blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Parvekepuutarhan pystyttäminen

9.5.2016

Viikon lopulla yölämpötilatkin alkoivat viimein olla niin korkealla, että sisällä esikasvatetut taimet uskalsi siirtää pysyvästi ulos parvekepuutarhaan. Päivisin ne ovatkin jo jonkin aikaa käyneet partsilla karaistumassa. Parvekkeen raivaaminen talven jäljiltä ja puutarhan perustaminen on ihanaa mutta myös aika työlästä. Onneksi pystyimme jakamaan hommat Krotin kanssa, joten saimme koko työn tehtyä parissa päivässä, eikä se käynyt liian rankaksi, vaikka me molemmat podemme nyt flunssia.

Ikkunalaudalla kasvihuonekurkkujen taimet jo rönsyilivät hurjasti ja tomaatit ahdistivat toisiaan.

On tosi hieno homma, että saimme parvekepuutarhan nyt pystyyn, sillä esikasvatusosastolla - siis ikkunalaudalla - alkoi vallita aikamoinen kaaos. Taimilta alkoi tila loppua kesken, ja kaikenlaista kieroon kasvamista oli jo ehtinyt ilmetä, kun meillä ei riittänyt resursseja parempien rakenteiden tarjoamiseen kaikkien arkikiireiden keskellä. Esimerkiksi tukikeppien lisääminen ja pieni koulinta olisi tehnyt hyvää. Aina ei voi voittaa.

Sain tämän napostelupaprikantaimen mamilta. Kyllä huomaa, että on saanut vähän enemmän valoa.

Härkäpapujen viidakkoa.

Punajuurien viidakkoa.

Valkosipulin versoja härkäpapujen varjossa.

Parveke on tässä asunnossa se paikka, minne dumpataan odottamaan kaikki sekalainen sälä, jota ei saman tien jakseta tai ehditä viedä kellariin. Erityisesti kukkamultasäkkejä, purkkeja ja ruukkuja oli kasautunut talven aikana, ja nyt ne kaikki piti järjestellä ja siirrellä pois puutarhan tieltä.

Hiukan oli tavaraa kertynyt.

Raivauksen jälkeen sisustettiin. Vanha, hyvin ränsistynyt lipastoni ja Krotin vastaavassa kunnossa oleva kirjahylly siirtyivät viettämään eläkepäiviään parvekkeen nurkkaan. Saimme partsille mukavasti hylly- ja pöytätilaa kasveille, ja lipaston laatikoihin voitiin laittaa työvälineet ja muut pikkutavarat.

Käytännössä milteipä kaatopaikkakuntoisten huonekalujen siirtäminen parvekkeelle on siinä mielessä leppoisaa, ettei tarvitse huolehtia pienistä vedenläikkymisistä, multaisten ruukunpohjien naarmutuspotentiaalista tai muustakaan. Upouusien parvekekalusteiden kanssa saattaisin olla varovaisempi. Tämä on myös kätevä tapa pidentää kalusteiden elinkaarta. Kodin sisustamiseen turhan rönttöiseksi käynyt huonekalu menee ihan hyvin parvekekalusteena vielä vuosia.

Nyt vanhassa kirjahyllyssä on vasta tyhjiä ruukkuja odottamassa. Kasvit saapuvat myöhemmin

Kasvatusastioina käytimme pääasiassa vanhoja parvekelaatikoita ja isokokoisia muoviruukkuja. Perunoita ja muita enemmän multaa vaativia kasveja varten ostimme Prismasta isoja vihreitä muovisaaveja, sillä ne olivat juuri sopivan kokoisia ja mukavan värisiä.

Tomaattien muoviruukut mahtuivat hienosti riviin isokokoiseen parvekelaatikkoon. Nyt altakastelu on helppoa.

Ostimme näitä saaveja peräti neljä.

Kasvihuonekurkkujen kasvatusastioiksi valitsimme isoimmat muoviruukut, mitä meillä oli varastossamme. Laitoimme niille altakastelulautasen virkaa hoitamaan laakeammat matalat astiat, jotka vuorasimme vanhalla jätesäkillä, jotta vesi ei vahingossakaan pääsisi tärvelemään vuokraemännän uljaita parvekelautoja. Kurkuilla on hyvä olla altakastelusysteemi, jotta niitä voi kastella ihan reilusti ja vettä riittää pidempään, mutta multa ei jää silti lillumaan.

Kurkut näyttävät vähän kärsiviltä. Ehkä siirto uudenlaisiin olosuhteisiin närkästytti niitä.

Kurkkuja varten virittelimme ikkunan yläkarmista laskeutumaan muutaman narun, joita pitkin köynnökset voivat kiipeillä. Tomaatit ja härkäpavut tuemme Krotin ikivanhaan puuritilikköön. Kesäkurpitsat istutimme matalaan vatiin, josta ne pääsevät halutessaan helposti suikertamaan eteenpäin pitkin parvekkeen lattiaa.

Härkäpavut laitoimme tomaattien kanssa samalle pöydälle. Näin ne muodostavat kasvaessaan vähän varjoa tomaateille, jotka eivät käsittääkseni siedä ollenkaan niin korkeita lämpötiloja tai niin rankkaa auringonpaahdetta kuin muut kasvit. Keskipäivällää parvekkeemme lämpötila on kivunnut jo pahimmillaan yli 40 asteen, kun parvekelasit olivat suljettuina. Tuulettaminen onkin tässä tilanteessa kasvien kannalta elintärkeää.

Härkäpavut ja tomaatit voi tukea nyt kätevästi samaan ritilään.

Kesäkurpitsa vatinsa reunalla.

Alkaa näyttää jo miltei valmiilta! Hiukan olisi vielä suorakylvöjä tehtävänä, ja tuolta takanurkasta olisi syytä raivata edelleen vähän tavaraa pois, mutta suurin työ on nyt tehty. Tästä starttaa sitten tämän kesän suuri kastelu-, lannoitus- ja tuholaistorjuntarumba ihana parvekepuutarhakausi.

Iltahämärässä napsaistu kuva parvekkeen ovelta. Tyytyväisyyttä ilmassa!

Tätä hommaa tehdessä aloin pohtia, miten kallista parvekepuutarhan perustaminen ja ylläpitäminen oikeastaan onkaan - ja onko omasta sadosta mitään taloudellista hyötyä. Budjettilaskelmia siis luvassa myöhemmin!

3 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. Hihi, kiitos! :) Toivottavasti ehdit poikkeamaan ennen ku tuhohyönteiset syö kaiken (mikä varmasti tapahtuu taas), niin näet koko komeuden livenä. :D

      Poista
    2. ... noi kurkuntaimet näyttää jo nyt kärsivän jostain. :D

      Poista