17.6.2018

Merellistä sisustusta

Tässä huushollissa sisustusprojektit etenevät tyypillisesti aika hitaasti. Hankintoja saatetaan suunnitella ja sopivia esineitä haeskella kauan, jopa vuosia. Emme siis ole lainkaan sellaisia tyyppejä, jotka marssivat päiväksi Ikeaan ja tulevat sieltä kotiin valmis sisustus mukanaan. On jotenkin luontevampaa rakentaa kokonaisuuksia pikkuhiljaa ja haalia esineitä yksitellen, niin että jokaisella on oma tarinansa ja merkityksensä, kuin ostaa kaikkea kerralla. Osittain tähän vaikuttaa tietysti sekin, miten hidas minä olen toteuttamaan juttuja, joita olen aikeissa tehdä - ja minä olen kuitenkin meillä se, joka ompelee ikkunaverhot ja muut tekstiilit.


Kun muutama vuosi sitten minä ja Krotti muutimme nykyiseen asuntoomme, jossa on makuuhuone, jonka seinät on maalattu vaaleansinisiksi ja lattia on tummanruskeaa puuta, aloimme heti suunnitella huoneen sisustamista merellisen teeman mukaan. Yhdellä seinällä on valkoisia lautoja, jotka tekevät siihen kivan vaakaraitakuvion. Parketin väri tuo mieleen vanhat laivat. Me olemme molemmat meri-ihmisiä ja olimme haaveilleet merellisesti sisustetusta kodista tai vaikkapa vain yhdestä huoneesta. Niin tämä sisustusprojekti lähti käyntiin.

Omasta takaa löytyikin sopivasti valkoisia huonekaluja, jotka eivät sinänsä ole mitenkään merellisiä, mutta jotka valkoisina sopivat värimaailmaan ja tuovat tietysti hiukan valoisuutta muuten aika hämärään huoneeseen. Vaikka seinien sininen onkin vaaleaa sävyä, se yhdessä lattian kanssa ei kuitenkaan ole mikään helein yhdistelmä. Lisäksi huoneen ikkunat ovat jonnekin pohjoisluoteeseen päin, joten valoa ei ole turhan paljon. Tunnelmallisen hämärät tilat ovat mielestäni ihan mukavia, rauhallisen ja kotoisan tuntuisia, etenkin jos niissä on tarkoitus nukkua, mutta liian synkkää ei saa olla.



Ostimme edesmenneen Kodin Ykkösen alennusmyynneistä pari hunajakennonmuotoista hyllyä, joille ruuvattiin ripustuspaikat valkoraitaisen seinän lautoihin. Toveri Krotti hankki sisustuskäyttöön tarkoitetun kalaverkon ihanasta Ocean Spirit Storesta. Näistä muodostuikin kiva kokonaisuus seinälle. Lokeroihin aseteltiin Krotin vanha myrskylyhty ja kynttilä, jonka värit ovat kuin suoraan myrskyävältä mereltä. Sain toveri Vötkylältä tuliaisena Englannista jostain merimuseosta hyvin teemaan sopivan kellon. Se on nimenomaan Captain's Bell, koska kaverit sanovat minua usein Kapuksi.


Pieni siniharmaa lyhty on Kustavin savipajan tuotantoa ja roskislöytö. Krotti dyykkasi sen. Isompi lyhty on puolestaan ostettu ihan vain Plantagenista. Niissä tulee välillä poltettua tuikkuja, mutta enimmäkseen ne ovat vain koristeena. Majakkalyhdyn ostimme viime syksynä Tammiluodon viinitilalta. Se on suomalaista käsityötä. Olimme jo pitkään etsiskelleet merelliseen sisustukseen sopivaa pientä majakkaa, mutta mikään halpatuontimassatuotantokrääsä ei houkutellut ja hyvät vaihtoehdot olivat pitkälti aivan liian kalliita. Olikin aivan hurjan mukavaa löytää lopulta juuri se oikea majakka meille!

Haluaisin hankkia vain sellaisia sisustusesineitä, jotka ovat laadukkaita ja merkityksellisiä, ilolla tehtyjä ja ehkä ainutlaatuisiakin - sellaisia, joilla voi olla mukava tarina ja joita katsellessa ilahdun aidosti. Meriteemaisia tavaroita tulee vastaan marketeissa ja markkinoilla kasapäin, mutta oikeita hyvän mielen tavaroita pitää hakemalla hakea. Niiden hinnat ovat myös korkeampia - ellei esine sitten sattumoisin tule vastaan kirppiksellä tai ole jo peräti kaatopaikalle menossa - joten hankintoja pitää harkita pitkään ja hintoja vertailla. Toki sitten, kun kauan etsitty esine löytyy, siitä voi olla sitäkin iloisempi.


Pöydän nurkalla komeileva muovikala Big Mouth Billy Bass on aivan karsea esine, mutta se on myös ironisella tavalla tosi hauska ja sopii yllättävän hyvin tähän kokonaisuuteen. Emme me sitä kuitenkaan ole itse hankkineet. Krotti sai sen veljeltään, joka löysi sen jostain varastojen kätköistä ja paketoi meille joululahjaksi. Se oli aikanaan heidän lapsuudessaan seinällä pelottelemassa ohikävelijöitä laulullaan ja sätkyttelyllään. Me emme pidä siinä paristoja, ettei se vain ala metelöidä ja heilua yhtäkkiä.

 
En halua sisustaa niin, että kaikki tylsät ja ehkä rumatkin laitteet ja käyttöesineet kätketään johonkin ja esille laitetaan vain harkittuja sisustuksellisia tavaroita. Olisi turhauttavaa joutua kaiveleman jokapäiväisessä elämässä tarvittavia asioita kaappien kätköistä vain siksi, etteivät ne sovi sisustukseen. Niinpä pöydällä on sekä ilmanpuhdistin että lääkekori. No, nykyään lääkekori on sentään itse virkkaamani ja teeman mukainen. Ilmanpuhdistimen päälle voi asettaa kivasti muita esineitä. Perinteinen työpöytävalaisinkaan ei ole ehkä kaikkein sisustuksellisin, mutta mielestämme se on juuri hyvä.

Korunaulakko ei sekään ole varsinaisesti mitenkään erityisen teemaansopiva, mutta täytyy silläkin jokin näppärä sijainti olla. Huoneen nurkassa oleileva niin sanottu varatuoli sen sijaan tuntuu jotenkin sopivan paikalleen, vaikka oikeastaan se on siellä vain jemmassa niitä tilanteita varten, kun sille tulee käyttöä. Välillä sen päälle tietysti kasataan kaikenlaista sälää. Tuolin vieressä on paperinen kassi, jossa säilytämme kaikkia julisteita ja sen semmoisia isoja paperirullia, jotka pitää varastoida siististi mutta joille ei juuri nyt ole käyttöä. Jotenkin ne tuovat mieleen vanhat karttarullat ja näyttävät siten ihan kivoilta osana tätä kokonaisuutta.


Nyt voisin sanoa, että tämä pääty meriteemaisesta huoneesta alkaa olla valmis, mutta muuten sisustus kaipaa vielä täydennystä. Olemme pyrkineet haalimaan niin paljon Itämeri-aiheisia julisteita ja kuvia, että voisimme peittää niillä ison kaapiston liukuovet. Merikartat peittävätkin jo toista puolta ovista, mutta toisella puolella on vielä aukkoja. Ainoalla ehjällä pitkällä seinällä on pieni valkoinen tauluhylly, jolle olisi tarkoitus asettaa merimaisemamaalaus, mutten ole saanut taulua vielä valmiiksi, ja muutama koriste-esine, jahka löydämme ne juuri oikeat. Niinpä säilytämme hyllyllä kynsilakkoja. Ne kyllä kaipaisivat parempaa säilytyspaikkaa ja ennen kaikkea enemmän hyllymetrejä.


