blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Lisää vehreyttä kotiin: kultapalmu, muratti ja kilpipiilea

27.2.2018

Onneksi meillä ei asu ketään sellaista tyyppiä, joka vastustaisi jyrkästi uusien huonekasvien hankkimista. Se haittaisi harrastustoimintaa. Meillä jo entuudestaan olevien kasvien suuresta määrästä huolimatta hankintaharkintalista on pitkä ja pitenee edelleen. Tosin välillä se myös lyhenee - kun suunnitelmia pääsee toteuttamaan. Teimme viime viikolla muutaman jo jonkin aikaa suunnitteilla olleen hankinnan, joten nyt täällä saa taas iloita uusista kasveista, perehtyä niiden vaatimuksiin ja tietysti siinä ohessa jännätä, ilmeneekö allergiaoireita.


Puistokultapalmusta olen haaveillut jo pitkään. Tykkään puumaisista huonekasveista - olisi ihanaa saada iso puu kasvamaan keskelle olohuonetta - ja nähtyäni useissa julkisissa tiloissa uljaita kultapalmuja kiinnostuin lajista. Niinpä meille tuli tämä pieni palmuntaimi. Minusta on kivaa kasvattaa kasvit itse ihan pienestä pitäen, niin niiden kasvusta pääsee nauttimaan. Budjettikaan ei räjähdä, kun hankkii vain halpoja minitaimia, eikä monen kympin tai jopa satasen täysikasvuisia yksilöitä. Eipä sitten niin hirveästi harmitakaan, jos jokin menee mönkään ja kasvi kuolee heti alkuunsa.


Vähän hassua tässä on se, etten ole ihan varma, onko nyt hankkimamme pieni taimi oikeasti juuri puistokultapalmu vai jokin muu laji. Tämä oli nimittäin taas niitä "myydään kasveja ilman tarkkaa tietoa lajista" -tapauksia. Päätin sitten luottaa mutu-määritykseeni, heittää pari euroa tiskiin ja marssia minitaimen kanssa kotiin ihmettelemään, mikä siitä oikeastaan tulee isona. Mukavan näköinen se joka tapauksessa on, vaikkei se olisikaan juuri se palmu, jonka ajattelin hankkivani.


Muratti lukeutui puolestaan toveri Krotin toivelistalle. Itse en jostain syystä ole koskaan pahemmin suunnitellut hankkivani sellaista omaksi. Olen jotenkin aina ajatellut sen olevan kauhean vaikeahoitoinen, minkä lisäksi luulin aiemmin, että se kiipeilee hanakasti joka paikkaan ja jättää ällöttäviä jälkiä kaikille pinnoille, joihin se tarttuu, mutta ilmeisesti asia ei olekaan näin. Krotti ainakin väitti, ettei ole, ja niinpä suostuin muratin hankintaan. Pienet murattikaaret olivat tarjouksessa, joten ostimme sellaisen. On se kyllä nätti. Saatan alkaa lämmetä tälle lajille - paitsi jos minua on puijattu ja se on sittenkin vaikeahoitoinen ja takertuu kaikkeen.


Kilpipiilea on niin ikään jonottanut hankintalistalla pienen iäisyyden, ja nyt kun kasvi on tosi trendikäs ja helposti saatavilla, oli hyvä hetki ostaa yksi omaksi. Pikkutaimi oli tässäkin kohtaa valintamme. Tietääkseni kilpipiilea kasvaa nopeasti, joten taimi ei varmaan kauaa pienenä pysy. Nopeakasvuiset, alati muutoksessa olevat lajit nousevat usein suosikeikseni, sillä pidän aivan erikoisesti kasvun seuraamisesta. Tuntuu palkitsevalta nähdä, miten kasvi avaa uusia lehtiä yksi toisensa jälkeen. Niinpä veikkaan, että tulen tykästymään kilpipiileaan. Se on aika nätti myös.


Suhteellisen kovat pakkasetkaan eivät estäneet meitä shoppailemasta, kun kerran kukkataloon päädyimme ja kaipaamiamme kasveja oli saatavilla asiallisin hinnoin. Piti vain panostaa kylmältä suojaamiseen kotimatkan ajan. Kasvit vissiin selvisivät siirrosta hyvin, sillä mitään akuutteja paleltumisen merkkejä ei ole ollut havaittavissa. Sanomalehtipaperi onkin aika hyvä eriste, kunhan sitä vain laittaa riittävän monta kerrosta riittävän väljästi. En kuitenkaan voi mitenkään erikoisesti suositella kasvien hankkimista talven kylmimpään aikaan - vaikka juuri silloin niitä kaikkein eniten tekeekin mieli hankkia - sillä kotiin kuljetus pakkassäällä on iso haaste.


Pidin uusia kasveja muutaman päivän karanteenissa kylppärissä mahdollisten tuholaisten varalta, sumutin ja pesin ne pariin kertaan, kuten olen ottanut tavaksi tehdä. Tänään sitten siirsin ne olohuoneeseen muiden joukkoon. Kukkaruukut tosin loppuivat kesken, emmekä ole vielä valinneet tulokkaille omia vakituisia paikkoja, joten toistaiseksi mennään väliaikaisilla viritelmillä. Siksi kuvissakin ollaan vähän miten sattuu. Pieni palmu teekupissa levyhyllyn päälle kertyneen CD-tornin huipulla ei siis ole mikään pysyvä sisustuselementti, ennemminkin strateginen tilapäisratkaisu.

Meillä taitaa olla vielä parvekkeella jemmassa joitain kukkaruukkuja, ja myös vanhoja huonokuntoisia astioita on määrä siirtää viettämään eläkepäiviään viherkasvien parissa, mutta veikkaan, että joka tapauksessa alkaa pian olla aika suunnata Ekotori- ja kirppiskierrokselle ja myös piipahtaa lapsuudenkodissa kysymässä, ettei mamilla vain sattuisi olemaan varastossa mitään tarpeettomaksi jääneitä ruukkuja.

Onko teillä kokemusta näistä lajeista ja osaatteko antaa vinkkejä kasvatukseen?

25 kommenttia

  1. Kultapalmu on kiva kasvi!
    Se saa kuivahtaa välillä huoletta ja viihtyy parhaiten puolivalossa.
    Täällä niitä käytetään terasseilla myös isompina kasveina.
    Sen suureksi kasvatus voi kyllä olla haasteellista ja kestää vuosia...
    Piileat ovat aina suloisia!! Ja uusia lajikeita tulee jatkuvasti.

    Mukavaa pakkaspäivää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka kultapalmulla kestäisi tosi kauan kasvaa isoksi, ei se mitään - kunhan saan sen vain selviämään hengissä siihen saakka. :D

      Poista
  2. Viherkasvit tuovat kodikkuutta sisustukseen, aina keväällä tekee mieli hankkia uusia kasveja nuupahtaneiden tilalle/kaveriksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan. :) Ja juuri tähän aikaan vuodesta niiden kuljettaminen kaupasta kotiin on aivan erikoisen haasteellista kovan pakkasen takia... :D

      Poista
  3. Kiva lukea, että meitä on muistakin...siis nitä jotka täyttää kodin viherkasveilla..:) Ja uusista hankinnoista on lista minullekin.

    VastaaPoista
  4. Trendikasvina myyty kilpipiilea on mulle tuttu, helppohoitoinen ja kauniskin. Ostin muistaakseni syksyllä pienen alun, mutta tänä keväänä pääsee jo jakamaan, sen verran on kasvi rehevöitynyt. Yksi suosikeistani!

    VastaaPoista
  5. Heippa!
    Juuri luin Palmut faceryhmästä postauksen palmujen tunnistamisesta mutta en siltikään ole ihan varma että onko kyseessä kultapalmu vai vuoripalmu. Kallistuisin vuoripalmuun ehkä, vaikea sanoa tuosta kuvasta kun ei lehtiä näe oikein kunnolla. Suosittelen kuitenkin liittymään siihen ryhmään niin saat aimo annoksen tietoa mm sopivasta kasvualustasta ja muutenkin siitä miten saisit palmusi kasvamaan isoksi asti. Nuo palmut kun ovat vähän nirppanokkia jos ei olosuhteet miellytä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos vinkistä! :) Valitettavasti en ole (enää) Facebookissa, mutta onneksi voin aina kysellä niiltä, jotka ovat. Googlettelinkin jo vähän ohjeita palmujen kasvatukseen, eikä tosiaan ihan helpolta vaikuta. Aika näyttää, miten onnistun tämän kanssa. :D

