18.6.2014

Kesän ensimmäinen Seili-seikkailu

Seili! Seili on myös ihan mahtava paikka!

Saarella sijaitsee Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksen kenttäasema, mistä syystä hengailen siellä melko paljon kesäisin (olenhan hyvää vauhtia meriekologiaan erikoistuva biologinalku). Kesäkauden ensimmäinen seikkailu saarelle on varma kesäfiiliksen nostattaja. Se tapahtui viime sunnuntaina, kun lähdin Krotin kenttäavustajaksi mukaan laskemaan liejutaskurapujen seurantamertoja mereen.

Tieteen tekeminen on hauskaa, etenkin hyvällä säällä. Katsokaa, kuinka nättiä Seilissä on! (Tieteen tykötarpeet eivät ole erityisen nättejä, mutta niidenkin oli päästävä mukaan kuvaan, joten saatte nyt katsella niitäkin.)

Tieteen tykötarpeita tutkimusaseman laiturilla. Taustalla Seilin ihastuttavaa rantaniittymaisemaa.

Tiede on laskeutunut pohjaan. Punaiset poijut kelluvat pinnassa merkkinä mertojen sijainnista. Laiturilla alkaa olla taas tilaa vipeltää ympäriinsä, kun miltei kaikki varastosta raahatut kamat on jo viskottu aaltojen alle.

Jalkani taapertavat taivaalla (laiturilta käsin).

Työpäivän päätteeksi jalkani haluavat hypätä laiturilta mereen, o-ou!













Olen todella hyödyllinen kenttäavustaja, kuten näkyy, osaan ottaa paskoja valokuvia kännykälläni ja heilutella jalkojani eri suuntiin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti