Tervetuloa uudistuneen blogini pariin!

17.1.2019

Blogini uudistustyöt ovat nyt kutakuinkin paketissa, ja on aika palata taas bloggaamaan aktiivisesti. Puuhailin uudistusten parissa oikein urakalla joululoman aikana, mutta en saanut hommaa kuitenkaan valmiiksi heti vuodenvaihteeksi. Päätinpä siis haudutella sen rauhassa loppuun ennen kuin avaisin sivuston jälleen yleisölle. Tässä sitä viimein ollaan.


Kuten näkyy, laitoin blogin ulkoasun uusiksi. Halusin tehdä siitä yksinkertaisemman ja selkeämmän. Vaikka vähensin elementtejä ja luovuin taustakuvasta, pidin kuitenkin vanhat värit - en vain keksinyt enää osuvampaa värikarttaa kuin murretut, maanläheiset vihreän ja ruskean sävyt.

Luovuin vanhasta nimimerkistäni, ja nyt olen vain M.T. Ainasoja. Blogi toimii yhä entisessä osoitteessaan viikarivartti.blogspot.com, mutta ajattelin pitää otsikkona toistaiseksi vain nimeäni. Saatan tässä myöhemmin ottaa blogille käyttöön myös uuden nimen ja osoitteen, mutta sitä aion vielä vatuloida hetken.

Käytän tästä lähtien sähköpostiosoitetta mt.ainasoja@gmail.com, mutta pidän blogin vanhan sähköpostinkin pystyssä vielä jonkin aikaa ja luen sinne tulevat viestit. Ei siis hätää, vaikka posti lähtisi vahingossa vanhaan osoitteeseen.


Tein myös koko joukon muita, huomaamattomampia muutoksia, muun muassa vähensin aihetunnisteiden määrää ja luokittelin vanhatkin julkaisut uudestaan. Joitain asioita olen aikeissa säätää vielä lisää tässä lähiviikkojen kuluessa, mutta mitään isompaa myllerrystä ei ole tulossa ainakaan ihan heti.

Mikäli sivustoa selatessasi kohtaat bugeja, vinkkaa ihmeessä, jotta voin korjata asian. En todellakaan ole mikään ekspertti koodaushommissa vaan itseoppinut säheltäjä, joten minulta on saattanut jäädä yhtä ja toista havaitsematta. Otan kiitollisena vastaan palautetta.

Ryhdyin uudistushommiin, koska blogini ei ole enää aikoihin ollut sitä, mitä se alkujaan oli, ja halusin selkiyttää sen olemusta. Tämän uudistuksen myötä ei siis ole tiedossa mitään mullistusta blogin sisällön suhteen - se on tapahtunut ajan saatossa jo aivan itsekseen. Julkaisen siis jatkossakin kirjoituksia samoista tutuista aiheista, samaan tuttuun tyyliin.

Uudistusten keskellä päätin säilyttää valtaosan vanhoista postauksistani. Ne kertovat blogini tarinaa, ovat hauskoja ja sisältävät paikoin hyödyllistä tietoa, jota en halua kadottaa. Yhä edelleen vanhoihin erityisruokavalio- ja parvekeviljelypostauksiini tullaan hakukoneiden kautta. Mitäpä niitä suotta poistamaan.


Ajattelin pyrkiä julkaisemaan nyt myös isompia ja parempia kuvia, ainakin mahdollisuuksien mukaan. Uutta kameraa minulla ei ole, joten vanhalla kalustolla mennään, mutta teen parhaani. Nämä tammien latvukset kuvasin jouluaattona Ruissalossa. Oli harvinaisen kaunis, luminen joulusää. Pakkanen tuntui aika purevalta, mutta kyllä kelpasi retkeillä.

Toivottavasti viihdytte blogissani! Mitä mieltä olette uudesta ulkoasusta?

Blogi uudistuu

23.12.2018

Tämä blogi jää hetkeksi tauolle, ja laitan sivuston varmaan joksikin aikaa kokonaan piiloon joululoman aikana. On nimittäin aika tehdä uudistuksia. Avaan blogin uudestaan vuodenvaihteen jälkeen, jahka olen toteuttanut suunnitelmani. Nyt haluan vielä toivottaa oikein hyvät joulut ja uudetvuodet kaikille siellä ruudun toisella puolella. Tervetuloa takaisin blogini ääreen taas tammikuussa!

11 pientä kohokohtaa

20.12.2018

Koska olen ollut aika hajalla opiskelustressin takia ja kokenut päivä päivältä enenevissä määrin olevani riittämätön ja kehnonlainen, päätin lykätä tenttikirjan syrjään ja keskittyä hetkeksi käymään läpi viime viikkojen aikana tapahtuneita mukavia ja hienoja juttuja sekä tietysti miettimään myös tulossa olevia asioita, joita odotan innolla.

Tänä aamuna nimittäin huomasin ajattelevani, että takana on vain viikkokausia jatkunutta sumuista ylikuormittuneisuutta, enkä voinut muistaa tehneeni mitään hauskaa vähään aikaan. Sehän ei tietenkään ole totta. Nyt on aika listata kohokohdat muutamalta viime viikolta ja hymyillä niille jokaiselle aivan huolellisesti.


1) Retkiviikonloppu Teijossa

Vietin mukavan talvisen viikonlopun Teijon kansallispuiston maisemissa. Aurinko paistoi, ja oli ihanaa olla jalkeilla ja ulkosalla kerrankin koko päivän lyhyt valoisa aika. Maa oli kuurankukkien koristelema. Lähdimme harjoittelemaan suunnistusta polkujen ulkopuolella rämpien. Päädyimme kauniin kallion laelle. Näimme teeren ja pyyn. Punatulkkujen ääntely soi kuulaana kuin kirpeä pakkasilma.

