6.11.2017

Ajatuksia uudesta Tuntemattomasta sotilaasta

Kävin katsomassa Aku Louhimiehen Tuntemattoman sotilaan edellisviikolla. Pitihän se tietysti nähdä heti ensi-iltana, sillä itse kirja ja ensimmäinen elokuvasovitus ovat olleet minulle hyvin tunteita herättäviä (toinen leffatulkinta on vähän vieraampi), joten halusin päästä oitis kokemaan uusimman filmatisoinnin.

Lähdin liikkeelle vähän sillä fiiliksellä, että edessä on varmasti katastrofi. En ole nimittäin mikään suomalaisen nykyelokuvan suurin ihailija. Yleensä pystyn tuskin katsomaan uusia suomileffoja.

Niinpä yllätyin iloisesti, kun tämä olikin hyvä. Tosi hyvä. Itse asiassa aivan älyttömän hyvä.

(Tästä eteenpäin ei kannata lukea, jos ei halua tietää liikaa yksityiskohtia elokuvasta ennen kuin on itse nähnyt sen. Spoilereita juonen suhteen tämä sisältää vain, jos ei tiedä koko teoksesta mitään.)

Aivan ensin pitää puhua vähän Tuntemattoman sotilaan sanomasta.

Häiritsevän usein, kun vaahtoan siitä, miten vahvasti koen Tuntemattoman sotilaan, minut tulkitaan väärin. Jostain syystä moni näkee sen eräänlaisen militaristisen patrioottisuuden osoituksena ja sodan glorifiointina. Tällöin tietysti oletan, ettei keskustelukumppanini ole lukenut kyseistä kirjaa saati katsonut yhtäkään leffaa - tai jos hän onkin, on ne vilkaistu läpi kiinnittäen huomiota lähinnä vain päällisiin puitteisiin.

Onhan jokaisella toki oikeus omaan näkökulmaansa. En vain tiedä, miten kukaan, joka on oikeasti tutustunut teokseen ja sen tulkintoihin, voi nähdä siinä sotaa ihannoivia sävyjä. Tuntematon sotilashan on ennen muuta sodanvastainen, koko homman perinpohjaista älyttömyyttä, surullisuutta ja turhuutta korostava paatospuhe.

Uusi leffasovitus onnistui minusta vielä aiempia paremmin nostamaan esille tätä teemaa.

Reippaan marssimusiikin tahdissa eteenpäin vyöryvien sotajoukkojen sijaan näemme metsässä rämpiviä, eksyneen ja epätoivoisen näköisiä ihmisiä raahaamassa tappokalustoa, jota kukaan heistä ei oikeastaan edes haluaisi raahata. Näemme heidät tappamassa ja kuolemassa - mutta minkä vuoksi oikeastaan?

Näemme upseereita, jotka vaikuttavat olevan aivan yhtä eksyksissä, mutta joiden on pakko välittää sodanjohdon käskyjä alaspäin. Hyvää kuvaa sodan strategiasta ja sotakoneiston toiminnasta ei anneta, vaan tilannetta tarkkailaan rivisotilaan näkökulmasta ylöspäin, jolloin kaikki näyttäytyy erikoisen typeränä touhuna.

Neuvostoliiton sotilaatkaan eivät ole vain persoonattomia ja pelottavia vihollisia. Hekin ovat ihmisiä. Rokan vangitsema Baranov näyttää hämmentyneeltä ja säikähtäneeltä, kun suomalaiset alkavat laulaa ja tanssia korsussa saatuaan tietää, miten korkea-arvoinen upseeri tämä on. Kohtaus, jossa Lehto ampuu erästä vangittua neuvostosotilasta selkään, on myös otettu mukaan, mikä on mielestäni rohkea veto. Siinä suomalainen sotilas onkin julma ja paha, kun taas venäläinen on viaton uhri.

Tämä filmatisointi pohjautuu paitsi varsinaiseen Tuntematon sotilas -kirjaan, myös sen sensuroimattomaan alkuperäiseen versioon, Sotaromaaniin. Sen hengessä elokuva onkin vielä aiempiakin rehellisempi. Se ei turhaan kaunistele, eikä siloittele historiaa.

Välillä elokuvassa näytetään aitoa filmimateriaalia sodan ajalta. Hitlerin vierailu Mannerheimin syntymäpäivillä lukeutuu näihin. Olin yllättynyt, kun tämä historian yksityiskohta, jonka ympärillä tuntuu edelleen olevan vähän maton alle lakaisemisen ilmapiiriä, lätkäistiinkin yhtäkkiä tiskiin. Näemme myös pätkän propagandafilmiä, jossa hakaristiliput liehuvat. Onko satavuotias Suomi valmis myöntämään sodanaikaiset Saksa-kytköksensä?

Vaikka aiemmissakin elokuvasovituksissa miesten härskit puheet ja etenkin Rahikaisen naisseikkailut ovat olleet esillä, tässä mentiin Sotaromaanista ammentaen vielä astetta pidemmälle. Rahikainen, tuo muutenkin perin ällöttävä ihmisnuljaska, näytetään nyt rehellisesti lurjuksena, joka pyörittää Petroskoissa prostituutiorinkiä.

Elokuvan loppupuolella nähdään lyhyt väläys, jossa vetäytyvät sotilaat paarustavat eteenpäin hämärässä ja yksi kulkee nakkelemassa muiden suihin jotakin. Ehkä sokeripaloja tai jotain, ajattelin ensin, kun en tahtonut heti ymmärtää, että Tuntemattomassa sotilaassa voitaisiin todellakin näyttää "vitamiinipillereiden" jakelua. Kun leffan jälkeen juttelin ystäväni kanssa, olimme molemmat kuitenkin sitä mieltä, että kyllä, näimme ihan oikein, leffassa esitettiin todellakin huumausaineiden jakelua sotilaille. Tästä aiheesta ei edes Sotaromaanissa suoranaisesti mainita!

Sodanvastaisen sanoman ohella toinen keskeinen pointti Tuntemattomassa sotilaassa on mielestäni hyvin vahva tunteellisuus. 

Okei, eräällä tapaa sen voi nähdä sellaisena Suomi-äijä-tarinana, joille tyypillistä onkin miehisessä kärsimyksessä pyöriskely, mutta mielestäni se on syvällisempi. Se ei ole pelkkään äijäkärvistelyä ja -sankarointia. Oikeastaan kukaan ei ole siinä sankari, eikä kenenekään ankeutta kuvata vain ankeudessa pyörimisen vuoksi. Tunteita kuvataan laidasta laitaan, uskottavasti ja aidosti, eikä ainoastaan hahmojen pään sisällä, vaan myös ulkopuolella. Tuntemattomassa sotilaassa miehet itkevät ja välillä jopa puhuvat.

Se ei ole äijäily- eikä kovajätkätarina. Se on tarina ihmisistä, jotka on raahattu väkisin pois perheittensä luota tappamaan toisia ihmisiä, pelkäämään kuolemaa, katsomaan sitä läheltä, kärsimään nälästä, kylmästä ja epätoivosta - taistelemaan kotinsa puolesta vieraalla maalla kaukana kotoa.

Se ei kuvaa suomalaista sotilasta mitenkään erikoisen uljaana, ei epärealistisena sankarina, vaan ihmisenä, joka kamppailee selviytyäkseen epäinhimillisissä olosuhteissa.

Minusta uuden leffasovituksen vahvimpiin puoliin lukeutuukin se, miten tätä asiaa on työstetty. Kuva viipyilee pitkään henkilöiden kasvoilla, niiden ilmeissä ja ilmeettömyydessä. Kyyneliä ei säästellä. Kotirintamaakin näytetään - sotilaat käyvät lomilla vain joutuakseen pian taas lähtemään takaisin tappotantereelle.

On hienoa, miten paljon Rokan perhettä näytetään. Kirjassahan siitä vain puhutaan. Kotipuolessa käymisten kuvaaminen tuo ihan uutta kontrastia sisältöön, kun hiljaisten suvantovaiheiden jälkeen sodassa rymyäminen näyttäytyy taas entistä hirveämpänä. Vaikka pääasiassa keskitytäänkin itse Rokkaan, näytetään yllättävän paljon myös Lyytiä, joka yrittää pitää elämän kasassa, hoitaa lapset ja kaikki maatilan työt yksinään, mutta parkuu öisin. En ole vähään aikaan itkenyt niin paljon, kuin kohdassa, jossa kuvataan Kannaksen evakuointia.

Koskela käy kotipuolessa, muttei puhu mitään edes äidilleen. Lopussa näytetään kuinka äiti itkee menetettyään viimeisenkin poikansa. Ajatukset juoksevat Täällä pohjantähden alla -kirjoihin. Suru tuntuu käsinkosketeltavalta.

Kariluoto lähtee Helsingistä jättäen Sirkan odottamaan. Molemmat ovat aluksi naiveja, ylpeän isänmaallisia. Asemasodan lopulla Kariluodon ollessa lomalla he menevät naimisiin. Sirkka toivoo, että Jorma hakisi siirtoa Helsinkiin, mutta mies toistaa nyt tyhjyyttään kumisevia sankaripropagandan pätkiä tuijottaen tyhjää, ja Sirkka poistuu huoneesta. Tiedämme, ettei Jorma palaa rintamalle enää tehdäkseen mitään sankaritekoja tai uhratakseen henkeään kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Hän palaa sinne aseveljiensä vuoksi. Lopussa, kun Kariluotokin on kuollut, näemme Sirkan kulkevan yksin mustassa mekossa.

Nämä hetket tuovat elokuvaan sellaista sisältöä, jota itse kirjassakin oli melko vähän. Pidän kotirintaman kuvausten ottamista mukaan siis erittäin hyvänä valintana. Ei haittaa, vaikka sen kustannuksella muuta materiaali onkin sitten pitänyt jättää pois.

Tässä vaiheessa haluan kehua lisäksi vielä yhtä aivan erikoisen hienoa kohtausta elokuvan loppupuolelta. Juuri ennen aselevon alkua Neuvostoliiton armeija tykittää täyttä tulta, ja päähenkilömme kyyristelevät juoksuhaudassa. Yhdeltä menee hermot, hän alkaa huutaa, ettei enää kestä, ja yrittää lähteä pakoon. Muut kiskovat hänet alas haudan pohjalle ja estävät rimpuilemasta. Näemme, kuinka hätääntynyt mies itkee ja toinen silittää tämän päätä. Siinä tiivistyy jotain todella olennaista.

Erityisen maininnan ansaitsevat myös leffan äänet, lavastus ja maisemat. 

Ääniä käytetään taidokkaasti. Sen sijaan, että mässäiltäisiin räjähtäneiden ruumiiden kuvilla, keskitytään monesti vain eloonjääneiden kasvoihin ja selkäpiitä karmivaan kärpästen surinaan. Kuolevat ja haavoittuneet eivät enimmäkseen huuda äitiä ja jumalaa samalla tavalla kuin ensimmäisessä elokuvasovituksessa, jossa käsittääkseni suurimman osan näistä huutorooleista ääninäyttelikin yksi ja sama mies, vaan monesti vain korisevat ja itkevät vähäeleisemmin. Tällainen esitystapa on aivan eri tavalla vaikuttava.

Musiikkia on nykypäivän sotaleffoille tyypillisesti vähän, eikä se varasta huomiota. Taistelukohtauksissa äänimaisemaa hallitsevat tietysti tulituksen äänet - ja todella vaikuttavat sellaiset. Silloin, kun ympäristö on hiljaisempi, kuulemme lintujen, hyttysten ja kärpästen ääniä, pakkaslumen narsketta ja sateen ropinaa. Lintujen ääntelystä tietää vaikka silmät kiinni, mitä vuoden- ja vuorokaudenaikaa eletään.

Luontoa kuvataan muutenkin aivan ihastuttavan paljon. Muutkin kuin Kaarna tuntuvat havainnoivan sitä. Rokka paijaa pientä metsäjänistä (tosin sitä näyttelee kani), noukkii juoksuhaudasta yökkösen käsiensä väliin ja puhaltaa sen matkaan, pysähtyy kuuntelemaan rastaiden laulua. Koskela juttelee pyydystämälleen hiirelle rotalle ja kantaa sen elävänä ulos korsusta. Vanhalan sormelle laskeutuu sinisiipi. Kariluoto tuijottaa pörröistä perhostoukkaa suossa maatessaan. Sittiäinen kömpii hitaasti metsän pohjalla kuin symboloiden päähenkilöidemme tilanteen paskaisuutta.

