Kaupunkiviljely- ja puutarhakesä 2019

20.10.2019

Mennyt kaupunkiviljelykesäni poikkesi aika paljon edellisistä. Puutarhahommat keskittyivät käytännössä pelkästään viljelylaatikoille, sillä parvekepuutarhassa ei menestynyt juuri mikään. Niinpä kasvivalikoima oli suppeampi ja avomaaolosuhteiden mukainen, eikä puutarha-askareiden parissa tullut vietettyä ihan niin paljon aikaa, kun viljelykset eivät sijainneet suoraan kotona vaan kävelymatkan päässä.

Krassit rönsyilivät viljelylaatikoilla heinäkuussa. (Kuvassa itse asiassa naapurin laatikko eikä omamme.)

Bloggasin puutarha-askareista valitettavasti todella vähän. Syynä olivat paitsi reissaamiseni ja muut kiireeni, jotka pitivät minut hyvän aikaa kesästä poissa blogin äärestä, myös postattavan materiaalin vähyys. Parvekepuutarhassa en pahemmin kuvannut, eikä siitä ollut paljoa kirjoitettavaakaan. Viljelylaatikoiden kuulumisista olisi toki voinut kirjoittaa enemmän, mutta valokuvista oli niiltäkin osin pulaa.

Kirjoitin kesällä niinkin vähän kuin vain kaksi puutarhapostausta, yhden parvekepuutarhasta ja toisen laatikkoviljelystä. Keväällä postasin myös kerran parvekepuutarhan kuulumisia ja kirjoitin puutarhamessuista. Lisäksi julkaisin koosteen viime vuodelta. Jos huonekasvijuttuja ei oteta lukuun, niin tänä vuonna blogiani ei ole voinut pahemmin puutarhablogiksi laskea. Ensi vuonna sitten taas paremmalla menestyksellä!

Herne oli tänäkin kesänä tosi kiitollista viljeltävää.

Esikasvatus


Aloitimme esikasvatukset tänä vuonna ihan maaliskuun lopussa. Meillä ei ole mitään kummempia puitteita hommaa varten, ei lisävaloja tai lämpöalustoja, ihan vain ikkunalauta etelänpuoleisella ikkunalla. Niinpä emme voikaan aloittaa kovin aikaisin, kun luonnonvaloa ei vielä ole riittävästi. Tavallisesti aloitammekin maalis-huhtikuun aikana.

Aiemmin olemme käyttäneet esikasvatuksessa sekalaista valikoimaa muovipurkkeja ja niille sopivia läpinäkyviä kansia, mitä nyt muoviroskaa onkaan kertynyt. Muutamana keväänä olemme taitelleet taimipotteja vessapaperirullan hylsyistä. Nyt kuitenkin panostimme niin sanotun pienoiskasvihuoneen hankintaan. Se kevensi esikasvatusta. Saman kannen alle mahtui suhteessa tiiviimpään tilaan enemmän taimia, mikä oli tervetullutta, koska ikkunalautatila loppuu yleensä aina kesken. Kastelukin helpottui, kun kaikki taimet olivat samalla alustalla.

Esikasvatimme tomaatteja, paprikaa, lamopinaattia ja munakoisoa. Kaikki muu lähti hyvin kasvuun, paitsi paprikat ja munakoisot. Niitä sitten ostimme myöhemmin valmiina taimina. Muitakin esikasvatussuunnitelmia oli, mutta ne jäivät toteuttamatta. Taimet odottivat ikkunalaudalla kesäkuun alkuun asti ennen kuin saimme ne istutettua parvekkeelle ja viljelylaatikoille, joten ne ehtivät venähtää aika isoiksi.

Tomaatit itivät huhtikuun alussa.

Laatikkoviljely


Saimme viljelyhommat käyntiin pihalla vasta kesäkuussa, mutta ei se juuri haitannut. Esikasvatetut taimet viihtyivät kohtuullisesti sisällä odotellessaankin ja lähtivät reippaasti kasvuun, kun saimme ne lopulta ulos. Kesäkuun alussa suorakylvetyt kasvit ehtivät enimmäkseen kasvaa ja tuottaa satoa ennen talvea. Ainoastaan auringonkukat eivät kaikki ennättäneet kukkia - pari kukkaa kuitenkin aukesi syyskuun lopulla.

Mukavin viljelykasvi tänä kesänä taisi olla kesäkurpitsa, joka kasvoi hyvin ja teki runsaasti satoa. Meillä oli vain kaksi taimea, mutta nekin tuottivat satoa niin paljon, ettei sitä meinannut ehtiä kerätä ja syödä. Perunoita saatiin myös oikein ilahduttavasti, etenkin suoraan isoihin multasäkkeihin laatikoiden viereen vasta myöhemmin kesällä kylvetystä satsista. Herneet ja härkäpavut kukoistivat perinteiseen tapaan.

Kesäkurpitsan sato oli tasaista ja laadukasta.

Yllättäjä oli munakoiso, jonka oletin melko varmasti epäonnistuvan avomaalla, mutta kyllä se tekikin yhden hedelmän. Samoin ne muutamat tomaatintaimet, jotka eivät mahtuneet parvekkeelle ja päätyivät siksi viljelylaatikoille, tekivät ihan hyvän sadon, vaikkei se ehtinytkään kypsyä vaan piti kerätä raakana ja kypsyttää sisällä. Onneksi munakoisot ja edes muutama tomaatti tuli istutettua parvekkeen sijaan pihalle! Muuten olisimme menettäneet varmasti niidenkin sadon.

Munakoiso, aina niin kaunis ja eksoottinen.

Salaatti- ja palmukaalisato jäi mitättömäksi tuholaisten takia. Mangoldi ja fenkoli eivät menestyneet. Lamopinaattia tuli vähemmän kuin viime kesänä, mutta jonkin verran kuitenkin saatiin myös säilöttyä. Ruohosipulit, jotka olivat alkujaan ruokakaupan yrttiruukuista, menestyivät hyvin ja niidenkin satoa saatiin säilöön. Lipstikka ja lehtipersilja olivat myös vaivattomia ja satoisia.

Punajuuri ei taaskaan menestynyt. En tiedä, mikä siinä on, kun viljelynaapurillamme ne tekivät hyvin satoa. Parsaa ei vielä päästy keräämään, sillä istutimme sen vasta viime vuonna. Juurisellereitä saatiin, mutta ne olivat tavattoman pieniä. Pääasia kuitenkin, että jotain saatiin!

Sellereiden kasvua oli jännittävää seurata, kun ei yhtään tiennyt, mitä niistä tulee.

Kukkaloistoa riitti. Suorakylvimme kesäkuun alussa samettikukkaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, kurkkuyrttiä, unikkoja ja hunajakukkaa. Samettikukat kukkivat jälleen oikein runsaasti. Hunajakukka ja kurkkuyrtti olivat vähän vaisumpia kuin viime vuonna, mutta kyllä nekin ilahduttivat kukinnallaan ja houkuttelivat pörriäisiä viljelyksillemme.

Vain yksi unikko nousi, eikä kovin montaa ruiskaunokkiakaan nähty. Jostain syystä kehäkukat eivät menestyneet ollenkaan. Liekö kesän paahteisuus etenkin kasvun alkutaipaleella ollut kohtalokasta? Pensaskrasseja ostimme valmiina taimina, ja niillä meni onneksi hyvin. Saimme myös muutaman valkotupakan taimen, jotka myös kukkivat, vaikka jäivätkin vähän härkäpapujen varjoon.
 
Härkäpapu kasvoi taas todelliseksi viidakoksi.

Kaikkiaan laatikkoviljelykesästä jäi hyvä fiilis. Satovarkauksia ilmeni huomattavasti vähemmän kuin viime vuonna. Hirveimpienkin hellejaksojen yli selvittiin, vaikka vedenkantourakka oli melkoinen. Yhteiselo uuden viljelynaapurin kanssa sujui oikein mukavasti. Törmäilimme aika harvoin, mutta viestittelimme sähköpositse ja tulimme hyvin juttuun. Mukavasti satuimme vielä syyskuun lopulla samaan aikaan paikalle viimeistelemään sadonkorjuuta ja valmistelemaan laatikoita talveen.

Parvekepuutarha


Siinä missä viljelylaatikoilla sujui hyvin, parvekepuutarhassa mentiin alamäkeä. Vihannespunkkeja, kirvoja ja muita tuholaisia oli niin paljon, ettei mikään enää tuntunut auttavan. Kesäkuussa niitä jaksoi vielä yrittää torjua, mutta myöhemmin kesällä me vain annoimme periksi ja jäimme odottamaan, muuttuisiko tilanne ns. luonnollisen biologisen torjunnan kautta. Petoötököitä ei kuitenkaan ilmaantunut missään kohtaa riittävän paljon, jotta mitään muutosta olisi tapahtunut.

Huhtikuussa parvekepuutarhassa oli vielä seesteinen tunnelma.

Parvekkeelle istutetut tomaatit eivät pahemmin kasvaneet saati tehneet hedelmiä vaan kituuttivat juuri ja juuri hengissä. Perunatkaan eivät menestyneet. Luffa-kurkku kukki hetken, mutta ei sekään tehnyt satoa. Mansikka tuotti vähän satoa mutta kuoli ennen kesän loppua. Mustaherukka ei tehnyt marjan marjaa. Pioni kasvoi mutta ei kukkinut. Vaahtera näytti sinnittelevän niin ikään elämän ja kuoleman rajalla hirveän vihannespunkki-invaasion keskellä.

Ainoastaan pelargonit kukkivat ihan mukavasti. Yrtitkin pysyivät hengissä, ja tuli niistä vähän satoakin kerättyä. Vuorenkilvet ja raparperit olivat hiukan huonossa kunnossa mutta selvisivät varmaan ihan kunnialla talvettumiseen. Raparperisatoa ei tullut kerättyä, koska kasvit olivat niin täynnä kaiken maailman ötököitä. Saa nähdä, miten monivuotiset pärjäävät - moniko niistä enää herää ensi keväänä.

Tulevaisuuden suunnitelmat


Ensi kesäksi pitää keksiä uudenlainen tulokulma parvekeviljelyyn. Tämän kesän tuholaistilanne oli suorastaan masentava. Ajattelimme, että parvekkeen voisi tyhjentää ja siivota huolellisesti nyt syksyllä, jotta tuholaiset eivät onnistuisi talvehtimaan niin suurin joukoin. Aiempina kesinä olemme saaneet ihan hyviä tuloksia Biotukselta tilatuilla torjuntaötököillä, joten ehkäpä niitä kannattaisi taas kokeilla, mutta pitää miettiä tarkkaan, mitä tilaa ja milloin, jotta suhteellisen suuresta rahallisesta panostuksesta olisi mahdollisimman paljon iloa.

Oli meillä amppeliorvokkejakin, mutta ne eivät myöskään menestyneet pitkään.

En tiedä, mitä ajattelen monivuotisten kasvien pitämisestä parvekkeella. On mukavaa, kun jo varhain keväällä parvekkeella aletaan heräillä, mutta toisaalta kevään suuret lämpötilavaihtelut aiheuttavat huolta kasvien selviämisestä - ja hyvin talvehtivien kasvien kanssa talvehtivat myös tuholaiset, jotka kömpivät liikkeelle heti, kun kevätaurinko vähän lämmittää. Melkein tekisi mieli lahjoittaa puut ja perennat jollekulle, jolla on piha.

Laatikkoviljelyä jatkamme joka tapauksessa, sillä Turun laatikkoviljelyhanke jatkuu. Viljelylaatikkommehan ovat siis Turulta saatuja ja kaupungin mailla, joten homma ei riipu yksin meistä. Ainakin ensi kesänä saamme vielä pitää kasvimaamme.

Parsa ja muutamat yrtit talvehtivat viljelylaatikoilla, mutta muuten teemme taas uudet suunnitelmat keväällä. Ainakin kesäkurpitsaa, perunaa, härkäpapua ja hernettä tekee mieli viljellä jatkossakin. Auringonkukat pitää muistaa esikasvattaa, jotta ne ehtivät kukkia. Munakoisoa ja tomaattia voisi kokeilla uudestaan. Kukkaloistoa pitää saada houkuttelemaan pörriäisiä, auttamaan tuholaistorjunnassa ja ilahduttamaan silmää.

Perunan kasvatus säkissä osoittautui hyväksi metodiksi, jota kannattaa käyttää jatkossakin.

Nyt ei muuta kuin syyssiivoukset valmiiksi, kasvimaa ja parvekepuutarha talvilevolle, sitten kekrinvietto, hengähdystauko ja uuden kevään odotus!

Kurkia, petoja ja sieniä

2.10.2019

Kaunis, aurinkoinen, pohjoistuulinen syyskuun sunnuntai innosti lähtemään koko päiväksi linturetkelle. Odotimme erityisesti pääsevämme tarkkailemaan kurkien ja petolintujen muuttoa, sillä olosuhteet vaikuttivat siihen otollisilta. No sitäpä sitten riittikin.


Seisoskelimme aluksi Paimionlahden rannassa Meltolan lintutornilla taivasta kytäten. Ei tarvinut kauaa odotella, kun ensimmäiset kurkien äänet kantautuivat korviin. Meni hetki löytää korkealla kaarteleva parvi, vaikka linnut olivat milteipä suoraan yläpuolellamme. Pian pieniä, muutaman kymmenen yksilön kurkiauroja ilmaantui näkyviin lisää. Mikään suuri kurkimuuttopäivä tämä ei ollut mutta oikein mukava kuitenkin.