Nukuin teltassa mukavasti hurjasta tuulesta huolimatta. Heräsin aamulla lumisateen hiljaiseen, suloiseen ääneen. Mathildedalin ruukkikylä valmistautui jouluun, ja vierailimme mukavissa jouluisissa puodeissa samalla, kun kuljeskelimme purolla koskikaroja etsien ja kävimme satamassa katsomassa merta. Kaunis viikonloppu.


2) Taru sormusten herrasta

Muuan kaveri tuli Turkuun, ja vietimme hienon kulttuuripäivän. Kävimme Aboa Vetus & Ars Nova -museossa, söimme hyvin ja illalla menimme Turun Kaupunginteatteriin katsomaan Taru sormusten herrasta -näytelmän. En oikein tiedä, miten kuvailisin teatterielämystä lyhyesti.

Vanhana Tolkien-fanina olin toki paikoin aika järkyttynyt monista kummallisista ratkaisuista. Lavasteet kuitenkin tekivät vaikutuksen. En ole eräiden Kaupunginteatterin vakionäyttelijöiden suurin ihailija, mutta monen vieraamman näyttelijän roolityö ilahdutti. Kaiken kaikkiaan olen ainakin tyytyväinen, että menin katsomaan näytelmän.


3) Itsenäisyyspäivä

Itsenäisyyspäivänä on aina juhlava tunnelma, vaikkei tekisikään mitään kovin erityistä. Tänä vuonna päivä kului muuan muksun synttäreillä ja ilta sitten telkkarin ääressä linnanjuhlia pällistellen ja juhlavaa salaatti- ja juustoateriaa tuhoten. Oli muuten siitä poikkeuksellinen itsenäisyyspäivä, etten ehtinyt katsoa Tuntematonta sotilasta, mutta eipä tuo mitään. Ehtii toistekin.

4) Flörin joulumyyjäiset ja uudet huonekasvit

Näistä kirjoittelinkin jo aiemmin. Flörin Peltolan myymälässä oli kivat pienet myyjäiset, joita kävimme fiilistelemässä, ja samalla ostimme lisää kasveja kotiin. Uudet kasvit piristävät aina, jahka eivät ihan heti delaa. Toistaiseksi kaikki hankkimamme ovat hengissä.

5) Pikkujoulut isosiskolla

Isosiskoni ja hänen puolisonsa ovat ottaneet tavaksi kutsua kaikki sisaruksensa kylään marras-joulukuun taitteen tietämillä viettämään aikaa, herkuttelemaan ja hassuttelemaan pikkujoulujen merkeissä. Aika hauskasti molemmilla on kaksi nuorempaa sisarusta. Päivä oli oikein mainio ja tunnelmallinen.


6) Vapaaehtoistuminen ja pelkoni voittaminen

Ilmoittauduin vapaaehtoishommiin isoon kongressiin, joka järjestetään Turussa ensi kesänä. Minä suorastaan kammoan vieraiden kielten puhumista (kiitos alakoulun englanninopettajan kyseenalaisten opetusmetodien), mutta päätin koota rohkeuteni ja lähteä mukaan joka tapauksessa. Matkalla ensimmäiseen vapaaehtoisten ohjaustapaamiseen olin ihan hyytelöä jännityksestä. Menin kuitenkin, ja kokemus oli kannustava. Eiköhän tämä suju.


7) Jouluaskarepaja

Olen ollut jo niin monena vuonna joulun alla mukana Luontoliiton kulutuskriittisissä joulutapahtumissa, ettei joulutunnelma meinaa enää oikein tullakaan ilman niitä. Onneksi tänäkin vuonna pidettiin jouluaskarepaja, jossa tehtiin kierrätysmateriaaleista joulukortteja ja -koristeita. Valoin taas muutaman kivan kynttilän ja yritin herätellä uinuvia kirjomistaitojani. Mukavana uutuutena testasimme saippuan valmistamista.

8) Lohjan joulumarkkinat

Toinen jo aivan olennaiseksi joulun ajan perinteeksi muodostunut juttu on Lohjan menneen ajan joulumarkkinoilla käyminen. Kuten olen aiemminkin hehkuttanut, nämä ovat ehkä Suomen hienoimmat joulumarkkinat. Markkinakäynnin yhteydessä voimme myös mukavasti tavata seudulla asuvia tyyppejä, vaihtaa joululahjoja ja kuulumisia. Oli mukavan talvinen pikkupakkassää. Sateli vähän luntakin. Kävimme vielä markkinoiden jälkeen iltahämärässä hakemassa kuusen tutun maanomistajan metsästä. Tunnelmallista!


9) Pori ja pähkinähakki

Maanantaina tuli käytyä Porissa. Minulla ei ollut siellä mitään varsinaista tekemistä, olin vain mukana matkassa, joten istuskelin suuren osan päivästä kahvilassa lukemassa tenttikirjaa ja odottelemassa. En oikein tiedä, mitä ajattelen Porista, mutta ainakin joka kerta, kun olen käynyt siellä, on ollut mukava reissu. Niin tämäkin. Vaikka ajomatka aamun pimeydessä, kaameassa lumituiskussa olikin hermoja raastava elämys, olen tosi iloinen, että olin mukana.

Keksin lounaan jälkeen, että voisi olla kivaa mennä kävelylle Käppärän hautausmaalle, sillä siellä saattaa nähdä pähkinähakkeja. Kuljeskelimme tuoreen lumen kuorruttamalla, laajalla hautausmaalla, kunnes havaitsimmekin yhden. Veikeän pilkullinen pieni varislintu ruokaili sembramännyssä. Muistan vain kerran aiemmin nähneeni hakin, kun sellainen vieraili lapsuudenkodin pihassa. Aika paikoittaisesti niitä esiintyykin Suomessa. Ilahduin kohtaamisesta.


10) Illallinen Hüggessä

Turkuun on aivan vastikään avattu uusi kasvisravintola, Hügge. Illallistimme siellä tiistaina. Ruoka ja viini maistuivat. Erityisruokavalioasiatkin huomioitiin aivan ensiluokkaisesti, eikä missään kohtaa tarvinut olla ahdistunut allergioiden takia. Suosittelen kyllä Hüggeä vahvasti kaikille - en vain kasvissyöjille, vaan ihan kaikille! Meillä oli tosi hauska ilta.

11) Lumi

Lopuksi vielä täytyyhän sekin mainita, että nyt kun tämä meidän vesisaderannikkommekin viimein varustettiin kunnon lumihangella, niin onhan täällä ihanan valoisaa ja jouluista. Lumettomat, pilviset talvipäivät ovat kuin säkki silmillä. Lumi tuo valon. Tykkään kyllä pimeydestä, mutta rajansa kaikella. Kyllä nyt kelpaa kulkea kohti joulua.


Eipä tämä talvi tosiaan ole alkanut ollenkaan niin pahana kuin aamulla tuntui. Olen tehnyt ja kokenut paljon muutakin kuin stressiä ja surkeutta ja muistan kyllä olleeni useasti ihan rentoutunut ja leppoisa. Edessäkin näyttäisi olevan runsaasti leppoisuutta, eikä työtä ole jäljellä enää kuin pari päivää. Kun on uupunut ja harmissaan, hyvät asiat vain unohtuvat helposti ja kaikki näyttää ankealta. Silloin tietää, että on syytä pitää tauko. 

Valitettavasti juuri nyt taukoni ei voi olla muutamaa tuntia pidempi, sillä minun täyty palata tenttikirjan ääreen ja kurssityötä viimeistelemään - mutta toivottavasti uusin voimin ja paremmalla teholla. Olo on ainakin kevyempi.

Kaikki postauksen kuvat ovat kuun alusta Teijon retkeltä. Viimeinen kuva on Mathildedalin viehättävästä suklaakahvilasta. Olen kerran aiemminkin eksynyt retken jälkeen sinne nauttimaan kupposen kahvia vanhan jazzmusiikin ja runsaiden viherkasvien keskellä. Oli ihanaa käydä taas.

Mutta mukavaa joulunalusaikaa teille, lukijat! Toivottavasti ette ole yhtä stresaantuneita - tai jos olette, niin pystytte myös pitämään välillä pientä taukoa ja ajattelemaan jotain ihan muuta.

Ludisia, opuntia ja muita uusia huonekasveja

11.12.2018

Kävimme lauantaina fiilistelemässä Flörin joulumyyjäisiä ja samalla ostimme neljä uutta kasvia. Lisäksi piipahdimme aiemmin myös Plantagenissa hyödyntämässä kaverin vippaaman alennuskupongin. Nyt on taas ihmeteltävää ja opittavaa uusien kasvien ylläpitoon perehtymisen äärellä. Kesän jälkeen ikkunalauta näyttikin vähän autiolta, sillä moni kasvi kupsahti syystä tai toisesta, mutta näiden hankintojen jälkeen on taas mukavasti tungosta.

Kun yksi kasvi kuolee, tulee kolme muuta tilalle.

Kaikki vanhat orkideamme menehtyivät, enkä oikeastaan ollut suunnitellut ainakaan uusien perhoskämmeköiden (Phalaenopsis) hankkimista, ainakaan ihan heti, koska olin vähän lannistunut epäonnistumisista. Flörissä oli kuitenkin poistohyllyssä ohikukkineita mutta muuten oikein hyväkuntoisen oloisia perhokkaita parilla eurolla. Ostimme sitten yhden. Annetaan vielä mahdollisuus.

Ludisia (Ludisia discolor) on myös kämmekkä, mutta aika erilainen kuin tutut perhoskämmekät. Sen kukat ovat vaatimattomat ja sitä pidetäänkin huonekasvina ennen kaikkea kauniiden kirjavien lehtien takia. Sen sanotaan olevan myös kohtuullisen helppohoitoinen. Uppokastelua ei tarvita vaan pelkkä mullan pitäminen kosteana kuulemma riittää. Kasvualustavaatimuksetkaan eivät ole järin erikoiset.

Hankimme ludisian oikeasti lähinnä sen hassun nimen takia. Olimme pitkään naureskelleet sille, ja jossain vaiheessa kiinnostuimme, minkäköhänlainen kasvi mahtaa olla niin hauskan nimen takana. Lopulta päätimme hankkia ludisian, kun mahdollisuus tulisi. Pistokkaita ei ilmaantunut, mutta Flöristä löytyi kohtuuhintainen yksilö, joten ostimme sen.

Ludisia. Kuulostaa ludisijalta eli sellaiselta, joka ludisee. Mitä se sitten ikinä tarkoittaisikaan.

Lankaköynnöksestä (Muehlenbeckia complexa) puolestani olisin saattanut saada jonkinlaisen jakotaimen pikkusiskoltani, mutta kun kerran Flörillä oli puoli-ilmainen, päädyimme ostamaan. Olen ymmärtänyt, että lankaköynnös on ihan kiitollinen viherkasvi, kunhan vain kastelusta pitää huolta. Virheet kuitenkin kostautuvat nopeasti. Ei siis muuta kuin yrittämään.

Lankaköynnös on aika kaunis. Toivottavasti saamme sen kukoistamaan.

Ostimme Flöristä myös yhden ilmakasvin lisää. Tässä muutaman vuoden kokeilujen myötä olen havainnut, että käpytillandsia (Tillandsia ionantha) on suosikkilajini - siitä yksinkertaisesta syystä, että se on ainoa, jonka olen saanut pysymään pitkään hengissä ja joka on myös kasvanut meillä kokoa. Niinpä valinta oli ilmeinen, vaikka muitakin vaihtoehtoja olisi ollut kutkuttavaa taas ottaa kokeiluun. Ehkä niiden vuoro on joskus toiste. Talvi on muutenkin haasteellista aikaa tällaisille kasveille.

