blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Luolaretki: Pärkänvuori ja Kivimaa (feat. Kustavin käsityökylä)

25.8.2017

Jostain syystä haluan aina lähteä luolaretkille, vaikka tyypillisesti en edes uskalla mennä sisälle itse luoliin, vaan jään ulkopuolelle pitämään seuraa kavereitten repuille. Elokuun puolivälissä - juuri sinä päivänä, jona hurjan Kiira-myrskyn ennustettiin vyöryvän päälle - lähdimme Turusta luolaretkeilyaikomuksessa Kustavin suuntaan. Olin tietysti selvitellyt luolien sijainteja ja saapumisohjeita, mutta elin vahvasti siinä uskossa, etten taaskaan uskaltaisi sisälle.

Pärkänvuori
Pärkänvuoren Veskellar.

Ensimmäinen kohteemme oli Pärkänvuori, joka sijaitsee Pinipajun kylässä entisen Lokalahden kunnan alueella Uudessakaupungissa. Kirjoittelin Pärkänvuoresta jo vuosi sitten, kun vierailin siellä ensimmäistä kertaa Saariston rengastien ympäriajomme yhteydessä, mutta tuolloin kävimme katsomassa vain Veskellarin lippaluolaa. Nyt tutustuimme vuoren luolatarjontaan syvällisemmin.

Ensin tietysti kuljimme Veskellarin kautta, sillä seurueestamme vain minä ja toveri Krotti olimme nähneet sen aiemmin, ja toki mekin halusimme päästä ihailemaan sitä uudestaan. Tällä kertaa luolan pohjalla ei ollut pahemmin vettä, joten takaseinustalle oli helppo päästä. Paikka on todella vaikuttava, enkä yhtään ihmettele, miksi sitä monesti sanotaan Varsinais-Suomen hienoimmaksi lippaluolaksi.

Pärkänvuori
Näkymä ulos Veskellarin vaikeakulkuisemmalta sisäänkäynniltä.

Veskellarilta jatkoimme kulkua kohti vuoren syvempää luolakompleksia, Pimikellaria eli Susiluolaa. Uskomattoman kaltevien ja jyrkkien rinteiden juurella menevää polkua seuraillen oli helppo edetä, mutta kiivettyämme vuoren päälle harhailimme hiukan. Luolan täsmällistä sijaintiahan ei ole tietääkseni merkitty millekään kartalle, joten sinne pitää vain löytää. Maasto on kuitenkin paikoin aika tallattua, mikä auttaa suunnistuksessa.

Vaikka metsän kuljetuimman näköinen polku selkeästi johdattelikin tiettyyn suuntaan, ei luolan suun äkkääminen ollut kuitenkaan mitenkään kauhean helppoa. Sisään mentiin melkoisen pienestä aukosta, joka löytyi kahden aivan valtaisan kallionlohkareen välissä. Mahduin kulkemaan siitä vähän kumartuneena, mutta hartioista teki tiukkaa. Pidemmän ihmisen olisi varmaankin tarpeen kontata läpi.

Pärkänvuori
Pimikellar.

Lohkareiden välistä tultiin eräänlaiselle kallioiden muodostamalle sisäpihalle. Ensin paikka vaikutti pelkältä umpikujalta - joskin sinne näytti olevan ehkä toinenkin sisäänkäynti, tosin aika vaikeakulkuisen oloinen - mutta ylempänä häämötti kuitenkin lupaavan kokoinen, pilkkopimeä halkeama. Se olikin itse Pimikellarin suu. Kiipeämistä oli vain parin metrin verran, ja isot kivet muodostivat kätevän reitin ylös. Minä kuitenkin harkitsin pitkään, lähtisinkö yritykseen.

