25.5.2017

Puurijärven lintumaraton 3/3: Kärjenkallio ja satasen saavutus

Pönötettyämme reippaat kahdeksan tuntia aloillamme Tornien taiston merkeissä, jatkoimme retkipäiväämme Puurijärvellä suuntaamalla Kärjenkalliolle. Siltä puolelta en ollutkaan aiemmin päässyt katselemaan järveä, sillä edellisellä Satakunnan retkellämme jäin vain Kärjenkallion parkkipaikalle autoon kärsimään yöllä alkaneesta allergiakohtauksestani. (Se olikin eeppisen kurja kokemus - minussa ei ollut neliösenttiäkään, joka ei olisi ollut punainen, turvoksissa ja kutiava - enkä vieläkään tiedä sen aiheuttajaa.)


Vaikka aamulla oli ehkä ollut hitusen viileä sää, iltapäivällä alkoi olla jo oikeastaan kuuma. Taisi 15 asteen raja paukkua, ja ilman takkia pärjäili mainiosti. Varsinkin, kun kuljimme metsän läpi kohti rantaa, tuli suorastaan hiki. Metsässä oli kaunista, vehreää ja viihtyisää. Pajulintu ja tiltaltti lauloivat - kuulosti ihan keväältä. Mukavaa vaihtelua lumisateeseen!



Osa porukastamme jatkoi Kärjenkallion tornille, joka on muistaakseni Suomen suurin lintutorni tai ainakin yksi suurimmista. Minä valitsin mieluummin lintulavalle jäämisen, koska inhoan korkeita paikkoja. Lavaltakin pystyi oikein hyvin kiikaroimaan järven tämän kolkan lintuja. Punasotkia oli näkösällä useampia, kaulushaikaran tuuttailu kuului jälleen ja ruskosuohaukka saalisteli ruovikon yllä. Aurinko häikäisi. Taivas oli pilvetön ja huikaisevan sininen.



Jossain vaiheessa lintulavalle ilmaantui isompi joukko ihmisiä, jotka olivat ilmeisesti mukana jollakin opastetulla retkellä. Koska sekaan ei meinannut enää mahtua, eikä puheensorinan läpi oikein kuullut enää lintujakaan, siirryimme takaisin metsään maleksimaan ja odottelemaan kavereita takaisin korkealta tornilta. Jalat olivat kyllä sen verran väsyksissä seisomisesta, että maleksiminen vaihtui pian istuskeluun ja laulavien lintujen kuunteluun.


Kunhan seurueemme oli taas kasassa ja olimme palanneet parkkipaikalle, jatkoimme vielä retken viimeiselle yhteiselle pysähdykselle, lounastauolle Huittisiin, ennen autokuntien hajautumista omille suunnilleen. Siltäkin pysähdykseltä saatiin vielä yksi retkipinna - varpunen! Se olikin retken havaintolistan 67. laji. Ihan mukava tulos näin lyhyeltä reissulta.

Kotona sitten naputellessani viikonlopun haviksiani vuodenpinnalaskuriini sain ilokseni huomata, että sata oli tullut täyteen. Sadas laji oli vähän koomisesti hömötiainen, jota en oikeasti ollut onnistunut koko alkuvuoden aikana havaitsemaan, vaikka tavallisesti niitä näkee ja kuulee etenkin talvisaikaan ruokinnoilla ihan sikana. Jotenkin hassua, mutta pääasia, että satanen on nyt saavutettu.

Minun ja toveri Pöllen kahdenkeskisessä vuondepinnakisassa kirin tämän seikkailun myötä parinkymmenen lajin verran edelle, mutta sittemmin Pölle on kyllä tasoittanut hyvin. Sadan luontohetken blogihaasteessa mennään nyt numerossa 35/100.

#tornientaisto #100lintulajia

PS. Hyvää pyyhepäivää, liftaritoverit! ;D

Ei kommentteja

Lähetä kommentti