29.9.2018

Pieni telttaretki Teijossa (feat. syysmyrsky)

Onpa ollut jännittävä viikko - myrskyisää säätä ja paljon mielenkiintoista tekemistä. Ennätin hilpaista pienelle telttaretkelle Teijoon keskellä viikkoa. Raivasin tiistain ja keskiviikon vapaaksi retkeä varten ja varasin maanantai-illan pakkailuun. Toveri Krotilla oli onneksi myös vapaapäiviä käytettävissä, joten pääsimme lähtemään taas yhdessä. Suunnitelmissamme oli reipas päiväpatikointi, yksi yö teltassa, lyhyt paluu parkkipaikalle ja mahdollisesti vielä yleistä seikkailua Teijon seudulla, mahdollisesti lintujen tarkkailun merkeissä. Sää teki reissusta erityisen mieleenpainuvan. Kuisma-myrsky nimittäin vyöryi rannikolle keskiviikkona.

Ruska tekee tuloaan, ja patikointipäivämme ilma oli kauniin aurinkoinen. Kyllä kelpasi.

Lähdimme kotoa liikkeelle kaikessa rauhassa iltapäivällä. Meiltä ajaa Teijoon noin tunnissa. (Bussilla pääsisi Salon kautta, mutta se on astetta hankalampaa, enkä rehellisesti sanottuna ole vielä edes kokeillut Teijoon busseilua.) Jätimme auton Laviakallion parkkipaikalle ja toteutimme päivän patikoinnin Sahajärven kierrosta seuraillen. Etenimme myötäpäivään, jotta saapuisimme päivän päätteeksi Kalasuntille, missä sopii telttailla. Niinpä saimme patikoida noin kahdeksan kilometriä ennen yöpymistä, ja paluuaamulle jäi enää alle kilometrin siirtymä takaisin autolle.

Tiistain sää oli leppoisa, kävelyn kannalta sopivan viileä, aurinkoinen ja ihan vain hiukan tuulinen. Heti parkkiksella meitä tervehti parvi metsätiaisia pirteästi piipitellen, ja hippiäinenkin piiskutteli joukossa. Retken hienoin eläinhavainto tehtiin myös oitis alkumatkasta - kaksi metsoa kahahti lentoon kalliomänniköstä, kun olimme nousemassa Laviakalliolle. Vaikka hetki oli nopeasti ohi, isojen lintujen näkeminen oli joka tapauksessa vaikuttavaa kuten aina.

Krotti kuvasi minut saapastelemassa Laviakallion avoimen laen poikki.

Sahajärven kierros tarjoaa mukavan vaihtelevia maastoja. Kuljetaan pehmeällä metsänpohjalla vuoroin kuusten, vuoroin mäntyjen alla. Noustaan avokallioille. Ohitetaan avosuo ja edetään pari pätkää pitkoksilla. Puiden takaa välkähtelee välillä järvimaisemaa, jota pääsee myös katselemaan kukkuloilta. Kerrassaan mainiota patikoitavaa. Kalasuntin laavu sijaitsee saarella, jolle kuljetaan köysilossilla. Sekin lisää reittiin mielenkiintoisuutta. Tänne on kiva tulla kuljeskelemaan. Viime syksynä ekaa kertaa Kalasuntissa käydessämme mietimme, että sinne pitää jäädä joskus vielä yöksi, ja nyt idea päästiin toteuttamaan.

Kuusikossa on oma kiehtova värimaailmansa.

Tästä maisemasta tykkään erityisesti.

Reitin varrella oli runsaasti sieniä, joita poimimme myös jonkin verran mukaan. Vastaan tuli muun muassa suppilovahveroita, muutama kanttarelli, mustavahakkaita, monenlaisia haperoita ja rouskuja sekä hyvin paljon hyvin kookkaita herkku- ja punikkitatteja. Valitettavasti isompi sieniämpäri tuli jätettyä pois matkasta, joten pian kantokapasiteetin rajat tulivat vastaan ja piti alkaa valikoida. Täytynee suunnata samoille mestoille sienestämään jatkossakin.

Sienestäjän unelma! (Nämä kuvat ovat myös Krotin ottamia.)

En ollut aiemmin kulkenut Nenustannummen parkkipaikalta etelään vievää reittiosuutta, joten vastassa oli niiltä osin minulle aivan uusia maisemia. Muistan kuulleeni joskus valittelua siitä, että Sahajärven kierroksen varrella on tylsän paljon sellaista hiljattain ennen kansallispuistoon liittämistä käsiteltyä entistä talousmetsää, joka näyttää ankean monotoniselta ja on rytöisyytensä vuoksi vaikeakulkuista. No tällä etapilla sitten patikoitiinkin pätkän matkaa metsäautotiellä, joka halkoo tasaikäistä, suhteellisen nuorta, harvennettua mäntykangasta, ja sen jälkeen päädyttiin aikamoiseen ryteikköön, mutta se osuus oli onneksi kuitenkin melko nopeasti taitettu. Myöhemmin tuli vielä vastaan vanha hakkuuaukko, jonka reunaa talsittiin hetken.

Hiukan tylsempää maisemaa, mutta rentoa käveltävää. Pääsi reippailemaan vauhdikkaammin.

Ryteiköstä noustiin ylös jylhälle kalliolle, josta avartui mahtava maisema metsän yli. Pidimme tauon näköalapaikalla kallion laella. Minä lepuutin polveani, joka oli taas alkanut kipuilla alamäissä. Aurinko oli laskemassa, ja pilvenhaituvat saivat väriä. Korppi lensi ronkkuen ohi. Palokärjen huuto kaikui jostain. Myös punatulkkujen viheltelyä kuului. Muuten oli enimmäkseen hiljaista.

Kuulas iltataivas kallion laelta nähtynä.

Polku vei alas kalliolta kauniin jäkäläisen kivikon ohitse.

Näköalapaikalta ei ollutkaan enää pitkä matka Kalasuntin lossille. Kalliolta laskeuduttiin hakkuuaukon laitaan, sitten sukellettiin tiheikköön ja pian järvi avautuikin jo edessä. Köysilossin käyttö osoittautui haastavaksi, sillä järven pinta oli yli metrin alempana kuin tavallisesti. Lossia ei siis saanut vedettyä laituriin, vaan se karahti kiinni pohjahiekkaan jo hyvän matkaa ennen laituria, joten piti laskeutua alas kuivalle järvenpohjalle ja hypätä kyytiin vesirajasta. Myös lossin liikkeelle saaminen oli tietysti vaikeampaa, kun se piti ensin nykäistä liikkeelle hiekalta.

Kalasuntin köysilossin laituri. Rantakallion raidoista näkee ehkä parhaiten, miten matalalla järven pinta oli.

Kuivuneella järvenpohjalla oli massoittain kuolleita simpukoita.

Kalasuntin laavulla olikin jo yksi seurue ennen meitä. Oli aika yllättävää kohdata muita yöpyjiä arki-iltana. Porukka oli mukava, joten mikäpäs siinä oli yhteisellä iltanuotiolla istuskellessa. No, minua nyt ei noin ylipäätään juurikaan haittaa, vaikka "joutuisin" jakamaan leiripaikan muiden ihmisten kanssa, kunhan he vain ovat ihmisiksi. Känniörveltäjät ja härskisti käyttäytyvät tyypit ovat asia erikseen - heitä en yleensä edes jää katselemaan, vaan jatkan matkaa muualle. Setäselittäjiä ja tätipätijöitä en myöskään välittäisi kohdata, mutta onneksi selittämiseltä ja pätemiseltä voi vain sulkea korvansa tarvittaessa.