Siinä missä kurjet on helppo tunnistaa, vaikka ne menisivät korkeallakin, ei sekalaisista muutolla olevista petolinnuista meinaa saada sitten mitään tolkkua minun taidoillani ja kalustollani, ei varsinkaan nuorista yksilöistä, ja ne menevät poikkeuksetta tosi korkealla ja tosi kovaa.

Olimme ajatelleet, että petomuuttoretki olisi leppoisaa sunnuntaiohjelmaa, mutta siinä tuli pian pää kipeäksi pähkäilystä. Aina kun käänsimme katseet taivaalle, havaitsimme jonkin uuden kotkan tai haukan, jota yritimme sitten epätoivoisesti määrittää, kunnes lintu katosi horisonttiin tai jäi kiertelemään juuri auringon kohdalle - tai kääntyi uudelle kierrokselle, oli hetken aikaa hyvin tarkkailtavissa ja osoittautui merikotkaksi.

Merikotkat ovat kyllä hauskoja, persoonallisen oloisia ja aina tosi mieleenpainuvia kavereita, joten mikäs siinä, vaikka suurin osa niistä pedoista, joita ylipäätään saimme määritettyä, olikin merikotkia. Ainakin viisi eri yksilöä kaarteli Paimionlahden yllä yhtä aikaa. Niiden taivastanssia tulikin sitten seurailtua siinä määrin, että varmasti paljon muita lintuja jäi kokonaan havaitsematta.


Meltolan tornia oli remontoitu sitten viime käyntini. Liki puhki lahonnut alatasanteen lattia ja portaat oli uusittu. Olen tosi iloinen tästä, sillä tornin rapistuminen on harmittanut. Meltola olisi oikeastaan yksi suosikeistani lähiseudun torneista, mutta sen sijainti venerannassa on kyllä vähän vaikea. Tornille johtavat tiet suljetaan välillä yöksi puomeilla, mikä on ongelmallista linturetkeilyn kannalta, sillä usein retkillä tulee liikuttua nimenomaan myöhään illalla ja varhain aamulla. Ymmärrän, ettei venerantaan haluta epäilyttäviä öisiä vieraita, mutta.


Paimionlahdelta lähdimme ajamaan Saloon Halikon pikkuteiden kautta koukkaillen ja pelloilla lepäileviä lintuja laskeskellen. Korppeja näkyi ihan poikkeuksellisen runsaasti. Kun pysähdyimme hetkeksi katselemaan nuoren sinisuohaukan saalistuslentoa pellon yllä, löytyi taivaalta jälleen kiikariin joukoittain muita, matkalentoa tekeviä petoja. Määritykset jäivät taas enimmäkseen arvailun tasolle.

Myöhemmin matkan varrella havaitsimme ja saimme määritettyä kuitenkin varmuudella ainakin yhden piekanan, ja myös ruskosuohaukka löytyi. Tuulihaukkoja lekutteli peltojen yllä runsaasti. Nuolihaukkakin havaittiin. Merikotka pysyi kuitenkin päivän runsaslukuisimpana lajina. Petojen ohella pääsimme tarkkailemaan myös muun muassa lukuisia töyhtöhyyppiä ja kottaraisia.


Päivän päätteeksi jalkauduimme Teijon kansallispuistoon Nenustannummelle ja lähdimme etenemään Nenustan kierrosta seuraillen. Nyt suuntasimme katseemme vaihteeksi maahan, sillä sienet kutsuivat. Toki yli lentävät kurki- ja hanhiaurat vaativat välillä huomiota. Korpit ronkkuivat, hippiäinen piiskutti ja töyhtötiainen tirritteli reippaasti. Tuuli tyyntyi iltaa kohti.

Sieniä löytyi oikein hyvin. Tuntuu aina hassulta saada runsas sienisaalis kansallispuistosta merkityn reitin varrelta - luulisi nimittäin, että joku toinen olisi jo löytänyt herkut ennen meitä. Yksi toinen sienestäjä tuli kyllä vastaan, mutta silti poimittavaa tuntui riittävän juuri sopivasti.


Vietimme myös hyvän tovin nuotiopaikalla iltaruokaa grillaillen ja tulta tuijotellen. Aurinko oli jo laskemassa, kun lähdimme palaamaan parkkipaikalle. Ylitimme pienen suoaukion illan hiipuvassa hehkussa ja kuljimme sankan kuusikon läpi sakenevassa hämärässä. Yritimme jatkaa sienestystä otsalamppujen valossa, mutta paljoa lisää saalista ei enää pimeän tultua saatu. Metsäkin hiljeni.


Retkipäivästä jäi hauska fiilis, vaikka tai ehkä juuri siksi, että muuttavien petolintujen määrittäminen osoittauti todella haastavaksi. Tässä kohtaa ilmeni, että optiikassa ja määritystaidossa olisi rutkasti  parantamisen varaa molemmissa, mutta joka tapauksessa hurjaa vauhtia korkealla liitävien petolintujen tarkkailu oli hienoa, vaikka pelkkä niiden tunnistamisen ajatteleminenkin sai pään ihan solmuun.

Sienestystä Pomponrahkalla

18.9.2019

Tästä piti taas uutisten mukaan tulla huono sienisyksy kesän vähäsateisuuden ja kuumuuden takia, mutta minulla on kyllä sellainen fiilis, että olen saanut saalista oikein hyvin. Olen syönyt niin monta sieniateriaa, että välillä on alkanut miltei kyllästyttää, ja saalista on riittänyt säilöttäväksikin - eikä sen ehkä satoisimman sienen eli suppilovahveron kausi ole kunnolla edes alkanut vielä!


Syksyni eka varsinainen sieniretki tuli tehtyä toiveikkaasti heti elokuun alussa, vaikka kesä olikin tosiaan ollut sitä ennen melko kuiva. Suuntasin Pomponrahkaan, sillä kosteassa suomaastossa on kohtuulliset mahdollisuudet löytää sieniä kuivempanakin kesänä.

Retkeä edeltävänä päivänä oli saatu kunnon ukkoskuuro ja myös retki-illan aluksi satoi hetken. Eivät nämä sateet kuitenkaan vielä ihmeitä ehtineet saada aikaan. Metsässä oli melko vähän sieniä. Muutama satunnainen tatti, kanttarelli ja orakas kuitenkin onneksi löytyi, joten tyhjin ämpärein ei tarvinut lähteä ja iltapalaksi pääsi haukkaamaan sienileipää.



Pienestä sienisaaliista huolimatta olin tyytyväinen, että tulin lähteneeksi. Oli tosi mukavaa tehdä kävelylenkki sateenraikkaassa metsässä ja päästä nauttimaan kukkivien kanervien vaaleanpunaiseksi maalaamasta suomaisemasta. Ilta-auringon paiste oli myös mitä kauneinta.

Käyn Pomponrahkalla liian harvoin. Mainio suojelualue monipuolisine metsä- ja suomaastoineen sijaitsee vain parin kilometrin kävelyn päässä meiltä, mutta jostain syystä sinne ei tule lähdettyä kovin usein. Pomponrahkan merkitty rengasreitti on juuri sopivan pituinen pienelle iltakävelylle.

Pitäisiköhän tässä aloittaa itsekseen jokin uusi retkeilyhaaste? Piipahdus lähimmällä luonnonsuojelualueella vaikkapa edes kerran kuussa?


Kamera on kulkenut aika vähänlaisesti mukana syksyn muilla, menestyksekkäämmillä sieniretkillä, mutta ajattelin kuitenkin koittaa saada myöhemmin vielä kirjoitettua enemmän sienisyksystä. Ehkäpä tulen vielä jollain retkellä myös kuvanneeksi sieniä.

Viikonlopun parhaat menovinkit: Turun päivä ja Osta tilalta!

13.9.2019

Tulossa on taas vilkas viikonloppu. Lauantaina vietetään Osta tilalta! -päivää. Koska viime syksynä kirjoitukseni tapahtumasta sai paljon huomiota ja moni sanoi, että olisipa tiennyt siitä etukäteen, nyt hoksasin, että voisin mainita jo ennakkoon. Olkoonkin, että tapahtuma on jo huomenna, joten varoitusaika on lyhyt, mutta parempi kai näin, kuin kertoa taas vasta jälkeenpäin.

"Osta tilalta! -päivänä juhlitaan ruoan tuottajia ja lähiruokaa ympäri Suomea. Päivän aikana voit tutustua maatilojen toimintaan ja ruoantuottajiin sekä ostaa tuoreita raaka-aineita suoraan tiloilta. Moni tila antaa myös kävijöille mahdollisuuden tutustua tilan eläimiin, koneisiin ja pihapiiriin."

Näin tapahtumaa kuvaillaan sen omilla sivuilla. Kyseessä on maaseudun, tuottajien ja suoramyynnin juhla, joka tarjoaa kaikille mahdollisuuden päästä näkemään, mistä ruoka tulee, sekä tukemaan tuottajia ostamalla suoraan tilalta, ilman välikäsiä.

Olen käynyt parina syksynä Perkkiön tilalla. Siellä on mm. lampaita ja sikoja.

Kokemukseni mukaan päivästä saa eniten irti, jos tsekkaa ennakkoon oman lähiseutunsa avoimet tilat, suunnittelee vierailukierroksensa ja koittaa ehtiä käydä mahdollisimman monessa paikassa. Kohteet kannattaa tietysti valita sen mukaan, minkälaisia tuotteita tarvitsee ja haluaa ostaa.

Kimppakyyti kaveriporukan kanssa on hyvä ajatus. Monille tiloille ei oikein pääse julkisilla ja etäisyydet voivat olla liian pitkiä, jotta pyöräillen ehtisi käydä kuin parilla tilalla.

Käteistä on hyvä olla mukana, samoin ostoskassi ja ehkä myös kylmälaukku. Reissulle kannattaa tietysti päättää jokin budjetti ennakkoon, ettei tule tuhlanneeksi määrättömiä määriä rahaa. On myös hyvä pitää järki kädessä, ettei shoppaile enempää elintarvikkeita kuin pystyy käyttämään.

Karviaisten tila on ihana! Siellä tuotetaan härkäpapua.

Sunnuntaina on puolestaan Turun päivä, josta myös kirjoitin viime vuonna. Lauantainakin on jo ohjelmaa Turun päivän aaton kunniaksi, mutta minä pääsen toki osallistumaan vasta itse päivän juhlintaan. Päivä on täynnä tapahtumia, avoimia ovia ja alennettuja pääsymaksuja eri paikkoihin. Olen valinnut näistä riennoista omakseni Posankka Race -kilpailun. Tapahtuman pointti on tiivistetty sen sivuilla näin:

"Turun oma kaupunkieläin Posankka ja 50-vuotias ympäristöjärjestö Pidä Saaristo Siistinä ry järjestävät Aurajoessa Turun päivänä 15.9. klo 13 uuden ja vauhdikkaan tapahtuman, Posankka Racen. Kaikki halukkaat voivat adoptoida itselleen oman pienen kilpaposankan ja osallistua kisaan. Tapahtumalla halutaan kiinnittää kaupunkilaisten huomio vesistöjen roskaantumiseen ja kerätä varoja Pidä Saaristo Siistinä ry:n työn tukemiseen."

Olen tietysti jo adoptoinut oman kilpaposankan ja aion mennä kannustamaan sitä. Jos olet turkulainen tai satut sijaitsemaan sunnuntaina Turussa, tule sinäkin katsomaan tempausta! Se on varmasti huisin hauska. Myös Turun päivän muuhun ohjelmaan kannattaa tietysti tutustua. Esimerkiksi Mahdollisuuksien tori on mielenkiintoinen.


Tässä vielä linkit itse tapahtumiin:
Osta tilalta! -päivä
Turun päivä
Posankka Race

Sekä linkit aiempiin kirjoituksiini niistä:
Syksyinen maatilaseikkailu (11.10.2018)
Mitä mittää (17.9.2018)

Pistokasvaihdon tulokkaita ja muita uusia huonekasveja

1.9.2019

Meille on kotiutunut kesän aikana taas uusia huonekasveja. Vaikka toisaalta vanhoja on kuollut pois, silti sekä yksilö- että lajiluku on kasvanut. Olin mukana järkkäämässä kasvinvaihtotapahtumaa Turkuun alkukesällä Luontoliiton ja Huonekasviseuran ihmisten kanssa, ja sen myötä saapui koko joukko pistokkaita, joista ainakin osa näyttää asettuneen. Lisäksi muutama kasvi on ostettu ja pistokkaita saatu muualtakin.

Kasvitungosta kirjahyllyn päällä. Pistokkaat päätyvät aina ensin lasipurkkeihin hyllyn päätyyn odottamaan vuoroaan.

Lasken uusien tulokkaiden olevan osa kodin kasvikokoelmaa vasta sitten, kun ne ovat selvinneet vähintäänkin muutaman kuukauden ongelmitta ja osoittaneet asettuneensa meille. Jos kasvi on tullut taloon kukkivana, odotan kukinnan ohi ja seuraan tilannetta. Pistokkaat otan mukaan lukuun vasta, kun ne ovat istuttamisen jälkeen alkaneet kasvaa.

Alkukesän pistokasvaihtotapahtuman myötä saapuneista kasveista iso osa on edelleen vesipurkeissa odottamassa istutusta. Kaikilla on jo hyvät juuret, joten alkaa olla korkea aika etsiä niille ruukkuja. Saimme montaa sorttia rönsyliljaa, mistä olen iloinen, sillä meillä on vain yhdenlaista, ja minä tykkään rönsyliljoista tosi paljon.

Tökkäsin heti pistokasvaihdosta kotiin tultuani kaikki rönsyliljat samaan purkkiin. Aiheutin kauhean solmun.

Herttaköynnösvehkan pistokkaita on tullut sekä Krotin työpaikalta että kaverilta, ja saattoi joku oksa ilmestyä pistokasvaihdostakin. Niitä on joka tapauksessa paljon. Löysin myös pistokasvaihdosta pari pätkää kultaköynnöstä, joka on peräti vanhempaa kantaa kuin omani - näiden emokasvi oli jostain 60-luvulta peräisin.

Olemme saaneet kesän aikana myös paljon erilaisten juorujen pistokkaita. Ennen kuin saimme ne, satuimme myös ostamaan pari eri sorttista pikkutaimea, joten nyt meillä on aika monta juorua. Aiemmin ostamamme pikkutaimet laitoimme pyöreään lasimaljaan. Aluksi niiden seurana oli myös pitsilehti, mutta se kuoli aika pian. Juorut ovat sen sijaan pärjänneet.

Kirjavia juoruja lasipallossa, ai että!

Uusien saamiemme pistokkaiden joukossa on myös erikoisemman Monstera adansonii -peikonlehden oksa. Lajin suomenkielinen nimi on tietääkseni aarnipeikonlehti, mutta sitä sanotaan usein myös menninkäisenlehdeksi. Kyseessä on kuitenkin kaksi eri lajia, joista menninkäisenlehti (Monstera obliqua) on tietääkseni harvinaisempi ja sen lehdet ovat huomattavasti sirommat ja reikäisemmät. Molempia lajeja kutsutaan englanniksi nimellä monkey mask, mutta ilmeisesti nimi viittaa ennemmin aarnipeikonlehteen.

Aarnipeikonlehti, oletan.

Mehikasveja en todistetusti osaa vieläkään hoitaa. En tiedä, mikä menee vikaan. Nyt kyse ei ainakaan ole voinut olla liiasta kastelusta, sillä olen tuskin huomioinut niitä lainkaan kesän aikana. Silti kaikki keväällä istutetun mehikasviasetelman lajit ovat kuolleet, samaten pari uutta sitä varten hankittua ja valitettavasti myös tammikuussa ostettu pullomehivillakko. No, vanhat isot aaloet ovat yhä hyvässä kunnossa, joten en ole täysin toivoton.

Nämä kaikki menetettiin kesän aikana.

Ilmakasvien kanssa menee puolestaan hyvin. Olen ehkä todellakin oppinut jotain niiden elossa pitämisestä, sillä vähään aikaan ei ole tullut uusia menetyksiä. Siitä rohkaistuneena olen uskaltanut hankkia myös uusia lajeja. Nyt meillä on kolmen käpytillandsian lisäksi taas uusi Tillandsia caput-medusae, kookas Tillandsia juncea sekä nätti raidallinen Tillandsia butzii.

Tillandsia juncea on komea!

Kaksi kauniin kiemuraista ilmakasvia, Tillandsia butzii  ja Tillandsia caput-medusae.

Ostimme alkukesästä myös kauan haaveillun posliinikukan (Hoya), kun sitä oli saatavilla Plantagenista tosi edullisesti. Yleensä ostan pikkutaimia tai kasvatan kasvit pistokkaista tai jopa siemenistä, enkä shoppaile tällaisia isoja yksilöitä. Joskus tietysti tulee vanhoja kasveja kavereilta ja sukulaisilta ruukkuineen päivineen, mutta harvemmin kotiin saapuu isokokoista puskaa suoraan kukkakaupasta. Niinpä tämän sortin hankinnat tuntuvat aina omalla tavallaan jotenkin erityisiltä.

Posliinikukka sijaitsee kirjahyllyn edessä. Tarviiko niitä kirjoja nyt välttämättä saada sieltä...

Muita uusia tulokkaita ovat toveri Naakkulin lahjoittama mustanmerenruusu, siemenestä itse kasvattamamme avokado, uusi pikkusoilikki tammikuussa hankitun ja kevään aikana menehtyneen tilalle, aivan pienenä ja juuri juurtuneena pistokkaana saatu marmorilehti, niin ikään pistokkaana saatu ja vastoin odotuksiani heti kasvamaan ryhtynyt lehtikaktus, Avoimien puutarhojen päivänä yhdeltä puutarhalta ostettu pieni raspipallokaktus sekä kihokki, jonka hankimme juuri torjumaan hedelmäkärpäsiä.

Lisää kasvijuttuja kuitenkin taas myöhemmin. Kesän hösseli ei ole nähtävästi vieläkään aivan ohi, eikä normaali arkinen blogirytmi ole palannut. Syyskuun alku tarkoittaa kuitenkin opiskelija-arkeen palaamista, joten eiköhän se blogiarkikin sieltä löydy.

Muistoja keskikesän öiltä

7.8.2019

Ilta hämärtyy jo kello kymmenen aikaan. Yö saapuu pimeänä ja hepokattien sirityksen täyttämänä. Aamunkoittoon on niin monta tuntia, ettei sitä enää helposti valvo tervehtimään. Näin elokuun alussa sen aina viimeistään tajuaa - valoisien kesäöiden aika on taas takana.

Porvoonjoki, Porvoo

Tarina toistaa itseään vuosi vuoden jälkeen. Keskikesän valoisat yöt tuovat tullessaan tietyn levottomuuden tunteen, ihmeellisen vimman heittäytyä kokemaan jokainen hetki nopeasti ohi kiitävästä kasvun ja uuden elämän vuodenajasta luonnossa. Se kiskoo retkeilemään öisin, valvomaan kasteisia polkuja kulkien aina aamun sarastukseen.

Valvo, seikkaile, elä mukana kuohuvassa, väkevässä, kaiken läpi virtaavassa kesässä! Niin se kutsuu, ja kun siihen tarttuu, se vie mennessään hengästyttävällä vauhdilla, kunnes yhtäkkiä onkin aika luopua. Yksi toisensa jälkeen linnut ovat lakanneet laulamasta ja hepokatit alkaneet soittaa. Sininen hämärä on vaihtunut pikkuhiljaa aitoon, syvään yönpimeyteen, joka viimein pysäyttää keskikesän valon huumaaman retkeilijän, koppaa syliinsä ja laskee lepäämään.