Tämä on jo meidän kolmantemme tätä sorttia.

Uuden tilldansian kaveriksi valitsin lasimaljakon, jonka kaltaista olen etsinyt ja etsinyt. Siitä pitäen, kun hankimme ensimmäiset ilmakasvit, olen miettinyt, että niiden ilmankosteusvaatimuksien kannalta olisi tosi kivaa, jos löytäisi jostain juuri kasvin koolle sopivan lasiastian, jonka pohjalle voisi laittaa vettä ja yläosaan asettaa kasvin, mutta tällainen viritys vaatii aivan tietyn muotoista maljakkoa, eikä sellaista ole tullut vastaan. Marimekon Urna ja Flower ovat vähän sinne päin mutteivät kuitenkaan aivan tarpeeksi.

No, nyt löytyi lopulta juuri oikean muotoinen ja kokoinen ja vielä sopivan hintainenkin maljakko, joten enköhän oitis ostanut. Näitä myytiin hyasinttimaljakkoina, ja kieltämättä malja toimi aika kivasti myös siinä käytössä - hyasintin sipuli maljan yläosassa ja juuret rönsyilemässä vedessä maljan alaosassa. Harmi, että allergiani rajoittaa hyasinttien hankkimista meille.

Kuin tehty pientä ilmakasvia varten!

Näiden hankintojen lisäksi taloon tuli myös opuntiakaktus (Opuntia). En ole varsinaisesti kaktusihmisiä. Pelkään piikkejä ja luulen olevani huono huolehtimaan sellaisista kasveista, joita ei saa missään nimessä kastella liikaa. Lehtikaktukset ovat olleet kuitenkin ihan kivoja, enkä ole vielä tuhonnut käärmekaktustakaan. Opuntiallakin on sitä paitsi hauska nimi, eikä tämä kaveri maksanut alennuskupongin johdosta kuin pari euroa.

Kotiin päästyämme ilmeni kuitenkin, ettei opuntia olekaan niin kiva kuin vaikkapa käärmekaktus, jolla on terävien piikkien sijaan pehmeää karvaa. Ei opuntiallakaan varsinaisia piikkejä ole, mutta sen karvat ovat hyvin pisteliäitä, irtoavat helposti, juuttuvat ihoon, tekevät kipeää, eikä niitä ole helppo saada pois, koska ne ovat tosi pieniä ja huomaamattomia.

Heti, kun avasin kaktuksen käärepapereistaan ja aloin suunnitella sen istuttamista uuteen ruukkuun, sain varmaan sata pienenpientä piikkiä käsiini. Niitä sitten etsittiin ja nypittiin. Ai että, mitä riemua.

Toivottavasti kukaan ei saa päähänsä ryhtyä paijaamaan tätä. Ei meinaan ole hauskaa.

Oli muuten hauskaa yrittää saada kuvia uusista kasveista, kun päivät ovat olleet sateisen harmaita. Räpsin tietysti pari kuvaa heti hankinnan jälkeen kylppärin lattialla siinä samalla, kun pidin kasveja tuholaiskaranteenissa, tarkastelin niiden vointia ja suoritin tarpeelliset pesut ja torjunnat. Kylppärissä riittää valoa, vaikka se onkin aika kolkkoa, eikä välttämättä kaikkein kuvauksellisinta. Ikkunalaudalla "luonnon valossa" kuvaaminen olikin sitten aivan toinen juttu.

Sijoitin tämän vesimaljan ovelasti kaktuksen viereen, ettei tule niin helposti sohaistua nurin.

Mennyt marraskuu oli blogissani aika passiivinen. Elämäni ei kuitenkaan ole ollut passiivista, tosin kuun alussa podin flunssaa, joka vei minusta kaikki mehut. Sittemin on riittänyt tekemistä, ja opiskelutkin ovat vaatineet hurjasti huomiota. Olen myös haudutellut uudistuksia, joten postausten kirjoittaminen on jäänyt suurten linjojen suunnittelun jalkoihin. Uudistusten pyörittely on ollut kyllä tosi hauskaa. Olen innoissani!

Meillä alkaa olla jo ihanan jouluisa tunnelma kotona, mutta vielä ennen lomia pitää suoriutua tentistä tai parista ja hoitaa koko joukko juoksevia töitä. Aika tuntuu kuitenkin rientävän nopeasti. Pian pääsee juhlimaan ja rentoutumaan. Ajattelin ehkä sulkea blogin joululoman ajaksi ja avata sitten uudistuneenaa tammikuussa, kunhan saan kaiken tehtyä.

Mutta hei, jos teillä on kokemusta tai muuten tietoa ludisian, opuntian tai lankaköynnöksen hoidosta, antakaa toki vinkkejä!

Antoisa sienisyksy - retkimuistoja ja sienestysfiiliksiä

26.11.2018

Pitkittyvissä harmaissa syystalvissa se hyvä puoli, että sienestyskausi sen kun venyy ja venyy. Ainakin suppilovahveroita voi kerätä niin kauan, kunnes metsänpohja peittyy lumeen tai menee umpijäähän. Toisaalta tänä vuonna sienikausi alkoi ainakin meillä päin vähän hitaasti kesän kuivuuden takia.

Onneksi sienirihmastot eivät välttämättä juurikaan pahastu siitä, vaikka välillä olisi vähän kuivaa, kunhan jossain vaiheessa saadaan vettä. Elokuun sateiden myötä sienisyksy lähti pikkuhiljaa käyntiin ja osoittautui lopulta aivan mahtavan antoisaksi. Etenkin herkkutatteja tuntui löytyvän suorastaan poikkeuksellisen paljon.

Sienisyksypostaukset kuuluu aina aloittaa jollain erikoisemmalla lajilla? Tämä hattivatti lienee nuijakuukunen.

Tein jo keskikesällä muutaman tunnustelukäynnin vanhoille sienipaikoille, mutta silloin ei löytynyt vielä mitään. Heinäkuun lopulla kävimme retkellä Sattmarkin maisemissa samalla, kun piipahdimme Paraisilla uimassa, mutta pöllyävän kuiva metsä ei tarjonnut saalista. Mustikat kuitenkin näyttivät jakselevan ihmeen hyvin.

Kaikista mustikoista ei tullut rusinoita, vaikka kesä olikin kuiva.

Elokuun puolivälin mökkiviikonloppu Kiskossa tuotti kesän ensimmäisen kunnon sienisaaliin. Ennen reissua oli sadellut hieman, mutta ei niin paljon, että olisin oikeastaan osannut odottaa niin runsasta satoa. Niinpä metsässä odottikin todella iloinen yllätys.

Sieniyllätys!

Kuivuus kuitenkin jatkui. Teimme elokuun loppupuolella retken Kaarinaan Tuorlan suunnalle lehtometsiin erikoisuuksien toivossa. Sää oli kaunis ja tiheässä vehreässä metsässä kuljeskelu miellyttävää, mutta sieniä löytyi vain jokunen. Retkestä jäivätkin mieleen päällimmäiseksi nuotion äärellä vietetty mukava ilta, kaunis auringonlasku ja mainiot lehmät, jotka pällistelivät aivan likellä laitumen aidan takana.

Möööö!

Onneksi syyskuu toi lisää sateita, ja sienisyksy pääsi kunnolla vauhtiin. Tämän syksyn hienoin sieniretki taisi olla heti syyskuun alussa Paraisille tekemämme reissu. Itse asiassa olimme varanneet päivän alunperin Seilissä käymistä varten, mutta Turussa ukkosti, emmekä siis päässeet lähtemään vesille. Seili-suunnitelma piti hylätä, joten päätimme sitten käyttää päivän sieniretkeilyyn.

Autoilimme Paraisille ja jalkauduimme maastoon Mattholmin saarella. Meillä oli mukanamme vain yksi iso ämpäri, ja se tuli niin pian täyteen, että piti alkaa ihan valikoida ja kehitellä vaihtoehtoisia saaliinkantomenetelmiä. Saalis oli mieletön ja retki tosi onnistunut!

Kun herkkutattisaalis pursuaa yli äyräiden ja retki on vasta puolessa.

Suuntasimme vastaavanlaiselle retkelle samaan paikkaan lokakuun alussa. Herkkutatteja löytyi yhä ja herkkusieniäkin saatiin, mutta saalis ei ollut yhtä iso. Molemmilla kerroilla käytiin myös Mattholmsfladanin lintutornilla, kun oltiin kerran muutenkin lähellä.

Syyskuun retkellä nähtiin muutolle kerääntyneitä hanhia ja kurkia, lokakuussa lähinnä tavallisia sorsia. Sellainen erikoisuus lokakuun retkeä kuitenkin väritti, että vesi oli aivan poikkeuksellisen korkealla. Rantaviiva oli hivuttautunut miltei lintutornille asti ja niitty jäänyt veden alle. Olimme liikkeellä juuri syysmyrskyn jälkeen, ja se näkyi metsässäkin.

Kaatuneita tammia Lenholmin lehdossa rannan tuntumassa.

Mattholmsfladan tulvaisena. Normaalisti vesiraja kulkee ekan pikkusaaren takana olevan ison kiven kohdalla.

Yritän opetella joka syksy tunnistamaan jonkin uuden sienen ja ehkä myös kokeilla sitä ruuaksi. Tänä syksynä olen tutustunut useampaankin minulle aiemmin vieraaseen lajiin. Seikkailut Paraisten lehdoissa opettivat, että tammenrousku on maukas ja satoisa, ruututatti on jännän näköinen ja kiehtova - mutta ei ehkä kuitenkaan hyvä valinta ruokasieneksi - ja että lehtikuusentatti on komea ja herkullinen mutta hyvin vaikeasti käsiteltävä, paljon lähisukulaistaan voitattiakin limaisempi tapaus. Lisäksi mustavahakas pääsi kokeiluun, ja maistuihan se.

Lehtikuusentatti, kauniin oranssi ja kiiltävä, limainen mutta maukas!

Syksyyni on mahtunut jo peräti kaksi patikkaretkeä Teijossa, jonka hyvät sienimaastot on tietenkin ollut tarpeen hyödyntää muun oleilun ohessa. Telttaretki Sahajärvelle tarjosi runsaasti muun muassa herkku- ja punikkitatteja, suppilovahveroita ja niitä mainittuja mustavahakkaita.

Lokakuun lopussa käytiin päiväpatikalla Nenustannokassa ja saatiin etenkin männynsuomuorakkaita. Suomuorakkaita on tullut tänä syksynä muutenkin aika paljon vastaan. En tiedä, onko niillä ollut erikoisen hyvä satovuosi vai onko vain sattunut tuuri. Olemme syöneet niitä tuliseksi maustettuna nyhtösienenä tortillan kanssa. Erikoinen sieni sopii erikoiseen ruokalajiin.

Veikeät männynsuomuorakkaat. Hauska nimikin muuten, suo-muo-rakas, suomu-orakas, haha!

Nenustannokassa auringonlaskun aikaan. Kirjoitan tästä retkestä ehkä lisää myöhemmin.

