19.12.2017

Lisää ajatuksia uudesta Tuntemattomasta sotilaasta: hahmoista ja näyttelijöistä

Postattuani päällimmäiset fiilikseni uudesta Tuntematon sotilas -elokuvasta totesin, että minun on aivan pakko saada vielä jatkoksi jakaa ajatuksiani leffan näyttelijävalinnoista ja roolitöiden onnistumisesta. Siinä menikin hetki, että sain ajatukseni kasaan, ja nyt olen ehtinyt jo käydä katsomassa leffan toistamiseen. Kävimme itsenäisyyspäivänä elokuvissa, ja se olikin yllättävä elämys, kun leffan aluksi ei katseltukaan mainoksia vaan kuunneltiin elävää kuoromusiikkia.

Ensimmäisen elokuvatulkinnan näyttelijöistä monet ovat iskostuneet päässäni osaksi mielikuvaa itse hahmoista, joten minun on lähtökohtaisesti vaikeaa kuvitella ketään muita näytteilijöitä näihin rooleihin. Oli yllättävää, miten vähän minua nyt häiritsi se, että tietyt henkilöt eivät mielestäni näyttäneet itseltään. Oli myös erittäin ilahduttavaa, että hahmojen ikäerot näkyvät nyt naamoista.

Jussi Vatasen kohdalla pelkäsin, etten voi ajatella mitään muuta kuin Napapiirin sankareita, mutta hänen roolinsa Koskelana teki syvän vaikutuksen. Itse asiassa Vatasen Koskela on niin Koskela, että edelliset tulkinnat jäävät kakkoseksi. Ei haittaa, vaikka Vatanen ei näytä yhtä Elvikseltä kuin Kosti Klemelä. Sekään ei haittaa, että hänellä on tummat hiukset. Hän on hyvä Koskela. Tämän leffan tulkinta hahmon luonteesta on myös aivan ihanan uskollinen alkuperäisteokselle.

Koskelan roolista puhuttaessa on tietenkin välttämätöntä puhua myös Kariluodosta, sillä on aika olennaista, miten nämä kaksi pelaavat yhteen. Tässä leffasovituksessa homma on hoidettu heinosti. Johannes Holopainen on niin ikään liian tummatukkainen ja -silmäinen Kariluodoksi, mutta eipä sillä niin väliä, kun hän hoitaa roolin hyvin ja etenkin hänen näyttelynsä Vatasen kanssa on oikein mainiota. Hänellä on myös juuri sellainen uhmakkaan palava katse ja kauniit piirteet kuin Kariluodolla kuuluukin olla. Tykkään hurjasti siitä, miten keskeiseen rooliin Kariluoto tässä leffatulkinnassa nostetaan.

Aluksi ajattelin, ettei Eero Aho oikein näytä Rokalta, mutta loppujen lopuksi olennaista on, että hän näyttelee roolin aivan tajuttoman hyvin. Uusi Rokka ei ole samanlainen vauhdikas paapattaja kuin ensimmäinen, vaan hiljaisempi, viisaampi ja surullisempi. Kuitenkin myös hahmon huumori, lämminhenkisyys ja tietynlainen pelottavuuskin on saatu vangittua hyvin.Valitettavasti tässä tulkinnassa on myös jotain häiritsevää setämäisyyttä, etenkin kun Rokka selostaa ohjeita Hauhialle, jota näyttelee tietysti Robin.

(Haluan olettaa, että Robin on mukana, jotta nuorisolaiset tulisivat katsomaan tämän yli kolmituntisen elokuvan - vain nähdäkseen idolinsa heiluskelevan kolmen minuutin ajan vanhanaikaisssa sotilasvarusteissa ja sitten makaavan luodinreikä otsassa juoksuhaudan pohjalla. No, oikeastaan hän näyttelee ihan hyvin.)

Tässä tulkinnassa Rokan ystävä Susi on vielä aiempia versioitakin ujompi, änkyttävä ja synkkämielinen. Mielestäni ihan hyvin tulkittu. Suden ja Rokan ystävyys on nostettu jotenkin selkeämmin esille, ja etenkin joenylityskohtaa, jossa Rokka kataa haavoittuneen toverinsa turvaan vaikka saa itsekin osuman matkalla, pyöritellään pitkään. Rokka tuntuu olevan muutenkin elokuvan päähenkilö. Ei yhtään huono valinta mielestäni.

Silloin koen elokuvan jo tietyllä merkittävällä tavalla onnistuneeksi, kun lakkaan arvioimasta näyttelijöiden roolityöskentelyä ja alan katsoa heitä leffahahmoina. En olisi ikinä uskonut, että pystyisin ottamaan Aku Hirviniemeä vakavissani, saati lakkaisin ajattelemasta hänen akuhirviniemeyttään, joten olin jo lähtökohtaisesti pessimistinen hänen valinnastaan Hietasen rooliin.

Aluksi en pystynytkään ja näin Hietasen sijasta valkokankaalla vain Aku Hirviniemen, joka puhui tavattoman huonoa turkua, mutta kun alettiin kuvata Hietasen ja Veeran suhdetta Petroskoissa, Hirviniemi muuttuikin yhtäkkiä Hietaseksi, eikä liian kevyt turkukaan enää haitannut. Tämä uusi tulkinta Hietasesta tuntui aiempiin verrattuna vähemmän riehakkaalta, mutta ei se pahemmin haitannut. Hyvin tulkittu.

Yksi aivan erityisistä suosikkihahmoistani on Vanhala, ja mielestäni Hannes Suominen on ehkä paras tähän mennessä siinä roolissa nähdyistä näyttelijöistä. Nappisuoritus. Uusi tulkinta Vanhalasta on mielestäni myös siinä mielessä hyvä, ettei siinä juututa pelkkään naureskelijan ja hassuttelijan rooliin, vaan hänet näytetään myös erilaisissa tilanteissa, erilaisissa tunnetiloissa. Se on kaunista, ja olen siitä iloinen.

Vastaavasti yksi inhokeistani on Rahikainen, sillä hän on ällöttävä ihmisnuljaska, eikä tässä tulkinnassa onneksi yhtään peitelty sitä. Olin häkeltynyt, kun leffassa oikeasti näytettiin suomalainen sotilas pyörittämässä prostituutiorinkiä Petroskoissa. Rohkea veto.

Olen aina jotenkin tahtomattani samastunut Lahtiseen, sillä lapsuuden kotinurkillani jouduin aina eräänlaiseen Lahtisen rooliin, siis olemaan se tyyppi, joka on oikeasti muita viisaampi, mutta jolle nauretaan, koska muut ovat juntteja. Lahtinen on myös ihanan omistautuva ja huolellinen, pätevä ja sisukas. Niinpä hän on minulle tärkeä, vaikken ikinä muistakaan listata häntä suosikkihahmojeni joukkoon. Olen iloinen, että tämä leffa tekee kunniaa hahmolle. Näyttelijä on hyvin valittu, ja hahmo saa mukavasti ruutuaikaa.

Honkajoen hahmo on siitä vaikea, että kirjassakin jää vähän epäselväksi, missä määrin hän on oikeasti ihan pöpi ja missä määrin vain ironisen humoristinen. Itse olen tulkinnut hänen toimintansa aina tietyllä tapaa ironiseksi, mutta aiemmissa leffaversioissa tämä puoli ei ole tullut kovin hyvin esiin. Juho Milonoff vetää onneksi  roolin loistavasti. Hän onnistuu näyttämään samaan aikaan oikeasti hiukan tyhmältä mutta kuitenkin samalla pilailevaiselta juuri sopivalla tavalla. Arvostan.

Määttä on mielestäni vähän sellainen merkityksettömän oloinen sivuhahmo, jonka helposti unohtaa, vaikka hän loppujen lopuksi esiintyykin kirjassa yllättävän paljon. Tässä tulkinnassa häneen tulee kiinnittäneeksi jotenkin enemmän huomiota, sillä Max Ovaskan kasvonpiirteet ovat mieleenpainuvat ja helposti tunnistettavat, ja ehkä myös kohtia, joissa Määttä esiintyy, on otettu mukaan erityisen paljon. Sama koskee Sihvosta ja Saloa, joiden osuudesta itse kirjassa muistan suoralta kädeltä tuskin mitään mutta jotka nyt esiintyvät nyt melkoisen paljon.

Kun huomasin, että myös Viirilä on mukana tässä tulkinnassa, odotin vähän, että nyt päästään näkemään todellinen hunsvotti, mutta hahmo olikin jotenkin tosi huomaamaton ja siivo. Kyllä se "jeesusperkele" kuullaan, mutta siihen se sitten jääkin. Muihin viirilämäisyyksiin ei pahemmin kiinnitetä huomiota.

Yksi suosikkihahmoistani on ehkä vähän yllättäen Lammio. Hän on suosikkini etenkin viihdyttävyytensä johdosta. Aina kun Lammio ilmestyy paikalle, tapahtuu täysin älyttömiä käänteitä, jotka ovat tietysti lukijan tai katsojan kannalta mielenkiintoisia. Lammion hahmoon ikään kuin kärjistyy Tuntemattoman sotilaan militarismin kritisointi. Lisäksi fiiliksiini vaikuttaa tietysti ensimmäisen elokuvatulkinnan näyttelijävalinta, koska mielestäni Jussi Jurkka nyt vain on yksinkertaisesti täydellisyyttä.

