31.8.2017

Seilissä kesäretkellä

Elokuun lopulla Seilissä oli rauhallista. Turistikausi alkoi olla tältä kesältä takana päin, ja enää jokunen harva huvivene keikkui laiturissa. Yhteysalukselle nousi kyllä Nauvosta porukkaa, mutta vain muutama jäi kyydissä Seilistä. Tallasimme saaren hiekkateitä siis aika pitkälti keskenämme ja kahvilassa olimme ainoat asiakkaat. Tunnelma oli melkoisen erilainen kuin heinäkuussa.

Kesäretkipäivämme sää oli pilvisen harmaa mutta lämmin, oikeastaan aika hiostava. Onneksi meillä oli rutkasti aikaa haahuilla ja ottaa rennosti - tällä reissulla emme olleet tekemässä tiedettä vaan ihan vain retkeilemässä. Toveri Krotin veli perheineen oli kanssamme seikkailulla, ja esittelimme heille paikkoja. Niinpä kiersimmekin kaikki saaren olennaisimmat reitit ja kohteet.

Suosikkimaisemiani.

Seilin lehmät olivat edelleen laitumilla. Pihlajat olivat täynnä kypsyviä marjoja, samaten vadelmapuskat, joista keräsimmekin päivän aikana naposteltavaa. Lintujen osalta oli aika hiljaista. Pesijät olivat pitkälti jo kadonneet maisemista, eikä muuttoparvia ollut vielä kerääntynyt. Joitain haarapääskyjä viuhui kyllä ruovikon yllä, mutta äänimaisemaa hallitsivat heinäsirkat.

Pihlajanmarjoja.

Kulkiessamme hiekkatietä haistoin erään tutun hajun, joka harvoin tulee vastaan mutta jonka tunnistaisin missä vain. Puuntuhoojan toukka. Niitä tapaa Seilissä yllättävänkin usein, ja minä en pidä niistä ollenkaan. Niinpä marssin menemään kovaa vauhtia vilkuilematta ympärilleni, etten joutuisi katselemaan otusta, jos se olisikin jossain näkösällä. Siinä se sitten jo olikin, kuulemma, kulki tiellä. Muut jäivät katselemaan sitä. Minulle naureskeltiin, miten voin havaita ja tunnistaa moisen ötökän pelkästä hajusta jo niin kaukaa.

Minäpä olenkin harjaantunut. Kammoan toukkia muutenkin, mutta puuntuhooja on ihan asia erikseen. Se on hyvä esimerkki siitä, miten saattaa käydä, jos lapsi on liian utelias. Nimittäin silloin, kun olin pieni, löysimme siskojeni kanssa metsästä puuntuhoojan toukan ja otimme sen kiinni. Tutkimme sitä ja yritimme syöttää sille asioita. Joku aikuinen osasi määrittää sen puuntuhoojaksi ja kertoa, ettei se enää puun sisältä poistuttuaan syö mitään, vaan on matkalla etsimään talvehtimispaikkaa ja kehittymään perhoseksi.

Polku laidunten poikki.

Tämä toukka oli kuitenkin tosi kiehtova, joten pidimme sen. Ensin tykkäsin siitä, mutta pian se alkoi olla minusta tosi ällöttävä ja pelottava. Ensinnäkin sen haju, joka muistuttaa etäisesti tärpättiä, on läheltä nuuhkittuna todella etova. Siitä tulee fyysisesti paha olo ja päässä alkaa heittää. Toiseksi tällä kovaa puuainesta ravinnokseen käyttävällä perhostoukalla on myös aika vahvat leuat, joilla se puree tarvittaessa ihan pirun kovaa. Tällaisia seikkoja opittuani en pitänyt otusta enää lainkaan kiehtovana, ainoastaan epämiellyttävänä.

Tutkittuani siis puuntuhoojaa lapsuudessani vähän liian läheltä tunnistan sen hajun yhä vaikka unissani ja saan siitä kylmiä väreitä. Onneksi toukka haisee niin voimakkaasti, että pystyn havaitsemaan sen jo kaukaa ennen kuin joudun näkemään sitä, joten pystyn helposti välttelemään sen kohtaamista. Sen katsominen nimittäin todella puistattaa minua. Jos en olisi pikkukersana ollut ylettömän kiinnostunut ötököistä, etenkään isoista värikkäistä toukista, en olisi varmasti onnistunut hankkimaan itselleni tällaista kammoa!

Seilin kirkolla ja hautausmaalla.

Onneksi muutkin päättivät jättää hirviötoukan pian rauhaan, eivätkä jääneet jumittamaan sen ääreen pidemmäksi aikaa, joten pystyin ohittamaan tilanteen aika ketterästi. Jatkoimme matkaa Seilin kirkolle päin, ja pian löysimme tien varresta jälleen ison perhostoukan. Tämä ei kuitenkaan ollut myrkyllisen punainen eikä haiseva, vaan harmahtavanvihreä. Määritimme sen lehmuskiitäjäksi, jollaista en muistakaan ennen kohdanneeni. En kuitenkaan jäänyt hypistelemään toukkaa muiden kanssa, vaan siirryin taas eteenpäin.

Minusta olisi kyllä oikeasti mukavaa osata edelleenkin suhtautua toukkiin ja moniin muihinkin lapsuudessani mielenkiintoisina pitämiini ötököihin - kuten malluaisiin ja sukeltajakuoriaisiin - positiivisesti ja uteliaasti, mutta en vain enää kykene siihen. Kaikki se liian läheltä tuijottaminen, turhan monen öttiäisen kerääminen samaan purkkiin kuhisemaan, epämukavat puremat ja pistot ja muut keljut hetket ovat vain saaneet minut ällöämään niitä. Jo varhain herännyt "biologin mielenkiintoni" on nähtävästi tehnyt minulle näiltä osin hallaa.

Yhteysalus lähestyy.

Kuljeskeltuamme saaren ympäri kävimme vielä kahvilla Seilin uudistetussa ravintolassa. En ollutkaan ehtinyt aiemmin nähdä sitä remontin jälkeen, joten vierailu oli jännittävä. Oli tosi hassua, miten erilaiselta vanha ruokala, oleskeluhuoneet ja kurssisali nyt näyttivät, kun ne oli muutettu ravintolatiloiksi. Kaipa siihen voisi kuitenkin tottua ajan myötä.

Kuten niin usein, meille tuli milteipä vähän hoppu lähteä kävelemään takaisin postilaiturille, jotta ehtisimme yhteysalukseen, mutta lopulta olimme kuitenkin aika hyvissä ajoin paikalla. Tosin myös alus saapui hiukan etuajassa, joten parempi niin. Paluumatkalla Nauvoon alkoi sataa, ja olimme tosi iloisia, ettei sade ollut alkanut hetkeäkään aikaisemmin.

Päivä Seilissä oli mitä mainioin. Oli leppoisaa käydä saarella välillä pelkästään retkeilemässä ilman mitään kenttätyösuunnitelmia, vaikka toki tykkään myös niistä. "Turistikierrosten" tekeminen on sekin tosi hauskaa. Tykkään käydä minulle tutuissa kohteissa uusien ihmisten kanssa ja näyttää paikkoja.

Päivän sääkuva mereltä.

Kännykkäkamerakuvia jälleen. Sattuneesta syystä pääasiallisesta puheenaiheestani, isoista toukista, ei ole yhtään kuvaa. Minä juoksin kameran kanssa karkuun. Olen kyllä tosi mielenkiintoinen henkilö.

#100hetkeäluonnossa (81/100)

18 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoinen postaus! Jännää, miten jotkut asiat jättävät vahvan tunnemuistin. Itsekin olen kokenut takaumia lapsuuteen ta nuoruuteen juuri hajumuistojen perusteella.
    Hyvää alkanutta syksyä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samaa! Minusta tuntuu, että hajumuistot ovat niitä kaikkein vahvimpia. Esim. joka kevät, kun ilma alkaa tuoksua keväältä, tuntuu hetken, kuin kaikki vuodet vain katoaisivat välistä ja olisin yhtäkkiä taas pikkulapsi, joka ensimmäistä kertaa haistaa kevätilman tuoksun. <3

      Poista
  2. Mielenkiintoinen matkakohde. Katsoin joskus telkasta dokkarin (muistaakseni nimeltään) Seilin naiset ja silloin kiinnostuin paikasta. En tiennytkään että sinne voi mennä vierailulle. Tuo puuntuhooja on minullekin tuttu viime kesältä. Törmäsin siihen vattumetsässä ja jäin ihmettelemään otusta. Selvitin sitten myöhemmin minkä toukka se oli. Tosi näyttävän oranssi ilmestys mutta hajua en huomannut en uskaltanut työntää nenääni niin lähelle. :-)
    Blogissani alkoi tänään arvonta. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on rankka dokumentti mutta hyvin kiehtova. Seiliin on voinut aiemminkin mennä päiväretkelle, mutta vanhan mielisairaalan, nykyisen tutkimuslaitoksen tilat eivät ole olleet auki matkailijoille, eikä majoitus- tai ravintolapalveluita ole ollut kuin yliopiston väelle. Tänä kesänä Seilissä on alettu tarjota majoitusta ja ruokailua myös matkailijoille, ja nykyään osaan päärakennusta pääsee myös kuka tahansa vierailemaan.

      Moni ei ole koskaan nähnyt puuntuhoojaa, eikä edes meinaa heti uskoa, että niin erikoista otusta edes on Suomessa ennen kuin näytän kuvan netistä. Puuntuhooja tuntuukin esiintyvän jotenkin hyvin laikuttaisesti. Olen nähnyt sellaisen Turussa vain kerran, mutta lapsuudenkotini lähettyvillä niitä liikkui silloin tällöin, ja Seilissä niitä tulee vastaan joka kesä useampiakin yksilöitä ja myös niiden hajua kulkeutuu siellä nenään vähän väliä.

