21.11.2015

Kuusiston komennus

Pilvinen taivas, ilman lämpötila yhden asteen plussalla, tuulta 5-7 m/s pohjoisesta, vesitihkua, ajoittaista lumisadetta. Täydellinen retkisää! Ei siis muuta ku kamat reppuun ja liikkeelle. Kohteeksi valikoitui Kaarinan Kuusisto jännittävine linnanraunioineen ja luontopolkuineen.


Tarkoitus oli syödä lounasta nuotiolla ja hillua tovi metsässä. Koska retki on aina paras aloittaa evästauosta (sen jälkeen onkin sitten tosi motivoivaa lähteä hämärään märkään metsään taapertamaan täyden mahan kanssa), parkkeerasimme itsemme ensi töiksemme linnanraunioiden rannassa sijaitsevalle nuotiopaikalle ja teimme tulet. Hiilloksen valmistumista odotellessamme seikkailimme raunioilla ja muualla lähimaastossa.

"Tos kuvas me näytetään ihan joltain ***** kommandereilt! Toi linna voi olla meiän tankki!"


"Hyppää sä meille, ni mä hyppään teille." (Hups, unohtui sensuroida toi kokispullo.)

Emme tosin jaksaneet odottaa kunnon hiilloksen syntymistä, joten laitoimme safkat tulille nerokkaasti foliossa (mikä tosin ei estänyt rasvaa syttymästä tuleen joka tapauksessa). Päivän erikoisherkkuna meillä oli yön yli yrttiliemessä maustunutta peurankylkeä.

"Tänään tarjolla liekitettyä makrillia ja peuran rimpsuluita!" (Ei syyllistetä. Makrilli oli viimeisen myyntipäivän poistotarjouksessa. Kai sitä nyt uhanalaista kalaa saa syödä, jos se muuten joutaisi roskikseen?)

"Arkeologisten löytöjen perusteella voidaan päätellä, että Kuusiston linna oli asuttuna vielä pitkään 2000-luvun puolella. Lama-aikana ihmiset pakenivat kaupungeista takaisin maaseudulle perinteisten elinkeinojen, kalastuksen ja metsästyksen pariin. Pienikokoiset peurat olivat tärkeimpiä riistaeläimiä." Eiku mitä mitä?

Ruoka oli tosi hyvää, mutta sää riepotteli kyllä ankarasti koko herkkuhetken ajan. Tuuli kävi taktisesti suoraan mereltä nuotiopaikalle, ja kevyt tihkusade vaihtui räntä-lumi-raetuiskuun. Kyhjötimme kuitenkin urhoollisesti hiilloksen äärellä nauttimassa viimeisestä lämmöstä ja kuumasta glögistä.

Tässä ei uhrata verta Ukolle, vaan kyhjötetään hiilloksen lämmössä juomassa glögiä.

Olisin halunnut lisätä tähän perään yhden valokuvan viime juhannukselta samaiselta nuotiopaikalta, mutta se on tietysti toisen koneen kovalevyllä, enkä jaksa lähteä kaivamaan sitä sieltä esiin. Ehkä postaan sen sitten ensi juhannuksena tai jotain. Mutta se olisi sopinut tähän. Sääolot ja tunnelma ovat siinä aika samankaltaiset kuin tässä. Sen sijaan lisään tällaisen kauniin maisemakuvan nuotiopaikalta merelle ja lahden vastarannalla häämöttävälle Raadelman rannalle päin.

"Kauneus" on tässä ironista lähinnä sen Raadelman rannan vuoksi. #kukanäätalotsuunnitteli #suomenparasarkkitehti #asfalttihelvetti #eiväliimiltnäyttää #kuhaonmiljoonakoti #kuhaonrantatontti

Pitkän kaavan kautta hoidetun nuotiosafkatuokion jälkeen suuntasimme metsäseikkailulle Pappilanmäen maastoon. Poluilla oli vähän mutaista, joten liukastumisvaara oli vahvasti läsnä. Mutta maisemat olivat asiaan kuuluvan kauniit. Niistä kelpasi kyllä nauttia, kunnes alkoi hämärtää ja koitti aika lähteä kotiin. Eniten tykkään vanhojen lehtipuiden vänkyräisistä profiileista harmaata taivasta vasten.

Näitä en koskaan väsy katselemaan.


Toinen suosikkini marraskuisessa metsässä ovat kaikkialta esiin puskevat lahottajasienet. Katsokaa! Ne kertovat niin paljon elämän katoavaisuudesta, kaiken ykseydestä, ihmisenä olemisen vaikeudesta ja mitä näitä nyt on.


Kettu kuittaa. Aki. (Mist nää edes on ja kuka helkutin Aki?) Kuvat napsi jälleen pääasiassa Krotti Krottinen, paitsi niiltä osin kun ne otin minä itse. Mukana seikkailussa myös ystävämme Naakkuli, joka alkoi juuri heilua, kun huomasi olevansa joutumassa blogiini, jälleen. Kettu kuittaa uudestaan.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti