3.1.2018

Kolmen luontohaasteen loppusummaus ja alkavan vuoden suunnitelmia

Silloin kun kyse on leppoisasta harrastuksesta, en yleensä halua sotkea siihen minkäänmuotoista kilpailua tai edes sellaisiin haasteisiin osallistumista, jotka voisivat aiheuttaa suorituspaineita ja tärvätä koko lystin. Joskus kuitenkin lähden leikkimielisesti kilpasille tai saatan tempautua mukaan vaikkapa johonkin haasteeseen kaiken uhallakin. Vuosi 2017 oli siitä poikkeuksellinen, että luontoharrastukseni sai yhtäaikaisesti kylkeensä peräti kolme tällaista tekijää. Nyt on aika koostaa suuri loppusummaus niiden tuloksista.

Kurjenrahka

Friskala

Suomen satavuotissynttäreiden kunniaksi potkaistiin käyntiin niin monta eri Suomi 100 -aiheista tempausta, kisaa ja haastetta, että suurimmasta osasta tuskin ehdin edes kuulla. Itse päätin tarttua vain kahteen. BirdLife Suomen Tunnista sata lintulajia -haaste vaikutti heti joltain, mihin haluaisin osallistua. Kun luin Metsähiipparin blogista pohdinnan Sata hetkeä luonnossa -haasteen aloittamisesta, aloin tuumia, josko kokeilisin sitäkin ihan mielenkiinnosta.

Näiden kahden Suomi 100 -aiheisen luontohaasteen lisäksi menneen vuoden retkeilyllisiä puuhiani leimasi kahdenkeskinen lintupinnakisa pikkusiskoni, toveri Pöllen kanssa. Tarkoituksena oli yksinkertaisesti havaita mahdollisimman monta eri lintulajia vuoden aikana. Kisa ei rajoittunut Suomen sisälle, mutta reiluuden nimissä ulkomaanpinnoja sai laskea vain, jos kilpakumppani oli mukana samalla reissulla.

Miten nämä sitten sujuivat?

Kurjenrahka

Kurjenrahka

Tunnista sata lintulajia -haasteen kanssa poukkoroitiin eteenpäin ailahtelevaisen kevään mukana. En ottanut itselleni mitään lisähaasteita siihen, kuten lintujen valokuvaamista tai määrittämistä joltain rajatummalta alueelta, mutta asetin tavoitteekseni toukokuun alkupuolen. Huhtikuun lopulla oltiin niin lähellä sataa, että ajatus haasteen saamisesta valmiiksi jo ennen vappua alkoi hiukan kutkuttaa, mutta annoin tilanteen kuitenkin soljua omalla painollaan. Niinpä satanen tuli täyteen toukokuun toisena viikonloppuna Satakunnan kalssikkoretkemme aikana.

Sadas lajini oli hiukan hämmentävästi hömötiainen, jota en oikeasti ollut onnistunut kohtaamaan kertaakaan ennen toukokuuta. Kertooko tämä jotain hömötiaisten harvinaistumisesta vai siitä, miten vähän liikuin hömötiaisten suosimissa maastoissa alkuvuoden aikana? Hauska sattumus on sekin, että Satakunnan retken jälkeen havaintoja taulukkoon naputellessani unohdin juuri hömötintin, joten hetken aikaa luulin retkeltä paluuta seuraavana päivänä bongaamani mustakurkku-uikun olleen se sadas laji.

Puurijärvi

Sata hetkeä luonnossa -haasteen ideana oli tosiaan pysähtyä tarkkailemaan ympäristöään, kokemaan ja ihailemaan Suomen monimuotoista luontoa esimerkiksi joka viikko parin pienen hetken ajaksi. Kriteerinä pidettiin noin tunnin mittaista luontohetkeä, ja samalta päivältäkin sai laskaea useamman hetken eri paikoista. Alun perin ajattelin, että tekisin oman blogipostauksensa jokaisesta luontohetkestä, mutta pian huomasin, että etenkin pidempien retkien ja aivan lyhyiden lähimetsäseikkailujen kohdalla tämä systeemi ei oikein toimisi. Niinpä aloin niputtaa niitä yhteen.

Nuuksio

Matsalunlahti

Alussa tuumin myös, että eiköhän sellaiset pari retkeä tai ainakin määritelmällisesti kelpoa luontohetkeä eri kohteilla tulisi toteutettua aivan automaattisesti joka viikko, mutta ei se niin itsestäänselvää ollutkaan. Mielikuvani siitä, että vietän suurimman osan vapaa-ajastani ulkoilmassa, pohjautuukin pitkälti niihin aikoihin, kun nuorempana asuin vielä maalla. Nykyisessä kaupunkiarjessa ulkoilmaharrasteita tulee harjoitettua selkeästi harvemmin. Vähintään tunnin mittaisia hetkiä luonnossa ei välttämättä tapahdu edes joka viikko, etenkään silloin, kun ulkona vallitsee ankara kökkötalvi.

Näin ollen numerot olivat koko kevättalven ja kevään ajan selkeästi jäljessä kahden luontohetken viikkotavoitteesta. Kuitenkin suunnilleen puolivälissä vuotta saavutinkin jo numeron 50/100. Harppauksen saivat aikaan aivan pienet, arkiset lähimetsäseikkailuit, joita olin dokumentoinut kevään ja alkukesän aikana ja joista sitten sain tehtyä koostepostauksen kesäkuussa. Samanlaiset pikkuretket kuittasivat paljon myös syyspuolelta vuotta. Suuri vaikutus oli myös sieniretkeilyinnollani ja tietysti lokakuun alun vaellusreissulla. Pari päivää vaellukselta paluun jälkeen tulikin tehtyä haasteen viimeinen retki.

Kuusisto

Haastetta oli ihan mukavaa kasata blogiin, mutta välillä jännitti, tuleeko satanen täyteen, ja lisäksi sekoilin laskuissa. Ajoittain olin myös vähän hämmentynyt siitä, miten monta luontohetkeä miltäkin retkeltä olisi asianmukaista laskea. Esimerkiksi jos saman kansallispuiston sisällä on vietetty ensin monta tuntia lintutornilla ja sitten vielä yksi metsässä polkuja tallaten, onko silloin oltu kahdessa eri paikassa ja koettu kaksi eri luontohetkeä vai pitäisikö koko retki kuitenkin laskea vain yhdeksi? Päädyin kahteen.

Sata hetkeä luonnossa oli myös siitä erityisen kiva haaste, että sen myötä tuli todellakin kiinnitettyä erityistä huomiota juuri niihin pieniin lähimetsissä ja muuallakin kaupunkiluonnossa vietettyihin hetkiin, sillä ilman niitä en olisi varmastikaan saavuttanut satasta ennen vuodenvaihdetta. Nimittäin isompia reissuja tulee aina loppujen lopuksi tehtyä vähemmän kuin iltakävelyjä lähimetsässä, keväänmerkkien havainnointikierroksia joutomailla tai ihan spontaaneja sieniretkiä.

Petteby

Seili

Yyteri

Lintupinnakisan kanssa mentiin myös paikoin jännittävissä tunnelmissa, mutta lopulta minä selvisin voittajaksi reilun 180 lajin tuloksellani. En oikeastaan ollut kovin yllättynyt voitostani, sillä toveri Pölle oli kesällä ja syksyllä viikkokausia niin tiiviisti kiinni töissä ja alkutalvella niin väsynyt, ettei hän pahemmin bongannut. Itse taas suhasin kesän aikana ympäriinsä kuin mielipuoli ja missasin oikeastaan vain muutamia viikkoja loppuvuodesta sairastelujen takia. Yllättävän tasaista oli kuitenkin. Me molemmat jäimme hiukan 200 pinnan haamurajan alapuolelle, ja minä voitin Pöllen vain 11 lajin etumatkalla.

Meillä kummallakin oli listallamme lajeja, joita toinen ei ollut havainnut. Pölle suoriutui paremmin petolinnuista, minä sorsista ja ylipäätään merilinnuista. Molemmilta jäi myös kokonaan havaitsematta lukuisia aivan tavanomaisia lajeja, joihin olisi voinut olettaa törmäävänsä ihan sattumaltakin vähintään kerran vuodessa. Esimerkiksi minä missasin kaikki pyrstötiaiset ja Pölle harmaapäätikat. Niiden sijaan meillä oli listoillamme kaikkea jännittävää, kuten vaikkapa rantakurvi, jonka me molemmat bongasimme toukokuussa, ja valkoselkätikka, jonka kävin kuittaamassa vuoden toiseksi viimeisenä päivänä.

