12.10.2017

Vaellusmuistoja Salamajärveltä ja oppitunteja olosuhteiden huomioimisesta

Tuulen humina massiivisten ikihonkien latvuksissa. Sateen ropina huppuun. Töyhtötiaisten pirteä tirritys ja hippiäisten piiskutus. Kostean syksyisen metsän tuoksu, sienten ja sammalien tuoksu, maan tuoksu. Leirinuotion savun haju hiuksissa ja vaatteissa. Harmaa taivas, vihreä sammal, punaiset marjamättäät, lämpimän punertavat männynoksat ja syysasuisten lehtipuiden kirkkaat keltaisen ja oranssin sävyt. Suoraan mättäiltä napsittujen, sateen raikkaaksi pesemien puolukoiden kirpeä makeus ja variksenmarjojen mehuisuus.

Tämä aarniometsässä vietetyn hetken tunnelma nousee päällimmäisenä mieleeni, kun ajattelen viimeviikkoista vaellusreissuamme Salamajärven kansallispuiston nurkilla.

Vahvoina muistoista nousevat myös iltahämärässä ylitetyn värikylläisen suon seisahtunut tunnelma, epäilyttävän kellertävän jokiveden miellyttävä maku, laajoissa kivikoissa ja liukkailla pitkospuilla taiteilun hermojaraastava jännitys, ruskan kaikki värit, korpin raakunta, joutsenten huudot, metsämyyrän pienten tummien silmien tuijotus, harmaa järvimaisema, solisevat virrat, elämäni parhaat vaellusruuat, illat tulen valossa, yöt sumuisessa säkkipimeydessä sekä tiaisten ja punatulkkujen äänet odottamattoman aurinkoisena aamupäivänä.

Kulkiessamme läpi Ison Koirakankaan vanhan metsän kohtasimme tällaisen vaikuttavan maastoesteen. Onneksi sillä hetkellä sade oli rauhoittunut sen verran, että rohkenin napata kameran nopeasti esiin taskusta ja räpsäistä.

Jostain syystä päällimmäisenä ajatuksissani eivät ole märkyys, kylmyys, loputtomalta tuntuva vapina, yskä, nuha, kurkkukipu ja yleinen heikotus. Ehkä tämä on taas se minun päässäni aika usein aktivoituva "ikävät asiat jätetään omaan arvoonsa" -juttu, jonka ansiosta vaeltaminen näyttäytyy mielikuvissani vallan mukavana puuhana, vaikka tosiasiassa siihen sisältyykin joskus myös eräitä epämukavampia seikkoja. Niihin lukeutuu mahdollinen sairastuminen vaellusolosuhteissa.

Minä vilustuin jälleen, joten meidän piti luopua leikistä ja lähteä kesken matkaa kotiin.

Olimme suunnitelleet haahuilevamme Salamajärven maisemissa liki viikon, mutta palasimmekin kotiin jo muutaman retkipäivän jälkeen. Toki osasyynä tähän päätöksen oli myös se, että toveri Krotti oli nukkunut yönsä aivan systemaattisen huonosti, joten hän alkoi käydä väsyneeksi, unettomat yöt ahdistivat ja jatkuva sade lannisti häntä. Myös yöllä pyörimisestä kipeytyneet hartiani äänestivät kotiinlähdön puolesta.

Aallot riensivät kohisten Koirajärven harmaalta selältä ja särkyivät rantakivikkoon.

Sairastumiseni johtui pitkälti kahdesta kerrassaan amatöörimäisestä virheestä. Olin todellakin aliarvioinut sen, miten vakavasti ihmistä alkaa siinä kohtaa paleltaa, kun kaikki on enemmän tai vähemmän märkää. Lisäksi en ole nähtävästi vieläkään sisäistänyt astman merkittävää vaikutusta tällaisiin asioihin.

Vaikka olin liikkeellä hyvin vettäpitävässä kurapuvussa, jatkuva sade puski väkisin sisään takin hihoista ja kaulahuivia pitkin myös pääntiestä kastellen hihat ja kaulukset. Hiukset eivät pysyneet täysin hupun sisällä, vaan pääsivät osin kastumaan. Vanhat kumisaappaani alkoivat taas vaihteeksi vuotaa. Ilma oli niin kosteaa, että kaikki tuntui jatkuvasti hiukan nihkeältä.

Ylitimme Tauslamminnevan tihenevässä hämärässä. Päivät olivat lyhyitä. Valoisaa aikaa ei riittänyt kovin pitkiin päivätaipaleisiin. Piti kiiruhtaa, ettei pimeä yllättäisi ennen leiripaikalle pääsyä.

Illalla leirissä minulla ei ollut riittävästi kuivaa ja siten lämmintä päällepantavaa, sillä en halunnut riskeerata yövaatteiden kuivana pysymistä ottamalla niitä käyttöön ennen nukkumaanmenoa - leiriaskareissa tarvittiin kuitenkin jatkuvasti sitä samaa, sisäpuoleltakin paikoin märkää takkia ja vuotavia saappaita - joten piti sinnitellä parilla pitkähihaisella, jotka nekin olivat tietysti pian aika kosteat.

Niinpä hytisin kylmästä kaiken aikaa, jos en kävellyt reippaasti, sahannut halkoja tai muuten heiluskellut ympäriinsä. Tulen lämpökään ei tepsinyt, eikä kamppeita pystynyt oikein kuivattelemaan nuotiolla, kun taivaalta vain vyöryi vettä. Alkumatkan yöpymispaikkamme olivat erilaisia laavuja, joten kuivaa ja kunnolla tuulensuojaisaa sisätilaa ei tullut vastaan. Autiotuvat olisivat olleet edessä vasta vaelluksen loppupuolella, sillä etenimme Hirvaan kierrosta vastapäivään.

Koska olin jo valmiiksi kylmissäni, hytisin vielä makuupussissakin koko iltayön, kunnes tein ehkä vähän hasardin mutta hyvin tarpeellisen siirron ja puin yökerrastojen päälle vielä hiukan kävelystä nihkeät patikkatrikooni. Krotin vaihtovaatteista löytyi myös yksi vapaa kuiva paita lainaksi, ja vaikka se olikin ohut, siitä oli paljon apua. Pidin myös pyyhettä ylimääräisenä peittona. (Vähänkö olen raju repa!) Sama hytinäkuvio toistui yöstä toiseen, mutta onnistuin kuitenkin saamaan itseni aina lopulta lämpimäksi puolenyön jälkeen ja nukkumaan.

Kun heräilimme aamun puolelle siirtyneiltä yöuniltamme Nielujärven nurkalla Matkusjoen suulla sijtaitsevalla laavulla, aurinko pilkahti esiin. Hetken oli hyvin valoisaa, pisarat kimalsivat ja ruskan värit hehkuivat.

Kotiin ja PEF-mittarin ääreen päästyäni havaitsin, etten potenut pelkästään hiukan epämukavaa ja vain potentiaalisesti riskaabelia hengitystieinfektiota vaan myös hiukan viheliäisempää astmatulehdusta. Astman pahenemisen hoitaminen niissä olosuhteissa olisi ollut isompi haaste - ja sen kanssa vaelluksen jatkaminen myös ehkä melkoisen epäterveellistä ja tyhmää touhua.

Öisin oli vain pari astetta plussan puolella, joten kylmän ilman hengittämiseltä ei olisi voinut välttyä (en omista hengitysilman lämmitintä, mutta nyt kyllä harkitsen hankintaa), eikä yleistä palelemista olisi voinut auttaa kuin vasta parin päivän päästä autiotuvalla. Kortisonipillereitä oli mukana vain yhden vuorokauden annos aivan akuutteja allergiahätätilanteita varten. Satunnaiselta nuotionsavulle altistumiselta olisi voinut pelastua vain lopettamalla tulien tekemisen kokonaan, koska sateessa nuotio nyt tietenkin savuttaa aina.

Siinä kohtaa minä todella tiedostin, miten hyvän päätöksen olimmekaan tehneet, kun olimme päättäneet suunnata tien varteen, törsänneet pienen omaisuuden taksimatkaan päästäksemme takaisin automme luokse ja lähteneet yön selkään reissaamaan kohti kotia. Jos sateen ja unettomuuden lannistama toveri Krotti ei olisi ollut mukana pitämässä meistä molemmista huolta, olisinko ollut jääräpäisempi ja jatkanut kylmissäni eteenpäin rynttäämistä?

Vastapaistettu lämmin rieska nostattaa kyllä mielialaa, oli fiilis miten tautinen tahansa! Ihmettelen, miksen ole itse koskaan hoksannut, että retkikeittimellä voi kokkailla paljon muutakin kuin yllätyspataa.

No, onpahan tämän myötä ainakin sisäistetty taas muutama hyvin olennainen seikka.

Ensi kerralla viikoksi sateeseen lähtiessäni otan mukaan ainakin pari ylimääräistä lämmintä kerrastoa, jotta vaatteidenvaihtojatkumo märistä nihkeiden kautta kuiviin vaihettuisi paremmin, eikä öisin tarvitsisi hytistä ja keksiä erikoisratkaisuja. Hankin ehkä uudet kumisaappaat. Hengitän öisin maskin läpi tai pidän ohuen huivin sijaan vähintäänkin paksua pipoa naaman päällä. Kiinnitän entistä enemmän huomiota sateen pitämiseen kuoritakin ulkopuolella. Pakkaan kokonaisen kortisonikuurin mukaan.

Nyt voisi osuvasti kysyä: "Miten meni noin niinku omasta mielestä?" Vastaukseni olisi kaikesta huolimatta, että ihan hyvin, vaikka koko homma menikin lopulta päin prinkkalaa.

Lähtisin joka tapauksessa uudestaan vaikka heti. Ei kaduta, vaikka haastavasta sääennusteesta huolimatta menimme. Sitä kyllä kadun, etten puntaroinut riskejä ja varautunut niihin yhtään paremmin kotona ennen lähtöä. Harmittaa myös, että piti törsätä taksikyytiin, mutta sellaista sattuu. Oppimiskokemuksia olosuhteiden huomioimisesta ja omista fyysisistä rajoitteista tämä vaelluksenpätkä todellakin tarjosi.

Kauniiden tunnelmakuvien jälkeen pitää kyllä pläjäyttää retken todellisuus tiskiin näin postauksen päätteeksi. Siellä satoi noin 90 % ajasta. Välillä satoi vähemmän, välillä vähän enemmän. Nielujärvellä tuli ihan kaatamalla.

Tässäpä nämä ensimmäiset fiilikset reissusta. En ehkä postaa mitään perinteistä patikkakertomusta retkestämme vaihe vaiheelta, sillä etenimme suhteellisen lyhyen pätkän Hirvaan kierrosta, jonka reittiselostuksen voi lukea Luontoon.fi:stä, ja reissun vaikuttavimmat muistot tulikin jo mainittua tässä. Sen sijaan haluaisin vielä erikseen kirjoittaa ajatuksiani Salamajärvestä vaelluskohteena, sen luonnosta ja reissukokemuksestamme muuten sekä tietysti niistä vaellusruuista. Samalla pääsen jakamaan muutaman kuvan lisää.

Voisin listata #100hetkeäluonnossa-haasteeseen tältä reissulta viisi luontohetkeä, joten numerossa 91/100 mennään. Ollaankin jo ihan odottamattoman pitkällä.

Tässä vielä linkki seuraavaan vaelluspostaukseen.

34 kommenttia:

  1. Voi ei, teihin nähden meidän reissullahan ei satanut ollenkaan. Tosin silti oli kylmää ja kosteaa. Voin niin samaistua tuohon hytinään ja nukkumattomuuteen. Harmillista. Tosin tänä syksynä ei ole tuntunut olevan ollenkaan aurinkoisia päiviä. :I
    Mulla tosin ei ollut ongelmia kylmän hengitysilman kanssa. Tuppasin liukumaan johonkin makuupussin sisäpuolelle, missä oli lämmintä ilmaa ja missä jossain vaiheessa iski pieni paniikki. Toivottavasti seuraavalle vaellukselle tulee sitäkin mukavampi ilma. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sateista on ollut - nythän siellä metropoliseudulla joet jo tulvivat yli! (Okei, syyskuussa oli välillä ihan lämmintä ja poutaakin aika mukavasti, mutta ei enää sen koommin.) Pitäisi onnistua valitsemaan mukaan vaatetta niin, ettei tarvitsisi hytistä. On jotenkin niin hassua, miten pikkupakkasillakin olen nukkunut laavussa vähemmissä vaatteissa kuin tällä reissulla, enkä ole hytissyt edes illalla leirissä, kun taas nyt mikään saatavilla ollut vaatetus ei tuntunut riittävän. Sateen voima on uskomaton, samoin toki tuulen. Nyt olen varmasti viimein sisäistänyt sen. :D

