blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Heleitä hetkiä ja matkaintoilua

7.5.2018

Tässä kesän kynnyksellä saadaan aina kokea se kaunis hetki, jolloin luonto tuntuu ikään kuin säteilevän heleän vihreää, kullanhehkuista valoa. Hetki, jolloin koivujen silmut ja vaahteroiden kukat ovat juuri auenneet. Kun kasvillisuus on tuoretta, vasta itänyttä ja vaaleanvihreää ja valkovuokkojen kukat täplittävät metsänpohjaa. Kun uunilinnut ilmestyvät metsiin laulamaan ja pääskyt taivaalle viuhumaan.


Se hetki on nyt. Tänään tuuli tuntui lämpimältä ja auringopaisteessa oli niin kuuma, että hakeuduin jo mieluummin varjoon vilvoittelemaan. Vielä viikonloppuna Kurjenrahkassa retkeillessäni kaikki metsän puut olivat lehdettömiä, mutta parin viime päivän aikana maisema on suorastaan räjähtänyt vihreäksi ja kukkivaksi. Nyt eletään niitä heleitä päiviä, jotka ovat ehkä kaikkein eniten suosikkiaikaani vuodesta. Tältä maailma näytti, kun näin sen ensimmäistä kertaa. Toki olin silloin mitään ymmärtämätön vastasyntynyt, mutta kuitenkin. Tämä hetki tuntuu aina jotenkin erityisen omalta, kotoisalta.


Blogini hiljenee nyt hetkeksi, sillä olen lähdössä reissuun, enkä taida ennättää tehdä mitään päivityksiä valmiiksi ilmestymään matkan aikana. Palailen siis asiaan sitten, kun olen taas kotona ja niin sanotusti sorvin ääressä, mikä tapahtuu varmaan kutakuinkin viikon päästä. Mutta arvatkaa, minne lähden!

Tällä kertaa en suuntaa perinteiseen kevätreissukohteeseeni Viroon, enkä myöskään lähde pohjoiseen. Joku ehkä muistaa, kun tammikuussa puhuin siitä, miten paljon fanitan lintumaalari Lars Jonssonia ja kuinka haluaisin lähteä matkalle Gotlantiin. Sinne minä nyt menen. Talvella heitetty ideanpoikanen kasvoi suunnitelmaksi, ja tässä sitä jo pakataan reppua.


On ehkä vähän sääli lähteä reissuun juuri nyt, kun kevään kaunein vaihe on meneillään, mutta enpä toisaalta matkaa kauas enkä kauaksi aikaa, ja varmasti myös Gotlanti on tähän aikaan vuodesta parhaimmillaan. Jotenkin Lars Jonssonin kirja En Dag i Maj on antanut sellaisen fiiliksen, että toukokuinen Gotlanti on juuri sitä jotain, mitä olen aina halunnut kokea. Luin kyseisen kirjan viimeksi joskus kymmenvuotiaana, mutta nyt minulla on se taas lainassa kirjastosta ja selailen sitä ehkä vieläkin suuremmalla innolla. En malta odottaa lähtöä!

18 kommenttia

  1. Hauskaa matkaa! Olen kuullut kehuttavan Gotlantia kauniiksi paikaksi.

    VastaaPoista
  2. Oikein hienoa matkaa!!
    Vaahteran kukinnot ovat kauniita ja niin keväisen, heleän vihreitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, ne ovat ihan hurjan nättejä. <3 Kiitos! :)

      Poista
  3. Iloista matkaa! Gotlantia on kovasti kehuttu. Ja sillä välin ehtii vaaleanvihreä täällä lisääntyä entisestään. On omastakin mielestä ihan paras väri.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi8/5/18 13:27

    Toukokuu on aivan parasta aikaa, ei vielä ihan kesä muttei enää karu harmaa alkukevätkään, toivoa ja lupauksia täynnä. <3

    Kivaa reissua! En dag i maj on kaunis kirja, se saa todellakin haaveilemaan omasta toukokuisesta retkipäivästä Gotlannissa. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä on se hetki kun haluaisi pysäyttää ajankulun vähäksi aikaa. Nauttia ensivihreydestä.
    Hyvää matkaa Gotlantiin. Siellä on varmaan jo kesä pitemmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä. Tämä hetki menee varsinkin näin lämpimillä säillä ohi tosi nopeasti.

      Poista
  6. Moi. Jospa vielä lukisit tämän ennen lähtöäsi; Suloisia ja tuoksuvia hetkiä Gotlannissa! Kristiina

    VastaaPoista
  7. Gotlanti kuulostaa oivalliselta matkakohteelta. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  8. Gotlannista minulle tulevat aina mieleen ruusut. Ehkäpä siellä jo ruusut kukkivat ja pääset ihastelemaan niitä. Mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  9. Hei, kiitos kaikille kommenteista! Nyt olen taas kotona. Katsotaan, saisinko piakkoin retkikuulumisia julkaistua. :D

    VastaaPoista
  10. Hurmaavaa alkukevään vehreyttä! Toivottavasti teillä oli onnistunut reissu :)

    VastaaPoista