Kylmäpihlaja

Finby

En ole koskaan ennen laskenut, miten monta lintulajia olen havainnut yhden vuoden aikana. Ainoat pinnalistat, joita olen aiemmin pitänyt, ovat elämänpinnat, eri asuinpaikkojeni ikkuna- ja kotipihapinnat sekä tiettyjen reissujen retkipinnat. Vuodenpinnojen laskeminen olikin hauska kokeilu. Kuten sanottua, ei ollutkaan itsestäänselvää, että edes kaikkia aivan tavallisia lajeja tulisi kohdattua joka vuosi ilman aktiivista yrittämistä, jota en tosiaan tehnyt loppujen lopuksi kovin paljoa. Oli myös kiva nähdä, minkälaiseen tulokseen sitä ylletään näin letkeällä otteella. Olosuhteet huomioon ottaen olen tyytyväinen tulokseeni.

Pärkänvuori

Olennaisinta koko hommassa oli kuitenkin aivan ennennäkemätön motivaatio tehdä linturetkiä outoihinkin paikkoihin ja aikoihin ja sen myötä saadut aivan uskomattomat kokemukset. Ilman tätä kisaa olisin monta kokemusta köyhempi. Lisäksi silloinkin, kun mälsät sääolosuhteet, retkiseuran puute, oman fiilikseni velttous ja internetin ihmemaailman koukuttavuus olisivat hyvinkin voineet johtaa kotisohvalle jäämiseen, muutaman pikku ajatuksen suominen pinnakisalle sai minut yllättävän usein liikekannalle. Mitä kaikkea olisinkaan missannut, jos olisin jäänyt kotiin? Kannatti todellakin ryhtyä leikkiin!

Salamajärvi

Nyt lienee kohdallaan kysyä itseltään, jäikö bongausvaihde päälle.

En ole ihan varma, miten suhtautua siihen, että olen jo nyt useamman kerran selannut viimevuoden havaintojani pohtien, miten voisin tänä vuonna ylittää itseni. Noin yleisesti ottaen en ole ikinä ollut sellainen lintuharrastaja, jolle pitkät havaintolistat ovat touhussa olennaisinta, enkä haluakaan olla. Minulle seikkailut ja elämykset, villien eläinten kohtaaminen ja niiden elämän rauhallinen tarkkaileminen luonnossa ovat niitä tärkeimpiä seikkoja tässä, enkä halua vahingossakaan lipsua urheiluhenkisyyden puolelle.

Kun pinnakisa ei oikeastaan muuttanutkaan asennettani itse lintuja kohtaan, vaan lähinnä lisäsi omaa motivaatiotani retkeilyyn ja sitä myötä vei minut aiempaa monipuolisempiin seikkailuihin, olen päättänyt pitää listaa vuodenpinnoista myös tänä vuonna. Olen kuitenkin luvannut itselleni, ettei minun tarvitse yrittää ylittää itseäni, eikä välttämättä olla edes siskoani tai ketään muutakaan parempi. Kunhan nyt pidän pientä pöhinää päällä, jotta saisin jatkossakin motivoitua itseni samalla tehokkuudella liikkeelle ja uusien elämysten pariin.

Sattmark
 
Teijo

Ruissalo

Entä mitenkä muiden luontoaiheisten haasteiden laita tänä vuonna?

Ajattelin, etten ainakaan toistaiseksi lähde toteuttamaan mitään blogihaasteita tai muita sellaisia juttuja, jotka vaativat aktiivista raportointia. Opiskelu on nähtävästi jo nyt syönyt aktiivisuuttani bloggauksen parissa, joten kevään opintosuunnitelmani huomioon ottaen olisi ihan tyhmää yrittää sitoutua johonkin pitkäkestoiseen blogihaasteeseen, jota pitäisi ehtiä ja jaksaa huomioida säännöllisesti. Olisi kauheaa, jos bloggaaminen saati luonnonharrastus alkaisi muuttua pakkopullaksi, joka kaipaa jatkuvaa huomiota silloinkin, kun ei lainkaan jaksaisi tai ehtisi.

