blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kasvatuskuulumisia

18.5.2018

Kevät on vyörynyt kohti kesää sellaisella voimalla, että parvekepuutarhassammekin näyttää tässä vaiheessa jo aivan toiselta kuin edellisessä puutarhakuulumispostauksessani huhtikuussa. (Haha, onko siitä jo niin kauan?) Mustaherukan kukinta on ohi, ja nyt jännätään, paljonko marjoja saadaan. Raparperista voisi kerätä ensimmäiset piirakka-ainekset. Vaahteralla on isot ja komeat lehdet. Yksi tulppaani on kukkinut.

Raparperit.

Periaatteessa voisi ajatella, että meillä on aika paljon kiinni kirittävää kasvien ulos istuttamisessa, sillä emme tosiaan ole siirtäneet vielä puoliakaan esikasvattamistamme taimista ikkunalaudalta parvekkeelle lopullisiin kasvatusastioihinsa, mutta en halua sillä tavalla ottaa paineita asiasta. Perinteisesti kasvit on saanut siirrettyä parvekkeelle viimeistään toukokuun lopussa, joten sen puolesta olemme ihan samassa aikataulussa kuin männävuosina, ja se olkoon hyvä.

Yksi tulppaani ainakin saatiin kukkimaan. Tämä kuva on otettu päivää ennen reissuunlähtöämme.

Vähän ennen pääsiäistä kylvettiin tomaatit ('Rotkäppchen', 'Indigo Rose', 'Hundreds & Thousands', 'Golden Currant' ja yksi mysteerilajike), paprikat ('Aji Cristal' ja jokin tavallinen vihannespaprika), latva-artisokka ('Vert de Provance'), munakoiso ('Black Beauty'), ananaskirsikka (mansikkakoiso eli karviaiskoiso) ja lamopinaatti. Ne itivätkin oikeastaan kaikki pääsiäisviikonlopun kuluessa tai viimeistään seuraavalla viikolla, lukuun ottamatta ananaskirsikkaa, joka ei itänyt ollenkaan. Lamopinaatti ei myöskään menestynyt, vaikka se itikin lupaavasti

Huhtikuun lopulla laitettiin vielä kesäkurpitsaa, spagettikurpitsaa, auringonkukkaa, köynnöskrassia, lehtikaalia, basilikaa, laventelia, minttua ja sitruunamelissaa. Näistä minttu ja sitruunamelissa eivät itäneet ollenkaan ja laventelikin huonosti. Muilla menee ihan hyvin. Auringonkukat tosin pääsivät valitettavasti kuivahtamaan paisteessa sillä välin, kun reissasimme Ruotsissa (vaikka olinkin värvännyt toveri Vötkylän käymään kastelemassa kasveja useamman kerran poissaolomme aikana), eikä jäljellä ole enää kuin muutama sinnittelijä.

Yrttihyllyssä on vielä aika sekalainen meininki.

Perunat istutettiin ja pavut suorakylvettiin parvekkeelle huhtikuun lopussa. Perunat ponkaisivat pintaan viime viikolla - oli hauskaa tulla kotiin matkalta ja löytää hurjaan kasvuun lähteneet versot. Ruusupavut ovat itäneet, mutta salkopapukylvös ei ole osoittanut elonmerkkejä. Munakoisot, paprikat, latva-artisokat ja lamopinaatit on jo istutettu parvekkeelle, mutta muut taimet odottavat vielä pääsyään isompiin kasvatusastioihin.

Parvekkeella ovat myös Lahden puutarhamessuilta ostetut laventelin taimet, timjami ja salviat sekä koristekasvipuolella pelargoniat, joiden nuput pullistelevat lupaavasti. Keijukaispuutarha kaipaa jälleen talven jäljiltä kunnostusta, ja sitä varten hainkin eilen mamin puutarhasta muutamia mehiruusukkeiden ja sammalleimun jakotaimia. Nyt ne vielä odottavat kirsikkapensaan juurella istutusta keijukaispuutarhaan.

Perunalaareissa näyttää hyvältä.

Tänä viikonloppuna onkin taas Uudenkaupungin Minifarmi & Kukkamessujen aika, joten karautamme Ugiin katsastamaan kukkamessutarjontaa. Jos satutte liikkumaan lähettyvillä, suosittelen lämpimästi vierailua messuilla. Ainakin aiemmin tarjolla on ollut laaja valikoima erilaisia taimia järkihinnoin, myös harvinaisempia perinnekasveja. Nämä puutarhamessut ovat myös huomattavan hyvään aikaan, kun hankinnat voi saman tien istuttaa ulos. Uusikaupunki on myös tosi kiva paikka. Sinne!

#kukkailottelua @mansikkatilanmailla

16 kommenttia

  1. Tuo keijukaispuutarha kuulostaa niin ihanalta. Minun piti sellainen viime vuonna tehdä, mutta se jäi suunnitteluasteelle. Ugin messuille en ehdi tänäkään vuonna. Varmasti ihana tapahtuma! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijukaispuutarha on kiva yksityiskohta ja myös hauskaa väsättävää, etenkin jos innostuu näpertelemään sinne kaikkea. Meillä on nyt ollut sellainen pari vuotta parvekkeella, mutta sitä saa rempata joka kevät kuntoon talven jäljiltä. :D

      Poista
  2. Vaude miten paljon olette itse kasvatelleet!Meillä on jotain täällä vielä sisällä,kun ei tiedä miten ilmat menevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempi vaan pitääkin taimet turvassa sisällä ennen kuin on ihan varmasti kesä. Takatalvi voi vielä yllättää.

      Poista
  3. Ihanan vihreää! Kaunis tuo perunakuva. :)

    VastaaPoista
  4. Iloa! Herkullinen kesä teille on tulossa...

    Toivottavasti on mukavat messut. Minä ajattelin piipahtaa kirsikkajuhlissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ugin kukkamessut olivat kuin olivatkin jälleen oikein mainiot. Hyviä hankintojakin tehtiin. :)

      Poista
  5. Onpas teillä parvekkeella oikea viidakon alku. Henkeäni alkoi ahdistamaan lajimäärä. Minulla on tänään luvassa retki Ruukin puutarhamessuille suvun nuorten naisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, onhan niitä toki aika runsaasti. :D Mutta hei, en ollutkaan kuullut Ruukin puutarhamessuista aiemmin. Kaikkia kivoja pikkutapahtumia onkin Suomi pullollaan. :)

      Poista
  6. Perunat lupaavat herkkuhetkiä - nam!

    VastaaPoista
  7. Voi mitä kaikkea siellä onkaan jo kasvamassa! Ei kyllä mikään taida olla niin hyvää kuin ne oma kasvatetut kesäherkut:)♥ On kyllä ollut upeita ilmoja ja tuntuu että kaikki kasvaa hurjaa vauhtia, toivotaan että nämä kelit jatkuu ihan syksyyn asti:)

    VastaaPoista
  8. Vau mikä kokoelma!
    Minunkin pitäisi nakata pari itänyttä perunaa kasvihuoneeseen, jos vaikka saisi jossain välissä yhden annoksia omia perunoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kannattaa kokeilla. Pienikin määrä omia perunoita on tosi ilahduttava juttu. :)

      Poista