On kyllä sanottava, että tässä huoneessa on tosi vaikea valokuvata. Ikkunaseinän suuntaan on liki mahdoton ottaa kuvia ainakaan minun kamerallani, sillä kaihtimet avoinna vastavalo saa koko muun huoneen näyttämään aivan pimeältä ja puolestaan ilman ulkoa tulevaa valoa kuvat ovat pelkkää kohinaa. Sattuneesta syystä minulla ei ole kuvia tekemistäni verhoista, jotka ovat väriteeman mukaisesti harmaat ja vaaleansiniset. Ikkunalaudalla on myös kolme lasista tuikkupurkkia, kaksi sinistä ja yksi kirkas. Lattiamatto on vaaleanharmaa.


Otin osan näistä kuvista kevättalvella, kun lumihanki heijasti auringonpaistetta sisään siinä määrin, että päätin kokeilla onneani, mutta enemmistön kuvista napsin pari viikkoa sitten hyvin aurinkoisena päivänä, jolloin valo peilautui hauskasti viereisen talon ikkunoista sisään ja huoneessa oli oikeastaan melkeinpä valoisaa.

24 kommenttia:

  1. No onpa todella ihana ja persoonallinen kokonaisuus.
    Hyvää juhannusviikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Siis tosi kaunis kokonaisuus! Ihana tuo majakka! ^^

    VastaaPoista
  3. Moi. Onnea merihuoneelle : ) Ovela vapaan meren ja unitunnelman yhdistelmä. Kristiina

    VastaaPoista
  4. Suloisen merellistä ja raikasta sini-valkeaa!
    Kynsilakkakokoelma alkaa ohittaa jo omaani.... ;)

    Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mukavaa juhannusviikkoa myös sinne! Kynsilakkoja ei voi olla liikaa? ;)

      Poista
  5. Onpa tosiaan kiva merihuone. Ja vautsi, mikä kynsilakkakokoelma ja taideteos samassa paketissa (tai siis hyllyssä :))! Mulla ei parane olla yhtä, tai korkeintaan kahta purkkia enempää tai ehtii kuivua ennenkuin olen käyttänyt loppuun :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Meillä kynsilakat kyllä ovat kovassa käytössä, mutta noista ihan varmana puolet on jo päässyt kuivumaan. :D Välillä käyn niitä läpi ja lantraan pahiten kuivuneet kynsilakanpoistoaineella. :D

      Poista
  6. Ihanan näköstä! Itsekin tykkään bongailla ajan kanssa; pari viikkoa sitten löytyi ensimmäinen taulu uuteen kotiimme, merikartta Ahvenanmaan ja Turun saariston alueelta vuodelta ´42. Hyvää kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kuulosta mainiolta! Meilläkin on merikarttoja tuolla, mutta aivan moderneja. :)

      Poista
  7. Mahtava idea tuo seinä! Ja ihastuin täysin tuohon kynsilakkahyllyyn..jotenkin puhutteleva yksikseen nököttäessä siinä seinällä. <3
    Mahtavaa juhannusviikkoa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja mukavaa juhannusviikkoa sinne myös! :) Kynsilakkahylly herättää näemmä huomiota. :D

      Poista
  8. Voiei, miten ihanan persoonallista! Tykkään erityisesti tuosta kalaverkosta, sinne tosin selvästi kuuluisi vielä pari rapua joukkoon (vaikkei niitä verkoilla pyydystetäkään). :]

    Myskylyhty on tainnut nähdä ihan tositoimia eräänkin kerran, kun käytiin Tapiota palvomassa Halloweenin/kekrin kunniaksi. :´D Silloin ei tosin ollut myrskyä, mutta pimeää kylläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitos! Itse asiassa siihen on ollut tarkoituskin kiinnittää rapuja tai edes jotain, mutta sekin on vielä idean asteella. :D Oikeastaan rapuja kai juuttuu ihan oikeastikin kalaverkkoihin välillä.

      Niinpä, toi lienee se sama myrskylyhty!

      Poista
  9. Kivan näköistä.
    Kynsilakkahylly varasti huomion näistä kuvista. ;))

    VastaaPoista
  10. Ihana värimaailma ja yksityiskohdat. Olen etsinyt tuollaista kalaverkkoa meillekin mutten ole löytänyt. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Eiköhän niitä löydy edelleen Ocean Spiritiltä.

      Poista
  11. Oi! Tää on pähee sisustus!

    -Ruut

    VastaaPoista