Lavastus, puvustus ja varustus on uskottavaa, ja kuvauspaikat ovat aika hulppeita. Suuri budjetti puhuu. Joku minua pätevämpi historianharrastaja olisi bongannut varmasti ihan häiritsevän paljon virheitä, mutta minä tuskin kiinnitin niihin huomiota.

Kaikkiaan tämä filmatisointi on mielestäni uudenlainen, tuore ja hyvin tervetullut.

Monia niin sanottuja ikonisia Tuntematon sotilas -hetkiä on jätetty kokonaan pois. Esimerkiksi Lehdon, Määtän ja Rahikaisen rangaistuskohtaus puuttuu, samaten kaikki Mäkilän laihialaishetket ja monet muut kuuluisat kohtaukset puuttuvat tästä leffasta. 

Lienee hyvä päätös olla uudelleenfilmatisoimatta sellaisia kohtia, jotka ovat ensimmäisen leffatulkinnan kuuluisimpia, jotta välttyy sen kanssa "kilpailemiselta" ja saa enemmän tilaa uudelle näkemykselle. Tulkitsin myös, että tästä elokuvasta on tahallaan karsittu sekä huumoria että "sankarointia", jotta on saatu raivattua tilaa muille asioille.

Sen sijaan hahmoja ja kohtauksia, joita ensimmäisessä leffatulkinnassa ei esitetty, on nostettu valokeilaan. Arvostan muun muassa sitä, miten olennainen "raivostuttavan natsihenkisen upseerin rooli" on tässä leffassa vyörytetty Karjulalle, joka kirjassakin tuntuu olevan se kaikkein pahin tapaus, varsinainen mielipuoli. On hienoa, että kohta, jossa Karjula omavaltaisesti ampuu yhden omista sotilaista, on otettu mukaan. Vastaavasti Lammion osuus on jätetty pienemmälle, ja hänet esitetään vain eksyneenä nuorena miehenä, mikä on mielestäni myös hyvä tulkinta.

On tietenkin mainittava jotain myös hahmojen puheesta, sillä eläväinen murredialogi on todella olennainen osa Tuntematonta sotilasta. Kuinka siinä onnistuttiin nyt? No, paremmin kuin odotin. Nykyisessä suomileffassa näytellään kokemukseni mukaan tuskallisen huonosti murteita. Siihen verrattuna tämä oli positiivinen yllätys. Suurin osa näyttelijöistä suoriutui kelvollisesti. Eniten häiritsi ehkä kummallisen kevyesti ja hitaasti tulkittu Hietasen turku, mutta kyllä sitäkin kuunteli. 

Toisin kuin Hesarin arvostelussa kummallisesti väitettiin, uusi Tuntematon ei todellakaan ole aiempien elokuvasovitusten turha toisinto, eikä liioin kirjan sisällön suoraa referointia valkokankaalle. Se on aivan oma juttunsa ja todella hyvä sellainen. Vaikka Edvin Laineen tulkinnalla tulee varmasti aina olemaan paikka sydämessäni, saattaa tämä versio viedä sen aseman itsenäisyyspäivän illan elokuvana. Tämä leffa nyt vain näyttää ja kuulostaa paremmalta, on vähemmän hauska ja enemmän kamala ja vetää paljon nöyremmäksi.

Siinäpä kai tulivat selväksi päällimmäiset fiilikseni.

Hahmoista ja näyttelijöistä voisin tämän jatkoksi vaahdota vielä vaikka koko päivän, joten ajattelin tehdä siitä ihan oman postauksensa. Linkitän sen postauksen loppuun myöhemmin.

Olin aikeissa julkaista tämän ajatusoksennukseni heti ensi-iltaa seuraavana päivänä vallinneessa valtaisassa tunteellisuuden puuskassani, mutta tekstin viimeistely ottikin aikansa, enkä meinannut millään keksiä kuvitusta. Lopulta poimin nämä viime tammikuussa Kurjenrahkassa ottamani suomalaishenkisen sinivalkoiset maisemakuvat ja laskin niiden värikylläisyyden tunnelmaan sopivan hillityksi.

Oletteko jo käyneet katsomassa Tuntemattoman sotilaan tai aiotteko ylipäätään mennä? Mitäs tuumitte siitä?

Päivitys 19.12.2017: Julkaisin viimein jatkopostauksen. Tässäpä linkki siihen.

23 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen postaus ja hyvin kirjoitettu kaiken kaikkiaan! Itsekään en ole Suomi-elokuvien suuri ystävä (lue: en katso niitä ollenkaan), mutta Tuntemattoman haluan ehdottomasti nähdä ja tämän postauksen jälkeen vielä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Itse katson Suomi-leffoja tosi satunnaisesti ja useimmiten mietin, että miksi oikeastaan katson niitä. :D Mutta tätä suosittelen. :)

      Poista
  2. Kiitos tästä postauksesta! Olen pitkään miettinyt, menenkö katsomaan vai enkö. Tähän saakka olen kallistunut, etten mene. Nyt taidan sittenkin käydä katsomassa. Ani harva viime aikojen suomalainen elokuva on ollut millään tavoin kelvollinen. Tunnen suurta myötähäpeää niitä katsellessa. Useimmiten katson ne sillä ajatuksella, että josko nyt olisi tullut muutos. Ja aina joutuu pettymään. Vanhoja mustavalkoisia Suomi-leffoja on kiva katsella lähinnä ajankuvan ja vanhojen maisemien (varsinkin Helsingissä kuvatut) vuoksi.
    Tuntemattoman kohdalla pelkäsin myös sitä, etten pysty ottamaan tosissani henkilöitä, jotka ovat joka ikisessä tositv-jutussa ja telkkarin sarjassa. Edwin Laineen Tuntematon on minusta hyvä leffa. Saman aiheen työstäminen yhä uusiksi versioiksi on tuntunut oudolta. Mukavaa siis kuulla, että uusi Tuntematon on sittenkin jotain muuta, kuin vanhan tarinan lämmittelyä. Taidanpa käydä katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fiilikseni suomalaisten nykyelokuvien tiimoilta ovat pitkälti samat. Myötähäpeä on vahvasti läsnä. Sen sijaan vanhat mustavalkoiset ovat mielestäni monesti yllättävän hyviä, ja se ennenvanhaan suosittu teatteriartikulaatio oli huomattavasti vähemmän nolon kuuloista kuin nykypäivän Salkkari-Suomi, jota ei vain pysty kuuntelemaan vakavana.

      Jahka pääsen postaamaan ajatuksiani näyttelijävalinnoista, saan avattua enemmän sitä, miten koin tämän leffan roolituksen ja näyttelypuolen, mutta kokonaisuudessaan olin positiivisesti yllättynyt. Siis kyllähän nyt esimerkiksi Aku Hirviniemi oli ihan Aku Hirviniemi ainakin leffan ekan neljänneksen ajan, mutta sitten jokin muuttui ja aloinkin nähdä näyttelijän sijaan hahmon. Jussi Vatanen puolestaan oli ehkä paras Koskela, mitä on nähty!

      Pelkäsin tosiaan, että tämä olisi kauheaa katsottavaa alkuperäisen leffasovituksen fanille, mutta eipä ollutkaan. Minä ainakin tykkäsin paljon. Toivottavasti et pety! :)

      Poista
  3. Olipa hyvin kirjoitettu erittely ja aika paljon samoja tuntemuksia herätti.
    Lisäksi oman lisänsä minun kokemukseeni toivat juurikin tuo Kannaksen evakuointi, josta mammallani ja isomammallani oli tarpeeksi kokemusta sekä tulituksessa kuopissaan kyyristelevät miehet, jotka muistuttivat eturintamalla Kannaksella taistelleesta papasta.

    Itselläni kesti hieman prosessoida sitä kuka se Koskela oikein olikaan, mutta selvisi kuitenkin ennen nukkumaanmenoa. Hieman oli linkitys Täällä Pohjantähden alla osioon hukassa, vaikka se on näistä kahdesta myöhemmin tullut luetteua.

    Tähän uuteen Tuntemattomaanhan on tulossa vielä lisämateriaalina, jokin televisiosarja, jossa sitten saattaa olla niitä poisjätettyjä kohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jostain syystä siinä Kannaksen evakuoinnissa itkin kaikesta huolimatta eniten sitä, kun laps joutui jättämään kissansa sinne. En tiedä miksi. ;______;

      Odotan jännityksellä tv-sarjaa! Okei, onhan siinä vähän rahastuksen makua, että tehdään leffa ja sitten lisäksi vielä (pitkälti samoista materiaaleista?) sarja, mutta mikäs siinä. Haluan nähdä! :D

      Poista
  4. Olipa kiinnostava kirjoitus. En ole vielä katsonut elokuvaa mutta olen lukenut arvosteluita ja ihmetellyt, kun osa arvostelijoista huomaa siinä paljonkin uusia näkökulmia, toiset taas soimaavat sitä edellisten filmatisointien toistoksi ja tylsäksi, nähdyksi ja tarpeettomaksi. Jos siinä tosiaan oli noita Natsi-Saksan juttuja, pirin jakelua ja muuta, niin menivätköhän ne esim. HS:n arvostelijalta kokonaan ohi?

    Mutta entä mitä mieltä olet naisnäkökulmasta tässä tulkinnassa? Ovatko naisroolit päälleliimattuja ja onttoja (kuten moni arvostelija sanoo), onko niissä mitään syvyyttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekin lueskellut paljon arvosteluja, ja niissä tosiaan näkemykset vaihtelevat aika hurjasti. Saman leffan voi nähdä tosi monella eri tavalla! Mielipiteeseen vaikuttaa tietysti paljon se, minkälaisiin asioihin kiinnittää huomiota, samoin oma tausta ja asiantuntemus jne. Itse en ole millään tavalla elokuva-asiantuntija ja historiaakin vain harrastelen, joten näkökulmani on puhtaasti amatöörin.

      Leffa oli myös sen verta pitkä ja yksityiskohtia pullollaan, etten yhtään ihmettele, jos vaikka joku kriitikko on kokonaan missannut joitain seikkoja. Esimerkiksi se "vitamiinipillereiden" jakaminen tapahtui ihan silmänräpäyksessä, joten sen olisi voinut missata ihan vain aivastamalla pari kertaa juuri taktisella hetkellä. :D

      Poista
    2. Naisnäkökulma-asiasta voisi kirjoittaa kokonaan oman postauksensa, mitä tosin tuskin ryhdyn tekemään, joten heitänpä nyt tähän vähäsen jotain ajatusoksennusta siitä, kun kerran kysyit.

      Tuntematon sotilashan lähtökohtaisesti on teoksena hyvin mieskeskeinen, mutta näen sen olevan sellainen nimenomaan siksi, että se käsittelee tapahtumia todellisessa historian kontekstissa rivisotilaann näkökulmasta, kirjalijan itsensä näkökulmasta, eikä siten pyrikään sen kummempaan laajakatseisuuteen tai näkökulmien moninaisuuteen. (Toki tätä voisi jo lähtökohtaisesti pitää ongelmana!) Mieshahmojen puhe naisista on itse kirjassa paikoin aivan uskomatonta sovinistista paskaa, mutta sekin on vain realistista ja tavallaan myös osa sitä, miten teos pyrkii kaikin puolin romuttamaan kirkasotsaista mielikuvaa suomalaisesta sotilaasta - ei siellä mitään ihme supersankareita oltu, vaan ihan tavallisia tyhmiä juntteja vain. Olisi outoa, jos kansan syvien rivien nuoret miehet suhtautuisivat naisiin kautta linjan kunnioittavasti. (Tämän pointin kannalta olennaista on se, etteivät kaikki hahmot ole samanlaisia, esim. Kariluotohan paheksuu muiden asennetta ja on selkeästi toisilla linjoilla, ja sen myötä kertojaäänenkin näkökulma vaihtelee. Koko teos ei siis ole kautta linjan naista alentava, vaan se asenne kuuluu tiettyjen hahmojen ajatusmaailman kuvaukseen.) Ajatus, jota yritän tässä pohjustaa, on siis se, että tehtäessä tällaisen romaanin pohjalta historialliseen autenttisuuteen pyrkivää ja alkuperäisteosta myötäilevää elokuvaa, on vähän vaikea lähteä toteuttamaan nykyaikaisen tasa-arvoista tulkintaa, kun kerran lähtökohdat ovat nämä.