No, kuten arvata saattaa, minun kantani on, ettei kukaan ei voi olla Jurkkaa parempi, joten odotukseni eivät olleet korkealla. Yllättäen Samuli Vauramon versio Lammisota olikin niin erilainen, etten vertaillut häntä Jurkkaan oikeastaan lainkaan. Aiemmin Lammio on esitetty yksinomaan rivisotilaiden näkökulmasta ja on ollut siis pelkästään ärsyttävä natsihenkinen tärkeilijä. Tässä elokuvassa hänetkin nähdään epävarmana ja hämmentyneenä ihmisenä, joka yrittää kätkeä huolestuneisuutensa tärkeilyn varjoon, mutta katsojaa se ei huijaa. Tunteet näkyvät läpi.

Lisäksi on ihan pakko mainita, että Lammio esiintyy tässä tulkinnassa huomattavasti aiempia vähemmän. Olennasimmat Lammio-hetket on jätetty kokonaan pois. Esimerkiksi kuuluisaa "mikä röyhkeys" -kohtaa, jota seuraa Lehdon ja kumppaneiden asennossa seisominen ja ilmapommitus, ei nähdä ollenkaan. Tämä on tietysti omiaan muuttamaan mielikuvaa Lammion hahmosta, kun hänen pahimpia toilailujaan ei esitetä.

Lehto puolestaan esitetään tällä kertaa huomattavasti paljon julmempana ja pelottavampana tyyppinä kuin aiemmin. Niitä kohtia, joissa Lehto näyttäytyy hauskana tai muiden rivisotilaiden näkökulmasta positiivisena henkilönä, ei ole mukana lainkaan. Kaikki Lehdon ja Lammion kyräilykin on tiputettu pois, samoin se kuuluisa rangaistuskohtaus. Lehdon hahmosta on karsittu huumori ja jäljelle on jätetty vain tylyt ja aggressiiviset piirteet.

Mielikuvissani Lehto näyttää Åke Lindmanilta, jota myös fanitan syvästi, joten oli hiukan hämmentävää katsoa täysin erinäköistä Lehtoa. Toisaalta Severi Saarinen tulkitsee tämän pahansuovan version sangen hyvin. Hän huutaa ja kiroilee, jupisee ja kyräilee oikein uskottavasti. Pidän kyllä enemmän kirjassa esitetystä Lehdosta kuin tämän elokuvan tulkinnasta, sillä kirjassa hän on enemmän ihminen, vähemmän pahis, mutta tämän elokuvasovituksen sävyyn sopii kyllä hyvin tällainen tulokulma.

Tämän pahistulkinnan valossa on vähän hassua, miten vähän Lehdon julmuutta Riitaojaa kohtaan lopulta näytetään. "Saatanan tonttu, mä sotken sunt suohon" -kohta menee nopeasti ohi ja siitä jää lähinnä käteen se, että Lehto hutkii maassa makaavaa aseveljeä ja kiroilee. Riitaoja esiintyy muutenkin niin vähän, että häneen tuskin kiinnittää huomiota. Niinpä en osaa sanoa mitään roolituksestakaan. Hahmo on vedetty taka-alalle.

Pahistulkintaan Lehdosta sopii tietysti myös se, ettei Lehdon ja Kaarnan kanssakäyntiä näytetä lainkaan, muutenhan Lehdosta saattaisi saada positiivisen mielikuvan. Kaarna esiintyy muutenkin melko vähän, mikä on tietysti mielestäni harmi, koska hän niin ikään lukeutuu ehdottomiin suosikkihahmoihini. Toki ymmärrän kyllä, ettei kaikkea voi tunkea samaan elokuvaan. P-P Petelius vetää Kaarnan roolin oikein hyvin. On hassua, että edellisessä filmatisoinnissa hänet oli valittu Hietaseksi, mihin hän sopi melko huonosti, kun taas Kaarnana hän on oikein hyvä.

Mielonen on aina huvittanut minua, mutta tässä leffassa hänkään ei saa paljoa huomiota. Samalla kun sekä Kaarnan että Lammion osuutta on leikattu, myös Mielonen on joutunut pois valokeilasta. No, kaikkea ei voi saada. Uuden Mielosen naama on ainakin ihan söpö, vaikka Salkkari-assosiaatioilta ei voi välttyä.

