Turun puutarhamessujen lippuarvonta

20.2.2020

Enää vähän päälle kuukausi aikaa puutarhamessukauden alkuun! Turun Messukeskuksen Piha & Puutarha -messut* tulevat taas 27.-29.3. ja ovat takuuvarmasti täynnä ihanaa keväistä vehreyttä, kukkien tuoksua ja puutarhainspiraatiota. Sain jälleen nipun messulippuja arvottavaksi teille, rakkaat lukijani. Arvonnan ohjeet löytyvät postauksen lopusta. Nyt kannattaa jo merkitä messupäivä kalenteriin.


Turun puutarhamessujen yleiskoristelun teemana on tänä vuonna fantasiapuutarha, joten pääsemme tustumaan muun muassa satumaahan, salaiseen puutarhaan ja peikkometsään. Myös viime vuosina vahvasti nosussa olleet kaupunki- ja hyötypuutarhateemat ovat esillä, mistä olen itse kaupunkiviljelijänä tietysti erityisen iloinen.

Ohjelmassa on muun muassa puhetta hyvinvoinnista sekä huonekasveista kulttuurihistorian välittäjinä. Huonekasveja löytyy taimitoriltakin, mistä voi ostaa vaikkapa kilpipiilean, juurakkovehkan, pullojukan, pitsilehden tai trendikkään 'Monkey Mask' -peikonlehden. Yleisö pääsee osallistumaan myös Fern Orchestran kasvijameihin, joissa voi soittaa ja jopa tanssia viherkasvien kanssa.

Näitä messujen ennakkotietoja koostaessa tuli jo aika innostunut fiilis. Olen tehnyt puutarhamessuilta joka vuosi hyviä löytöjä niin parvekepuutarhaan kuin kodin viherkasvikokoelmaankin, ja nyt etenkin taimitorin huonekasvilista sai miltei unohtamaan, että olen juuri päättänyt olla hankkimatta uusia kasveja ennen kuin ötökkäongelmamme on voitettu, hehe.


Piha & Puutarha -messulippujen arvontaan voi osallistua 15.3. saakka tämän postauksen kommenttikentässä. Arpoja on saatavilla kaikkiaan kolme per osallistuja:

Pääset mukaan arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen, menisitkö messuille yksin vai kaverin kanssa - haluaisitko siis yhden vai kaksi lippua jos arpa osuisi sinuun. Muista jättää kommenttiin sähköpostiosoitteesi tai muu yhteystieto, jotta saan sinut kiinni oitis arvonnan päätyttyä.

Saat lisäarvan, jos seuraat blogiani esim. Bloggerin, Blogit.fi:n, Bloglovin'in tai jonkin muun kanavan kautta. Mainitse kommentissa, mitä kautta seuraat.

Saat lisäarvan, jos vinkkaat arvonnasta muille esim. omassa blogissasi tai sosiaalisessa mediassa. Linkitä kommenttiin, missä mainostit arvontaa.

Arvon liput sunnuntaina 15.3. klo 21, minkä jälkeen otan oitis yhteyttä voittajiin. Arvat ovat tänä vuonna sähköisessä muodossa, joten voin lähettää ne saman tien voittajille sähköpostilla.


* Yhteistyössä: Turun Messukeskus

Lintuhaasteiden summaus ja uuden vuoden suunnitelmat

24.1.2020

Erilaisiin haasteisiin ja kilpailuihinkin osallistuminen voi tarjota hyvät puitteet kehittää itseään harrastajana, löytää ja oppia uutta tutustakin harrastuksesta. Viime vuonna haastoin itseni jälleen lintujen havainnoimisessa. Nyt kun lintujen ja retkeilyn täyteinen vuosi on takana, olen tarkastellut haasteiden mielenkiintoisia tuloksia ja pohtinut, mihin tähtään tänä vuonna.

Kisko, Salo

Luontoharrastuksissa olen perinteisesti vältellyt kilpailua, mutta pieniin, useimmiten aika rajattuihin tai henkilökohtaisiin haasteisiin olen välillä tarttunut. En kuitenkaan ylipäätään ole kauheasti tehnyt sellaista tilastointia harrastuksistani, jota voisi käyttää myöhemmin minkäänlaiseen tulosten vertailuun - osin tarkoituksellisesti mutta osin myös ihan vain laiskuuttani. Lintuharrastuksesta on tullut viime vuosina pikkuhiljaa eräänlainen poikkeus.

Olen jo kauan pitänyt kirjaa kaikista lintulajeista, joita olen koko elämäni aikana havainnut. Samoin joissain asuinpaikoissani olen listannut kotipihalta tai ikkunasta havaittuja lintuja - jälkimmäisiä lähinnä ensimmäisestä kaupunkiasunnostani, jotta sain suunnattua huomioni olennaisuuksiin ja muistutettua itseäni siitä, että vaikken asu enää metsän keskellä, luonto on silti jatkuvasti kaikkialla ympärilläni.

Nyt minulla on jo kahdelta vuodelta tarkka laskentataulukko vuoden aikana havaituista lintulajeista, ja kolmaskin taulukko on perustettu. Ensimmäinen kerta, kun laskin vuodenpinnoja, oli kahdenvälinen pinnakisa siskoni kanssa 2017. Toinen kerta oli viime vuosi, jolloin haastoin itseni ylittämään edellisen laskentavuoden saavutukseni ja siinä ohessa saamaan kasaan 100 niin sanottua ekopinnaa.

Inari, Nukkumajoki

No, miten viime vuoden lintuhaasteet sujuivat? 

Kaikkien vuoden aikana havaittujen lajien vertailussa edelliseen laskentavuoteeni oli tietysti otettava huomioon sellainen ratkaiseva ero, että vuonna 2017 retkeilin myös Virossa, kun taas vuoden 2019 vietin kokonaan kotimaassa. Olin onneksi ollut fiksu jo edellisellä kierroksella, sillä olin laskenut erikseen pinnat kaikista lajeista ja vain Suomessa havaituista, joten minulla oli suoraan vertailukelpoisia lukuja.

Vuoden 2017 lajimääräni Suomesta olikin minun näkökulmastani aika vaatimattomat 157. Vuoden 2019 vastaava luku oli miltei kympillä isompi 166. Onnistuin siis tavoitteessani! Eikä se ollut edes vaikeaa. Sen sijaan vuoden 2017 kokonaissaldon 179 ylittääkseni minun olisi pitänyt tehdä vielä muutama niin sanotusti kunnollinen, tavoitteellinen linturetki lisää. Samoin rikkoakseni 200 lajin haamurajan, johon en ole vielä yltänyt, vaikka minulla onkin ollut pientä ja keskisuurta yritystä siihen suuntaan.

Meltola, Paimio

Ratkaisevaa tässä onkin juuri sen niin sanotusti tavoitteellisen linturetkeilyn määrä. Käyn suhteellisen usein linturetkillä, mutta jos haluaisin todella tähdätä mahdollisimman monen lajin havaitsemiseen vuoden aikana, minun pitäisi valita monipuolisemmin erilaisia retkikohteita. Viime vuonnakin taulukkooni jäi esimerkiksi kymmenen lajin aukko kurmitsa- ja sirriosastolle, kun en vain liikkunuut niille otollisissa ympäristöissä sopivaan aikaan.

Moisista aukoista huolimatta tämä henkilökohtainen vuodarihaaste näkyi kyllä viime vuoden retkeilyissäni paitsi pienten arkisten retkien määrän kasvuna myös laajemmin erilaisissa paikoissa vierailuina. Laajennettavaa jäi vieläkin, kuten vaikkapa niistä sirreistä huomataan, mutta toisaalta aikaa ja rahaa on aina rajallisesti, ja on niin paljon asioita, joihin niitä on ihanaa käyttää. Jos oikeasti haluaisin saada paljon enemmän pinnoja, minun pitäisi luopua jostain muusta. Taidan olla tyytyväinen näin.

Uutela, Helsinki

Entäpä sitten ekopinnat? 

Niiden kanssa kävi vähän yllättävästi. Ekopinnathan ovat sellaisia lintuhavaintoja, jotka tehdään vain omin lihasvoimin liikkuen. Ekopinnaretki alkaa omasta kodista tai muusta "kotipesäksi" määritellystä pysyvästä sijainnista ja päättyy samaan paikkaan. Minun kotipesäni sijaitsee yhdessä Turun isoimmista lähiöistä, kerrostalojen keskellä, mutta onneksi metsäistä lähiluontoa ja suotakin on yllättävän lähellä. Muunlaisia ympäristöjä pitää hakea vähän kauempaa.

Mielikuvissani 100 ekopinnaa oli kohtuullisen kova haaste muttei mahdoton. Olin miettinyt, mitä lajeja todennäköisesti ja mahdollisesti saattaisin havaita, jos kävelisin sopivina aikoina sopiviin suuntiin. No, kuinka ollakaan, vuoden vaihtuessa ekopinnalistallani olikin lopulta vain 66 lajia. Puolivälin yli pääsin, mutta jäin kuitenkin aika kauas tavoitteesta.

Friskalanlahti, Turku

Tälle on tietysti monenlaisia selityksiä, kuten toukokuinen luunmurtuma, kesälomareissujen runsas määrä ja polkupyörättömyys, mutta olen kyllä myös hahmottanut, että oikeasti vietän loppujen lopuksi melko vähän aikaa lähiluonnossa kävellen. Selkeä toimintamallini on, että silloin kun voin päättää, miten käytän ulkoiluun soveltuvan vapaa-aikani, lähden todennäköisemmin moottoriajoneuvolla jonnekin kauempana sijaitsevaan lintu- tai retkeilykohteeseen kuin jään lähimaastoon olemaan.

Se on vähän nurinkurista, vaikka kyllä minä toisaalta ymmärrän oikein hyvin sekä itseäni että kaikkia niitä muitakin ihmisiä, jotka tekevät näin. Lähimetsä ei vain ole sama asia kuin vaikkapa kansallispuisto. Joka tapauksessa olen luvannut sekä itselleni että luonnolle, että tänä vuonna istun vähemmän moottoriajoneuvojen kyydissä "päästäkseni luontoon" ja kävelen enemmän lähimaastoissa.

Koroinen, Turku

Osa lupaustani on myös, että panostan lintuhavaintojeni ylöskirjaamiseen ja Tiiraan ilmoittamiseen. On hassua, että minulla on ollut tapana useimmiten kirjata ja lähettää havaintoni systemaattisesti vain silloin, kun olen varta vasten lähtenyt jonnekin linturetkeilemään. Lähiluontohavaintoja olen merkinnyt satunnaisesti, jos jotain erityistä on osunut kohdalle. Nyt olen kuitenkin jo kohentautunut - olen naputellut tosi monet jokapäiväiset talitiaiset, varpuset ja harakat suoraan Tiiraan.

Tiedot ihan tavallisten lintujen esiintymisestä voivat olla paljon arvokkaampia kuin yksittäiset harvinaisuushavainnot. Niiden avulla voidaan tutkia muutoksia linnustossa. Esimerkiksi harakan on todettu olevan taantumassa, mutta varmaa syytä ei vielä tunneta. Rakastan harakoita. Jos voin kotilähiöni harakoita tarkkailemalla ja havaintojani raportoimalla olla jotenkin hyödyksi niille, tottakai teen sen.

Vajosuo, Rusko

Mutta mitä muuta haluan tehdä tänä vuonna kuin kävellä lähiluonnossa ja laskea harakoita?

Minä olen reissaaja ja seikkailija, ei siitä mihinkään pääse. Vaikka aion sitoa itseni tiiviimmin lähiympäristööni, jatkan tietysti myös muunlaisten retkien tekemistä. Haluan viettää aikaa lintutorneilla ja kauniiden maisemien äärellä, nähdä auringonnousuja ja -laskuja, patikoida ja rämpiä kaikenlaisissa maastoissa, tuijotella merta, kohdata uusia lajeja ja käydä uusissa paikoissa, saada jotain irti kaikista vuodenajoista.

Sopiva tasapaino puhtaiden linturetkien ja muiden luontoaiheisten seikkailujen välillä on pysynyt hyvin viime vuosina, joten eiköhän nytkin. Vaeltaminen on jäänyt valitettavasti tosi vähiin, mutta asiaan tulee toivottavasti muutos tänä vuonna. Hiihtämään olisi mukavaa päästä jälleen, mutta sitä varten pitäisi varmaan lähteä etsimään lunta jostain pohjoisempaa. Melominen on myös toivelistalla. Luolaretkeilyllekin varaisin aikaa.

Haaveilen taas ulkomaanmatkasta, mutta aika näyttää, toteutuuko esimerkiksi reissu Viroon tai Ruotsiin tänä vuonna. Isompia seikkailuja Suomen sisällä tulee sen sijaan varmasti tapahtumaan. Laivaliput on jo ostettu toukokuista Ahvenmaan matkaa varten, ja Lappi kutsuu taas kesällä, jos hyvin käy.

Lintupaju, Jokioinen

Pitkän retkeily- ja luontoharrastustoivelistan äärellä on tietenkin tärkeää muistaa, että minun täytyy tehdä ja myös haluan tehdä paljon muitakin asioita. Kesää ei saa tupata niin täyteen retkiä, että puutarhatöistä ehdi nauttia rauhassa ja muut kodin asiat kasautuvat, eikä kiireisten viikkojen väliin jääviä viikonloppuja niin pullolleen, ettei missään vaiheessa ole aikaa täysin aktiviteetittomaan kotona lojumiseen ja pienten askareiden ja kotiprojektien tekemiseen. Aina ei voi olla menossa, vaikka kuinka polttelisi päästä reissuun.

Halikonlahti, Salo

Entäpä pinnojen laskeminen? 

No, uusi laskuritaulukko on jo auki. Sen suhteen on ihan hyvä fiilis. Olen alkanut myös kirjata ekopinnoja. Tavoitteeni tälle vuodelle voisi olla jälleen ylittää viime vuoden lajimäärät - molemmissa kategorioissa.

Toki on selvää, että yleinen vuodarihaaste on vähän ristiriidassa ekopinnahaasteen kanssa. Jos haluaisin saavuttaa peräti sen 200 lajia vuodessa, minun ei pitäisi käyttää retkeilykelpoisia päiviäni siihen, että kävelen kotoa tunnin matkan jokivarteen nähdäkseni kalatiiran ja isokoskelon, jotka näkisin moottoriajoneuvoilla siirtyen ihan milloin vain missä tahansa. Niiden saaminen ekopinnoiksi on kuitenkin millään muulla tavalla aika mahdotonta - ja koska olen luvannut kävellä enemmän ja huristella autoilla vähemmän, jokivarteen lampsiminen olkoon relevanttia.

Tietysti myös ulkomaanmatkailu on ristiriidassa tavoitteen kanssa, sillä jos lasken lajeja ulkomailta, en kuitenkaan voi ottaa niitä lukuun vertaillessani tulosta viime vuoteen. Ulkomailla vietetty viikko on pois kotimaan retkeilystä ja mahdollisista kotimaan havainnoista - mutta mitäs pienistä? En ole näiden haasteiden kanssa tietenkään kovin vakavissani. Seikkailut tässä ovat pääasia, numerot sivutuote.

Piikkiönlahti, Kaarina

Näin pohdinnoin etenee uusi retkeily- ja lintuharrastusvuosi. Kuvat ovat viime vuodelta niiltä retkiltä, joista kirjoitin blogipostauksia. Linkitin postaukset kuvateksteihin. Mietin, kirjoittaisinko retkeilyvuodesta yleisemmin oman koosteensa, koska kaikki retkeilyni ei liity olennaisesti lintuihin. Totesin kuitenkin, että koherentin paketin kirjoittaminen siitä voisi olla aika vaikeaa, joten ehkäpä se jää. Miten edes määrittelisin vuoden parhaat retket tai hienoimmat hetket?

Kolme pientä retkeä talvisessa Ruissalossa

7.1.2020

Retkeilin vuodenvaihteen molemmin puolin Ruissalossa. Aivan Turun keskustan kyljessä sijaitseva pitkulainen saari on ihan mieletön luontoaarre. Rakastan sen vanhoja tammimetsiä ja männiköitä, ketoja ja niittyjä, rantoja ja merimaisemia. Ruissalo onkin yksi niistä lähiretkikohteista, joissa minulla on tapana käydä säännöllisesti ympäri vuoden oleilemassa, toisin kuin monissa muissa, lähinnä sesonkiluonteisesti houkuttelevissa paikoissa.


Marjaniemen joulukierros


Perheellämme on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan perinteenä tehdä jouluaattona pieni päiväkävely Ruissalossa Marjaniemen luontopolulla. Vain muutaman kerran retki on pitänyt perua hirveän sään vuoksi ja joinain vuosina olemme käyneet jossain toisessa kohteessa. Tänä jouluna oli onneksi oikein mukava ilma ja suuntasimme Ruissaloon. Kun miltei joka vuosi samana päivänä tekee samanlaisen retken samaan paikkaan, siitä muodostuu mukava jatkumo.


Tämän joulun retkellämme sää oli lämpimämpi kuin varmaan kertaakaan aiemmin. Ehkä lämpömittarin lukema on saattanut olla joskus vielä enemmän plussan puolella kuin tämänkertaiset viisi astetta, mutta nyt miltei tyyni sää sai ilman tuntumaan suorastaan keväisen leppeältä. Lumesta ei ollut tietoakaan, ja metsässä oli märkää ja mutaista. Tunnelma oli jotain aivan muuta kuin edellisenä jouluna, jolloin maisemaa peitti kevyt lumikuorrutus ja pakkanen nipisti nenää.

Harmaan taivaan alla tyynellä ilmalla maisema näytti seisahtuneelta, mutta väritön se ei ollut, sillä maapuiden runkoja peittää kaunis, syvänvihreä sammalkerros ja pudonneet tammenlehdet säilyttävät pitkälle talveen punertavanruskean sävynsä. Luonto oli hiljainen. Sataman ja telakan taustamelua toki kuului, mutta muutamaa varista ja käpytikkaa lukuun ottamatta metsässä ei paljoa kuunneltavaa ollut.


Marjaniemen polku on on vain reilut kaksi kilometriä pitkä. Matkan varrella ohitetaan komea vanha huvila, Villa Marjaniemi, joka on hiljattain remontoitu ja näyttää nykyään taas hienolta vuosikausien ränsistyneisyyden jälkeen. Pienen sivupiston päässä reitiltä on myös Marjaniemen lintutorni. Torni on kuitenkin yksi pelottavimpia koskaan kohtaamiani, sillä se on korkea ja huojuva ja sinne noustaan kapoisia tikapuita pitkin.


Me emme käyneet tornilla, mutta poikkesimme vähän reitiltä päästäksemme rantakalliolle katsomassa avarampia maisemia. Luontopolkukierroksen jälkeen piipahdimme vielä rantaan vesibussilaiturille jatkamaan harmaan satamamaiseman tuijottelua. Kaksi lokkia löytyi kiikariin, ja juuri ennen poislähtöä havaitsimme vielä ison parven urpiaisia lepikossa.


Kolkassa vuoden viimeisellä retkellä


Vuoden viimeisen retkeni kohteeksi valikoitu jälleen Ruissalo. Vuodenvaihteeseen oli muutama päivä, mutta niistä sunnuntai oli viimeinen, jonka saatoin helposti käyttää retkeilyyn. Halusin täydentää vuoden lintuhavaintolistaani mieluusti vielä jollakin harvinaisemmalla tikkalajilla, joten suuntasin Kolkkaan, jonka vanha metsikkö on hyvää tikkamaastoa. Aivan Ruissalon perällä sijaitsevan niemen nokassa pääsee myös nauttimaan todella mukavasta merimaisemasta.

Kolkan kärkeen kävely ei vie kauaa. Matkaa Saaronniemen uimarannan parkkipaikalta on ehkä kilometri. Polkuja pitkin voi kiertää pienen lenkin, ja näin suositulla ulkoilukohteella niitä kannattaakin käyttää säästääkseen maastoa kulumiselta.


Tämä retki tarjosi heti alkumetreillä erityistä herkkua, kun polun varren suureen kuuseen lennähti tikka. Meni pari sekuntia tajuta, ettei kyseeessä ollut mikä tahansa jokapäivän tikka vaan harvinainen pohjantikka. Lintu jäi naputtelemaan puuta vain parin metrin korkeuteen aivan nenän eteen. En ollut koskaan ennen nähnyt pohjantikkaa, joten fiilis oli ihan riemusta pöhkö.

Pilvisellä säällä metsän hämärässä vikkelästi puuta naputtavan tikan kuvaaminen minun kalustollani oli liki mahdotonta, mutta sain tapauksen kuitenkin dokumentoitua siinä hiljaisen ihmettelyn ja ihastelun lomassa. Tovin päästä tuntui sopivalta jatkaa kierrosta, eikä tikka säikkynyt ollenkaan ohikävelyä.


Päivä oli paitsi pilvinen myös tuulinen. Aallot särkyivät Kolkan nokan rantoihin kohisten. Pärskeet kuohuivat komeasti pienen luodon yli vähän matkan päässä merellä. Mikäs siinä oli tuulen tuiverruksessa värjötellessä ja merimaisemassa silmiä lepuuttaessa. Tämä pieni retki pohjantikkahavaintoineen oli loistava loppuhuipennus vuodelle.


Takaisin Kolkkaan tammikuun alussa


Tuntui hyvältä aloittaa uusi retkeilyvuosi samasta paikasta, minne edellinen päättyi. Niinpä tammikuun toisena päivänä suunta oli jälleen Kolkkaa kohti. Tällä kertaa sää oli aurinkoinen, mutta aika hämärää oli siitä huolimatta, sillä kello kävi jo alkuiltaa ja aurinko oli painumassa horisonttiin. Tuuli oli huomattavasti rauhallisempi.


Nyt tikkoja ei tullut vastaan yhtäkään, mutta tällä retkellä kaikki havainnot olivat tietysti siitä erityisiä, että ne olivat vuoden ensimmäisiä. Hippiäiset piiskuttelivat metsässä, isokoskelot kelluivat merellä ja parvi variksia puuhaili jotain hassua lennellen edestakaisin luodolta toiselle.

Auringonlasku oli niin värikylläinen, että maisema kävi läpi mitä erikoisimpia sävyjä. Hetki, jolloin meri oli syvän violetti, taivas loistavan punaoranssi ja koko muu maisema ihmeellisen vaaleanpunahehkuinen, näytti suorastaan epätodelliselta. Ei siinä taas tiennyt, miten päin olisi, kun kaikkialla ympärillä oli niin kaunista.


Kun poistuimme, taivaanranta oli yhä vaaleanpunainen, mutta pimeys alkoi jo hiipiä puiden alle. Tuntui hassulta retkeillä tammikuussa näin lämpimässä säässä vailla merkkiäkään lumesta tai muistakaan tyypillisesti talveen liittyvistä ilmiöistä - mutta kaipa tämä pitää nyt pikkuhiljaa hyväksyä uudeksi normaaliksi.

Ainakin tässä säästyy pohtimasta talvivaatekysymyksiä. Minulla on ehkä vähän yllättävänkin huonosti kovilla pakkasilla pidempiin ulkoiluihin sopivia vaatteita, uusien ostamiseen menisi hirveästi rahaa ja kelpaavia käytettyjä on vaikea löytää, joten olen puolisalaa iloinen, kun asiaa ei tarvitse kummemmin pohtia.


Kuten tekstistä ehkä ilmenikin, olen päättänyt laskea lintuhavaintopinnoja tänäkin vuonna. En tiedä vielä, mitä ajattelen ekopinnojen keräämisestä, mutta mietin asiaa. Viime vuoden haasteiden tuloksetkin ovat vielä purkamatta, joten eiköhän purun yhteydessä ole hyvä hetki valita uudet tavoitteet.

Vuosikymmenen saavutukset

3.1.2020

Vuosikymmen ei voine vaihtua ilman "mitä olen saavuttanut tällä vuosikymmenellä" ja "mitä aion saavuttaa seuraavalla vuosikymmenellä" -pohdintoja. Näiden asioiden miettiminen voikin parhaimmillaan olla oikein antoisaa. Viime kuukausien aikana olen kuitenkin törmännyt lukuisiin aihetta käsitteleviin keskusteluihin, joissa sävy on ollut suorastaan ankea. Haudottuani asiaa aikani ajattelin sanoa sanasen siitä.


Mikä mättää? Olen ehkä lukenut ja kuunnellut vääriä keskusteluja, mutta jotenkin tuntuu, että näitä kysymyksiä on vallan tavanmukaista käsitellä vain yhdestä tulokulmasta. Vastaan on tullut hyvin monta listaa työpaikoista, tuloista ja ylennyksistä ynnä muusta sellaisesta CV:n ja pankkitilien sisältöön liittyvästä.

Sen sijaan edes minun niin sanotussa kuplassani - jossa noin muuten osataan olla aika hyviä - ei ole ollenkaan riittävästi annettu arvoa muunlaisille seikoille. Seassa on toki vilahtanut mainintoja parisuhteista tai lapsista, lemmikeistäkin, ehkä matkailusta tai sen semmoisesta, mutta oletusarvoinen painotus tuntuu olevan kuitenkin rahassa ja statuksessa.

Mielestäni olennaisinta siinä, mitä vuosikymmenen aikana on saavuttanut, ei todellakaan pitäisi olla se, mitä näkyy papereilla ja pankkitileillä. Olemme paljon enemmän kuin statuksemme ja rahamme. Menneen vuosikymmenen suurimpien saavutustemme ja tärkeimpien kohokohtiemme pitäisi löytyä jostain muualta.

Olisi suorastaan surullista, jos mitään muuta mainitsemisen arvoista ei olisi saavuttanut. Samoin elämässä toivoisi olevan muutakin tavoiteltavaa. Ymmärrän toki, että muut asiat voivat olla vaikeammin määriteltäviä, eivät niin helppoja pukea sanoiksi, mutta soisin ainakin yritettävän.


En ajatellut käydä seikkaperäisesti läpi, mitä itse saavutin 2010-luvun aikana, mutta jotain haluaisin kuitenkin sanoa. Vietin suurimman osan vuosikymmenestä yliopistolla perustutkinto-opiskelijana sekä sairaslomalla, en rikastunut tai tehnyt mitään muutakaan kapitalistiselta katsantokannalta tarkastellen merkittävää, mutta saavutin paljon muita asioita.

Vapaaehtoistyössä, järjestötoiminnassa ja ympäristöaktivismissa saavutukseni saattaisivat näyttää aika komeiltakin, jos niitä haluaisi alkaa listata. Samoin monien muiden harrastusten parissa tuli opittua ja koettua vaikka mitä hienoa. Itselleni se kaikkein merkityksellisin asia lienee kuitenkin sukellus ihmismielen syövereihin, omaan päähäni. Se on se päällimmäinen asia, minkä muistan, kun mietin, mitä tein 2010-luvulla.

Vuosikymmenen aikana ehdin käydä huipulla ja pohjalla. Koin hetken täydellistä onnellisuutta, mutta päädyin pian kokeilemaan jaksamiseni äärirajoja, uuvuin ja masennuin. Siitä alkoi pitkä ja vaappuva taival kohti parempaa. Arvelen, että vuosikymmenen suurimmat saavutukseni ja kohokohtani liittyvät tähän matkaan.


Jos voisin palata takaisin tekemään järkevämpiä valintoja, tekisin tietysti kaikkeni, että voisin välttyä edes osalta siitä rämpimisestä ja räpiköinnistä. Nyt kun asiat ovat kuitenkin niin kuin ovat, eikä vanhoja valintoja katumalla voi enää muuttaa mitään, koen ehkä hieman yllättäen myös kiitollisuutta. Olen oppinut paljon ja muuttunut vaikean matkani myötä - ainakin omasta mielestäni - vähän paremmaksi henkilöksi.

Minulle ei ole enää epäselvää, mikä elämässä on tärkeää. Tiedän, ettei tarvitse olla paras voidakseen olla juuri sopivan hyvä, ja ettei kukaan tule jakamaan palkintoja niille, jotka raatavat ylitöitä hyvinvointinsa kustannuksella.