      Tältä pohjalta onkin hienoa, miten naishahmot on otettu mukaan elokuvaan. Esim. Sirkka ja Lyytihän ovat kirjassa läsnä vain miestensä puheiden ja ajatusten kautta, mutta tässä leffassa he oikeasti esiintyvät. Etenkin Lyyti saa odottamattoman paljon ruutuaikaa, eikä se ole edes pelkkää Rokan puolisona esiintymistä, vaan myös ihan itsenäisenä toimijana. Mielestäni hahmo ei ole leffassa vain muistuttamassa, että kotinrintamakin eksistoi, eikä myöskään alleviivailemassa sitä, miten vaikeaa Rokalla on, vaan myös tuomassa leffaan nimenomaan "sotayksinhuoltajan" näkökulmaa. Nähdäkseni siis Lyyti ei ole tässä leffassa pelkkä äiti ja vaimo (siis olemassa vain mieshahmojen tai äidin roolin kautta), hänkin on ihan oikea henkilö. Paula Vesalan roolisuoritus Lyytinä on myös tosi vaikuttava, yksi leffan vahvimmista. Tässä elokuvassa naishahmot vaikuttavat myös ihan oikeilta ihmisiltä eivätkä perinteisiltä "naishahmoilta" - jos ymmärrät mitä tarkoitan. Sirkka nyt ehkä jää aika pitkälti vain pelkkään Kariluodon morsiamen rooliin, mutta ei hänkään mikään pelkkä sieluton nukke sentään ole.

      Kokonaan toinen juttu olisi, jos elokuvan teossa olisi otettu lähtökohtaisesti jo muutenkin laajemmin taiteellisia vapauksia, esim. luovuttu osin tai kokonaan historiallisesta autenttisuudesta ja/tai kirjan tapahtumien suorasta seurailusta. Silloin vaikkapa kaikki mieshahmot olisi voitu vaihtaa naisiksi tai näyttelijät valita ihan sukupuoleen katsomatta tai koko leffan näkökulma siirtääkin kotirintamalle käsittelemään kirjan tapahtumia vain sotilaiden lähettämien kirjeiden kautta tai jotain vastaavaa.

      Se olisi ollut mielestäni tietysti ihan tosi hienoa, joten ehkä tässä kohtaa voisin ollakin tuohtunut siitä, miksi näin ei tehty, kun meillä kerran on jo kaksi hyvinkin paljon alkuperäisteosta myötäilevää leffasovitusta, muttei vielä yhtään tällaista ihan oikeasti tuoreempaa tulkintaa. Toisaalta kuitenkin ymmärrän, miksi ei. Olen siis oikeastaan vähäsen samaa mieltä sekä niiden kanssa, jotka pettyivät tähän "saman vanhan näkökulman" säilyttämiseen, että niiden kanssa, jotka tykkäsivät tästä.

      Toivottavasti tästä sai jotain tolkkua... :D

      Poista
    3. Tässäpä oli analyysiä! Mielenkiintoista pohdintaa, paljon hyviä pointteja. Tuo viimeinen ajatuksesi taiteellisten vapauksien ottamisesta tai näkökulman täydellisestä vaihtamisesta on erikoisen kiinnostava, olisi hauskaa nähdä sellainen tulkinta Tuntemattomasta.

      Poista
    4. Tähän liittyen on ihan pakko heittää, että Youtubesta löytyy semmonen kiva lyhytelokuva kuin Tuntematon REDUX. Siinä pyöritetään Tuntemattoman sotilaan reploja, hahmoja ja muita ikonisia yksityiskohtia tosi hauskasti spekulatiivisissa puitteissa, eräänlaisessa vaihtoehtohistoriassa.