Ajatukset kulkevat tuulen mukana syksyyn. Syyskesän kynnyksellä se, joka rakastaa syksyä yhtä paljon kuin ihanaa, alati valveilla olevaa keskikesää, katselee vuoroin kumpaakin kohti ja tuntee kaipausta ja haikeutta niin, että on haljeta.

Kuusistonlahti, Kaarina

Luonto on hiljalleen luopumassa kesästä. Minä ajattelin pysähtyä vielä tuokioksi kahlaamaan läpi muistojani niiltä vain hetki sitten ohi virranneilta öiltä, jotka sain viettää lähellä kaikkea sitä, mikä saa minut vuosi toisensa perään rakastumaan sekopäisesti kesään - lintuja, puita, kosteaa maata, hämärässä tuoksuvia kukkia, korkeaa valoisaa taivasta ja sen peiliä, tummaa vettä.

Muistan toukokuun viimeisen päivän illan, joka taittui kesäkuun ensimmäiseksi yöksi tyynen leppeänä ja tavattoman kauniina.

Seikkailin toverini kanssa Karhulan maankaatopaikalle kuuntelemaan ruisrääkkiä. En olisi uskonut, että moinen kohde olisi niin hyvä lintupaikka, mutta niin se vain oli. Kolme ruisrääkkää raksutteli heinikon kätköissä eri suunnilla, kun kuljimme maavallien päällä, ja joku kerttunenkin lauloi ojan varressa. Metsän yllä poukkoili lehtokurppa.

Karhula, Turku

Jatkoimme yötä Aurajoen vartta kierrellen. Ilma kävi viileäksi ja kosteaksi. Seisoimme kävelysillalla ja kuuntelimme, kuinka kaksi pensassirkkalintua sirisi toisilleen kasvustossa. Sirkkalinnut kuulostavat minusta aina ihmeellisen eksoottisilta, kuin ne eivät ollenkaan kuuluisi suomalaiseen äänimaisemaan. Tässä yössä oli jostain syystä muutenkin ihan ulkomaanretkien fiilis.

Jokin lepakko lenteli veden yllä. Lumpeenkukat kelluivat tummalla pinnalla. Kävelimme jokirantaa nauttien satakielten taukoamattomasta konsertista. Kuulimme luhtakerttusen, sitten viitakerttusen ja pian vielä pari lisää. Tajusin, miten paljon hengenheimolaisuutta tunnen viitakerttusen kanssa. Sen tavassa laulaa on jotain hyvin samankaltaista kuin minun itseilmaisussani.

Aurajoki, Turku

Muistan kesäkuisen aamuyön Inarissa Nukkumajoella.

Yötön yö ei tunnu yöltä ollenkaan, mutta lintujen kiihkeä laulu ja auringonvalon viisto kulma erottivat sen päivästä. Ilma oli viileää ja raikasta edellispäivän lumisateen jäljiltä. Ihmeellisintä oli kuulla ja nähdä tilhiä keskellä kesää - meillä päin se on talvinen vieras, mutta pohjoisessa se pesii.

Olin jalkeilla vain hetken. Heräsin lähtemään varsinaiselle retkelle vasta pari tuntia myöhemmin. Yön lumottu tunnelma oli jo haipumassa päivän kirkkauteen, mutta metsässä lauloivat yhä lukuisat linnut, joiden konsertti kuulosti näin varsinaissuomalaiseen korvaan vieraalta ja salaperäiseltä. Kuukkelit kulkivat kannoillamme hiljaa jutustellen.

Nukkumajoki, Inari

Muistan juhannusaaton Lohjalla.

Ennen auringonlaskua kiipesimme kukkulalle katselemaan maisemia. Kurkien huutelua kantautui jostain peltojen takaa. Kaulushaikara tuuttaili järven suunnalla. Pimeän tultua ja juhlaväen hajaannuttua tahoilleen lähdimme pikkuporukalla jälleen Savijärven lintutornille.

Tämäkin yö oli miltei tyyni, taivas liki pilvetön ja ilma melko lämmin. Hyttyset ja mäkärät pyrkivät syömään meidät elävältä. Taivaanvuohi mäkätti ja kitkutti. Ruokokerttuset säksättelivät ja räksättelivät. Nautakarja lepäili kauempana laitumella, eikä osoittanut kiinnostusta meihin.

Tornin lähellä äänteli kaksi huittia, jotka eivät aivan täsmälleen kuulostaneet tutuilta luhtahuiteilta, mutteivät myöskään aivan siltä, miltä pikkuhuitti äänitteillä kuulostaa. Järvellä oli havaittu pari pikkuhuittia säännöllisesti aiemmin kesällä, ja meidän poistuessamme paikalle saapui lintuharrastaja, joka sanoi tulleensa kuuntelemaan niitä saatuaan vinkin, että ne ovat yhä äänessä. Minä jätin kuitenkin lopullisen määrityksen omalta osaltani auki.

Savijärvi, Lohja

Muistan juhannuspäivän kotiseuduillani Turun ympäristössä.

Suuntasimme Piikkiönlahdelle etsimään jotain - en muista enää, mitä tarkalleen ottaen, mutta kyseessä taisi olla jokin vielä tänä vuonna kuulematta jäänyt yölaulaja. Emme kuulleet sitä, mutta sen sijaan kohtasimme jälleen yhden sirisijän. Pensassirkkalintu siellä taas surraili menemään rantapusikossa vedenpuhdistamon takana. Taivas hehkui auringonlaskun tulta.

Piikkiönlahti, Kaarina

Jatkoimme puolen yön jälkeen seikkailua Kuusistoon. Kannoin kaukoputken pimeän metsikön läpi Kuusistonlahden eteläisen rannan lintutornille, mutta valo riitti vain vaivoin joidenkin sorsien ja silkkiuikun tunnistamiseen, eikä pienemmistä otuksista ottanut ollenkaan selvää. Kurjet toitottelivat, ja yksi löytyi putkeen ruovikon reunasta. Vierailumme kruunasi rastaskerttusen laulu.

Väsymys painoi hiukan, mutta nukkumaan ei malttanut vielä lähteä. Yö houkutteli pysymään liikkeellä. Niinpä otimme vielä suunnan Friskalaan. Kun kuljimme hiekkatietä laidunniittyjen halki kohti rantaa, lahdelta nousevan yöusvan tuoksu hiipi vastaan. Kosteus teki kiharoita hiuksiin. Oli helppo hengittää ja olla onnellinen. Hevoset liikehtivät laitumella tienvarsiojan korkean kasvuston takana ja hirnahtivat meidän kävellessämme ohi.

