22.6.2017

Kesäyössä (voi kohdata vaikka sohvatyynyn)

Pidän mäyristä aivan tavattomasti, ja öiseen aikaan metsissä ja muissa mäyrämäisissä paikoissa liikkuessani mietin usein, miten hienoa olisi kohdata sellainen luonnossa. Ennen viime lauantaita en ollut nähnyt mäyrää kuin kerran ja senkin vain tosi nopeasti auton ikkunasta. Nyt kuitenkin kävi tuuri - kohtasin viimein mäyrän sen kotimetsässä kulkiessani.


Olimme luontoliittolaisten kanssa yöretkellä Kaarinassa Kuusiston saaressa Rakastu kesäyöhön -juhlapäivän kunniaksi. Lähdimme auringonlaskun aikaan seikkailemaan Kappelinmäen luontopolulle, missä aivan ensiksi pääsimme ihailemaan kalliokedon kukkaloistoa sekä kuuntelemaan satakielten laulua ja käen kukuntaa. Juuri ennen kuin sukelsimme metsän varjoihin näimme aukiolla peuran, jota pysähdyimme tarkkailemaan. Siinä seistessämme kuulin metsästä rasahduksen ja käännyin katsomaan äänen suuntaan.

Erotin ensin hämärässä vain kapean mustan hahmon, jonka kuvittelin olevan mustarastas. Sitten se liikahti, ja tajusin, mitä oikeastaan näin. Mustan viereen ilmestyi valkoista ja sen viereen taas mustaa - mäyrän mustavalkoraitainen naama kääntyi katsomaan minuun päin. Jähmetyin. Mäyrä seisoi keskellä polkua vain parinkymmenen askelen päässä ja tarkkaili meitä. Muut tuijottivat yhä aukiolla seisovaa peuraa, eivätkä huomanneet polulle ilmestynyttä öisen metsän salaperäistä kulkijaa.



Olin niin tohkeissani, että vain huidoin ja hätiköin, enkä meinannut saada sanaa suustani. Kun lopulta onnistuin hihkaisemaan havainnostani ääneen, eläimet tietysti säikähtivät. Retkikaverini alkoivat rynniä eteenpäin nähdäkseen mäyrän ennen kuin se katoaisi tiheikköön. Mäyrä jyskyröi menemään pitkin polkua kuin sohvatyyny - jos sohvatyynyillä olisi neljä jalkaa, joilla ne osaisivat juosta. Kerran se vielä pysähtyi ja kääntyi katsomaan meitä, mutta sen jälkeen se jo laukkoi rinnettä ylös ja katosi näkyvistä.

Ikimuistoinen hetki oli ohi, mutta retkemme oli vasta alussa. Emme lähteneet juoksemaan mäyrän perään - sehän olisi tosi ikävää ja epäkohteliasta käytöstä - vaan suuntasimme ensin rantaan katsomaan auringonlaskua. Harmaahaikara lehahti lentoon ruovikosta. Vasta hyvän tovin kuluttua lähdimme nousemaan Kappelinmäen rinteelle. Metsässä alkoi hämärtää, mutta ilma pysyi painostavan lämpimänä. Laulu- ja mustarastaat lurittelivat, ja punarinta tiksutti. Polun vierestä rymisteli lentoon jokin metsäkana.


Kun polku alkoi kaartaa alas kohti Kuusiston kartanoa, oli metsänpohjalla jo miltei pimeää. Läheltä kuului sellaista ryminää, että pelkäsimme kohtaavamme peräti hirven, mutta ryske etääntyi onneksi kauemmas, ja me putkahdimme pian tielle. Pysähdyimme kartanon kohdalle tarkkailemaan lepakoita, jotka lentelivät ympäriinsä tien yllä. Lajinmääritys jäi arvailutasolle, sillä kukaan ei ollut hoksannut lainata mukaan detektoria, mutta eipä se mitään. Lepakoiden lentoa on joka tapauksessa mukavaa seurata.

Pensaikosta aivan tien vierestä kuului askelten rasahtelua, ja hetken näytti ihan, kuin siellä olisi kulkenut joku ihminen. Ihmistä muistuttavalla hahmolla osoittautui kuitenkin olevan sarvet ja neljä jalkaa. Se oli tietysti metsäkauris, ja kun se huomasi, että olimme havainneet sen, se lähti loikkimaan metsän suojaan. Ryskeestä päätellen se ei ollut liikkeellä yksin. Pian eläinten kadottua alkoi metsästä kaikua aivan vertahyytävää ääntä - metsäkauriiden karheaa haukahtelua.


Jatkoimme matkaa lintutornin suuntaan, mutta saimme kahlailla hyvän lenkin lehmälaitumella etsien reittiä tornille, sillä emme osuneetkaan oikean polun päähän. Selvittyämme sähköaidan yli pääsimme kiipeämään torniin kiikaroimaan. Kuusistonlahden sorsat olivat jo levolla, mutta harmaahaikara liikkui yhä ravinnonhaussa ja naurulokit nousivat välillä siivilleen kovasti mekastaen. Ruokokerttunen lauloi jossain kaukana, kaulushaikara tuuttaili ja lehtokurpat poukkoilivat hauskaa soidinlentoaan metsän yllä.



Tornilta jatkoimme aivan polttiaisenpuremilla eteenpäin seuraavaan kohteeseemme, Kuusiston linnanraunioille, joiden varjossa rannan nuotiopaikalla vietimme loppuyön tuleen tuijotellen ja herkkuja grillaillen. Osa porukasta siirtyi sinne autolla, mutta minä menin tietysti marssiporukan mukana, koska matkalla oli mehukkaimmat mahdollisuudet kuulla yölaulajia. Viitakerttunen ja rytikerttunen havaittiinkin kävellessä. Aivan nuotiopaikan lähellä lauloi vielä luhtakerttunenkin. Mainio yölaulajasaldo!


Istuimme tulen ääressä niin pitkään, että yön pimein hetki ehti taittua aamuhämärään, taivaanranta alkoi jo hehkua aamuruskoa ja yölaulajien rinnalla lauloi jo lukuisia aamuvuoron lintuja. Auringonnousua emme kuitenkaan jääneet odottamaan, vaan sammutimme lopulta tulet ja lähdimme paluumatkalle Turkuun. Käki kukkui yhä, kun lastauduimme kimppakyyteihin ja karautimme pois.


Tästä lienee asiallista listata #100hetkeäluonnossa-haasteeseen yksi hetki Kappelinmäen kierrokselta illan hämyssä, toinen öiseltä lintutorniseikkailulta sekä kolmas aamuyöstä linnanraunioiden rannassa. Jos oikein lasken, mennään siis numerossa 55/100.

Nyt haluan vielä toivottaa oikein tunnelmallista keskikesän juhlaa kaikille lukijoilleni! ♥

6 kommenttia:

  1. Ah, ihanaa kesäyön tunnelmaa lintumaailman laulumestareineen ja öisine kulkijoineen! Hieno kohtaaminen mäyrä kanssa! Itse olen mäyrään törmännyt vain kerran ihan itsekseni, ja silloinkin näin vain vilahduksen juoksevasta "sohvatyynystä" (oli muuten osuva kuvaus!), aikamoista töminää pitävät sen jalat :D pari kertaa ovat myös koirat löytäneet mäyrän jostain mökin takametsän kivenkolosta. Silloin olen päässyt näkemään niitä (tai yleensä vain pään) ihan lähietäisyydeltä, mutta noissa kohtaamisissa oli vähän erilainen tunnelma, kun koirat haukkuivat luolan edessä ja mäyrä murisi ja sähisi äkäisesti häiritsijöilleen. Ennemmin niitä näkisi juuri tuolla tavalla, rauhallisessa kesäyössä, häiritsemättä metsän asukkia.

    Mukavaa juhannusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ihanat juhannukset sinnekin! :) Tosi sohvatyynymäistä menoa se mäyrän juoksu! :D Koiranomistajat tuntuvat näkevän mäyriä ja muitakin tällaisia keskikokoisia elukoita paljon useammin kuin muut ulkoilijat, kun koirat vainuavat eläimet ja lähtevät rähisemään niille. Onhan se toki varmasti aika erilaista kuin otuksen havaitseminen kaikessa rauhassa.

      Poista
  2. Kesäyöt on vertaansa vailla. Jos vaikka itsekin edes kerran kesässä jaksaisin olla hereillä auringonlaskun tai -nousun aikaan, niin ei varmasti kaduttaisi.

    Hauskaa juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa! :) Totta, kannattaa ehdottomasti yrittää edes kerran kesässä. Tällä retkellä aloin vähän miettiä, miksi niin paljon helpommin suunnittelen aina herääväni ja lähteväni retkelle aamuyöllä ennen auringonnousua, jotta pääisin nauttimaan kesäyöstä - ja sitten raahaudun jalkeille ja maastoon kesken yöunien silmät ristissä - kun selkeästi tämä iltapuolelta pitkäksi venyttäminen tuntuu olevan oikeastaan paljon helpompaa ja jotenkin luontevampaakin kuin aikaisin nouseminen. :D

      Poista
  3. Oi, mahtava luontoretki!
    Mäyrään on aina mielenkiintoista törmätä.

    Suloista keskikesän juhlaa sinne!

    VastaaPoista