      Välttääkseni kosteuden päätymistä makuupussiin pyrin visusti pitämään nenän ulkopuolella, ettei hengitysilma vain kastelisi kuituja. Tällä sääennusteella, kun ei olisi ollut missään kohtaa (loppumatkan tupia lukuun ottamatta) mahdollisuutta kuivata makuupussia kunnolla, piti olla tosi tarkkana, ettei se kostu. Muuten olisi ollut ihan tosissaan piru merrassa.

      Mutta joo, näihin sääolosuhteisiin verraten onkin todennäköistä saada ensikerralla parempaa, ainakin edes hiukkasen! Harvoin sataa näin paljon yhteen putkeen. :D

      Poista
  2. Minä myös mietin tuossa, että miten ihmeessä pystyisi estämään veden nousemisen hihoista sisään, jos sataa koko ajan eikä pääse kuivaamaan vaatteita. Jos löytäisi jostain aikuisten kokoiset kurahanskat, niin ehkä ne voisi vetää hihojen päälle.

    Voitte tosiaan olla ylpeitä itsestänne, että teitte järkevän päätöksen lähteä kotiin ja on tosi hyvä, että tällaisiakin reissukertomuksia tulee nettiin. Viisas on se, joka pystyy muuttamaan suunnitelmia olosuhteiden mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietiskelin asiaa pitkään tuolla sateessa patikoidessani, aluspaidan hihahnsuiden asteittaista vettymistä fiilistellessäni. Minulla oli käytössä "vedenpitävien retkihanskojen" virkaa varsin hyvin ajavat tiskihanskat (pinkit!), mutta ne eivät kunnolla ylettyneet hihan päälle, eivätkä ainakaan kauaa pysyneet siinä, joten ne onnistuivat lähinnä pitämään sormet lämpiminä ja estämään ihon menemisen rusinaksi. Turussa ainakin Muovitukusta löytyi omaan käteeni sopivan kokoisia Rukka-kurahanskoja (varmaankin lasten kokoja sieltä isoimmasta päästä), mutta päätin olla ostamatta ja jatkaa tiskihanskalinjalla, sillä tumput kädessä on niin kömpelöä.

      Järkevin ratkaisu saattaisi syntyä pidempien takinhihojen ja niihin jotenkin näppärästi kiinnittyvien, vedenpitävien hansikkaiden yhdistelmästä. Sitten pitäisi vielä järjestää ajankulun seuranta pois rannekellolta, ettei kelloa esiin koukkiessa tule kastelleeksi paitaa. Niin, ja aluspaidan hihat eivät saisi olla liian pitkät, mieluummin vähän lyhyet. :D

      Mutta kiitos! Näin minäkin haluan asian nähdä. Rahanmeno taksimatkaan hirvittää, mutta toisaalta hirvittäisi varmaan enemmän, jos oltaisiin päätetty toteuttaa jokin muu vaihtoehto.

      Poista
    2. Hei! Olen kovin etsiskellyt kurarukkasia itselleni ja päätynyt ostamaan ne lastenosastolta. Sopivat ainakin mun käteen oikein hyvin ja ovat erittäin hyvät esim. pyöräilyssä. Norjassa aletaan tekemään kurarukkasia ihan aikuisillekin, milloinhan ne rantautuu Suomeen?

      http://www.kattnakken.no/nettbutikk/junior-voksen/regnvotter-voksne

      http://www.hoppin.no/products/hoppinregnvotter

      Poista
    3. Juu, lastenvaatepuolelta löytyy paljonkin hyviä kurahanskoja, kunhan vain on riittävän pienet kädet. Rukka-tumppujen isoimmat koot mahtuvat hyvin myös itselleni, mutta tykkäisin enemmän sormikasmallisista, sillä tumput ovat tosiaan aika kömpelöt. (Siksi käytänkin niitä tiskihanskoja.)

      En tiennytkään, että norjalaiset ovat jo keksineet aikuisten kurarukkaset. Hieno homma. Toivottavasti ne tulevat pian meillekin. Kiitos linkeistä! Jälkimmäiset näyttävät aika päteviltä. :)

      Poista
  3. Vitsit, miten kaunis tuo koivuinen kuva! <3

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihan omilta retkiltäni... Tämän syksyn sateet ja kosteus ovat olleet ihan omaa luokkaansa, ulkona on tosi kylmä ja tuo kosteus tuntuu puskevan kaikesta sisään. Koen myös varusteiden kuivaamisen melko työlääksi ja sateessa osin turhaksikin. Sen lisäksi läpimärkien varusteiden kuivaaminen on liki mahdotonta. Siispä ei ole yksi eikä kaksi reissua, kun olen keskeyttänyt ja lähtenyt talsimaan pois. Vaikka varusteet pysyisivätkin kuivina, niin jatkuva sade haittaa maisemanäkyvyyttä ja latistaa tunnelmaa kiitettävästi.

    Parempia syysretkiä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tosi tuttuja fiiliksiä! Kun ilmankosteus on lähellä 100 %:a, kaikki tuntuu olevan vähän nihkeää, eikä märkiä asioita saa enää ihan helpolla kuivaksi. Onneksi paitani ja patikkatrikooni ovat tosi nopeasti kuivuvia materiaaleja, jotka lämmittävät jotenkuten nihkeänäkin - mutta eivät nekään siinä kohtaa itsekseen laavun nurkkaan roikkumaan jätettynä kuivu, jos laavun ulkopuolella vain sataa tauotta ja sisällä on useampi märkä vaate rivissä haaveilemeassa yön aikana kuivumisesta. :D

      Jos pysyisin kuivana ja sitä myötä lämpimänä ja jos leirihommat olisi mahdollista hoitaa jatkuvan ropinan sijaan edes pikkasen taukoilevassa tihutuksessa, ei se sateessa patikoiminen itsessään olisi minulle niin harmillista. Kävely oli nytkin ihan fine, mutta sitten, kun piti alkaa puuhailla jotain muuta, ongelmat ilmenivät. Ei voi pitää taukoa, laittaa ruokaa tai istua syömään, jos samaan aikaan täytyy hyppiä ja hosua pysyäkseen lämpimänä. :D

      En halua edes ajatella, mitä siitä olisi seurannut, jos olisimme lähteneet pystyttelemään ja purkamaan telttaa tässä säässä, saati yrittäneet ryömiä sinne sisään märissä asuissa yrittäen välttää makuupaikkojen kastumista... :D

      Mutta kiitos ja samaa! :)

      Poista
  5. Aika hard core hommaa lähteä tuollaisesta sade-ennusteesta huolimatta yritykseen. Usein esim. vaellusnet-turinoiden sadevaateketjuissa moni sanoo ratkaisevansa sadeongelmat (vaatteiden kastuminen, kylmyys, kenkien ja kuoriasun valintakompromissi) välttelemällä pahimmilla sadesäillä vaeltamaan lähtemistä, mutta heillä taitaakin olla sen verta enemmän vapaa-aikaa tai liikkumavaraa suunnitelmissaan, että voivat. Eikö se ole aika usein kuitenkin niin, että silloin mennään, kun on saatu aikaa varattua reissuun. Jos sen missaa voi seuraava mahdollisuus olla puolenvuoden tai vuoden päässä. Että jos aina katsoo vain sään mukaan meneekö, ei tule tehneeksi puoliakaan niin montaa reissua kuin jos menee säähän kuin säähän. Hatunnosto teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos! Olen usein miettinyt tuota samaa. Jos vaellusvarustefilosofia lähtee liikkeelle siitä, että retkeilee vain hyvällä säällä, miten sitä sitten tulee retkeilleeksi ylipäätään ollenkaan? Kuinka joku voi onnistua valitsemaan retkiajankohtansa ensisijaisesti sääennusteiden mukaan? Montako reissua jää tekemättä, ja montako jo anottua lomapäivää tuleekin käytettyä kotona chillaillen, jos pienikin sateen riski ennusteessa meinaa sitä, että jäädäänkin kotiin?

      En minäkään väenvängällä kauheaan, jatkuvaan kaatosateeseen lähtisi, mutta tässäkin kohtaa ennuste ei edes näyttänyt koko viikon joka päivälle kovaa sadetta. Olimme sopineet, että jos ennuste sanoo kaatosadetta kaikille päiville, mennään muualle tai jäädään kotiin, koska jatkuvassa kaatosateessa ei yksinkertaisesti ole meidän mielestämme kovin hauskaa - ja vaeltamisenhan on tarkoitus olla meistä hauskaa. Siitä minä kuitenkin pidän kiinni (enimmäkseen tosin vain teoriassa, nähtävästi), että varusteet kestävät vaikka useamman päivän sateen, eli ne eivät aseta rajoitteita lähtemiselle. :D

      Poista
  6. Kiitos, kun jaoit nämä kokemukset ja upeat kuvat. Oli järkipäätös keskeyttää vaellus.

    VastaaPoista
  7. Olipas mielenkiintoinen reissukertomus ja tunnelmalliset kuvat! Teitte varmasti viisaan päätöksen, kun muutitte suunnitelmia. Tuollaiset olosuhteet eivät varmasti tee astmalle hyvöö,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän! Seuraavalla kerralla pitää miettiä muuttujia vähän paremmin etukäteen. :D

      Poista
  8. Hienoa, että näin löysin blogisi. Kiitos vierailustasi. Nyt ahmimaan postauksiasi.

    VastaaPoista
  9. Siis niin kauniita kuvia taas! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Järvimaisemakuva on muuten toveri Krotin ottama.

      Poista
  10. Kauniita kuvia upeassa blogissa <3 hyvää syksyn jatkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  11. Kun selasin ensin nopeasti kuvat, ensimmäinen ajatukseni oli: "Minäkin haluan vaeltamaan!" Kun luin kertomusta eteenpäin, niin totesin tyytyväni meidän lämpimästä tukikohdasta tekemiimme päiväretkiin. Hienoa kuitenkin, että jäi hyvä mieli ja teitte oikean ratkaisun. Ja kaikesta oppii. Nimim. ensimmäinen pyöräreissu puuvillavaatteissa, viimeisin "peffapehmustehousuissa ja teknisessä paidassa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, pakko kyllä sanoa, että ei se aina näin ankeata sentään ole. Suurimmalla osalla vaelluksistani sadepäiviä on ollut vain noin yksi per reissu. :D Mutta joo, kehitys kehittyy. Itsekin patikoin ekan vaellukseni ties missä varusteissa... Ei sillä, että se olisi mitenkään varusteista kiinni, miten sujuu, mutta joka kerta oppii valitsemaan paremmat vermeet ja homma alkaa sujua sitä myöten mukavammin. En enää lähtisi puuvillasukissa (yksissä puuvillasukissa!) ja Haltin vaelluskengissä mihinkään. :D

      Poista
  12. Astmaa sairastavana tiedän tuon tunteen, astma altistaa helpommin vilustumiselle, varsinkin silloin, kun kaikki on märkää ympärillä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mulla meni vuosikausia oppia ymmärtämään, miten paljon herkemmin ja pahemmin astmaatikko sairastuu hengitystieinfektioihin, vallankin viileässä. Nykyään lääkitykseni on jo paljon paremmin tasapainossa, joten enää en sairastele kymmentä flunssaa vuodessa, mutta nuorempana olin jatkuvasti poissa koulusta vilustumisten takia.

      Poista
  13. Harmi, että reissu jäi lyhyeksi, mutta terveydellä ei kyllä todellakaan kannata lähteä leikkimään - etenkään retkiolosuhteissa.
    Itse en ole vielä päässyt pidempää retkeä toteuttamaan, ja jännittääkin, että miten sitä sitten osaa varautua säävaihteluihin ja muuhun. Eiköhän muutama yhden-kahden yön retki alkuun opeta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kannattaa tosiaan tehdä pienempiä retkiä ensin ja kokeilla omia fiiliksiä. Netissä myös onneksi on sen verran paljon erilaisten vaeltajien varustelistoja saatavilla, että niitä pohtimalla pääsee jo pitkälle. :)

      Poista
  14. Kuulostaa rankalta, mutta ihanaa että olet kuitenkin tyytyväinen ja muistelet retkeä pääasiassa hyvällä. Positiivinen asenne on kaunis taito. : )

    VastaaPoista
  15. No olipa aikamoinen reissu! Kaunis tuo vaalea koivikkokuva. :)

    VastaaPoista