuutti on ihan okei, mutta puoli tuntia on jo liikaa.)

Kuumenna paistorasva pannulla, ja paista ihan normaalien lettujen tapaan. Pikkulettupannulla paistettuna (leivinjauheen kanssa) näistä tulee kuohkeita aamiaislettusia. Isolla pannulla puolestaan saat oikein rapeita perinteisiä räiskäleitä.

Kaoottisempia kuvia (taas vaihteeksi, kun olen vetänyt viime aikoina vähän turhankin asiallista linjaa täällä): Cthulhu ilmestyi lettupannulle! Herkkujen kokkaaminen aiheuttaa roskaantumista!

*) Tämä ei meinaa, että kuorineen päivineen. Pelkät ne keltuaiset ja valkuaiset.


Kaikki postauksen kuvat ovat Krotin ottamia, ja myös reseptin tuunaus on luonnollisesti hänen käsialaansa. Ihan kuin minä osaisin leipaista omasta päästä edes ihan tavallisia lettuja...

PS. Muistakaa, että messulippuarvontaan voi osallistua enää tämän päivän ajan. Huomenna arvon voittajat. Alkaa olla jo jännittävää!

Ei kommentteja

Lähetä kommentti