Lokakuinen seikkailu Nuuksiossa ei välttämättä lukeudu saaliin puolesta syksyn merkittävimpien sieniretkien joukkoon, mutta se on jäänyt kuitenkin mieleen, sillä päivä oli kaikkiaan kovin mukava, ja löydettiinhän retkellä myös erikoinen kotelosieni, oletettavasti piispanhiippa.

Piispanhiippako se siinä?

Enää tässä marraskuun aikana en ole tehnyt mitään isompia sieniretkiä. Sienisaaliimme on kertynyt lähinnä satunnaisilta arkisilta metsänläpikuljeskeluilta. Jostain syystä en myöskään ole käynyt koko syksynä varsinaisesti sieniretkeilemässä lähimetsissämme, kun taas viime syksynä kävin monta kertaa. Olen kyllä seikkaillut pari läpikulkumatkaa polkujen ulkopuolella, mutta en ole suunnannut maastoon ämpärin kourassa ja saappaat jalassa. Lähimetsässä retkeilyä on tullut jotenkin laiminlyötyä muutenkin. Ehkäpä on syytä vielä pistäytyä suppilovahverokierrokselle.

Juuri nyt maata peittää kyllä kevyt puuterilumi, mutta eiköhän se siitä taas kohta sula. Oli kyllä ihanaa huomata viime yönä, että lunta on tullut. Hetki sitten sateli vähän lisää, ja pilvistä päätelleen saattaa sataa enemmänkin. Miten valoisalta maailma taas näyttääkään, kun maa ei ole enää harmaa!

Mitäs te tuumitte menneestä sienisyksystä - sienestittekö ja saitteko hyviä saaliita?

Sadonkorjuu, syyssiivous ja kekri

16.11.2018

Meillä hoidettiin sadonkorjuu ja muut puutarhan syysaskareet loppuun loka-marraskuun vaihteessa. Olimme jo aiemmin syksyllä varanneet kekrinviettopäivän kalenteriin marraskuun alkuun, joten se muodosti eräänlaisen deadlinen, joka motivoi hommiin, vaikkeivät sääolosuhteet vielä olisi aivan ehdottomasti velvoittaneetkaan. Kekriähän on perinteisesti tarkoitus viettää silloin, kun sato on korjattu ja viljelyvuosi saatu päätökseen, ja yritän pitää perinteestä kiinni.

Kurpitsoita kekrikoristeeksi.

Takana oli jo muutama pakkasyö, mutta viljelylaatikoilla kasvit olivat yhä enimmäkseen pystyssä ja kukkiakin oli vielä kerättäväksi sadonkorjuukimppuun. Aurinkoinen lokakuun lopun sunnuntai vierähti kasvuston perkaamisen ja mullan möyhäämisen parissa. Ajattelin, että kirjoitan taas myöhemmin erikseen satosummauksen, joten kerron sitten siinä tarkemmin, miten viljely tänä vuonna sujui, mutta kaiken kaikkiaan olen kyllä ollut tyytyväinen, satoa saatiin ja homma oli kivaa, joskin satovarkauksien takia olin kyllä välillä myös tosi vihainen ja harmissani.

Viimeiset auringonkukat sinnittelivät yöpakkasista huolimatta.

Ajattelin ensin laittaa kaikki kukkaset yhdeksi isoksi kimpuksi, mutta päädyinkin asettelemaan pienemmät pieniin purkkeihin ja isommat isoon maljakkoon. Kokonaisuudesta tuli hieno! En kuitenkaan ehtinyt juuri ottaa siitä hyviä kuvia.

Keräsimme palmukaalit mukiin. Hauskan näköinen kimppu tuli niistäkin. (Tämä kuva on Krotin kännykältä.)

Tässä vaiheessa syksyä keskeisin sadonkorjuu viljelylaatikoilta oli siementen talteenkeräystä. Siinä riittikin puuhaa, mutta siemeniä saatiin myös mukavan paljon ainakin kesäkukista.

Parvekepuutarhan kesäkasvusto olisi säiden puolesta pärjäillyt vaikka ihan tähän päivään asti, mutta päätimme raivata senkin saman tien, ettei homma jäisi roikkumaan tekemättömänä. Eihän kesä kuitenkaan ole enää tulossa takaisin ennen kuin vasta ensi kesänä, joten ennemmin tai myöhemmin kasvit olisi kuitenkin pitänyt pakata kompostiin. Olen tyytyväinen, että työ on tehty ja saimme siivottua parvekkeen mukavaksi talvea varten.

Kasvustossa riitti raivattavaa.

Tomaatit olivat satoisia, mutta aika iso osa niistä oli vielä raakoja tässä vaiheessa.

'Golden Currant' -tomaateista suurin osa kerättiin talteen raakana. Tämä terttu on kypsä.

Ensin vaikutti siltä, että raakana kerätyt tomaatit eivät alkaisi kypsyä ollenkaan, mutta yhtäkkiä ne saivat väriä. Nyt näyttää näin hyvältä. Joukossa myös muutama punainen 'Hundreds and Thousands'.

Paprikoista löytyi tämmöinen kaveri. Minä kammoan toukkia, ja pelkän kuvankin katsominen puistattaa, joten en ollut yhtään iloinen kohtaamisesta. Eivät nämä kyllä muutenkaan olisi tervetulleita.

Köynnöskrassi se vaan kukkii ja kukkii. Vaikka siivosimme muut yksivuotiset kasvit pois, krassi sai jäädä vielä kukkimaan.

Muutama kasvi roudattiin kylmäkellariin. Katsotaan nyt, onnistuuko niiden talvettaminen näin. Osan ehkä viemme takaisin parvekkeelle sitten, jos jossain vaiheessa tulee kunnon talvi, eikä lämpötila enää sahaa. (Kuva on Krotin kännykältä.)

