blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Istutus- ja kylvöhommia

24.5.2017

Nyt kaikki kevään aikana esikasvatetut, Uudenkaupungin kukkamessuilta hankitut ja mamin puutarhasta haetut taimet on viimein istutettu parvekkeelle. Siellä alkaakin taas näyttää ihan tosissaan puutarhalta. Ahkeroimme viikonloppuna myös kaupunkiviljelyhankkeen kautta saamiemme kasvatuslaatikoiden parissa, ja niin kylvöt kuin istutuksetkin tulivat sielläkin valmiiksi. Sitten vain jännätään, miten kasvit lähtevät kasvuun ja pärjäävät.

Talven aikana ränsistynyt keijukaispuutarha kukoistaa taas parvekkeellamme.

Parvekepuutarhan istutuksissa mentiin kyllä aikalailla kasvit edellä. Ulkoasuasioihin paneudutaan joskus toiste. (Olisihan se ihan jees, ettei esimerkiksi tuo uusiokäyttöön otettu vanha roskis näyttäisi niin paljon roskikselta.)

Samettikukkia on nyt kaikkialla. Viinisuolaheinät odottavat vielä omaa paikkaansa.

Ensimmäinen kurkunkukka on jo auennut.

Esikasvatimme maissia ja auringonkukkaa viljelylaatikkoa varten. Oli yhtä riemua yrittää istuttaa niitä ulos, kun taimien juuret olivat täysin solmussa keskenään ja puuskainen tuuli meinasi katkoa kaikki varret saman tien.

Yksi viljelylaatikoistamme valmiina. Emme oikeastaan odota kovin pitkää ikää noille auringonkukille...

Huomenna suuntaan muutamaksi päiväksi seikkailulle Viroon, mutta pari blogipostausta ilmestyy kuitenkin loppuviikon aikana. Palailen tänne juttelemaan taas jossain vaiheessa ensi viikolla. Aurinkoa!

4 kommenttia

  1. Ah, minä tulin taas ihailemaan istutuksiasi! Ihana parvekepuutarha.

    VastaaPoista
  2. Apua miten hieno tuo keijukaispuutarha! Täytynee ehkä jossain vaiheessa kehitellä itsellekin jotain tuon tyylistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen - helppoa ja palkitsevaa. :)

      Poista