Olen oppinut, ettei ihmisiä ole viisasta kohdella miten sattuu vain sen perusteella, mitä heistä voi äkkiseltään päätellä. Useimmat meistä eivät ole sitä, miltä näyttävät, ja monet meistä käyvät päässään taisteluita, joista muut eivät tiedä mitään. Viisainta on siis suhtautua lähtökohtaisesti aina lempeästi ja hyväksyvästi. Samaa periaatetta on hyvä noudattaa myös omaa itseään kohtaan.

Ehkä vielä yksi tärkeimmistä asioista, joista olen kaikista vaikeuksista huolimatta kiitollinen, on todellisten ystävien löytäminen. Silloin, kun lakkasin olemasta pelkästään hauskaa ja kevyttä seuraa, jotkut ihmiset kaikkosivat ympäriltäni, mutta toiset jäivät vierelleni. Jotkut jopa tulivat jäädäkseen juuri silloin, kun en uskonut voivani tehdä hyvää vaikutusta kehenkään.

Ei niin suurta pahaa, etteikö siinä olisi vähän jotain hyvääkin.


Entäpä tavoitteet seuraavalle vuosikymmenelle? Kysymys johtaa helposti tyypillisten uudenvuodenlupausten kaltaisiin ylilyönteihin jopa kymmenkertaisella kaliiberilla, mutta pyrin välttelemään niitä. Jos jonkin tavoitteen asettaisin, niin ehkäpä se olisi pitää kiinni niistä hyvistä asioista, joita minulla nyt on, ja jatkaa matkaa siihen suuntaan, mihin olen menossa.

Muistettakoon, että mitä parhain saavutus on jo se, että on ylipäänsä ollut olemassa ja elellyt elämäänsä, ja samoin se on myös oikein hyvä tavoite tulevaisuudelle.

Näin pohdinnoin alkakoon uusi vuosi blogin parissa. Kuvat ovat viime tammikuulta. Silloin Turussa oli lunta. Nyt on viitisen astetta lämmintä. Tänään oli onneksi myös valoisaa ja todella kaunis auringonlasku.

Jouluinen lojuminen

29.12.2019

Minulle yksi parhaista asioista joulussa on kotona lojuminen. Se kun joulunpyhien jälkeen ei enää hahmota, mikä viikonpäivä on meneillään. Kun ei moneen päivään tarvitse käydä kaupassa tai pohtia, mitä ruokaa laittaisi, koska jouluruokia on hankittu niin yltäkylläisesti, etteivät ne ihan tuosta vain lopu kesken - eivät vaikka kavereita tulisi kylään auttamaan niiden tuhoamisessa.


En toki lojunut koko joulun yli kotosalla, mutta riittävästi kuitenkin saadakseni täydellisen joululojumiskokemuksen. Ei tässä välipäivinäkään ole ollut juuri mitään kummempaa ohjelmaa, joten olen voinut rauhassa jatkaa joululojumista. Ah, mitä luksusta!

Tähän joululojumistoimintaan kuuluu tietysti myös mahdollisuus käydä retkellä lähiluonnossa tai kahvilla kaverin luona ilman, että asiaa täytyy juurikaan miettiä tai sumplia. Lojumisessa onkin kyse enemmän mielentilasta kuin varsinaisesta fyysisestä lojumisesta. Se on sitä, kun on lomalla kaikesta ja vapaa vain olemaan.

On vapaa nukkumaankin, miten paljon tahtoo. Vuorokaudenajoilla ei ole niin väliä, koska ulkona on kuitenkin kaiken aikaa joko hämärää tai pimeää. Voi mennä nukkumaan ja herätä juuri silloin, kun tuntuu sopivalta. Paitsi tietysti jos aikoo käydä linturetkellä. Sitä varten kannattaa yrittää nousta sellaiseen aikaan, että ehtii kohteeseen ennen kuin hämärä taittuu pimeydeksi.


Viime päivinä on tullut tehtyä mukavasti kävelylenkkejä ja pari lähiluontoretkeäkin. Jouluherkut maittavat vielä paremmin, kun käy aina välillä ulkona heiluttelemassa jalkojaan rivakasti. Ulkoilusäät ovat olleet ihan hyviä, joskaan eivät juurikaan perinteisen jouluisia. Tapaninpäiväksi tosin saatiin vähän pakkasta ja kevyesti lunta, ja myös eilen oli kylmää ja peräti aurinkoista.

Maisemakuva on vanhalta kotiseudultani, missä kävin tapaninpäivänä kuljeskelemassa. Jouluaattona ja tänään retkeilin puolestaan Ruissalossa, mutta niistä retkistä kirjoittanen myöhemmin lisää. Ihan pian on myös aika perata vuoden lintuhaasteitteni tulokset. Vuottahan on jäljellä enää pari päivää!

Teijon joulumarkkinat

21.12.2019

Pääsin kuin pääsinkin käymään tänä vuonna joulumarkkinoilla Teijossa. Päivä oli kirkas ja luminen, oikein jouluisen tunnelmallinen. Salossa Teijon kansallispuiston kupeessa oli siis samana päivänä meneillään kahdet joulumarkkinat. Aloitimme kierroksen Teijon masuunilta, sillä siellä myyjäiset alkoivat ja loppuivat aikaisemmin kuin Mathildedalissa, missä kojut olivat auki vielä illan pimennyttyä.


Tämä oli ensimmäinen vierailuni Teijon masuunilla, ja parasta olikin itse paikkaan tutustuminen. Vanhoissa 1600-luvun rautaruukin jyhkeissä tiloissa toimii nykyään kahvila, taidegalleria, käsityöverstaita ja puoti. Galleriassa esillä oleva Nordisk Akvarell -näyttely oli erittäin vaikuttava ja inspiroiva!

Masuunin myyjäiset olivat yllättävän isot, mutta valikoimassa oli melko paljon sellaista, minkä luokittelen krääsäksi tai mistä en ole juuri kiinnostunut. Mukavia löytöjä tuli kuitenkin tehtyä. Myyjäiset sijaitsivat pitkälti sisätiloissa, jotka eivät olleen kauhean tunnelmalliset, mutta ainakin oli lämmin.

Masuunin sisäänkäynnillä oli pientä mukavaa koristelua.

Ilta-aurinko valaisi kauniisti.

Masuunilta jatkoimme sitten Mathildedaliin Joulukylän markkinoille. Mathildedal on minulle tuttu paikka lukuisilta Teijon-retkiltä, joiden yhteydessä siellä on tullut käytyä milloin kahvilla, milloin puoteja kiertelemässä. Olen aivan ihastunut eloisaan pikku ruukkikylään, ja oli tosi mukavaa päästä fiilistelemään sitä jouluisissa markkinatunnelmissa.


Pakkasta oli ehtinyt olla vasta sen verran lyhyen aikaa, että joki kuohui aivan sulana ja vesiratas pyöri.

Markkinat olivat vallan mainiot. Rannassa oli kojuja sekä ulkona että useammassa sisätilassa, minkä lisäksi tietysti kylän kiinteät puodit ja ravintolat sekä leipomo ja panimo olivat auki. Valikoima oli monipuolinen ja kiinnostava, mutta ruuhkan vuoksi etenin välillä vähän suurpiirteisesti silmäillen.

Kävimme ensiksi panimolla, missä tarjottiin olutmaistiaisia, sekä leipomossa, mistä ostimme leipää ja lähituottajan ulkokananmunia. Kuljimme rantaan markkina-alueelle alpakkalaitumen ohi. Alpakat olivat juuri syömässä, joten niitä ei päässyt taputtelemaan, ja näyttivät lähinnä takapuolta kameraan päin.

Kyläleipuri toimii Matildankartanossa.

Silloin, kun alpakoilla on ruokahetki, niitä on turha yrittää häiritä.

Ruukin kehräämön puodista voi ostaa kylällä tehtyjä alpakkatuotteita.

Pakkanen kiristyi illan mittaan. Niinpä olikin hyvä, että markkinat olivat osittain sisätiloissa, jotta pystyi välillä lämmittelemään. Markkinoiden myötä pääsi myös käymään sellaisissa rakennuksissa, jotka eivät yleensä ole auki ja joita on aiemmin tullut ihasteltua vain ulkopuolelta. Kylän vanhat talot ovat niin nättejä! Kaikki paikat oli myös koristeltu hienosti valoin ja lyhdyin.

Mitkä ihanat valot!

Ruuhka vähän yllätti. Tiesin, että Mathildedal on matkailijoiden suosiossa, mutten olisi osannut odottaa ihan tällaista. Autoja oli joka puolella, ja ihmiset palloilivat ympäriinsä pitkin teitä. Ehkäpä jonkinlainen liikenteenohjaus ja paikoitustilan osoittaminen kauempaa kylän keskuksesta olisi voinut olla järkevää. Onneksi mahduimme vielä ongelmitta sekaan, kun olimme liikkeellä ajoissa. Ilmeisesti tapahtumaan oli myös bussikuljetuksia, mutta silti enemmistö kävijöistä näytti olevan liikkeellä omin autoin.


Mainion markkinakiertelyn ja parin pienen hankinnan jälkeen siirryimme vielä PetriS Chocolate Roomin suklaakahvilaan. Alkoi olla jo jossain määrin nälkä, ja kyläravintolassa oli täyttä, eikä sataman krouvi oikein houkutellut, joten ilahduimme kovasti, kun suklaakahvilasta sai suhteellisen edullisesti suhteellisen isot annokset herkullista riisipuuroa. Kyllä kelpasi lämmitellä puurokulhon ääressä suklaakahvilan tunnelmallisessa päätyhuoneessa, josta löytyi kuin löytyikin sopivasti vapaa pöytä meille.

Mutta mitä olisikaan hyvä seikkailu ilman painajaismaista ajomatkaa? Nimittäin kahvittelumme aikana olikin alkanut tulla lunta, joten meillä oli edessämme ajo pieniä teitä pimeällä lumipyryssä. Kaikista ajo-olosuhteista vähiten tykkään lumisateesta pimeällä - silloin ei näe mitään ja tuntuu, kuin ei liikkuisi eteenpäin vaan pysyisi paikallaan tai etenisi taaksepäin, tai kuin olisi avaruusaluksessa.

Matka sujui kuitenkin ihan turvallisesti. Saimme lopulta ihailla kuutamoakin, kun lumisade väistyi ja taivas taas kirkastui. Markkinapäivä oli kyllä antoisa, ja ainakin Mathildedalin markkinoilla voisi käydä ensi vuonnakin.

PS. Hyvää joulua kaikille! Jos nyt en satu enää postaamaan mitään ennen sitä.

Alkutalven kuvioita

8.12.2019

Marraskuuni hujahti ohi ihmeen nopeasti. Kun oli aika avata joulukalenterin ensimmäinen luukku, tuntui kuin vasta eilen olisi juhlittu kekriä. Minne se kuukausi oikein hupeni? No, eipähän ainakaan ehtinyt tulla tylsää vallitsevan pimeyden ja pysähtyneisyyden keskellä. Ilmeisesti oli juuri sopivasti menemistä ja tekemistä, olemista ja hyvää seuraa niin, että aika kului joutuisasti.

Hankimme pienen oranssi- ja violettisävyisen kukkakimpun kekrijuhlaa varten, ja se ilahdutti pitkälle marraskuuhun.

Vietimme kekriä marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Sain juuri sitä ennen loputkin kaupunkiviljelyaskareet hoidettua. Vielä juhlaa edeltävänä päivänä pesin parvekepuutarhan ruukkuja ja jynssäsin parvekkeen lattiaa, mutta valmista tuli. Tuntui sitten oikealta juhlia - nimittäin kekriä on perinteisesti vietetty kussakin talossa silloin, kun sato on korjattu ja viljelyvuoden työt viimeistelty.

Vaikka kekriherkkujen äärellä juhlimmekin mennyttä kesää ja päättynyttä satovuotta, niin parvekepuutarhaa talvilevolle laittaessa ei oikeastaan ajattele olevansa raivaamassa pois menneitä, vaan ennemminkin kokee valmistelevansa tulevaa. Siivotessani ja myllätessäni huomasin miettiväni kaiken aikaa ensi kevättä - mutta en pelkästään malttamattomana ja kaipaavana, vaan myös kiitollisena siitä, että ensin on kuitenkin talvi, josta minä myös pidän paljon.

Kekrijuhlamme olivat tänäkin vuonna rennot illanistujaiset sadonkorjuuteemaisilla herkuilla. Oli mukavaa! Kekrinvietto on meillä vakiintunut loka-marraskuun vaihteeseen, mikä tuntuu olevan hyvä aika viljelypuuhien viimeistelyn kannalta. Silloin on muutenkin tilausta juhlille, kun halloween-kausi on meneillään.

Siirsin kaikki parvekepuutarhan monivuotiset talvehtimaan päätyseinälle ja ripustin lyhdyt amppeleiden paikalle.

Meillä on tullut myös tavaksi tehdä parvekepuutarhan raivaamisen lisäksi muutenkin kodin suursiivous syksyisin kekrin alla. Se ajaa oikeastaan samaa asiaa kuin perinteinen joulusiivous, mutta ajankohta vain on otollisempi. Joulun alla on aina niin paljon tekemistä, kun kaikki deadlinet kaatuvat päälle, ettei suursiivouksen tekemisestä siinä kohtaa tunnu tulevan kuin paha mieli. Syksyllä jaksaakin paremmin, kun pimeys ei ole vielä päässyt tekemään väsyneeksi.

Heti parvekkeen raivaamisen jälkeen ehkä se suurin yksittäinen siivousaskare taitaa olla huonekasvien - ja niiden ohessa tietysti myös hyllyjen ja tasojen - peseminen. Pyrin pyyhkimään pölyjä kasveista mahdollisimman usein, mutta silti pari kertaa vuodessa on hyvä kantaa kaikki kasvit kerralla suihkuun. Talven kynnyksellä se on erityisen tärkeää, jotta saa pestyä pois parvekkeelta tulleet tuhoötökät, etteivät ne rasita kasveja sitten, kun valon vähyyden vuoksi on muutenkin vaikeaa.

Tämä traakkipuu intoutui syksyllä ja kasvatti yllättäen uuden haaran.

Tänä vuonna huonekasveilla on ollut riesanaan etenkin ripsiäisiä, joihin pesemisen pitäisi onneksi tehota hyvin. No, suuren pesupäivän jälkeenkin niitä on yhä näkynyt, mutta ei enää niin paljon. Laitoin tällä viikolla viimein petopunkkitilauksen vetämään Biotukselle, jotta pääsisimme ripsiäisistä kokonaan eroon. Toivottavasti petopunkit tepsivät!

Kasvien parissa on siis kulunut nyt vähän enemmän aikaa, kun on pitänyt tarkkailla tuholaistilannetta ja pyrkiä ylläpitämään ripsiäisille epämieluisaa kosteutta sumuttelemalla päivittäin. Vaikka syy runsaan kasviaskaroinnin välttämättömyyteen onkin tässä tapauksessa hyvin ärsyttävä, niin onhan se kuitenkin ihan piristävää puuhailla kotiviidakon vehreyden keskellä, kun ulkona on väritöntä ja synkkää - olkoonkin ettei paratiisini olekaan nyt aivan täydellinen, kun tuholaiset mellastavat.

Tuholaishuolista huolimatta olemme hankkineet taas muutaman uuden kasvin. Kuun puolivälissä kotilähiömme Runosmäen kukkakauppa vietti yksivuotissynttäreitään, minkä kunniaksi huonekasvit olivat hyvässä tarjouksessa. Niinpä ostimme sieltä tyräkin, kultapalmun ja hienohelman sekä jälleen yhden käpytillandsian. Eilen oli puolestaan Pirilän kukkatalon uuden myymälän avajaiset Kaarinassa, mutta sieltä ei kuitenkaan löytynyt uusia lisäyksiä kasvikokoelmaan.

Uusin tillandsia oli juuri kukkinut ja kasvattaa tyveltään uutta versoa.

Eipä näitä ollut ennestään kuin vasta ihan muutama.

Viime viikkoihin on toki mahtunut paljon muutakin kuin vain kasvien hyysäämistä. Kulttuurielämykset ovat jääneet päällimmäisiksi mieleen. Kävin marraskuun puolivälissä Turun filharmonisen orkesterin Open Orchestra -konsertissa, jossa yleisö pääsi kulkemaan orkesterin joukossa. Se oli kerrassaan vaikuttavaa.

Lisäksi ennätin viimein katsomaan kauan odotetun Downton Abbey -elokuvan, josta tykkäsin toki kovasti. Leffa ihanine 20-luvun meininkeineen muistutti minua vuosien takaisesta ideastani päivittää tyyliäni kultaisen 1920-luvun vaikutteilla sitten, kun 2020-luku koittaa. Sehän onkin jo nurkan takana, joten ei muuta kuin polkkatukkaa leikkauttamaan!

Yksi viikko meni flunssaa sairastaessa. Onneksi juuri silloin ei ollut mitään suurempia suunnitelmia, joita olisi pitänyt alkaa perua. Sai potea rauhassa. Tenttiinluku toki kärsi, kun en väsyneenä ja päänsärkyisenä jaksanut keskittyä lukemiseen. Toivuin kuitenkin sopivasti kuun loppuun viettämään Älä osta mitään -päivää tunnelmallisen saunaillan ja jouluaskartelujen merkeissä.

Marraskuun viimeinen perjantai toi taas takaisin lumen ja talvitunnelman.

Paikoin ihan kohtuullisen inspiroivista ulkoilusäistä huolimatta en ole tullut tehneeksi viime aikoina mitään kummempia retkiä. Yhtenä huurteisena pakkaspäivänä marraskuun alussa tuli oleiltua lähimetsässä, kun eräs kaverini tuli lapsensa kanssa käymään ja menimme yhdessä ulkoilemaan, mutta se taisikin olla ainoa retkeilytoiminto vähään aikaan. Pienen lapsen ehdoilla metsässä liikkuminen on kyllä siitä mainiota, ettei koskaan voi oikein tietää, minne edetään ja mitä löydetään. Siinä ei olla turhia hötkyilemässä.

Olen tietysti käynyt usein kävelyllä, mutta tallannut pääasiassa vain lähiön katuja tai isoa lenkkipolkua metsän läpi. Toki lähiölenkitkin ovat tarjonneet ilahduttavia luontohavaintoja silloin, kun olen ollut liikkeellä valoisaan aikaan, koska melkoinen määrä tilhiä kiertelee seudulla. Samoin räkättirastaita näkyy edelleen parvittain. Värikkäät, äänekkäät ja touhukkaat marjalinnut tuovat kivasti eloa harmaaseen maisemaan.

Runosmäki <3

Lintujen tarkkaileminen on nyt ollut osa kotipäivieni ohjelmaa silloinkin, kun en ole vaivautunut lähtemään päiväsaikaan ulos, sillä laitoin linturuokinnan metsikköön keittiön ikkunan taakse. Eipä ollut toipilaanakaan tylsää, kun saattoi istua katselemassa ruokailevia tiaisia - ja tietysti veikeitä oravia. En kyllä ollut järin innoissani linnunruokaa mättävistä oravista siinä kohtaa, kun ne nakersivat ruuat loppuun juuri, kun olin kuumeessa, eikä toveri Krotti ollut kotona, joten jouduin rämpimään hytisevänä ja yskivänä ulos pakkaseen ruokaa lisäämään. Kiitti, oravat.

Voisin kyllä pitkästä aikaa valmistaa linnuille rasvakakkuja itse. Raaka-aineet ovat jo kaapissa. Eiväthän nuo marketin talipötkötkään kalliita ole, mutta jos ruokaa menee koko lopputalven samaa vauhtia kuin nyt, niin kyllä tässä jokunen kakku kannattaisi tehdä itse. Tienoon paksut oravat voivat sitten nautiskella kotitekoista gourmet-linnunruokaa.

Kiinnostavimmat markkinat, puodit ja myyjäiset joulun hankintoihin

18.11.2019

Joulunaika on täynnä tunnelmallisia markkinoita ja myyjäisiä. Tietyissä tapahtumissa käyminen on muodostunut minulle jo perinteeksi, mutta niiden lisäksi tulen joka vuosi bonganneeksi yhä uusia mielenkiintoisia vaihtoehtoja, jotka sitten merkitsen kalenteriini. No, en tietenkään ehdi kaikkialle, eikä se ole toki tarkoituskaan, mutta tykkään silti laitta menovinkit ylös, jos vaikka sattuukin sellainen hetki, että voisi lähteä. Tänä vuonna listani alkaa olla jo nyt aika kattava, joten ajattelin jakaa sen.


Hyvät joulumarkkinat tarjoavat mahdollisuuden päästä ostamaan pienten paikallisten tuottajien ja käsityöläisten tuotteita sen sijaan, että shoppailisi marketista halpatuontimassatuotantotavaraa.  Jos siis on tarpeen hankkia jotain jouluksi, markkinat ovat oiva tilaisuus. Pitää tietysti olla tarkkana, ettei päädy markkinatunnelman viemänä tekemään tarpeettomia heräteostoksia tai vaikkapa sorru ostamaan tuontikrääsää vain, koska sitä myydään ylihintaan kotimaisen käsityötavaran rinnalla. Alkuperän tiedusteleminen tulee minulla onneksi jo selkärangasta.

Kun lisään markkinoita, myyjäisiä ja puoteja listalleni, pidän paikallisuutta ja käsityöläispainotteisuutta olennaisimpana seikkana. Mitään muuta varsinaista logiikkaahan minulla ei ole siinä, mitä listalle päätyy ja mitä ei, vaan olen vain poiminut tietooni tulleista ihan summan mutikassa sellaiset, jotka sattuivat tuntumaan omasta mielestäni houkuttelevimmilta ja kiinnostavimmilta. Aluerajauskin on vähän epämääräinen, mutta sellainen minä olen. Olkaa siis hyvät, tässä joulun 2019 listaus!


Turun ja lähiseudun kiinnostavimmat joulumarkkinat, joulupuodit ja joulumyyjäiset:

Turun Vanhan Suurtorin joulumarkkinat 23.-24.11., 30.11.-1.12., 7.-8.12. ja 14.-15.12. klo 11–17
Klassikko! Olen käynyt näillä markkinoilla suunnilleen joka vuosi, kun olen asunut Turussa, ja aion käydä jatkossakin ammentamassa jouluista tunnelmaa, ostamassa herkkuja ja tsekkailemassa tarjontaa. Markkinat ovat laajat ja monipuoliset, valikoima painottuu pieniin käsityöläistoimijoihin, ja tunnelma on hienon miljöön ansiosta mukavan vanhanaikainen. Ohjelmaakin on musiikkiesityksistä näytelmiin. Plussana on pitkä aikahaarukka, jonka ansiosta markkinoille ehtii varmemmin.

Teijon Masuunin perinteiset käsityöläisten joulumarkkinat 30.11.-1.12. klo 11-16
Kuulin näistä viime vuonna, mutta en ehtinyt käydä, joten nyt on kova yritys päästä osallistumaan. Markkinoiden aikaan kaikki masuunin puodit ja myymälät, taide- ja käsityöputiikki, taidenäyttely ja kahvila ovat avoinna, enkä ole vielä koskaan käynyt niissä. Lisäksi sijainti Teijon kansallispuiston kyljessä on ehdoton valtti.

Mathildedalin Joulukylän joulumarkkinat 30.11. klo 14-19
Sama homma kuin Teijon Masuunin markkinoiden kohdalla - tänä vuonna haluan käydä täällä! Onneksi Masuuni ja Mathildedal sijaitsevat lähellä toisiaan, joten samana päivänä ehtii vierailla molemmissa, ja ehkäpä myös kuljeskella kansallispuistossa. Mathildedal on ihana paikka, jossa tykkään käydä vaikkapa kahvilla, kun olen retkeilemässä Teijossa. Erikoisen mukava juttu ovat alpakat, joita saattaa päästä taputtamaan. Kaikki Mathildedalin puodit, kahvilat ja ravintolat ovat myös auki markkinapäivänä ja palvelevat normaalia pidempään.


Fiskarsin Ruukin joulu 26.11.-6.1.
Satuin lukemaan tästä ja oli kyllä pakko laittaa kalenteriin, vaikken ole varma, tulenko lähteneeksi käymään. Monenlaista olisi kyllä luvassa loppiaiselle asti. Eniten houkuttelisivat joulumarkkinat 30.11.-1.12. Ne ovat kyllä samana viikonloppuna kuin markkinat Teijossa. En ole ikinä vielä käynyt Fiskarsissa, joten senkin puolesta houkuttelisi.

Suomen suurimmat joulumyyjäiset Turun Messukeskuksessa 14.12. klo 11-16
Tämäkin on minulle toistaiseksi vieras tapahtuma, enkä tiedä, minkälaisesta krääsätykityksestä on kyse, mutta ainakin tapahtumassa sanotaan olevan myynnissä ennen kaikkea kotimaisia käsityöläistuotteita. Kuulostaa siis lupaavalta. Sisäänpääsykin on ilmainen.

Lohjan menneen ajan joulumarkkinat 14.12. klo 10-16 ja 15.12. klo 11-16
Parhaat joulumarkkinat! Näillekin menen joka vuosi. Markkinat ovat tosi isot, valikoima on monipuolinen ja tunnelma mainio. Valtaosa myyjistä on pieniä paikallisia toimijoita, joita ei juuri missään muualla näekään. Ehkä vuosien varrella, kun tapahtuma on kasvanut, menneen ajan meininki on vähän lipsunut modernimpaan suuntaan ja joukkoon on ujuttautunut isompia toimijoita ja myös tuontikrääsän myyjiä, mutta silti nämä ovat minulle yhä ne parhaat joulumarkkinat. Ohessa pääsee tutustumaan myös Lohjan museoon ja Pyhän Laurin kirkkoon.

Iso-Puolalan joulupuoti 14.11.-22.12. 
Turun keskustassa Puolalanmäellä sijaitsee vanha Iso-Puolalan talo, jossa pidetään ihanaa joulun alla kahvilaa ja puotia. Kahvila on auki torstaista sunnuntaihin klo 12-16 päärakennuksessa, joka on rakennettu 1700-luvun lopulla. Vinttipuodissa myydään floristiikkatuotteita ja vanhoja sisustusesineitä to-su klo 11-16. Joululiiterin myyjäisistä saa ostaa käsityöläistuotteita lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Kävin viime vuonna täällä ja iloitsin.


Sitten vielä muutama lisämahdollisuus:

Odotan, järjestävätkö Turun kukka- ja puutarhamyymälät tänäkin vuonna myyjäisiä, sillä viime vuosina niin Flörillä kuin Viherlassilallakin on ollut ihan mainiot pikkymyyjäiset.

Pysyn kuulolla Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan tapahtumista. Vierailu sisäpuutarhan valossa ja lämmössä on erityisen mukavaa näin vuoden pimeimpään aikaan, ja puutarhan puodista löytää parhaat joululahjat kasviharrastajalle.

Turun museot virittäytyvät joulutunnelmaan, ja usein museopuoteihin tulee sen myötä kaikenlaista kivaa, kuten tosi ihania kortteja. Kävin viime vuonna käsityöläismuseossa ja Qwenselin talossa fiilistelemässä joulunäyttelyitä.

Tuorlan majatalon puoti Kaarinassa on myös ollut hyvä paikka etsiä persoonallisia pientuottajien herkkuja ja käsityöesineitä. Yksi puodin huoneista on usein omistettu kokonaan joulujutuille.


Kuvat ovat talvisesta Mathildedalista viime joulukuulta lukuun ottamatta ensimmäistä heppakärrykuvaa. Se on Lohjan joulumarkkinoilta kolmen vuoden takaa.

Nyt kun olen puhunut sopivasti jouluostoksista, lienee paikallaan linkittää vastapainoksi pari viime vuosien joulupostaustani, joissa avaan muun muassa, mitä oikeastaan ajattelen joululahjoista ja ostamisesta:

Mukavia joululahjoja (21.12.2017)
Stressitön joulu (1.12.2016)

Onko teillä tapana käydä joulumarkkinoilla?