blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Metsäseikkailulla Nuuksiossa koiranpennun kanssa

30.10.2018

Eräänä sunnuntaina lokakuun alussa minä ja toveri Krotti otimme suunnan kohti Nuuksiota. Pääkaupunkiseudulle muuttanut neiti Vanukas, vanha ystäväni lapsuuden kotipitäjältä, on hiljattain hankkinut koiranpennun ja kaipasi seuraa metsäseikkailulle. Meidän oli tarkoitus mennä tapaamaan pentua oikeastaan jo loppukesällä, mutta ensimmäinen sopiva aika löytyikin vasta lokakuulta.

No, vaikka pennut kasvavat nopeasti, oli retkemme aikaan 17 viikon ikäinen Ruu kyllä edelleen ihan pikkuinen. Ruu on rotua welsh corgi cardigan, siis töppöjalkainen ja tönäkkä paimenkoira, jolla on hurjan isot korvat ja hurmaava luonne.

Eiks oleki nätti otus? (Tämä kuva on Krotin ottama.)

Päätimme kiertää jonkin Nuuksion merkityistä reiteistä, jotta retkeä ei tarvitsisi erikoisemmin suunnitella saati suunnistusta kummemmin miettiä. Valitsimme Klassarinkierroksen, neljän kilometrin ympyräreitin puiston vähemmän suositussa länsiosassa.

Ruu ei ollut aiemmin ollut niin pitkällä lenkillä, mutta meillä oli aikaa hidastella ja pitää kunnon tauko nuotiopaikalla. Retkeily sujuikin pennulta oikein mainiosti. Vastaantulijat ohitettiin niin mallikkaasti, että jos en olisi tiennyt, olisin voinut kuvitella ohitusta harjoitellun jo pitkään.

Vuh!

Mallikkaasti valjaissa.

Olen käynyt Nuuksiossa vain kerran aiemmin, Haukankierroksella, ja silloin opin, että ruuhkaa voi olla vallan hirveästi. Valklammentien parkkipaikalla ei onneksi ollut niin täyttä kuin Haukkalammen puolella viimeksi, mutta kyllä sekin aika lailla pursuili, ja pikkuauton mentävä rako löytyi ihan tuuripelillä. Maastossa oli kuitenkin lopulta melko hiljaista, vaikka parkkiksella olikin tungosta.

Kuinkakohan monta kertaa olen tässä jo lukenut tai ajatellut vahingossa "Kalsarinkierros" ja naureskellut sille...

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, jotta saapuisimme tulentekopaikalle vasta retken loppupuolella. Niinpä kuljimme ensin pätkän matkaa kosteassa kuusikossa ja sitten nousimme männikköiselle kalliolle. Sää oli melko viileä mutta eipähän ainakaan hiostava - juuri sopiva patikkailma.

Kiva pieni puro ylitettiin. Ruu halusi tietysti pysähtyä juomaan siitä.

Suppilovahveroita löytyi mukavasti ihan polun vierestäkin, samoin suomuorakkaita. Tuntuu aina hassulta, kun suositussa retkeilykohteessa pystyy sienestämään poikkeamatta juurikaan merkityltä reitiltä. Luulisi, että edes joku ennen meitä polkua tallanneista olisi havainnut, tunnistanut ja poiminut sienet - mutta onneksi ei! Toisaalta en minäkään kaikkia mahdollisia sieniä tunnista saati kerää, joten varmaan joku meidänkin jälkeemme ihmettelee samaa.

Tämä lienee piispanhiippa. Emme keränneet.

Kun lähdimme liikkeelle, taivas oli pilvessä, mutta pian aurinkoistui. Niinpä näköalapaikalla Klassarinkallion laella saatiin fiilistellä alkuillan lämpimässä auringonpaisteessa kylpevää, syksyisen värikästä metsämaisemaa. Kuulemma näköalapaikalle on jotenkin vaikea löytää, mutta me osuimme siihen oikeastaan ihan saman tien, kun nousimme ylös kalliolle.

Näkymä Klassarinkalliolta. Ruskaa ei näy tässä kohtaa mainittavasti, vaikka oli sitäkin. Aika moni kalliolla kasvava pieni puu myös näytti kuivahtaneen hengiltä menneen kesän aikana. Tuollaisia ruskistuneita näreitä törötti siellä täällä.

Yritimme ottaa edustavaa kuvaa Ruusta kallion laella kivikasan luona.

Onneksi ensin edustuskuvat ja sitten vasta mullassamylläily. Ruu löysi jonkin houkuttelevan hajuisen kolon ja päätti kaivautua maan alle. Mitä lie myyriä haki. Lopputuloksena oli hyvin kurainen kuono. (Krotti kuvasi.)

Ilta-auringon viisto valo oli erityisen kaunista puiden lomasta metsän pohjalle siivilöityessään. Suosikkiosuuteni reitin varrella taisikin olla laskeutuminen Klassarinkalliolta hämyiseen, korpimaiseen painanteeseen, jonka kumpuilevia syvänvihreitä sammalmättäitä auringonsäteet kultasivat. Korppien ronkunta kiiri hiljaisessa metsässä.

Maastonmuotoja on vaikea vangita kameralla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tämä rinne oli miellyttävä.

Painanteen jälkeen edessä oli taas pieni nousu seuraavalle mäelle.

Mielestäni yksi maailman kauneimmista väreistä on metsänpohjanvihreä. Siinä silmä lepää.

Myös Saarilammen maisemat olivat mainiot. Pidimme evästaukoa lammen rannassa tulentekopaikalla auringon laskiessa. Lammen vesi oli aivan tyyni ja peilasi hienosti taivasta. Nuotion äärellä oli saapuessamme vain yksi seurue, joten mahduimme hyvin sekaan. Loppupuolen evästauostamme olimme nuotiopaikalla keskenämme. Mikäs siinä oli eväitä grillatessa ja illasta nauttiessa.

Kaunis Saarilampi tyynenä ja leppoisana.

En tiedä, miksi kuvasin yksinäisen kasvisnugetin, enkä koko kasaa, mutta tällä mennään. Yritän löytää vaihtoehtoisia nuotioretkikelpoisia eineksiä, kun perinteinen makkara vähän tympii. Nugetit pääsivät jatkoon.

Toisen retkiseurueen husky Manu menetti grillimakkaransa Ruulle. Ei tuntunut juurikaan piittaavan.

Kun aurinko painui mailleen, läksimme kohti parkkipaikkaa. Viimeinen kilometri kuljettiin hiljalleen hämärtyvässä metsässä. Hippiäiset piiskuttivat ylhäällä kuusten oksistossa. Yleensä päiväretkillä juuri nämä viimeiset hetket ennen illan pimentymistä ovat parhaita. Maiseman värit vaihtuvat, syvenevät ja lopulta himmenevät hämärään. Ilma viilenee. Metsä muuttuu jotenkin salaperäiseksi, sadunomaiseksi.

Lampi oli taivaan peili.

Tällaisissa olosuhteissa otetut kuvat voisi sujuvasti kääntää nurin päin, eikä ihan heti välttämättä edes huomaisi, että vesi ja taivas ovat vaihtaneet paikkoja. (Tämäkin kuva on Krotin ottama.)

 Hämärtyvässä metsässä lammen rannalla Ruu näytti hetken melko ylväältä ja syvälliseltä.

... mutta sitten se huomasi kiinnostavan puunjuuren ja meni ihan pöhköksi.

Ruu jaksoi kuin jaksoikin kävellä koko kierroksen, eikä saanut edes mitään hepuleita retken aikana. Perillä autossa se heittäytyi aika pian nukkumaan. Horisontti oli vielä vaaleanpunainen, kun läksimme Nuuksiosta. Retkipäivästä jäi oikein mukava fiilis, ja oli tosi kivaa päästä viimein tutustumaan ihanaan pikkukoiraan.

Tämä lokakuu on virrannut ohi hurjaa vauhtia. Olen nauttinut syksyn huumaavan kauniista väreistä, sateen tuoksusta, sienestyksen riemusta, kotipiirin lintujen tarkkailusta ja siitä, kuinka kirpeiden aamujen ja ensimmäisten lumihiutaleiden myötä ajatukset ovat jo rientäneet eteenpäin kohti tulevaa talvea.

Bloggaaminen on vähän jäänyt opiskelun jalkoihin, mutta tässäpä sitä viimein taas ollaan. Kekrijuhlien valmistelu pitää kiireisenä, mutta enköhän palaile pian kirjoittelemaan sadonkorjuusta ja siitä kauniin kaihoisasta tunnelmasta, jonka marraskuu aina tuo tullessaan.

26 kommenttia

  1. Hei! Mukava retkikertomus Ruun ollessa tarinan kuljettajana. Onpa söpön värinen koira ja vallan ihanan näköinen! Upeita kuvia!

    VastaaPoista
  2. Mukava retki ja kivoja maisemia. Ja teillä on ollut tosiaan suloinen retkikaveri :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Olipa ihana retki-kertomus ja voi mitä kuvia <3 Kivaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas tästä tarinasta, jonka mukana pääsimme myös hauskalle ja tunnelmalliselle retkelle metsään! Kauniit kuvat ja tosi söpö pentu! Viimeisissä maisemakuvissa on tosiaan taikaa... <3

    VastaaPoista
  6. Teillä oli kaunis luontoretki, tänne asti kuvittelin haistavan mäntymetsän!

    VastaaPoista
  7. Hieno luontoretki ja tosi kauniit kuvat! Itse olen käynyt Nuuksiosss vain kerran vaikka pääkaupunkiseudulla asun.Mukavaa lokakuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja samaa! :) Nuuksio on mullekin aika vieras paikka, mutta pikkuhlijaa siihen tulee varmaan tutustuneeksi näin ajoittain piipahdellenkin. Toki se on Turusta käsin vähän kauempana, mutta olen kuitenkin käynyt useammin monessa kauempanakin sijaitsevassa kohteessa. :D

      Poista
  8. Hieno sää, hieno retkikohde ja aivan huippuseuraa. Entisen naapurini koira oli welsh corgi, viisas ja seurallinen. Päätin, että jos minulla on joskus koira niin se on welsh corgi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mainiota! Rotu on toki taipuvainen perinnöllisiisn sairauksiin, joita pitkän selän ja lyhyiden jalkojen jalostuksesta on syntynyt, mutta toiset sukulinjat ovat terveempiä kuin toiset ja hyvä kasvattaja tutkituttaa koirat ennen pentujen tekoa. :)

      Poista
  9. Oi mikä ihana päivä teillä onkaan ollut Nuuksion upeissa metsämaisemissa! Kauniit ja tunnelmalliset kuvasi toivat mieleeni muistoja itselleni erittäin tutuista maisemista, joissa tämä pieni tytöntyllerö koki ne ensimmäiset ja ikimuistoiset luontoelämykset. Siellä kannon nokassa istuessa ja ympäröivää luontoa tarkkaillessa se rakkaus luontoa kohtaankin syttyi, ja roihuaa yhä edelleen :)
    Cardiganeja hyvin harvoin tapaa missään. Minulla on ollut ilo tuntea aikoinaan yksi varsin valloittava tapaus :D
    Valloittavia ovat myös nämä kuvat suloisesta sekä mitä ilmeisimmin hyvinkin reippaasta Ruusta ❤
    Mukavaa alkanutta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos - ja samaa! Tosi mukavaa kuulla. :) "Internet-muodikuudestaan" huolimatta corgeja näkee aika vähän. Tämäkin oli oikeastaan ensimmäinen, johon pääsin tutustumaan. :D

      Poista
    2. *) Muodikkuudestaan. Mitä näitä nyt on, lyöntivirheitä... :D

      Poista
  10. Täytyisi kyllä itsekin kiertää joku kerta kokonaan tuo Klassarinkierros, varsinkin tuo kallio-osuus näyttää houkuttavalta. Voi ei, mikä ihanan reipas retkiseuralainen teillä onkaan ollut. <3 Leppoisalta kuulostaa teidän retkenne. :)
    Ja ooo kekrijuhlat! Pääsisipä itsekin sellaisiin. Tai edes viettämään kavereiden kanssa iltaa.. Ehkä joskus sitten, kun saa remontoitua edes jotain (ja ruokapöytä voisi olla kanssa aika hyvä :D).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen! Kierros oli oikein mainio. :) Onneksi tosiaan syksy tulee joka vuosi, joten kekriä ehtii aina viettää - jos ei nyt, niin ehkä ensi vuonna. Niin, ja meillehän on toki aina tervetullutta saapua, jos ei säikähdä sitä seikkaa, että tänne on pakkautumassa tällä kertaa puoli Turkua riehumaan (ja yks neljäsosa Stadia), joten rauhallisesta illanvietosta ei voi tässä yhteydessä puhua... :''D

      Poista
  11. Teillä on ollut kiva retki ja mainio söpöläinen seurananne.

    Nuuksio on hieno paikka, mutta minua häiritsee valtavat ihmismassat, joita on erityisesti Haukkalammen tienoilla. Toki on kiva asia, että on tällaisia helposti tavoitettavia alueita luontoon tutustumista varten. Itselleni luontoretkellä on tärkeää omanlaisensa rauha ja lintujen ja muiden luonnonäänien kuuleminen.

    Meidän kylältä lähtevä Kaarniaispolku on vähemmän kansoitettu ja sieltäkin pääsee ympäri Nuuksiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se totta, että tuolla Haukkalammen puolella voi tulla vähän sellainen fiilis, kuin olisi kierroksella jossain museossa, kävelemässä käytävää pitkin ihmisvirran mukana erilaisia kuriositeetteja katsellen. Tulentekopaikoilla oli ekalla käynnilläni kymmenittäin ihmisiä ja sellainen häly, ettei luonnon ääniä paljon kuunneltu. Oli sekin kiva ulkoilulenkki ja ekskursio uuteen kohteeseen, mutta ei tosiaan oikein minunkaan makuuni varsinainen luontofiilistelyretki.

      Onneksi tosiaan tämäkin kansallispuisto on kuitenkin iso suhteessa merkittyjen reittien määrään, joten suosituimpien reittien ulkopuolelta löytyy hiljaisempia polkuja, joissa voi rauhassa havainnoida lintuja ja muitakin eläimiä, ja - mikä tietysti olennaisinta - puistossa on myös niitä aivan poluttomia osuuksia, joissa kulkijoita on niin vähän, että metsän asukkaat saavat elellä rauhassa. Jokaiselle on jotakin. :)

      On sinällään hyvä juttu, että suurimmat ihmisvirrat kulkevat niitä tiettyjä, helpoimmin läehstyttäviä, selkeästi opastettuja ja isolle kävijämäärälle mitoitetuin rakentein varustettuja reittejä. Muuten koko puisto altistuisi hurjalle kulutukselle, hälylle ja roskaantumiselle.

      Poista
  12. Voi, miten hieno retki ja tosi suloinen retkiseuralainen! Upeita maisemakuvia olet jälleen ottanut! Nuo kasvisnugetit kuulostavat kiinnostavalta retkiruokavaihtoehdolta, täytyy pitää ne mielessä. Iloa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, kaikkea käyttökelpoista sitä kaupan eineshyllystä löytyykin. :)

      Poista
  13. Kivan kuuloinen retki ja supersuloinen retkikaveri mukana! Tässä taas koirakuume kasvaa :)

    VastaaPoista