Pystytimme teltan tasaiselle paikalle rantaan. Yö pimeni. Punertava täysikuu nousi esiin metsän takaa. Kirkkaassa kuunvalossa näki hyvin puuhailla iltatoimia ilman otsalamppuakin. Kuusta ja öisestä järvestä olisi ollut kiva yrittää saada eeppisiä kuvia, mutta kamerani akku loppui, eikä kännykällä pitkälle pötki. Täytyy siis vain sulkea silmät ja kuvitella. Valo ja tunnelma olivat milteipä yksi yhteen Hjalmar Munsterhjelmin Metsälampi kuutamossa -maalauksen kanssa, joka on mielestäni yksi maailman hienoimmista taideteoksista. Hetki öisen järven rannassa täysikuun valaiseman maiseman äärellä oli pakahduttavan kaunis.

Sahajärven maisemaa illan viimeisissä valon rippeissä.

Yöllä oli oikeastaan aika lämmintä, ja minulla olikin vaikeuksia nukahtaa, koska olin pukenut ylleni ihan liikaa vaatteita. Kun riisuin hupparin ja siirsin makuupussin vain peitoksi päälleni, nukahdin pian. Aamuyöllä havahduin, kun tuulenpuuska retuutti telttakangasta. Kello oli neljä. Torkkuilin kuuteen asti kuunnellen yltyvää tuulta. Laavuseurue oli sanonut heräilevänsä kuudelta, joten katsoin sopivaksi itsekin ryömiä ulos teltasta hämärään aamuun.

Aamutaivas oli dramaattisen pilvinen. (Tästä eteenpäin kaikki kuvat ovat Krotilta.)

Aurinko nousi seitsemältä, mutta taivas oli niin sankalti pilvessä, että aamu koitti harmaana. Puuskainen tuuli retuutti puita, kieputti lehtiä ja nosti pieniä aaltoja järvelle. Sääennusteessa lupailtiin sateen alkavan yhdeksän tienoilla, ja kovan tuulen varoitus oli annettu kello kymmenestä eteenpäin. Niinpä aloitimme aamun purkamalla teltan ja pakkaamalla kamat kasaan. Sillä välin toinen seurue poistui, joten jäimme kaksin laavulle kokkailemaan aamiaista.

Oli meillä kyllä seuranamme pieni lintu, herttainen punarinta, joka hyppeli ympäri leiripaikkaa, pyrähti välillä ihan lähelle ja sitten taas katosi. Punarinnan reippaassa uteliaisuudessa, sen palleroisessa olemuksessa ja suurten mustien silmien syvässä katseessa on jotain hyvin kaunista ja hellyyttävää. Tässä kohtaamisessa oli mukana myös aimo annos haikeutta, sillä pian punarinnatkin lähtevät muutolle ja palaavat vasta huhtikuussa.

Kalasuntin laavu on mainio laavu.

Lähdimme laavulta yhdeksän aikaan. Pelkään olla metsässä ja vesillä kovalla tuulella, joten minun piti koota kaikki sisukkuuteni saadakseni itseni köysilossin kyytiin aaltoilevalle järvelle ja vielä kävelemään tuulessa huojuvan ja hurjasti kohisevan metsän läpi. Sadetta ripsi jo hiukkasen. Lossia vastarannalta saareen päin nykiessä meinasi iskeä epätoivo, kun tuuli tempoi vastaan ja teki vetämisestä tuskastuttavan hidasta ja raskasta. Pitkän ja hikisen vetourakan jälkeen pääsimme kuitenkin kyytiin. Onneksi lossin kiskominen eteenpäin vesillä on paljon helpompaa kuin sen vetäminen luokse rannasta käsin.

Sahajärveä lossin kyydistä kuvattuna.

Onneksi meillä oli matkaa metsän läpi parkkipaikalle enää puolisen kilometriä, eikä sen aikana tullut edes yhtään niin hurjia tuulenpuuskia kuin aiemmin aamulla laavulla istuessamme. Olin nimittäin miltei hermorauniona jo muutenkin, kun koko metsä kohisi, natisi ja huokaili ympärillä tuulen voimasta, ja pelkäsin jatkuvasti, että jokin puu pian romahtaisi päällemme. Jos kovempi puuska olisi sattunut kohdalle, olisin varmaan lähtenyt säntäilemään ympäriinsä ihan päättömästi tai ehkä heittäytynyt jonkin ison kiven kylkeen uikuttamaan.

Oikeastaan juuri samalla hetkellä, kun saavutimme parkkipaikalla yksinään nököttävän automme, sade ja tuuli äkkiä voimistuivat hurjasti. Voi sitä kiitollisuutta, kun saattoikin tarkkailla myrskyn riehaantumista suojassa säältä!

Otimme suunnan kohti Mathildedalia. Kyläidylli, joka useimmiten on täynnä vilinää, näytti nyt ihan hassun hiljaiselta. Harva paikka oli avoinna, mutta onneksi satamassa sijaitseva Ruukin Krouvi palvelee myös matkailusesongin ulkopuolella ja avaa ovensa arkisin jo puoli yhdentoista aikaan. Heitimme vettä valuvat sadetakkimme naulakkoon ja suuntasimme oivan lounaspöydän ääreen! Muuan talitiainen oli löytänyt tiensä ravintolan sisään suojaan myrskyltä - se oli tietysi vähän ällöttävää elintarvikehygienian kannalta vaikka muuten aika veikeää.

Oli pikkasen tyrskyisää.

Syötyämme menimme vielä kävelylle satamaan. Metriset vaahtopäiset aallot särkyivät tyrskyen aallonmurtajaan. Sade ryöppysi vaakasuorana, eikä tuuleen päin voinut oikeastaan katsoakaan, kun pisarat hakkasivat naamaan niin kovaa, että sattui. Muutama lokki lenteli aaltojen yllä ja näytti vain nauttivan rankasta säästä. Tavallaan minäkin nautin elämyksestä, vaikka oli se myös hirveää ja pelottavaa.

Totesimme, ettei tällä ilmalla oikein kannata lähteä millekään lintutornille enää, joten otimme suunnan kohti kotia. Retki oli kyllä hauska, ja olen tosi iloinen, että saatoimme lähteä tällä tavalla aika spontaanisti keskellä viikkoa luonnon helmaan yöksi. Hyviä havaintoja tuli tehtyä, mainio sienisaalis kerättyä ja todella mielettömän kaunis kuutamoyö vietettyä hienolla paikalla. Oli myös ihan jännää päästä kokemaan syysmyrskyä tällä tavalla luonnosta käsin. Selvisin tuulisen metsän läpikin menemättä aivan tyystin täysin paniikkiin, mitä voidaan pitää eräänlaisena voittona. Hyvä juttu kuitenkin, että myräkkä alkoi yltyä vasta keskiviikkoaamuna, niin ehdimme patikoida tiistain leppoisalla säällä ja nukkuakin pitkälti rauhassa.

22 kommenttia:

  1. Vau, olipa teillä seikkailu! Teltassa voisi olla hyvällä säällä ihan kiva yöpyä. Periaatteessa meillä pitäisi olla kaikki tarvittava, jotka tosin hankittu 20 vuotta sitten...elikkä missä lie kunnossa!? Tuo lossi vaikutti minusta aika pelottavalta. Meillä kävi pihassa tänään aamupäivällä punarinta kylpemässä lintujen juoma-astialla. Ikävä tulee niitä ja kevääseen on pitkä aika. Melkoisen tatin löysit ja noin hyvä vielä! Yleensä isot ovat jo etanoiden ja sen sellaisten nakertamia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttayöpymiset ovat aina omalla tavallaan kivoja tai vähintäänkin jänniä ja kiehtovia kokemuksia. Kannattaa testata! Vaikkei saisi unta, saapahan ainakin kuunnella yön ääniä ulkona. (Siksi tykkäänkin erityisesti alkukesällä telttailusta. On niin paljon lintuja kuunneltavaksi, jos vaikka uni onkin katkonaista.) Itse olen kokeillut useimpien varusteideni kenttäkelpoisuutta menemällä telttailemaan vanhempieni kotipihalle. Pystyy tarvittaessa pakenemaan sisälle taloon kylmyyttä, sadetta tai muita epämukavuuksia, käymään sisällä vessassa jne.