      Poista
  6. Minäkin haaveilen jostain oikein isosta kasvista sisätiloissa. Mun tapauksessa se täytyisi vaan olla jo lähtökohtaisesti aika iso, sillä en luota vieläkään kykyihini pitää kasvit hengissä (saati että saisin ne kasvamaan)... :D Ehkä vielä jonain päivänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo, meilläkin varmin tapa saada iso huonekasvi olisi hankkia se valmiiksi isona. Mutta ne hinnat! Jos ostaa parin euron pikkutaimen ja epäonnistuu sen kasvattamisessa, niin ei pahemmin harmita, mutta jos satasen tai enemmänkin maksanut kasvi menehtyy heti alkuunsa, niin voi sitä harmistusta. Jos sitten onnistuu saamaan minitaimen lopulta kasvamaan isoksi, voi olla tosi ylpeä. :)

      Poista
  7. Kauniita! Muratista on minulla kokemusta. Meillä se ei viihtynyt, koska talvisin meillä on kuiva ja lämmin sisäilma. Muratti pudotteli lehtiään ja kuivui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O-ou, meilläkin on aika kuiva ja lämmin sisäilma. (Aika kuuma siitäkin huolimatta, että yritämme pitää lämmitystä pienellä.) Toivottavasti viileä kasteluvesi ja sumuttelu auttavat sitä pärjäämään.

      Poista
  8. Kauniita, meillä on vain muutama viherkasvi, mutta onneksi pian ikkunalaudat täyttyvät taimista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ihana esikasvatusaika on ihan juuri käsillä! (En tiedä, mihin meillä enää mahtuu esikasvattamaan...)

      Poista
  9. Nuo vihreät on kyllä ihania! Kivaa piristystä talvella:) Oon kyllä ite niin onneton huonekasvien hoitaja että pääsevät aina kuivamaan:) Kaunista talvipäivää❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, kiitos ja samaa! Aurinko paistaakin juuri vallan ihanasti. <3

      Poista
  10. Kivat hankinnat! Palmu on kaunis ja näyttää kivalta tuossa levyhyllyn päällä teekupissaan. :D Kilpipiilea onkin nyt todella muodikas. Varmasti hyvä hetki tehdä hankinta kun tarjontaa on paljon. Muutaman vuoden päästä sitä ei varmaan löydä taas enää oikein muualta kuin muilta harrastajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, trendikasvi kannattaa hankkia silloin, kun sitä on joka paikassa, tai kun se on juuri menossa pois muodista (silloin niitä myydäänkin usein poistohinnoin - pitäisi vain osata spotata se juuri oikea hetki lähteä kaupoille), koska muuten sitä saa tosiaan metsästää. :D Piilevä hipsteri-identiteettini tietysti on tuskissaan, kun "joudun" hankkimaan jotain mikä on in (varsinkin kun en pysty mitenkään osoittamaan, että olin aikeissa tehdä hankinnan jo kauan ennen muotivillitystä), mutta pitää olla järkevä. xD

      Poista
  11. Kyllä tuo palmun taimi ihan puistokultapalmulta näyttää. Kunhan se tuosta vähän kasvaa määritys on helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä tuuminki. Jos se kasvaa, eiköhän laji selviä. :)

      Poista
    2. ... saada selville. :D

      Poista
  12. Kasvun seuraaminen on ihan parasta! Viherkasvit piristävät mukavasti sisätiloja ja parantavat kuulemma ilman laatuakin. Vinkkejä hoitoon en osaa antaa, viherpeukaluuteni ei tunnu yltävän huonekasveista huolehtimiseen. Meillä on tällä hetkellä vain pari kaktusta, koska kissanketaleelle maistuvat viherkasvit vähän liiankin hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kissat tuntuvat olevan aika merkittävä huonekasvien pitämistä rajoittava tekijä. :D

      Poista