Lopulta onnistuin kuin onnistuinkin pääsemään luolaan ja olin hurjan ylpeä itsestäni, sillä tämä oli ensimmäinen varsinainen luola, jonka sisälle olen oikeasti uskaltautunut. Luolassa oli ihanan hiljaista, viileää ja kosteaa. Tuoksu oli kuin vanhassa kellarissa. Paikasta tuli myös mukavan turvallinen fiilis - pieni sisäänkäynti, kallioiden rajaama sisäpiha ja kiipeämismatka ennen itse luolaan pääsyä tekevät siitä kuin pienen linnakkeen.

Pärkänvuori
Näkymä Pimikellarin luolan suulta ulospäin. Reppuni lojuu luolakompleksin sisäpihalla ja havainnollistaa kivasti etäisyyttä. (Tällaisia kivimuodostelmia kuvatessa on vaikeaa saada syvyyttä näkymään kunnolla.)

Kerrotaankin, että Pimikellarissa on isonvihan aikaan piileskellyt koko kylän väki karjoineen. Luolassa istuskellessamme pohdimme tätä tarinaa. Jos kylällä on asunut vain vajaat parisenkymmentä ihmistä ja karja on koostunut muutamasta lampaasta, luola on varmasti pystynytkin kätkemään koko joukon turvalliseen syleilyynsä ja toiminut hyvänä lymypaikkana. Emme kuitenkaan kyenneet näkemään, miten ruipeloisintakaan nälkävuoden nautaa olisi mitenkään voitu saada edes luolan sisäpihalle, saati itse luolaan.

Pärkänvuori
Tätä kautta olisi ehkä myös päässyt luolan sisäpihalle ja pois, vaikka korkeuseroa olikin ja reitillä oli isoja kivenjärkäleitä.

Toinen seikka, jota jäimme aprikoimaan, oli luolan väitetty kompleksikkuus. Pääluolan sanotaan haarautuvan eri suuntiin, mutta meistä se näytti kyllä aika selkeämuotoiselta ja yhtenäiseltä salilta. Valoa tihkui sisään melko kookkaasta sisäänkäynnistä sekä yhdessä nurkassa katossa sijaitsevasta reiästä sen verran, että luolan koko ja muoto oli helppo hahmottaa ilman mitään supertykkiä otsalamppuakaan.

Lisäksi kokonaisuuteen pitäisi sisältyä jopa parikymmenmetrisiä, varsinaisesti kartoittamattomia käytäviä, mutta emme löytäneet yhtään ihmisen mentävää reikää, josta olisi voinut pujahtaa luolasukellukselle. Todennäköisesti ne jäivät meiltä kuitenkin vain huomaamatta, kun ottaa huomioon, miten vaikeaa itse pääluolaakaan oli aluksi löytää. Eipähän päässyt tulemaan kellekään mitään kiusausta lähteä ryömimään liian ahtaisiin rakoihin.

Pärkänvuoren jyrkänteitä Pimikellarin lähettyviltä.

Tällä kertaa Pärkänvuorelta löytyi vain muutama sieni, vaikka viime vuonna niitä oli ilmiömäisen paljon. Hirvikärpäsiä oli huomattavasti vähemmän kuin viimeksi, mutta sen sijaan punkkeja näkyi. Minäkin nippasin yhden käsivarreltani rymyttyäni pusikossa - se olikin ensimmäinen puutiainen, jonka ikinä olen havainnut ihollani.

Pärkänvuoren jälkeen karautuimme Kustaviin, missä etsiydyimme Kivimaalle löytääksemme Jeremiaan luolat. Ne ovat saaneet nimensä eräältä paikalliselta tyypiltä, joka käytti niitä piilopaikkana niin ikään isonvihan aikaan. Tarinan mukaan hän neuvoi Englannin sotajoukot harhaan ja piiloutui luoliin ennen kuin laivat palaisivat.

Kivimaa
Jeremiaan luolat.

Olen lukenut jonkin verran sellaisia retkikertomuksia, joissa on etsitty Jeremiaan luolia, muttei ole löydetty, tai on löydetty, mutta on oltu vähän pettyneitä. Niinpä emme oikein tienneet, mitä odottaa tältä kohteelta. Ensin näimmekin vain matalaa lippaluolaa, jota jatkui pitkän matkaa jyrkänteen tyvellä, ja mietimme huvittuneina, että tässäkö se nyt oli.

Pian vastaan tuli kuitenkin huomattavan kookas kivimuodostelma, kasa massiivisia lohkareita, joiden alle pystyi ryömimään ja väleihin kiipeilemään. Ei siellä nyt varsinaisia luolia ollut, lyhyttä läpitunnelia lähinnä, mutta kyllä se varmasti on palvellut ihan hyvin piilopaikkana. Käymisen arvoinen kohde minusta, vaikken rohjennut edes lähteä mukaan kiipeilemään.

Kivimaa
Lippaluolakin oli paikoin ihan ihmisen mentävää. Kalliossa näkyi hauskoja muotoja.

Jatkoimme matkaa vielä eteenpäin vuoren kupeessa, ja maisema kävi aina vain jylhemmäksi. Yhdestä kohtaa pääsi nousemaan kallioiden päälle valtaisaa halkeamaa pitkin. Minä jäin kulkemaan jyrkänteen alapuolta, kun muut kiipeilivät ylhäällä. Korkeusero oli aivan mieletön - voin vain kuvitella näköalaa ylhäältä!

Kivimaa
Reitti ylös kalliopaasien päälle meni jännittävän kiviportin läpi. Tässä kohtaa ei voinut kuin miettiä niitä luonnonvoimia, jotka ovat pirstoneet peruskallion moisiksi säpäleiksi ja tuottaneet tällaisia muodostelmia.

Maisemat jyrkänteen juurella olivat toki nekin ihan älyttömät. Olen harvoin kohdannut mitään vastaavaa. Jyrkänteen muodot, sen korkeus ja yksittäisten kalliopaasien koko vetivät sanattomaksi. Jos menette joskus käymään Jeremiaan luolilla, suosittelen lämpimästi jatkamaan kävelyä vielä itse pääkohteelta eteenpäin, sillä tämä maisema kannattaa kokea.

Yritin saada kokonaisuutta taltioitua jotenkin valokuviin, mutta epäonnistuin aika pitkälti. En tiedä, miten tällaisia juttuja pitäisi kuvata niin, että tekisi niille oikeutta. Joka kuvaan pitäisi ehkä sommitella ihminen tai jokin selkeästi hahmotettavan kokoinen puu mittatikuksi havainnolistamaan syvyysvaikutelmaa.

Kivimaa
Kuva ei kerro, että yksittäiset järkäleet ovat talon kokoisia.

Olin edennyt aika pitkälle, kun aloin kuulla kovaa surinaa, ja pian näin parin ampiaisen lentävän maahan jonnekin kivien taakse. Siellä taisi olla vähän isompi ampiaispesä. Päätin lähteä tulosuuntaani. Samaan aikaan kaverit huutelivat ylhäältä, osaisinko neuvoa heille reitin alas. Siltä kohdalta, josta he kurkkivat, oli kuitenkin mahdoton tulla hengissä ilman kiipeilyvälineitä, eikä jyrkänne näyttänyt yhtään loiventuvan saati madaltuvan edempänä. Niinpä heillekin ainoa turvallinen vaihtoehto oli kääntyä takaisin.

Kivimaa
Tuolta ylhäältä petäjän takaa ystäväni ilmestyivät esiin. Korkeutta oli kymmeniä metrejä.

Kunhan porukka oli taas kasassa, läksimme takaisin parkkipaikalle. Aurinko paistoi edelleen ja pilvet näyttivät rauhallisilta, vaikka olimme jännänneet koko päivän, milloin ukkosmyrsky iskisi. Vielä edellisenä iltana ennuste oli näyttänyt ukkosta Kustaviin jo iltapäivälle, mutta päivän mittaan se tuntui koko ajan vain siirtyvän myöhemmäksi. Sadetta kyllä ripsi pariin otteeseen mutta ihan vähäsen vain. Enimmäkseen ilma oli vain hiostava.

Seikkailun lopuksi karautimme Kustavin käsityökylälle. Lohisoppa oli jo loppu, mutta onneksi patonkikoju oli vielä auki ja munkkeja oli yhä tarjolla. Syötyämme ja kahviteltuamme kiertelimme käsityökylää. Korusepän pajalla päivystävänä seppänä olikin yllättäen vanha tuttuni Päivi Rutanen eli Koruseppä Kipene, jolta sitten ostin ihanan pronssisen karhuriipuksen. Lisää eri eläinhahmoja on tulossa sarjaan, kuulemma myös mäyrä on tekeillä, joten odotan innolla.

Kustavin käsityökylän patonkikojun herkkuja.

Toinen hauska sattumus oli, kun nimitin käsityökylällä sijaitsevaa sisustustavarapuotia "krääsäkaupaksi" sen verran kovaan ääneen, että metallisepän pajan artesaani Kristian Vainio kuuli ja tuli kysymään meiltä, että kuka täällä haukkui sisustuspuotia krääsäkaupaksi. Minä tietysti olin hiukan nolona, kun olin toitottanut taas jotain törkeää kauheaan ääneen, mutta Vainio olikin ilahtunut kommentistani ja lahjoi minut siitä hyvästä ilmaisella sulkariipuksella. Hahaa, taas sain lisää egonpönkitystä!

Koska minulla oli kaulassa jo hopeariipus, tungin saamani sulkakorun samaan ketjuun sen kanssa. Mutta katsokaa, miten nätti tuo pronssinen karhunpää on! (Kipeneen koruja voi muuten myös tilata netistä.)

Käsityökylän väki oli myös koostanut avaruusteemaisen taidenäyttelyn, johon kävimme toki tutustumassa. Siellä olikin aika hienoja - ja vähän pelottaviakin - teoksia, mutta eniten tykkäsimme näyttelyn isosta mainoskyltistä, joka oli toteutettu hauskasti kurkistusseinänä...

Tämän kuvan otti toveri Lilla Milla.

Kun ajoimme päivän päätteksi takaisin Turkuun, satoi kaatamalla, mutta Kiira-myrsky ohitti kuitenkin meidän seutumme aika kaukaa. Vaikka kaiken jännäyksen ja odotuksen jälkeen olikin vähän pettymyksellistä, että edes jyrinää ei kuulunut, lienee kuitenkin ihan kohdallaan olla enimmäkseen kiitollinen, sillä samalla vältyttiin myrskytuhoilta.

#100hetkeäluonnossa (79-80/100)

22 kommenttia

  1. Olipas jännittävä kertomus. Tuntui melkein kuin olisin itsekkin ollut mukana. :) En kyllä tiedä olisinko tohtinut mennä sisään luoliin. Täytyypä käydä kurkkaamassa nuo korusepän sivut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin uskaltaudun sisälle luoliin vain harvoin. Minä jokseenkin pelkään ahtaita ja pimeitä paikkoja ja suorastaan kammoan korkeita - ja luolissa joutuu helposti tekemisiin näiden kaikkien kanssa. :D Mutta jes, hyvä, suosittelen! :)

      Poista
  2. Ihan hienoja kuvia, kyllä niistä tänne asti jotain välittyy vaikkei syvyyttä olekaan helppo hahmottaa.

    VastaaPoista
  3. Vau, onpa upeita paikkoja ja kuvia! Varsinkin tuo eka Veskellar -kuva näyttää vaikuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Näille kohteille kannattaa suunnitella vierailua, jos joskus reissaa Varsinais-Suomessa tai kiertää Saariston rengastietä. Kustavi on vain tunnin ajon päässä Turusta ja sinne kulkee bussikin. :)

      Poista
  4. Hienoja luolia ja kallioita. Tällaiset luonnonmuodostelmat pistävät ihan sanattomaksi. Voi vain kuvitella miten entisajan ihmiset ovat siellä lymyilleet. Mielenkiintoinen reissu ollut teillä ja ihanat nuo korut varsinkin tuo karhuriipus, kaunis. -Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niinpä, kun nuo luolat ovat joka tapauksessa olleet olemassa varmaankin ihan siitä lähtien, kun maa paljastui jääkauden jälkeen, on jännää miettiä, mihin kaikkeen niitä on aikojen saatossa käytetty.

      Poista
  5. Hienot luolat ja kivenjärkäleet! Luolat on aina mielenkiintoisia retkikohteita, aika moneen niistä liittyy vieläpä tarina jostain sen entisestä asukkaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, luolakohteet tuppaavat olemaan tosi vaikuttavia (jahka niihin vain uskaltautuu ensin sisälle). On tosi kiehtovaa, että näitä tarinoita, jotka usein liittyvät myös luolien nykyään tunnettuihin nimiin, on säilynyt paikallislegendoina nykypäivään. Sitä olen kuitenkin usein pohtinut, onko näiden kertomusten taustoja tutkittu tarkemmin ja mistä nämä nykyään (pääasiassa verkossa) kiertävät versiot tarinoista ovat saaneet alkunsa.

      Niin monella sivustolla tuntuu tulevan vastaan täsmälleen samalla tavalla kirjoitettu teksti kuitenkin ilman mitään lähdeviitteitä, että mahdollisesti kaikki aiheesta kirjoittaneet ovat lainanneet tietonsa jostain yhdestä ja samasta lähteestä, joka ensimmäisenä tai ainakin näkyvimmin on siirtänyt vanhan kertomuksen verkkoon.

      Itsekään en enää edes muista, mistä olen lukenut/kuullut valtaosan näistä tässä mainitsemistani jutuista alun perin, mutta ennen tätä retkeä tietoa hakiessani kuntien sivut, Luolamiehen blogi ja Retkipaikka olivat minulle keskeisimmät lähteet. Ties mitä jänniä versioita ja yksityiskohtia tarinoista on tippunut pois tai muuttunut matkalla. :D

      Poista
  6. Luolat ovat kyllä mielenkiintoisia! :) Olen Pirkanmaalla vieraillut paristi Iso-Vuorijärven lippaluolassa, sinne on tehty nuotiopaikkakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ollut itse asiassa edes kuullut ennen Iso-Vuorijärvestä. Se pitääkin katsastaa, kun niillä nurkilla liikutaan. :D

      Poista
  7. Mielettömiä luolia ja kallioita! Tätä lukiessa tuli hinku luolaseikkailulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo vain! Kannattaa tutustua vaikka Retkipaikan tai Luolamiehen blogin kautta lähialueen luoliin ja mennä seikkailemaan. :)

      Poista
  8. Upeita luolakuvia <3

    VastaaPoista
  9. Hyvin kirjoitettu ja kuvatkin ovat kauniita. En minäkään mihinkään luoliin uskalla mennä mutta rakastan lukea kertomuksia luolaretkiltä.

    VastaaPoista
  10. Oli varmaan hieno retki. Tuollaiset luolat ja isot kalliot ovat jännittäviä. Vaikuttavan kokoisia kiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siinä tuntee itsenä aivan erityisen pieneksi, kun on tuollaisia kallionlohkareita ympärillä.

      Poista
  11. Tämähän oli mielenkiintoinen reissu! Kalliot on noissa kuvissa aivan mahtavia, ja luonnossa vielä jotain ihan muuta. Meilläkin on lähettyvillä kallioita ja olen todennut saman, että sitä mitä silmä näkee, on mahdoton saada kuviin. Hyvää syksyä sinne:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä vain. Sama ongelma tulee vastaan myös sellaisia isompiakin maisemakokonaisuuksia kuvatessa, joissa on paljon korkeuseroja, esim. tunturi- ja rotkomaisemissa. Miten saada syvyysvaikutelmaa kuvaan... :D

      Poista