Sarastie sen sijaan on aiempaa isommassa roolissa, mikä on kai ihan jees. Hahmo tuo leffaan tiettyä syvyyttä omalla mukaselkärankaisella ja -kirkasotsaisella asenteellaan. Lisäksi pidän Sarastietä myös yhtenä niistä hahmoista, joilla on aivan erityistä huumoriarvoa nimenomaan pöljyyden saralla.

Myös Karjula esiintyy tässä tulkinnassa, ja se vasta onkin hyvä veto, sillä kirjassa nimenomaan Karjulan hahmoon tiivistyvät kaikki sotahullun upseerin arkkityyppiset ominaisuudet. Uuden elokuvan Karjula on aivan mahtavasti esitetty ja hyvin näytelty. Muista, vähemmälle huomiolle jäävistä uspeereista en oikein osaa sanoa mitään. Roolisuoritukset eivät kiinnittäneet huomiotani eli ei niissä pahempaa vikaa varmaan ollut, mutta ei niistä paljon mieleenkään jäänyt.

Pakko sanoa, että myös monien keskeisten hahmojen osalta minun oli vähän vaikea seurata, kuka milloinkin menee missäkin. Osittain tähän vaikutti se, miten samanlaiset naamat näyttelijöillä on. Osittain taas se, että muutamassa keskeisessä kohdassa tuntui esiintyvän eri hahmoja kuin kirjassa, ja näin ollen ei voinut painaa päähänsä kenenkään naamaa sen mukaan, missä kohdissa he tekivät tunnistettavia asioita.

Tämä sama "joukko harmaita sotilaita" -ongelma on aiemissakin leffoissa. Henkilöistä on vaikea
saada otetta, ellei osaa kirjaa ulkoa. Nyt sentään muutama keskeisempi hahmo on nostettu enemmän esille, ja heidät kyllä oppii tuntemaan jo pelkästä äänestä, mikä on sentään hyvä.

Kotirintaman naisista puhuinkin jo edellisessä postauksessani, mutta pitää ehkä vielä mainita, että Kotilaisen ottaminen mukaan leffaan varsinaiseksi hahmoksi herättää minussa vähän kahtalaisia ajatuksia. En muista, onko koko hahmo sensuroitu pois Tuntematon sotilas -kirjasta, mutta Sotaromaanissa hän kuitenkin esiintyy ja on nostattanut yleistä pahennusta. Mielestäni uudessa Tuntemattomassa on kyllä tilaa tällaisellekin hahmolle, mutta tulkinta olisi voinut olla parempi. Nyt lotta vaikuttaa pääasiassa vain tyhmältä, vaikka hahmosta olisi voinut saada paljon muutakin irti.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että tämän elokuvan roolitus on tehty oikein hyvin. Näyttely on myös yllättävän miellyttävää ottaen huomioon sen, etten ylipäätään pahemmin tykkää nykypäivän suomalaisista elokuvista saati näyttelijöistä. On myös mukavaa, että hahmoja, joita ensimmäisessä leffatulkinnassa ei nähdä, on nyt otettu mukaan. Tietysi mielestäni olennaista on sekin, että suosikkini saavat riittävästi ruutuaikaa.

Kyllä ainakin muutama hahmo on tainnut saada mielikuvissani uuden ulkonäön.

Valitsin tähän kuvitukseksi jälleen satunnaisia maisemia, kun ne edellisessä postauksessakin toimivat lopulta ihan mukavasti. Nämä ovat lähimetsästämme yhdeltä sumuiselta syysillalta. Pakko myös vielä erikseen esittää valtaisat kiitokseni Rinkkaputki-blogin Annelle, joka nimesi Vuoden parhaat -koosteessaan tuon edellisen Tuntematon sotilas -postaukseni vuoden parhaaksi elokuva-arvioksi. Kiitos!

Tässä vielä linkki takaisin edelliseen postaukseeni.

8 kommenttia:

  1. Tätä oli kiva lukea! Olen aika samaa mieltä useimmista näyttelijöistä. En kyllä tykkää Aku Hirviniemestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, en minäkään hänestä näyttelijänä tykkää noin ylipäätään, mutta tässä hän olikin mielestäni yllättävän siedettävä, jopa hyvä. :D

      Poista
  2. Oletpa tehnyt perusteellisen analyysin. En ole vielä käynyt katsomassa, mutta etukäteen ajattelin samaa noista suosikkinäyttelijöistä, että paistaako vanhat roolit läpi. Se on näyttelijän ammattitaitoa kun katsoja unohtaa entiset roolit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, niinpä! Hyvä näyttelijä omaksuu roolin, eikä aina esiinny samalla tavalla.

      Poista
  3. En ole vielä päässyt katsomaan. Kiintoisalta kuulostaa

    VastaaPoista