29.4.2017

Melkein kuin Avarassa luonnossa

Retki teerisoidinta tarkkailemaan lukeutuu niihin juttuihin, jotka haluaisin saada tehtyä ihan joka kevät. Viime vuonna en pystynyt järjestämään itseäni teerisuolle kertaakaan, mutta kuulin sentään soidinpulputusta yhtenä retkiaamuna umpimetsässä ihan sattumalta. Tänä keväänä olen onneksi ennättänyt jo peräti kahdesti. Kuuntelimme teerien ääntelyä viikonloppuretkellämme Kurjenrahkassa kuun puolivälissä, mutta halusin myös päästä näkemään niitä, joten eräänä aamuna pääsiäislomalla herätyskello soi taas jo ennen viittä.


Tällä kertaa en kuitenkaa herännyt teltassa vaan kotona, joten teerisuolle pääseminen otti hiukan enemmän aikaa. Suoritimme aamutoimet, kompuroimme autoon niin nopeasti, kuin siihen aikaan aamuyöstä pystyimme, ja karautimme jälleen kohti Kurjenrahkaa. Hämärä ehti taittua kuulaaseen aamunkoittoon jo ajomatkalla. Olimme kuitenkin menossa lintutornille, joka sijaitsee melko etäällä suon keskustasta, jossa teerien soidinpaikka todennäköisimmin sijaitsisi, joten saapumisemme tuskin häiritsisi arkoja metsäkanoja, vaikka rynnisimme mestoille niiden ryhdyttyä jo soitimelle.

Läksiessämme matkaan parkkipaikalta oli puiden alla vielä melkoisen hämärää, vaikka taivas olikin jo valoisa. Metsä ympärillä helisi täynnä punarintojen laulua. Päästäksemme mahdollisimman pian tornille, emme edenneet varsinaista retkeilyreittiä pitkin, vaan valitsimme helppokulkuisen metsäautotien, joka johtaa miltei suoraan parkkipaikalta tornin luokse. Silti kävelyyn tuntui tuhrautuvan vähän turhan paljon aikaa. Vaikka ilma oli reippaasti pakkasella, alkoi toppavaatteissa marssiessa tulla pian hiki. Epämukavasta fyysisestä olotilasta huolimatta fiilis oli mahtava.


Kun saavutimme lintutornin, alkoi olla jo aivan valoisaa, mutta aurinko paistoi kuitenkin vielä matalalta puiden latvojen tasalta. Auringonnnousun oranssissa valossa maisema näytti jälleen aivan unenomaisen kauniilta. Suolta kuului jo teerien pulinaa. Äkkiä kaukoputki jalustalle ja suota haravoimaan!

Ensin teeriä ei osunut näköpiiriin yhtäkään, ja alkoi jo huolestuttaa, että soidinpaikka olisikin sillä suunnalla suota, mihin ei ole näköyhteyttä tornilta. Sitten jo spottasinkin ensimmäisen teerikukon, kohta toisen ja kolmannenkin. Kaikkiaan kuusi kukkoa löytyi ensimmäisellä haravoinnilla. Jotkut istuivat puissa, toiset soidintelivat mättäillä.



Kävellessä oli tullut sen verran lämmin, että tornissa tarkeni hyvin kököttää, vaikka pakkanen tuntui kiristyvän. Maa kimalsi huurteisena, ja tornin kaiteillakin oli kauniita hohtavia jääkiteitä. Meillä oli kuumaa juotavaa ja kaurapuuroakin termareissa niin, että lisälämmikettäkin oli saatavilla, kun kävelyn nostama lämpö alkoi tasaantua. Oli siis aika lokoisat oltavat hyisestä säästä huolimatta.



Auringon kiivetessä yhä ylemmäs alkoivat aamun uskomattomat värisävyt vaihtua tavallisiin päivänvalo-olosuhteisiin, mutta kuvaaminen kaukoputken läpi kävi sen myötä helpommaksi, kun valon määrä kasvoi. Räpsimme kuvia ihan hirveän paljon, koska olimme epävarmoja siitä, onnistuiko yksikään, joten lopulta meillä olikin sitten oikein runsaasti todistusmateriaalia aamun havainnoista. (Lätkin tähän postaukseen vaikka miten monta kuvaa, koska teeret ovat niin hienoja, enkä oikeasti osaa päättää, mikä näistä olisi paras.)



Teerien väräjävän pulputuksen, sähinän ja rääkäisyjen ohella aamuisen suon äänimaisemaa täydensivät kurkien, joutsenten, korppien ja kuovien huudot. Lisäksi suolla kiiri tuon tuostakin hyvin tutun kuuloista kahlaajalinnun piippailua, mutta sain ääntelijät määritettyä vasta, kun ne laskeutuivat suoraan tornin eteen. Kapustarintoja! Tunnistan niiden piipatuksen kyllä tunturissa, mutta jostain syystä täällä melkoisen erilaisessa kontekstissa sitä oli ihan mahdottoman vaikea yhdistää oikeaan lajiin.

Suolla käyskenteli kaksi paria kurkia, joista toiset myös esittivät hulppeaa soidintanssiaan, kun saavuimme paikalle, ja parittelivatkin tanssinsa päätteeksi. Korpit olivat myös liikkeellä pariskunnittain, mutta ne istuskelivat lähinnä rauhassa mäntyjen latvoissa. Myöhemmin aamulla, kun töyhtöhyypät lähtivät liikkeelle, saivat korpit kyytiä äkäisten hyyppien yrittäessä häätää niitä etäämmälle. Sittemmin korpit puolestaan halusivat päästä eroon äkkiä suolle ilmaantuneesta piekanasta ja hyökkäilivät sen kimppuun.


En ole ikinä ennen nähnyt sellaista teerisoidinta, jossa olisi myös naaraita paikalla. En myöskään ole päässyt todistamaan teerikukkojen yhteenottoja. Aiemmin havainnoimani soitimet ovat olleet suhteellisen pieniä ja rauhallisia - jokunen kukko siellä täällä pitkin suota kaukana toisistaan kaikessa rauhassa pulisemassa. Nyt meininki oli jo lähempänä sitä, mitä luontodokumenteissa näytetään. Kukkoja oli lähemmäs kymmenen ja kanojakin kaksi. Kukot ärhentelivät, hypähtelivät ilmaan ja hyökkäilivät toistensa kimppuun.


Aamun edetessä soidin kuitenkin pikkuhiljaa taas rauhoittui. Kukot lensivät puihin ruokailemaan. Pulputus hiljeni. Pian äänimaisemaa hallitsivat rastaat, peipot ja töyhtöhyypät. Aurinkokin alkoi olla jo korkealla. Varhaisaamun lumottu hetki oli päättynyt. Oli aika lähteä. Kasasimme kamppeemme ja lähdimme paluumatkalle. Meillä oli jo muuta ohjelmaa tiedossa päivälle, joten emme ehtineet jäädä Kurjenrahkaan koko päiväksi samoilemaan, vaan meidän piti suunnata kotiin päin.



Kuljimme epähuomiossa harhaan etsiskellessämme oikeaa polkua takaisin parkkipaikalle. Tulimme purolle, joka oli tosi kauniisti ohuessa jääpeitteessä. Jäimme sen yli kulkeville pitkoksille tarkastamaan suuntaa Krotin kännykältä. Tällaisilla pikkuretkillä lähikohteisiin on mielestäni tosi näppärää hoitaa suunnistus Maastokartat-sovelluksen avulla, kun akun kesto ja kentän kuuluvuus eivät aseta rajoituksia mobiililaitteen käytölle. (Lapin-vaelluksilla ja muilla pidemmillä retkillä tilanne onkin sitten täysin toinen. Silloin paperikartta ja kompassi ovat elintärkeät, ja kännykkä pysyy suljettuna ja huolellisesti pakattuna rinkan taskussa.)



Koukkasimme tsekkaamaan, miltä vanhalta paikaltaan metsän sisältä suon reunaan siirretty laavu näyttää, ja siellä törmäsimme aamun ensimmäisiin muihin retkeilijöihin. Pari jäbää oli yöpynyt laavulla, joka olikin oikein houkuttelevan näköinen leiriytymispaikka. Pian kohtasimme toisenkin seurueen ja siinäpä oli kyllä taas oikein esimerkillisen ärsyttävä "ne vaan haukkuu" -tapaus.

Minähän pelkään lapsuudentraumojeni johdosta edelleenkin vieraita koiria, enkä haluaisi kävellä hihnan päässä hyppivien koirien ohi ainakaan läheltä - eivätkä sellaiset tilanteet toki ole itse eläintenkään kannalta kovin mukavia. Tavallisesti, jos mainitsen asiasta, kohteliaat koiranomistajat siirtyvät lemmikkinsä eteen seisomaan, mutta nämä tyypit vain toistelivat perinteisiä "ei ne mitään tee" -fraaseja ja antoivat koirien loikkia päin. Kiva.


Kuljimme parkkipaikalle pidempää reittiä metsän läpi nyt, kun ei ollut sen kummempi kiire mihinkään. Polku vei vanhan naavaisen kuusikon poikki. Aurinko siivilöityi oksiston läpi pieninä laikkuina metsän pohjalle. Vanhan kuusimetsän vihreys näytti näissä valo-oloissa aivan erikoisen miellyttävältä. Laulavia lintuja oli äänessä niin paljon, että alkoi olla vaikeaa erottaa ääniä toisistaan, kun ne sulautuivat yhteen aivan taukoamattomaksi konsertiksi. Mikä ihana tunnelma!


Kotiin päästyämme painuimme hetkeksi takaisin nukkumaan ennen kuin olisi aika lähteä eteenpäin muihin pääsiäisloman rientoihin. Väsytti meinaan aika reippaasti. Ei taideta olla enää niin nuoria kuin ennen. Missä ovat ne ajat, jolloin jaksoi lintuharrastaa 24 tuntia putkeen? Eihän siitä ole kuin muutama vuosi, kun pystyin siihen. (En toki väitä, että se olisi ollut mitenkään terveellistä tai järkevää silloinkaan.)

Sata hetkeä luonnossa -haasteeseen tämä seikkailu toi taas kaksi luontohetkeä lisää, yhden lintutornilla hengailusta (26/100) ja toisen aamuisessa mestässä samoilusta (27/100). Vuoden lintupinnalista ylitti 70 lajin rajan, minkä myötä alkoi jo poltella ajatus sataseen pääsemisestä vappuun mennessä, vaikka se onkin minun mentaliteetillani oikeastaan mahdotonta.

Tuli taas tällainen kolmen vartin postaus.

8 kommenttia:

  1. Vau, mitä maisemia ja luonnonnäytelmiä! Luin muuten ensin vahingossa, että kukot lensivät soidinmenojen jälkeen puihin rukoilemaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ... rukoilemaan, että joku naaraista lopultakin alkaisi osoittaa kiinnostusta! >:D

      Poista
  2. Mahtava kertomus. En ole itse koskaan päässyt seuraamaan teeren soidinta. Olen kyllä kaukaa kuullut. Ehkä ensi vuonna voisi yrittää päästä seuraamaan.

    Itsekin suosin Maastokartta-sovellusta pienillä retkillä. Se on todella kätevä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa! Hyvän soitimentarkkailupaikan löytäminen voi olla vähän vaikeaa, mutta ainakin Kurjenrahkassa tehtävää helpottaa se, että peräti kahden laajan avosuoalueen laidalla on lintutornit. Tiirasta voi tietenkin katsoa, missä muut ovat nähneet soitimia ja kokeilla onneaan. :)

      Poista
  3. Maastokartta-sovellus on kyllä kätevä!

    Muakin ärsyttää ihan suunnattomasti koiriaan miten sattuu pitävät ihmiset - oli se sitten luonnossa tai kaupungissa. Jonkun verran käytiin vuosi sitten hoitokoiran kanssa luonnossa yleisillä reiteillä ulkoilemassa. Tämä yksilö oli niin kiltti ja tottelevainen, että sitä uskalsi pitää järkevissä paikoissa hetken vapaanakin, mutta aina muita ihmisiä kohdatessa koira pyydettiin kyllä visusti viereen.

    Kaupungissa verenpainetta nostattaa nämä pitkän flexin päässä juoksevat chihuahuat sun muut tirriäiset, jotka pyörällä kulkiessa toisinaan huomaa vasta kun on jo melkein liian myöhäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, just niin fiksu koiranulkoiluttaja toimiikin. On tosi ikävää paitsi sivullisten ihmisten myös itse eläinten kannalta, kun tulee sellaisia hihnanpäässäräkytystilanteita. Ja voi jumankauta, ne tirriäiset, jotka kaupungilla meinaa aina jäädä jalkoihin, pyörän pinnojen väliin ja joskus jopa auton alle... se on yhtä aikaa niin monelta eri kantilta ahdistavaa. :c

      Poista
  4. Teerien soitimen seurailu on kyllä mielenkiintoista puuhaa! Ja se pulputus on mielestäni yksi kauneimmista kevään äänistä. :)

    Muutama teeri soidintaa mökkijärvemme jäällä joka kevät, joten meillä on siinä oikein aitiopaikka soitimen katseluun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on! Sitä ei väsy kuuntelemaan. En edes ymmärrä, miten mikään voi kuulostaa niin hienolta. <3 Olet tosi onnekas. :) Ollapa vastaava aitiopaikka saatavilla... Onneksi on kuitenkin näitä taktisesti avosuon laitaan sijoitettuja lintutorneja otollisilla sijainneilla suhteellisen lyhyen bussi/ajomatkan päässä. :>

      Poista