      Lossi oli muuten minustakin pelottava, kun menin sillä vuosi sitten ensimmäistä kertaa, mutta nyt en jostain syystä juurikaan pelännyt! :D

      Kevääseen tuntuu tosiaan olevan juuri nyt aivan hurjan pitkä aika, mutta piankos se sieltä taas tulee, linnunlauluineen... Odotellessa voi sienestää, kunnes lumikelit alkavat. :D Usein isot sienet ovatkin aivan läpi kaluttuja, mutta tämä oli iskemätön. Hurjan hyvä tuuri, ettenkö sanoisi! :)

      Poista
  2. Hieno retkikertomus. Paljon nähtävää ja koettavaa mahtuu pariin vuorokauteen. Miten pitkä tuo lossimatka on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Liian usein tulee aliarvioineeksi lyhyitä retkiä. :) Lossimatka on Metsähallituksen mukaan saaren toisella puolella noin 70 ja toisella 90 metriä, tosin nyt järven pinnan voimakkaan laskun vuoksi muutaman metrin vähemmän. :D

      Poista
  3. Kiva kertomus, oli mukava lukea ja sattui itselle juuri sopivaan aikaan kun olen mietiskellyt Teijoa oman syysretken kohteeksi. Tuosta ekasta kuvasta tuli mieleen, että siellä ei taida ihan hirveästi olla lehtipuuvaltaista metsää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta sepä hyvä! :) Ainakin niiltä osin, mitä itse olen ehtinyt Teijoa nähdä, on pääasiassa havupuuvaltaista sekametsää, mutta suo-osuudet ovat usein lehtipuuvaltaisia. Matildedalin ympäristössä on myös jaloja lehtipuita, samoin Kirjakkalassa.

      Poista
    2. Mulla oli varmaan ekalla lukukerralla jäänyt tämän jutun viimeiset kappaleet väliin, kun kutsuin sitä kivaksi kertomukseksi. Hurja ja hyvin kirjoitettu olisi ehkä ollut oikeammin sanottu :) On teillä kyllä ollut kiskomista siinä lossissa, minusta se oli jo tyynelläkin säällä tosi raskas.

      Poista
    3. Haha, no mutta olihan tämä kiva reissu! Vähän jännittävä, mutta en vaihtaisi pois. :) Lossi oli joo todella työläs. Onneksi meitä oli kaksi niin pystyimme vetämään vuoroissa. Yksin olisi mennyt koko päivä. :D

      Poista
  4. Sankaritarinoita ei synny ilman uhrauksia ja omien rohkeusrajojen ylittämistä :-), sanoo hyvin todennäköinen tätipätijä ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, apua, tätipätijä! :D No ei, tätipätijöihin lukeutuakseen pitää olla paitsi pätemishaluinen myös vähän ilkeä, enkä ole ainakaan havainnut sinun olevan, joten tuskin olet! ;)

      Poista
  5. Olipas teillä jännittävä telttaretki. :D Onneksi pääsitte suojaan pahimmalta myrskyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, joo! Otimme pienen tietoisen riskin lähtiessämme juuri myrskyvaaran alla retkelle, mutta olimme luottavaisia sen suhteen, että ehtisimme pois metsästä ennen kuin tuuli yltyy vaaralliseksi.

      Poista
  6. Hieno retki ja kuvat. Onneks ehditte pois myrskyn alta.

    VastaaPoista
  7. Kapulalossi, yöpyminen teltassa ja myrsky, tätä retkeä on talvi-iltoina varmaan kiva muistella. Mukava lukea vähän erilaisimmista retkikohteista.

    VastaaPoista
  8. Hei, tämä oli tosi kivaa luettavaa, hienot kuvat myös.

    VastaaPoista