4.7.2017

Mammuttiaron säälittävin metsästäjä

Tämä on kertomus yhdestä nolosta jutusta, joka sattui minulle kesäkuun alkupuolella. Nyt siitä on kulunut jo sen verran aikaa, että olen ehtinyt kääntää nolouteni eräänlaiseksi tragikoomiseksi antisankaritarinaksi, jolla kerään itselleni ylimääräisiä huumoriarvopisteitä tarpeen mukaan, joten katsoin asiakseni selostaa siitä viimein täälläkin. Tämän kertomuksen päätähtiä ovat lehmät. Minä olen koominen sivuhahmo.

Olennainen maalaistunnelmakuva. Hämärä, koska tämä seikkailu tapahtui öiseen aikaan.

Olin siis tuossa kesäkuun alkupuolella Lohjan suunnalla keräämässä villivihanneksia ja kuuntelemassa yölaulajia toveri Krotin ja hänen siskonsa toveri Ainon kanssa. Tyyni ja lämmin kesäpäivä taittui illaksi, kun rämmimme kulotetulle hakkuuaukolle etsimään tuoreita nokkosen ja maitohorsman versoja. Kaukana pellolla loikki metsäkauris. Kasvillisuuden monimuotoisuus häkellytti - kulotuksen jälkeen metsä alkaa uudistua aivan toisella tavalla kuin pelkän hakkuun.

Savijärven kosteikon suunnalta kantautui jo kulorinteelle luhtakanan hassua ääntelyä, taivaanvuohen mäkätystä ja satakielen laulua. Olimme kuitenkin aikeissa suunnata Savijärven lintutornille auringonlaskun jälkeen kuullaksemme vielä lisää yöaktiivisten lintujen ääniä. Alkukesän kylmien säiden myötä yölaulajia oli tähän retkeen mennessä toistaiseksi kuulunut vähänlaisesti, joten odotin innolla yötä ja todellisen lintukonsertin alkua.

Kulorinne ja kaunis iltataivas.

Kun sitten hämärän aikaan kuljimme rantalaitumen poikki Savijärven tornille, luhtakana näppäili yhä jossain kosteikon kasvillisuuden seassa, taivaanvuohi kitkutti pimeydessä ja satakielikin oli edelleen äänessä. Kuu kiipesi metsänreunan yli suurena oranssina kiekkona. Ilma oli edelleen melko lämmin. Luhtahuitti huittaili. Ruokokerttunen veti loputonta karheaa lauluaan. Lehtokurppakin meni kerran yli soidinlennossa.

Sitten ilmaantuivat lehmät. Valtaisa lauma sarvekkaita mylvijöitä rynnisti tanner tömisten tornille päin. Oletin, että tornin vieressä kulkevan puron kohdalla puiden seassa menisi aita, ja niinpä innostuin vähän huutelemaankin niille saadakseni lauman tulemaan lähemmäs, jotta pääsisimme taputtelemaan niitä aidan takaa. Lehmät ovat minusta mukavia otuksia silloin, kun ne ovat aidan toisella puolella, mutta en todellakaan halua joutua niiden kanssa samalle puolelle aitaa. Niinpä hätäännyin aika paljon, kun tajusin, ettei puron kohdalla ollutkaan mitään aitaa, vaan lehmät pääsisivät halutessaan suoraan tornin juurelle.

Pian lehmälauma olikin jo puronuoman partaalla. Jos olisin ollut yksin, olisin saattanut jäädä torniin koko yöksi tai ainakin niin pitkäksi aikaa, että lehmät olisivat lähteneet muualle. Retkikaverini kuitenkin totesivat, että tornilta kannattaisi lähteä saman tien, eikä vasta sitten, kun lehmät ovat jo piirittäneet sen, koska silloin meidän pitäisi tunkea lauman läpi päästäksemme takaisin autolle. Niinpä he laskeutuivat alas. Jouduin seuraamaan.

Savijärven öistä maisemaa.

Kyllä, minä pelkään lehmiä - ja nyt vain pieni puronuoma esti lehmälaumaa ryntäämästä meidän luoksemme tutustumaan keskellä yötä heidän laitumellaan kulkeviin kummajaisiin. Marssimme ripeästi kohti parkkipaikkaa. Landelapsi Aino otti ihan rennosti, kuvasi lehmiä ja huiteli vitsalla, jolla kuulemma voisi paimentaa, jos ne tulisivat viereen. Minä etenin kuin, no, sellainen ihminen, joka pelkää lehmiä ja on joutunut keskellä yötä niiden laitumelle.

Koko matkan elukat juoksivat perässämme toisella puolella puroa, vain muutaman kymmenen metrin päässä meistä. Ne olivat valtavan isoja, sarvekkaita ja uteliaita, mylvivät ja mölähtelivät ja pitivät kaikenlaisia epänormaaleja ääniä ja olivat muutenkin aivan perusteellisen lehmämäisiä ja huolestuttavia. En ole vähään aikaan pelännyt niin paljon.