      Tsekkatkaa: https://www.youtube.com/watch?v=K2AZVFl0E2g

      Poista
    5. Tuntematon REDUX mainittu! En tiennyt kenenkään muun edes katsoneen sitä! XD

      Poista
    6. Thihihi, tokihan mää olen sen kattonu! Tuntematon Redux oli legenda jo syntyessään! ;D

      Poista
  5. Olipa mukavaa luettavaa :) ja olisi mukavaa nähdä ko. elokuva ! RONJA

    VastaaPoista
  6. En ole lukenut tai nähnyt aikaisempia Tuntemattomia, mutta tämän haluan nähdä.

    VastaaPoista
  7. Itse olen tuntematon sotilas kirja -fani ja toistaiseksi kaikki elokuvat on ihme kyllä näkemättä. Haluan aloittaa uusimmasta, joten odottelen sen ilmestymistä dvd:lle. Odotellessani voisin lukea sotaromaanin.

    Oon muutenkin tosi kiinnostunut sodasta ja sodankäynnistä vaikka en missään nimessä ihannoi sotaa tai väkivaltaa muutenkaan. Päinvastoin, sota on surullinen ja järjetön, enkä näe siinä periaatteessa mitään hienoa. Silti sotaelokuvia tulee katsottua paljon ja oon lukenut monta suomen sotahistoriasta kertovaa kirjaa.

    Ootko muuten nähnyt lupauksen? Itse pidin siitäkin elokuvasta kovasti, vaikka muuten suomielokuvia yleensä välttelenkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos kommentista! Tuntemattoman faneille suosittelen ehdottomasti Sotaromaanin lukemista, sillä vaikka eroavaisuuksia on lopulta isossa mittakaavassa aika vähän, on niiden havainnointi kuitenkin tosi kiinnostavaa ja antaa lisää syvyyttä joihinkin kohtiin. On jännää tarkkailla, minkälaisiin asioihin kustantaja on halunnut puuttua. Suosittelen myös leffojen katsomista silläkin uhalla, etteivät kokemukset ole välttämättä miellyttäviä.

      Samat sanat sota-asioiden suhteen. Veikkaan, ettei suhtautumiseni sotaan ja ymmärrykseni siitä olisi ollenkaan sama kuin nyt, jos en olisi lukenut niin paljon sotakirjoja ja katsonut -leffoja. Mitä enemmän niitä tulee luettua ja katsottua, sitä syvemmin sen kaiken älyttömyyden ja kauhdeuden ymmärtää. (Välillä tekisikin mieli jotenkin saada pakotettua muutamat maailman mahtimiehistä katsomaan pari valittua filmiä, mm. Tulikärpästen haudan, ja lukemaan vähintään Länsirintaman.)

      Lupaus on kyllä ihan hyvä, vaikka siinä on paikoin vähän kökköä näyttelyä, ja se tyypillinen suomalaisten leffojen ongelma, ettei kenenkään puheesta meinaa saada selvää, ellei laita ääniä täysille, jolloin taas muut äänet ovat liian kovalla. :D Se on kuitenkin juuri sellainen kotirintaman ja naisten näkökulmasta esitetty sotaleffa, joita kaivataan enemmän. Tosin minulle se on myös aivan järkyttävästi paljon ahdistavampi kuin perus sotaleffat.

      Poista
  8. Mun piti tulla nyt ihan erikseen kiittämään sua tästä postauksesta ja kertomaan, että se vaikutti hyvin paljon siihen, että olin menossa tämän katsomaan. Kun satuimme saamaan vielä sattuman kautta elokuvalippuja, eilisen ohjelma varmistui.

    Minä ja mieheni tulimme elokuvista eilen illalla ja pystyimme puhumaan tästä elokuvasta vasta tänään lounaalla. Tämä elokuva teki minuun niin syvän vaikutuksen.

    Kiitos kun kirjoitit tästäkin! Ja sun blogia on niin kiva lukea muutenkin, olen ihan sun fani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiitos! Todella mukavaa kuulla. <3

      Poista
  9. Komppaan edellisiä, kiitos tämän tekstin julkaisemisesta! Hurjan hyvää analyysiä ja olen tosi samaa mieltä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä kommentteja on niin ihanaa saada. Kiitos! <3

      Poista