Sadonkorjuun ja siivouksen jälkeen päästiin koristelemaan parvekepuutarhaa taas kekritunnelmiin eli laittamaan paljon lyhtyjä ja kynttilöitä esille. Kekri on kyllä yksi suosikkijuhlistani, ja tänäkin vuonna illanviettomme oli mitä mainioin. Oli hyvää ruokaa ja hauskoja ihmisiä.

Julkaisukelpoisia valokuvia ei valitettavasti juurikaan ole, mutta se nyt on aika tavanomainen ilmiö tällaisten illanviettojen kohdalla. Olen kuitenkin polttanut lyhtyjä parvekkeella tietysti monena muunakin iltana kekrin jälkeen, joten olen sitten saanut räpsittyä kuvia niistä ihan rauhassa ilman juhlateknisiä häiriötekijöitä.

Yksi kaiverrettu kurpitsa ilmaantui riveihin juhlailtana. Ei mikään perinteinen kekrijuttu, mutta sopii hyvin asiaan.

Lyhtyjä, lisää lyhtyjä! Talvisäilytykseen kasattuja ruukkuja pursuileva hyllykin näyttää tunnelmalliselta tässä valossa.

Suosikkilyhtyni luo vihreää valoa ja heittää kiemuraisia varjoja.

Semmoista. Katsotaan, missä vaiheessa julkaisen tämän kaupunkiviljelyvuoden satokoosteet. Koitan ryhtyä keräilemään muistiinpanoja ja kuvia kasaan pikkuhiljaa. Viimeksi julkaisin vasta kevättalvella, mutta kieltämättä kirjoittaminen olisi järkevämpää hoitaa tässä syyspuolella, kun vielä muistaa jotain.

Kuukausikollaasi 10/2018

12.11.2018

Hiljaisuutta, sitä on ilmassa. Poden jotain flunssaa, olen aivan vedoton, eikä mikään oikein etene. Ajattelin nyt kuitenkin yrittää saada tänään edes pikkasen asioita aikaiseksi ja siinä ohessa myös julkaista jotain blogissa. Kuukausikollaasista on helppo aloittaa, koska kaikki lokakuun kuvat on ainakin tullut jo siirrettyä koneelle ja käytyä läpi. Marraskuun kuvasatoa, sadonkorjuu- ja kekrijuttuja, en ole vielä jaksanut edes ajatella. Tässäpä siis mennyt lokakuuni - värikäs ja kaunis ja täynnä seikkailuja - tiivistettynä pieneen kuvakollaasiin.


Parvekepuutarhan kesäisiä syystunnelmia | Laatikkoviljelykauden lopetus | Ehkä hienoin ruska ikinä | Sadonkorjuuillanvietto Luonto-Liiton tyyppien kanssa | Viikonloppu Tampereella järjestötoimintakoulutuksessa | Sienestystä | Päiväretkeilyä Teijossa | Huonekasvit taas huomion tarpeessa | Päiväretkeilyä Nuuksiossa feat. Ruu

#kollaasihaaste #kuukausikollaasi @pienilintu

Metsäseikkailulla Nuuksiossa koiranpennun kanssa

30.10.2018

Eräänä sunnuntaina lokakuun alussa minä ja toveri Krotti otimme suunnan kohti Nuuksiota. Pääkaupunkiseudulle muuttanut neiti Vanukas, vanha ystäväni lapsuuden kotipitäjältä, on hiljattain hankkinut koiranpennun ja kaipasi seuraa metsäseikkailulle. Meidän oli tarkoitus mennä tapaamaan pentua oikeastaan jo loppukesällä, mutta ensimmäinen sopiva aika löytyikin vasta lokakuulta.

No, vaikka pennut kasvavat nopeasti, oli retkemme aikaan 17 viikon ikäinen Ruu kyllä edelleen ihan pikkuinen. Ruu on rotua welsh corgi cardigan, siis töppöjalkainen ja tönäkkä paimenkoira, jolla on hurjan isot korvat ja hurmaava luonne.

Eiks oleki nätti otus? (Tämä kuva on Krotin ottama.)

Päätimme kiertää jonkin Nuuksion merkityistä reiteistä, jotta retkeä ei tarvitsisi erikoisemmin suunnitella saati suunnistusta kummemmin miettiä. Valitsimme Klassarinkierroksen, neljän kilometrin ympyräreitin puiston vähemmän suositussa länsiosassa.

Ruu ei ollut aiemmin ollut niin pitkällä lenkillä, mutta meillä oli aikaa hidastella ja pitää kunnon tauko nuotiopaikalla. Retkeily sujuikin pennulta oikein mainiosti. Vastaantulijat ohitettiin niin mallikkaasti, että jos en olisi tiennyt, olisin voinut kuvitella ohitusta harjoitellun jo pitkään.

Vuh!

Mallikkaasti valjaissa.

Olen käynyt Nuuksiossa vain kerran aiemmin, Haukankierroksella, ja silloin opin, että ruuhkaa voi olla vallan hirveästi. Valklammentien parkkipaikalla ei onneksi ollut niin täyttä kuin Haukkalammen puolella viimeksi, mutta kyllä sekin aika lailla pursuili, ja pikkuauton mentävä rako löytyi ihan tuuripelillä. Maastossa oli kuitenkin lopulta melko hiljaista, vaikka parkkiksella olikin tungosta.

Kuinkakohan monta kertaa olen tässä jo lukenut tai ajatellut vahingossa "Kalsarinkierros" ja naureskellut sille...

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään, jotta saapuisimme tulentekopaikalle vasta retken loppupuolella. Niinpä kuljimme ensin pätkän matkaa kosteassa kuusikossa ja sitten nousimme männikköiselle kalliolle. Sää oli melko viileä mutta eipähän ainakaan hiostava - juuri sopiva patikkailma.

Kiva pieni puro ylitettiin. Ruu halusi tietysti pysähtyä juomaan siitä.

Suppilovahveroita löytyi mukavasti ihan polun vierestäkin, samoin suomuorakkaita. Tuntuu aina hassulta, kun suositussa retkeilykohteessa pystyy sienestämään poikkeamatta juurikaan merkityltä reitiltä. Luulisi, että edes joku ennen meitä polkua tallanneista olisi havainnut, tunnistanut ja poiminut sienet - mutta onneksi ei! Toisaalta en minäkään kaikkia mahdollisia sieniä tunnista saati kerää, joten varmaan joku meidänkin jälkeemme ihmettelee samaa.

Tämä lienee piispanhiippa. Emme keränneet.

Kun lähdimme liikkeelle, taivas oli pilvessä, mutta pian aurinkoistui. Niinpä näköalapaikalla Klassarinkallion laella saatiin fiilistellä alkuillan lämpimässä auringonpaisteessa kylpevää, syksyisen värikästä metsämaisemaa. Kuulemma näköalapaikalle on jotenkin vaikea löytää, mutta me osuimme siihen oikeastaan ihan saman tien, kun nousimme ylös kalliolle.

Näkymä Klassarinkalliolta. Ruskaa ei näy tässä kohtaa mainittavasti, vaikka oli sitäkin. Aika moni kalliolla kasvava pieni puu myös näytti kuivahtaneen hengiltä menneen kesän aikana. Tuollaisia ruskistuneita näreitä törötti siellä täällä.

Yritimme ottaa edustavaa kuvaa Ruusta kallion laella kivikasan luona.

Onneksi ensin edustuskuvat ja sitten vasta mullassamylläily. Ruu löysi jonkin houkuttelevan hajuisen kolon ja päätti kaivautua maan alle. Mitä lie myyriä haki. Lopputuloksena oli hyvin kurainen kuono. (Krotti kuvasi.)

Ilta-auringon viisto valo oli erityisen kaunista puiden lomasta metsän pohjalle siivilöityessään. Suosikkiosuuteni reitin varrella taisikin olla laskeutuminen Klassarinkalliolta hämyiseen, korpimaiseen painanteeseen, jonka kumpuilevia syvänvihreitä sammalmättäitä auringonsäteet kultasivat. Korppien ronkunta kiiri hiljaisessa metsässä.

Maastonmuotoja on vaikea vangita kameralla, mutta yrittänyttä ei laiteta. Tämä rinne oli miellyttävä.

Painanteen jälkeen edessä oli taas pieni nousu seuraavalle mäelle.

Mielestäni yksi maailman kauneimmista väreistä on metsänpohjanvihreä. Siinä silmä lepää.

Myös Saarilammen maisemat olivat mainiot. Pidimme evästaukoa lammen rannassa tulentekopaikalla auringon laskiessa. Lammen vesi oli aivan tyyni ja peilasi hienosti taivasta. Nuotion äärellä oli saapuessamme vain yksi seurue, joten mahduimme hyvin sekaan. Loppupuolen evästauostamme olimme nuotiopaikalla keskenämme. Mikäs siinä oli eväitä grillatessa ja illasta nauttiessa.

Kaunis Saarilampi tyynenä ja leppoisana.

En tiedä, miksi kuvasin yksinäisen kasvisnugetin, enkä koko kasaa, mutta tällä mennään. Yritän löytää vaihtoehtoisia nuotioretkikelpoisia eineksiä, kun perinteinen makkara vähän tympii. Nugetit pääsivät jatkoon.

Toisen retkiseurueen husky Manu menetti grillimakkaransa Ruulle. Ei tuntunut juurikaan piittaavan.

Kun aurinko painui mailleen, läksimme kohti parkkipaikkaa. Viimeinen kilometri kuljettiin hiljalleen hämärtyvässä metsässä. Hippiäiset piiskuttivat ylhäällä kuusten oksistossa. Yleensä päiväretkillä juuri nämä viimeiset hetket ennen illan pimentymistä ovat parhaita. Maiseman värit vaihtuvat, syvenevät ja lopulta himmenevät hämärään. Ilma viilenee. Metsä muuttuu jotenkin salaperäiseksi, sadunomaiseksi.

Lampi oli taivaan peili.

Tällaisissa olosuhteissa otetut kuvat voisi sujuvasti kääntää nurin päin, eikä ihan heti välttämättä edes huomaisi, että vesi ja taivas ovat vaihtaneet paikkoja. (Tämäkin kuva on Krotin ottama.)

 Hämärtyvässä metsässä lammen rannalla Ruu näytti hetken melko ylväältä ja syvälliseltä.

... mutta sitten se huomasi kiinnostavan puunjuuren ja meni ihan pöhköksi.

Ruu jaksoi kuin jaksoikin kävellä koko kierroksen, eikä saanut edes mitään hepuleita retken aikana. Perillä autossa se heittäytyi aika pian nukkumaan. Horisontti oli vielä vaaleanpunainen, kun läksimme Nuuksiosta. Retkipäivästä jäi oikein mukava fiilis, ja oli tosi kivaa päästä viimein tutustumaan ihanaan pikkukoiraan.

Tämä lokakuu on virrannut ohi hurjaa vauhtia. Olen nauttinut syksyn huumaavan kauniista väreistä, sateen tuoksusta, sienestyksen riemusta, kotipiirin lintujen tarkkailusta ja siitä, kuinka kirpeiden aamujen ja ensimmäisten lumihiutaleiden myötä ajatukset ovat jo rientäneet eteenpäin kohti tulevaa talvea.

Bloggaaminen on vähän jäänyt opiskelun jalkoihin, mutta tässäpä sitä viimein taas ollaan. Kekrijuhlien valmistelu pitää kiireisenä, mutta enköhän palaile pian kirjoittelemaan sadonkorjuusta ja siitä kauniin kaihoisasta tunnelmasta, jonka marraskuu aina tuo tullessaan.