      Huomasinkin eilen, kun mainitsit arvonnasta. Menen heti osallistumaan! :)

      Poista
  3. Kuvaat niin hyvin toukkakammoa, että minuakin alkoi puistattamaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Minusta tuntuu, että aina, kun kuuntelen esim. hämähäkkikammoisten juttuja, minuakin alkaa puistattaa, vaikken itse kammoakaan hämähäkkejä. :D

      Poista
  4. Mukava retkipäivä luonnonhelmassa!
    Niitä perhosentoukkia olisi ollut kyllä kiva nähdä...komeita kun ovat!
    Mutta nuo maisemat korvaavat kyllä perhosentoukat! :D
    Lempeää syyskuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, kunpa uskaltaisin pysähtyä ottamaan kuvia niin hienoista otuksista, mutta ei vaan pysty, kun ällöttää. :D

      Poista
  5. Hrrrr... Minä inhoan kaikkia toukkia! No, etanat ovat vielä pahempia. Minä sain vilunväristyksiä kun luin tätä! Ei ehkä olisi pitänyt.

    Mutta oi, nyt huomasin ihanan Kylmäpihlajan majakan bannerissasi! Se on ihana paikka, olen viettänyt siellä oppaana yhden kesän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muukin sentään! (Etanat ovat minusta ihan ok, kunhan en joudu katsomaan niitä liian läheltä - ja kunhan ne eivät ole minun ruuassani.) Olisi ehkä pitänyt varoittaa postauksen alussa, että tässä tulee kauhujuttuja toukista. :D

      Oi että, ihanaa! Kylmäpihlaja oli mahtava. Kävimme siellä aiemmin kesällä päiväretkellä. Ihan mielttömän nätti ja mukava paikka. <3

      Poista
  6. Minäkin kammoan toukkia! Isot ovat pahimpia! En ole ikinä nähnyt puuntuhoajaa mutta toivottavasti en ikinä näekään. Miltä se siis haisee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, nyt alkaa muita toukkakammoisia ilmestyä paikalle. Puuntuhoojan toukan hajua on kyllä tosi vaikea kuvailla, koska mielestäni mikään muu ei haise täsmälleen samalta. Se muistuttaa etäisesti tärpättiä muttei kuitenkaan. Se haisee "myrkylliseltä", vähän happamalta ja kitkerältä.

      Poista
  7. Kiinnostava postaus, Seili oli ennestään minulle ihan tuntematon paikka. Ja huh, en ole koskaan törmännyt puuntuhoajaan - ja tämän perusteella toivottavasti en törmääkään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kannattaa lukea aiempiakin Seili-postauksiani, esim. tänä kesänä olen postannut Seili-reissuistani myös kesäkuussa ja heinäkuussa. Käyn siellä aika säännöllisesti tiedehommissa Saaristomeren tutkimuslaitoksella, ja koska ne reissut ovat usein tosi mukavia, minulla on tapana postata niistä välillä. En ole kuitenkaan tainnut kertaakaan kirjoitella Seilistä mitenkään kattavammin, joten kunnon tietoa kannattaa hakea esim. Luontoon.fi-sivuilta.

      Haha, ötökkäkammoinen saa ihan viattomankin otuksen kuulostamaan hirviöltä! Oikeasti kyseessä on vain kymmensenttinen sormenpaksuinen punainen toukka, joka kaikessa rauhassa yrittää elää ja selviytyä perhoseksi asti - puolustaen itseään tarpeen tullen vaikka sitten puremalla tai erittämällä kauheata hajua ilmaan. Jos ei kammoa toukkia, puuntuhooja on ihan mukava havainto. Komea eläin, johon ei ihan joka päivä törmää. :D

      Poista
  8. Ihana Seili postaus. Itse pääsin käymään siellä vuosi sitten kesällä ja tästä löytyy minun postaukseni saarelta http://styleheaven-marjorie.blogspot.fi/2016/07/seili-saari-sjalo.html

    Seili vaikutti, puistatti, pani miettimään, herätti tunteita ja herätti paljon kysymyksiä. Ahmin tietoa Seilin saaresta ja mietin miten kauheita kohtaloita tällä saarella on ollut vuosisatojen saatossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Käynkin heti katsomassa postauksesi. Samat fiilikset minullakin. Vaikka Seili onkin vuosien varrella lukuisien tutkimuslaitoksella viettämieni viikkojen myötä tullut hyvin tutuksi, ei se silti koskaan lakkaa olemasta kiehtova ja tunteita herättävä paikka. Seilin päärakennuksessa on yksi pieni museohuone, joka on laitettu mielisairaala-ajan mukaiseen asuun - rautasängyllä lojuu pakkopaita. Tänä kesänä osa päärakennuksesta avattiin matkailijoille, joten nyt vierailijatkin pääsevät katsomaan sitä.

      Poista
  9. Puuntuhoojan toukka haisee oikeasti tosi pahalle, ja sen haistaa heti luonnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän minäkin. En ymmärrä, mikseivät kaikki huomanneet hajua. :D

      Poista