blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Tiet etäisyyksiin vie

15.7.2018

Blogini hiljenee nyt reilun viikon ajaksi. Olen lähdössä roadtripille seikkailemaan pitkin rannikkoa, enkä usko, että pistäydyn blogin ääreen, vaikka koitakin tsekata sähköpostini ainakin pari kertaa matkan aikana. En ole vielä aivan varma, milloin tulen kotiin, mutta viimeistään ensi viikon sunnuntaina pitää olla taas Turussa. Olen odottanut jännityksellä ja riemulla tätä reissua, joten toivottavasti siitä tulee menestys!


Tässä viime päivien aikana olen jo hyväksynyt sen seikan, ettei leppoisasta reissusäästä kannata edes haaveilla, sillä sääennuste väläyttelee jopa kolmenkymmenen asteen helteitä tulevalle viikolle, ja ukkoskuurojakin saattaa ilmetä - ne tosin olisivat näissä olosuhteissa peräti tervetulleita.

Onneksi lähden reissuun autolla, jossa on ilmastointi, ja kun matka kerran etenee rannikkoa myöten, myös vilvoittavaan veteen pääseminen tulee olemaan helppoa, sikäli kun sinilevätilanne sallii. Eiköhän helteenkin kanssa siis pärjäillä, ja hyvä puoli on tietysti se, että lämpimien öiden myötä ei tarvitse pakata mukaan kummempia majoitusvarusteita.

Kodin kasveista erossa oleminen ei isommin kaiherra, sillä tiedän, että niistä kyllä pidetään huolta. On enimmäkseen vain hauskaa tulla viikon päästä kotiin ja nähdä, miten parvekepuutarha jakselee - ovatko kasvit venyneet taas hurjasti kokoa ja onko uusia kukkia avautunut.

Viljelylaatikoilla puolestaan on jakseltu nyt ihan hyvin jo muutenkin vähän vaihtelevalla hoidolla. Heti, kun kasvillisuus peitti koko multapinta-alan, kosteuden haihtuminen päivän paisteessa väheni siinä määrin, ettei kastelemassa tarvitse käydä välttämättä edes joka toinen päivä. Myös ajoittaiset kuurosateet ovat auttaneet. Niinpä kastelurytmi onkin päässyt vähän epämääräistymään, kun ei ole enää ihan pakko olla täsmällinen.


Hoidin reissun valmistelut pitkälti jo aiemmin tällä viikolla, sillä nyt viikonloppuna Turussa oli Finncon, josta pyrin ottamaan kaiken irti parhaani mukaan. Tietysti ajatukseni ovat olleet isolta osin jo tulevassa matkassa, mutta olen kovasti yrittänyt heittäytyä hetkeen ja jättää reissujuttujen pyörittelyn tuonnemmaksi. Olen kyllä tosi iloinen siitä, että Finncon saatiin taas pitkästä aikaa Turkuun, ja tämä viikonloppu on ollut kaikin puolin oikein mainio. Tästä riehakkuuden kuplasta onkin hyvä ampaista kohti tulevan viikon seikkailuja.

Ohessa pari kuvaa parvekepuutarhasta. Mansikoita on tullut mukavasti.

10 kommenttia

  1. Parvekkeellasi on mukavan rehevää.
    Oikein hyvää lomaa ja antoisaa retkeä!

    VastaaPoista
  2. Ihanaa reissua! Roadtrip kuulostaa kyllä just kivalta!

    VastaaPoista
  3. Your garden is absolutely beautiful, I hope that mine can turn out just as nice as yours. Thanks for the share. Hope you have a wonderful rest of your day.
    World of Animals

    VastaaPoista
  4. Hei kiitos kaikille kommenteista! Nyt on lomareissuviikko takana, ja palailen blogin ääreen jakamaan joitain hetkiä matkan varrelta. :)

    VastaaPoista