Saapuessamme rantaan - lepikon varjoon, ruovikon reunaa kulkeville pitkoksille - vedin syvään henkeä ja mietin, miten paljon rakastan juuri tällaisten paikkojen ominaista hajua. Kiipesimme lintutorniin ja katselimme tovin kurkia, joiden hahmot erottuivat vettä vasten tummina varjoina. Niiden läsnäolo teki töyhtöhyyppäemon levottomaksi. Aina, kun kurki nosti päänsä siiven alta tai vaihtoi hieman asentoa, hyyppä pomppasi siivilleen ja alkoi kovasti naukuen hyökkäillä päin. Onnistuin dokumentoimaan tilanteen pariin sotkuiseen kuvaan.

Friskalanlahti, Turku

Vesirajassa vipelsi pieniä kahlaajia. Punajalkaviklon ääntelyä kuului. Muutama hanhi piirtyi myös varjoina veteen. Luhtakana röhki ja vinkui. Rytikerttunenkin konsertoi välillä. Taivas oli jo käymässä valoisammaksi. Samaa tahtia, kun aamu valkeni, kuu nousi esiin metsän takaa. Se hohti oranssina kiekkona matalalla horisontin yllä, riekaleisiin pilviin verhoutuneena.

Aamun hämärässä laidunniityltä kuului nätti pieni laulunsäe. Höristimme korviamme. Oliko se ehkä pensastasku? Olin vasta hiljattain tajunnut, miten vaikeaa sen äänten tunnistaminen oikeastaan on. Lintu jatkoi laulamistaan. Pian aloitti toinenkin. Kyllä, ne olivat pensastaskuja. Kun palasimme takaisin parkkipaikan suuntaan, kuulimme vielä pari taskua lisää.

Kello kävi puolta kolmea. Hetki ennen aamun koittoa oli tyyni, raikkaan viileä ja kevyen sumuinen. Mustarastas ja punarinta heräsivät laulamaan - aamuvuoron linnut. Meidän oli viimein aika lähteä. Kotona katselin vielä ikkunasta, kuinka nousevan auringon ensisäteet valaisivat maisemaa.

Friskalanlahti, Turku

Muistan myös muita öitä.

Jotkin niistä vietin auton ratissa tai kyytiläisenä ihaillen ensin auringon laskua ja pian jo sen nousua. Muutamana yönä kävin Ruissalossa katsomassa merta, kohtasin hurjasti metsäkauriita ja eräänä ihmeellisen kauniina yönä myös mäyrän. Kerran saavuin kotiin aamun valossa ja näin kurkiparin lentävän kotilähiömme yllä - en ollut kertaakaan ennen nähnyt täällä kurkia. Yhtenä yönä katselin junan ikkunasta synkkää myrskytaivasta ja mahtavan kirkasta sateenkaarta Pohjanmaan lakeuksilla.

Oli myös yö saaristossa. Muistan illan rantaravintolassa herkkujen äärellä, lossimatkan iltaruskossa hohtavalla merellä, auringon viimeiset säteet lämpöisellä hiekkarannalla Paraisilla ja sinisen hämärän pienillä hiekkateillä. Matkalla näkyi kettuja, jäniksiä, kauriita ja peuroja, koko valikoima metsän eläimiä.

Mustfinn, Parainen

Eräänä yönä päädyin kuljeskelemaan Vanhan Porvoon hiljaisille kaduille. Olimme matkalla Kotkasta kotiin, mutta öinen Porvoo kutsui pysähdykselle, sillä kaipasimme kahvia ja jaloittelua raikkaassa ulkoilmassa. Piipahdimme Porvoon paahtimolla - joka nähtävästi onkin öisin melkoinen menomesta - ja kahvihetken jälkeen teimme kävelylenkin. Katse lepäsi idyllisen kauniissa jokimaisemassa. Lehtipuiden ympärillä pörräsi joukoittain kookkaita turilaita.

Kohtasin turilaita myös monena yönä meillä Turussa, ja niitä tuli vastaan seikkailullani Lappeenrannassakin. Puiden latvusten ympärillä keinahdellen tanssivat turilaat ovat kuin kesäöiden keijuja - tai ehkä pyöreän pörröisine olemuksineen ennemminkin peikkoja tai menninkäisiä, jotka ovat oppineet lentämään.

Vanha Porvoo

Joitain öitä olen tietysti jo unohtanut. Toisina öinä kirjoitin muistiinpanoja lintuhavainnoistani ja toisina otin kuvia. Jotkin yöt merkitsin kalenteriini. Sitten oli niitä, jotka vain tapahtuivat, mutteivät jättäneet jälkeensä kuin hämärän aavistuksen siitä, että ehkä olin ulkona enkä nukkunut.

Nyt, kun valoisien kesäöiden aika on takana, minulla on vain hassun pöllämystyneen onnellinen ja kiitollinen olo sekä kova tarve viettää aikaa kotona ja nukkua kunnolla. Elokuuni onkin juuri sopivati kaikenlaisten suunnitelmien osalta paljon väljempi kuin kesä tähän saakka, joten pääsen laskeutumaan keskikesän kaahottamisesta mukavasti loppukesän leppoisuuteen ja siirtymään kohti arkea.

Eiköhän se meinaa myös, että palaan päivittämään blogia aktiivisemmin. Kasasin tähän postaukseen parhaat tarjolla olevat eli vähiten kohisevat ja sumeat kuvat kesän yöseikkailuiltani. Aurajoen, Karhulan ja Savijärven kuvat ovat toveri Krotin kännykältä.

Kolmas laatikkoviljelykesä

19.7.2019

Turun laatikkoviljely pyörii nyt neljättä kesää ja me olemme mukana kolmatta. Miten ihanaa, että kaupunki tarjoaa tällaisen mahdollisuuden! Nyt kun parvekepuutarhamme on vähän lannistavassa tilassa, laatikkoviljely on aivan erityisen ilahduttavaa. Satoakin on jo saatu, ja viimeaikaisten sateiden myötä kasveista huolehtiminen on sujunut poikkeuksellisen leppoisasti.

Kasvuston rönsyilyä. Jotkin hunajakukista jo kukkivat.

Meillä on nyt myös viljelynaapureita. Keväällä viljelylaatikoittemme viereen oli ilmestynyt muutama uusi laatikko, joissa oli toisen viljelyporukan kyltti. Olin yhtä aikaa sekä riemuissani että vähän jännittynyt tästä käänteestä - minkälaisia uudet tyypit olisivat ja miten yhteiselo sujuisi? Jätimme laatikoille viestin, ja pian pääsimmekin yhteyksiin.

Naapurilaatikoita viljelee viereisessä talossa asuva henkilö kahden pienen lapsensa kanssa. Olemme törmäilleet satunnaisesti ja pitäneet yhteyttä sähköpostitse, ja rinnakkaiselomme tuntuu olevan mutkatonta. Laatikkomme muodostavat yhdessä ihanan runsaan, rönsyilevän viljelykeitaan, jonka ääreen on ilo saapua. Kasteluapuakaan ei enää tarvitse värvätä reissujen ajaksi kaukaa, sillä viljelynaapuri tarjoutui tarpeen mukaan auttamaan.

Naapurin laatikolla kukkii myös kauniisti.

Tänä kesänä minä ja toveri Krotti saimme viljelyhommamme kunnolla käyntiin vasta kesäkuussa, mutta se ei näytä juuri haitanneen. Monet suorakylvetytkin kasvit kukoistavat jo hienosti. Minusta ei ollut paljoa iloa kylvö- ja istutuspuuhissa, sillä käteni oli siinä vaiheessa vielä paketissa, mutta pystyin sentään auttelemaan veden kantamisessa. Viljelylaatikkomme sijaitsevat siis muutaman sadan metrin päässä meiltä pienen mäen päällä, ja kannamme kasteluveden sinne kotoa.

Viljelylaatikoissamme on nyt kesäkurpitsaa, perunaa, hernettä, härkäpapua, fenkolia, lehtisalaattia, palmukaalia, mangoldia, rukolaa, vuonankaalia, lamopinaattia, ruohosipulia, lipstikkaa, persiljaa, punajuurta, munakoisoa, tomaattia, parsaa, auringonkukkaa, valkotupakkaa, pensaskrassia, samettikukkaa, kehäkukkaa, ruiskaunokkia, kurkkuyrttiä, unikkoja ja hunajakukkaa.

Matalat laatikot ovat jälleen salaattien, herneiden ja muiden sellaisten pienijuurisempien kasvien aluetta.

Esikasvatimme tomaatit itse asiassa parvekeviljelyä varten, mutta istutimme osan niistä ulos, sillä parvekkeelta loppui tila. Viljelylaatikoille päässeillä taimilla on ollut huomattavasti vähemmän tuhoötököitä kiusanaan kuin parvekkeelle joutuneilla. Todennäköisesti tomaatin menestys avomaalla on kuitenkin noin yleisesti ottaen heikompaa kuin lasitetulla parvekkeella.

Laitoimme perunat vähän myöhässä, vasta kesäkuun lopulla, kun totesimme, ettei parvekepuutarhan perunoista taida tulla tänä vuonna oikein mitään, ja siemenperunoita oli vielä jemmassa. Myöhäisestä kylvöajasta huolimatta perunat kasvavat ihan hyvin, joten olemme toiveikkaita.

Äkkiäkös ne perunat jo nostivat versonsa pintaan.

Munakoison menestymisestä en osaa tässä kohtaa sanoa vielä mitään, mutta ainakin yksi kukka näyttäisi pölyttyneen. Aiemmin emme ole onnistuneet parvekeviljelyssä saavuttamaan edes tätä pistettä. Munakoison taimien lehdet menivät kyllä pian viljelylaatikoille istutuksen jälkeen huonokuntoisen näköisiksi, kuin ravinteista olisi ollut pulaa, ja ilmeisesti niitä vaivasivat myös tuholaiset, mutta nyt kun olemme lisänneet lannoitetta ja pesseet lehtiä tuholaisten poistamiseksi, taimet vaikuttaisivat ehkä kohenevan.

Munakoiso - ottaako tuosta nyt selvää?

Sametti- ja kehäkukkia ynnä muita lähinnä koristeeksi ja pölyttäjien iloksi tarkoitettuja kukkasia kylvimme jälleen runsaasti, sillä viime kesinä minikokoinen kukkaniittymme on ollut niin loistava. Aiempina vuosina olemme esikasvattaneet auringonkukat sisällä, mutta nyt se jäi tekemättä, eikä tilanne näytä yhtään hullummalta - eivätköhän ne ehdi ihan hyvin vielä kukkia ennen kuin kesä päättyy. Krassit hankimme valmiina taimina, ja nyt ne jo kukkivatkin. Härkäpapujen ja herneiden kukinta on myös alkamassa.

Kaunis violettikukkainen härkäpapu 'Crimson Flowered' ilahduttaa.

Salaattien ja palmukaalin kanssa on samoja vaikeuksia kuin aiempinakin kesinä. Toukat ovat tehneet tuhojaan. Kylvimme juuri lisää salaattia, josko seuraavan satsin kohdalla kävisi parempi tuuri. Nähtäväksi jää, riittääkö meillekin niistä satoa korjattavaksi vai meneekö kaikki parempiin suihin.

Minua ei kyllä oikeastaan niin hirveästi haittaa, vaikka eläimet söisivät osan sadosta, kunhan nyt jotain pääsee keräämään itsekin. Sen sijaan tulen ihan älyttömän kiukkuiseksi, jos toiset ihmiset käyvät varastamassa satoa. He nimittäin oletusarvoisesti osaavat lukea, ja viljelylaatikoilla oleva kyltti kertoo kyllä, että sato kuuluu viljelijöille. Meillä ei onneksi ole käynyt kovin paljoa eikä kovin pahoja satovarkaita, mutta emme me ole varkauksilta täysin säästyneetkään.

Yhtenä iltana kohtasimme erään satovarkaan itse teossa. Sotkuinen ja sekava nuori tyyppi löytyi penkomasta vihanneksia viljelynaapurimme laatikoista ja vaikutti tosi säikähtäneeltä jäätyään kiinni. Teki mieli sanoa törkeästi suorat sanat, mutta emme uskaltaneet ryhtyä kauheasti keuhkoamaan, koska tyypin sekavuustila johtui selkeästi jostain muustakin aineesta kuin alkoholista, emmekä osanneet siis yhtään ennakoida, miten hän mahtaisi reagoida. Hätyytimme lurjuksen kyllä tylysti pois, muttemme sen enempää kovistelleet.

Viljelykeitaamme näytti kuun alussa tältä.

Viime kesänä meiltä vietiin monta spagettikurpitsaa, ja silloinen rosmo myös katkoi varsia ja talloi raakileita. Sen jälkeen ei jotenkin inspiroinut laittaa täksi kesäksi mitään sellaista ympäriinsä rönsyilevää kurpitsaa ollenkaan kasvamaan, mutta kesäkurpitsaa päätimme kyllä hankkia pari taimea. Se olikin hyvä valinta. Olemme päässeet keräämään satoa jo viiden kurpitsan verran, ja lisää on tulossa. Oman kasvimaan kesäkurpitsat ovat olleet myös oikein maukkaita. Kyllä kelpaa!

Kesäkurpitsaa tulossa.

Mutta tässäpä varmaan päällimmäiset kuulumiset viljelylaatikoilta tällä erää. Kuvat ovat vähän sikin sokin heinäkuun alusta ja edellispäivältä. Jostain syystä olen taas käynyt kuvaamassa vain hämärällä ja sateisella säällä. Kunhan kukkaloiston aika toden teolla koittaa, pitää kyllä mennä kuvaamaan taas pörriäisten puuhailua päivänpaisteella.