Lopulta lehmät eivät kuitenkaan tulleet puron yli meidän luoksemme. Ne tarkkailivat hetken ja päättivät sitten lähteä rynnistämään poispäin. Saimme rauhassa poistua laitumelta. Kun olimme turvassa laitumen aidan paremmalla puolella, jalkani alkoivat täristä. Kaikki nauroivat. Olin hirvittävän nolona. Onneksi ei eletä enää kivikautta, eikä ihmisten tarvitse enää metsästää megafaunaa keihäillä - minä olisin nimittäin mammuttiaron säälittävin metsästäjä!

Kuu kurkistaa metsän takaa.

Samana yönä takaisin Turkuun päin ajaessamme pistäydyimme vielä Aneriojärvellä kuuntelemassa yölaulajia, mutta siellä ei onneksi tarvinnut kohdata mitään isoja nelijalkaisia. Satakielet sen sijaan lauloivat niin lähellä pitkospuiden yli kaartuvissa puissa, että ohikulkijan kuulo oli vaarassa. Yö oli suhteellisen lämmin, sumuinen ja miltei tyyni. Satakielten laulu peitti aika menestyksekkäästi alleen muut äänet, mutta kyllä me sentään ruoko- ja rytikerttusen erotimme ennen kuin päätimme jatkaa kotimatkaa.

Tältä illalta minulla on valitettavan vähänlaisesti valokuvia, sillä kamera ei sattunut mukaan ja pimeässä on paha kuvata kännykällä, vallankin jos kyseessä on minun kännykkäni. Lehmistä en tietenkään edes yrittänyt saada kuvaa, sillä olin totaalisen kauhun vallassa siitä hetkestä lähtien, kun elukat tulivat kännykkäkuvausetäisyydelle.

En enää ikinä soita suutani itseäni isommille tai pelottavammille.

#100hetkeäluonnossa (62-63/100)

8 kommenttia:

  1. Haha, ihana tarina! Hetken jo luulin että jäätte torniin saarroksiin, kuin Seitsemässä veljeksessä konsanaan! Mutta eihän se nyt niin noloa ole että pelkää lehmiä, jos ei ole niihin tottunut. Ovathan ne isoja otuksia, ja vaikka eivät pahaa tarkoitakaan voivat vahingossa astua varpaille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, sitä minäkin pelkäsin! Ja juu, en ainakaan ole ainoa, jonka tiedän pelkäävän lehmiä. Moni muukin on nähteni vieroksunut laitumille menemistä. :D

      Poista
  2. Hauska juttu, kiitos myös rehellisyydestä. Kaikki tuskin olisivat julkisesti lehmäpeloistaan kertoneet. Luulenpa, että lehmää pelkääviä on joukossamme enemmänkin. Harvalla enää on minkäänlaista henkilökohtaista kosketusta tavallisiin elukoihin, joten ihmekös tuo, jos iso lehmä pelottaa. Hyvä, ettette joutuneet yöpymään lintutornissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, juu, itse asiassa pelkään oikeastaan kaikkia isokokoisia ja äänekkäitä eläimiä siinä määrin, etten haluaisi joutua niiden lähelle ilman, että on aitaa välissä. :D Joskus lapsena käytiin kyllä taputtelemassa lehmiä laitumen aidan yli - ja silloin joskus olen myös ratsastanut ponilla ja kai kerran hevosellakin, vaikka nekin ovat aika huolestuttavan isoja - mutta ei niiden kanssa ole tosiaan siinä määrin tullut oltua tekemisissä, että osaisi suhtautua niihin mitenkään luottavaisesti. :D

      Poista
  3. Heh heh! Kiva tarina! Minäkin pelkään lehmiä. Olen juossut suunnistaessa lehmiä karkuun. Mukava niitä on kaukaa katsoa;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, voi ei! Kuulemma lehmälaumaa ei kannata juosta pakoon, koska ne innostuvat helposti seuraamaan, mutteivät kuitenkaan tajua, että ihminen juoksee niitä hitaammin ja on pienempi, joten siinä jää helposti jalkoihin. Pitäisi vissiin ottaa rennosti ja ohjata liian lähelle tulevat eläimet esim. juuri jollain vitsalla kauemmas. (Teoriassa helppoa. Käytännössä en varmasti osaisi vaan hätiköisin ja panikoisin ja saisin lehmät ihan riehaantumaan.) Eräs kaverini kuulemma kerran jäi vain seisomaan kädet pystyssä huutaen, kun lehmälauma ryntäsi kukkulan yli häntä kohti, ja tarinan mukaan lehmät pysähtyivät siihen, eivätkä tulleet enää lähemmäs. :D

      Poista
  4. Voiei apua! :D Voin hyvin kuvitella tilanteen. Ollaan me joskus isommallakin porukalla tultu vähän rivakammin sieltä pois. Taisi olla kanssa joskus ilta-/yöaikaan. Ja voi öinen Savijärvi, niin tuttu ja turvallinen. En olekaan koko kesänä ehtinyt käymään siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savijärvellä sattuu ja tapahtuu. :D Yölaulajaretkelle - vaikkapa juuri tuolle tornille, kun on nähtävästi oikein kelpo paikka - ehtii vielä vissiin ihan hyvin nyt heinäkuunkin puolella, ainakin jos piakkoin menee. Paraisilla olivat kerttuset ja rantakanat vielä täydessä äänessä, kun alkuviikosta kävimme bongaamassa. :)

      Poista