Alustavasti olen kuitenkin hahmotellut vuoden retkikalenteria, joka toki sisältää myös hiukan tavoitteita. Haluaisin muun muassa ehtiä nukkua enemmän öitä ulkona, kun kerran rakastan sitä niin paljon. Kaavailen telttailu- tai muuta yöpymisretkeä keskimäärin joka toiselle kuukaudelle. Lapin-vaelluskin tietysti kutkuttaisi, samaten taas jonkinlainen ulkomaanreissu. Katsotaanpa nyt kuitenkin alkuun, miten tämä vuosi lähtee etenemään, eikä oteta liikoja paineita suunnitelmista ja tavoitteista. Mennään sinne, minne jalat vievät.

Tuorla

Vaarniemi

Tätä koostetta pikkuhiljaa kasaillessani valitsin kuvitukseksi satunnaisia otoksia menneen vuoden retkiltä ja linkitin kuvatekstit retkipostauksiin. Kahdesta viimeisestä en tosin ole postannut. Kävin välipäivinä sekä nuotioretkellä Tuorlan rannassa että lintubongauspyrähdyksellä Vaarniemellä. Tuorlassa oli harmaata ja sateista, Vaarniemellä lempeää ilta-aurinkoa ja kuutamon valoa. Niihin tunnelmiin olikin mukavaa päättää monipuolinen retkeilyvuosi.

#suomi100 #100hetkeäluonnossa #100lintulajia

14 kommenttia:

  1. Havaintolistojen ja lajipinnojen keräilyn hyvä puoli on varmaankin se, että tulee lähdettyä välillä tutuilta poluilta pois. Blogihaasteet voivat antaa uuteen juttuun kipinän. Toisaalta harrastuksistahan näissä on kyse, joten kovin kilpailuhenkiseksi ei varmaan kannata heittäytyä. Mukavia luontohetkiä ja -retkiä sekä opiskeluun onnea tällekin vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan. Pitää pitää meininki rentona, vaikka päättäisikin ottaa haasteen vastaan. :)

      Poista
  2. Niin upeita luontokuvia sinulla on aina!
    Ja lintulajien laskenta vuoden aikana onkin varmasti yllättävän hauskaa!

    Oikein hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  3. Tätä oli kiva lukea. Onnittelut voitosta pinnakisassa ja iloa alkavaan retkeilyvuoteen!

    VastaaPoista
  4. Melkein kaksisataa vuodenpinnaa on jo aika hyvä saavutus jos ei kuitenkaan kovin aktiivisesti yritä. Olet ehtinyt retkeilläkin oikein paljon. Hienoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se toki, ja männävuosi oli minulle oikein menestyksekäs retkeilyvuosi. Kiitän. :)

      Poista
  5. Onnea voittajalle! Toivotaan, että on hyvä retkeilyvuosi. Ja haastevuosi! Toivon, että bongaat monta lintua.

    VastaaPoista
  6. Onnellista ja luonnon täyttämää vuotta 2018!

    VastaaPoista
  7. Hei, aivan ihanan oloinen blogi sinulla! Pitääpä klikkautua lukijaksesi, niin en kadota sinua, vaan pääsen perehtymään siihen paremmalla aikaa (unet kutsuu). Meillä oli yläasteella bilsanope, jonka erityisosaaminen oli linnut. Mulla oli valinnaisena maa- ja metsätalous, ja niillä tunneilla liikuttiin pääasiassa metsässä ja opeteltiin tunnistamaan eri lintuja äänen ja ulkonäön perusteella. Opettajalla oli myös rengastusluvat, ja joskun pyydystettiin lintuverkon avulla pikkulintuja lähempää tarkastelua varten, ja päästettiin ne sitten menemään. Toisinaan taas oltiin syys- tai kevätmuuton aikoihin lauantai-aamuna kello kuusi bongailemassa muuttolintuja korkealla mäennyppylällä. Mukavia muistoja! :)

    Oikein ihania retkiä sinulle ja reippautta vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta kommentista! Tosi mukavaa kuulla. Just tommoset opettajat on ihan parhautta. <3 Kiitos, samoin - ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista