blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kesäkuun hetkiä

30.6.2016

Tässä kuussa on taas tapahtunut niin paljon kaikkea mukavaa ja jännittävää, etten vain ole ehtinyt puhua kaikesta. Kokoan siis tähän kerralla useampia poimintoja matkan varrelta - kesäkuuta, ihania raikkaan viileitä päiviä, valoisia öitä, pilvenhattaroita ja auringon pilkahtelua.

Kuun alussa kävimme mamin ja Vieteripellen - hän on rakas isosiskoni, mikäli en ole esitellyt - kanssa viemässä kesäkukkasia mummin ja papan mökille. Oli aika viileä ja tosi tuulinen ilma, mutta aurinkoa kyllä riitti. Kuvasin yksityiskohtia ja kukkaloistoa.

Outo porontaljapeikko on ollut mummilla ja papalla aina, siis niin kauan kuin muistan.

Kesäkukkapenkissä värit hehkuivat.

Kukkaloistoa.

Punainen ja valkoinen ovat mielestäni tosi ihana väriyhdistelmä

Sisarusporukkamme pääjehu ja kansanvillitsijä, isosiskon auktoriteetiasemassa sätkyttelevä Vieteripelle on esiintynyt täällä blogissa tosi harvoin. Hän on nykyään harvemmin mukana seikkailuissa, sillä hän asustaa niinkin kaukana kuin Porvoossa ja on lisäksi parhaillaan raskaana.

Nyt Vieteripelle kuitenkin vietti kokonaisen viikon täällä päin, ja ehdimmekin tehdä pitkästä aikaa kaikkea hauskaa yhdessä. Krotti järjesti voileipäkakkukestit ihan vain, koska olin hankkinut hänelle uuden Voileipäkakkukirjan, ja reseptejä oli päästävä oitis testaamaan. Kesteille osallistuivat tietysti vain VIP-porukan jäsenet, siis minä ja molemmat siskoni.

Tarjolla oli myös raparperipiirakkaa ja vaniljavaahtoa.

Kaunista!

Kävin kestien jälkeen Vieteripellen kanssa lähimetsässämme kävelyllä. Löysimme tosi nätin pienen soistuman, jossa kasvoi tupasvillaakin. En olisi uskonut törmääväni moiseen kallioisella mäntykankaalla. Lähimetsämme osaa aina yllättää.

Suo keskellä kalliomännikköä.

Kesäkuuhun kuuluvat tietysti yölaulajaretket. Juhannusyön retkeä lukuun ottamatta ehdin tehdä oikeastaan vain yhden. Suuntasimme Pöllen, Mölysammakon ja Krotin kanssa vakiomestoillemme Kuusistoon, teimme tulet, grillasimme, söimme, joimme ja odotimme pimeän tuloa. Sitten istuimme herkeämättä kuuntelemassa. Havaitsimme kaulushaikaran, jokusen satakielen, lehtokurpan ja ihan lopuksi jostain kaukaa mahdollisesti luhtakerttusen.

Kaunista! Vastarannalla on kyllä ruma Raadelma, mutta sen valot eivät jotenkin näy kuvassa lainkaan.

Krotti kuvasi nuotion liekkejä kännykällään.

Tässä eivät ole pimeässä hohtavat silmät, vaan kaksi kiiltomatoa. Kuva on myös Krotin ottama.

Lopuksi haluan vielä jakaa tämän oivallisen kesäfiilispläjäyksen samasta kohteesta, vain hiukan erilaisissa tunnelmissa. Tässä on kyseessä extempore pikapiknik Kuusiston raunioiden laiturilla.

Tältä näyttää kesäfiilis.

Niiin ja tältä myös.

Sekä lisäksi tältä.

Legendojen Runosmäki

29.6.2016

Minkälaista on asua Runosmäessä? Mistä tämän kaupunginosan maine johtuu? Keitä täällä asuu? Onko ihan tavallisen nuoren ihmisen turvallista muuttaa tänne? Kysymykset risteilivät päässäni, kun istuimme asuntonäytön jälkeisenä iltana lähiön kebulassa yrittäen ottaa selvää, minkälaiselta seudulta meille oli juuri tarjottu maailman ihaninta kotia.

Jos olisin uskonut nettikeskusteluja, en olisi ikinä muuttanut Runosmäkeen. Anonyymien tarinankertojien legendoissa Turun suurin lähiö suorastaan kuhisee "narkkareita, pultsareita ja mamujengejä", jotka aiheuttavat levottomuutta. Onneksi hoksasin kysyä tietoja myös vanhalta ystävältäni, jonka muistin joskus lukiovuosina asuneen täällä. Häneltä kuulin, ettei tähän lähiöön mahdu kuin yhden sortin katujengejä - niitä jotka tukkivat kulkuväylät rollaattoreilla.

Olen nyt asunut Runosmäessä liki vuoden, enkä voi allekirjoittaa yhtäkään etukäteen lukemistani tai kuulemistani satunnaisista kauhutarinoista. Sen sijaan vanhan ystäväni kertomuksen olen havainnut pitävän paikkansa. Meidänkin taloyhtiömme asukkaista ehkä ainakin 70 % on yli 70-vuotiaita. Seniorit parveilevat pihoissa ja kaduilla, liikkuvat laumoina ja juttelevat välillä vieraillekin. Eihän sellaista sovi tehdä muualla kuin suomifilmien maalaiskylissä!

Runosmäki
Kotilähiömme katua sateisena, auringonlaskun kultaamana kevätiltana.

Saattaa olla, että jotkut rollaattorijengiläisistä ovat hurjassa nuoruudessaan aiheuttaneet hallaa kaupunginosan maineelle. Vielä nykyäänkin osa heistä hengaa Piiparinpolun varressa pussikaljoittelemassa kauniina kesäpäivinä. En kuitenkaan pidä tätä varsinaisena turvallisuusriskinä alueen muille asukkaille. Järjestyshäiriöitä huterat seniorit eivät pahemmin kykene aiheuttamaan.

Hermannin nuorisoseura on mitä ilmeisimmin vallannut korttelit ja ajanut muut jengit ahtaalle. Ei täällä nimittäin pahemmin näy muita porukoita, joista voisi vääntää jutun juurta. Maahanmuuttajataustaista nuorisoa on toki liikkeellä, kuten minkä tahansa suomalaisen kaupungin lähiössä, mutta he eivät potki sotaveteraaneja - ironiset pahoitteluni niille keskustelupalstojen anonyymeille, joille tämä tuli järkytyksenä - vaan jalkapalloa kantaväestön nuorten kanssa iltaisin urheilukentällä. Syrjäytyminen ja väliinputoaminen eivät näyttäisi uhkaavan.

Arvelen, että Runosmäki-legendat ovat lähtöisin vuosikymmenten takaa, tai sitten kauhutarinoiden kertojat ovat vain erehtyneet paikasta. Varsinaisen Runosmäen pohjoispuolella sijaitsevan Aurinkolaakson rauhallisuudesta en nimittäin mene takuuseen. Jotkut runosmäkeläiset kyllä puhuvat välillä pahaa siitä. Itse olen käynyt sillä suunnalla melko harvakseltaan, joten en voi ottaa kantaa.

Mustalampi
Runosmäen suuri nähtävyys, Mustalampi, siitepölyn keltaiseksi maalaamana.

Asun melko lähellä Runostuoppia, mutta siitä huolimatta alkoholistit tai muutkaan humalaiset eivät ole aiheuttaneet toistaiseksi mitään isompia ongelmia minulle tai oikeastaan kenellekään niin, että olisin nähnyt. Nyt ei tietenkään ole syytä ottaa lukuun niitä kertoja, jolloin olen itse ollut humalaisena Runostuopissa. Uskon kuitenkin, että mistä tahansa lähiöstä saisi samanlaisen kokemuksen, jos päättäisi väen vängällä tunkea paikalliseen kapakkaan humaltumaan. Se ei ole lähiön vika.

Muista päihdeongelmaisista en ole tehnyt varmoja havaintoja. Yksi sotkuinen ukkeli kyllä haahuilee aina välillä vähän kummallisen oloisena kylillä, mutta kukaan ei puhu hänelle, eikä hän puhu kenellekään. Niinpä en tiedä, johtuuko hänen alennustilansa pelkän alkoholin vai jonkin muunkin aineen väärinkäytöstä.

Välillä bussissa matkustaa mies, joka pälyilee ympärilleen kuin vangittu villieläin, ja toinen, joka syö kärpäsiä. Eivät kaikki oudot kuitenkaan ole narkomaaneja. Minäkin pälyilen välillä, kun yritän tsekata, ettei kanssani matkusta ampiaisia. Oikein kunnon tarinankertoja ei lokeroisi näitä tyyppejä lähiön ihmisasujaimiston edustajiksi ollenkaan - Runosmäen metsät ovat syvempiä kuin päälle päin näyttäisi.

Nunnavuoren pirunpelto
Lähiön toinen suuri nähtävyys, Nunnavuoren pirunpelto.

Runosmäessä on toistaiseksi ollut jopa rauhallisempaa kuin muissa kaupunginosissa, joissa olen asunut aiemmin. Ensimmäinen kotini Turussa sijaitsi Itäisessä keskustassa, joka potee hiukan kaupunkikeskustojen perusongelmia muun muassa katumelun osalta, ja oli niillä nurkilla myös omat pelottavat kylähullunsakin, joita piti osata väistellä.

Kuuvuoren puoleinen Nummi, josta muutin pois viime kesänä, on paikoitellen oikein hyvämaineista ja arvostettua seutua, jonka luulisi hakkaavan Runosmäen mennen tullen. Lähikaupan portailla käsidesiä juova iso karvainen pultsari ja vielä isompi ja karvaisempi koira, kaduilla öisin juoksevat nakupellet, salakapakkaan pyrkivät känniset teinit ja mopoautojen tukkimat jalkakäytävät - kaupunkilegendoissa nämä sijoitettaisiin varmasti ennemmin Runosmäkeen kuin Kuuvuorelle, mutta totuus on tarua ihmeellisempää. Helikopterin, junan ja raskaan liikenteen meteli jylisi taustalla. Silti minä rakastin oikeastaan myös Nummea.

Kun nykyään saavun yöllä kotiin Runostuopin sulkemisajan jälkeen, on niin hiljaista, että tuntuu kuin asuisi maalla.

Tämä on toistaiseksi pelottavinta, mitä olen Runosmäessä joutunut näkemään.

Kuvista ensimmäinen ja viimeinen ovat toveri Krotin ottamia. Pirunpellon kuvasi toveri Vieteripelle. Ainoastaan Mustalampi on itse kuvaamani.

PS. Krotti haluaisi minun mainitsevan, että hän on viettänyt lapsuutensa Hakunilassa ja muutti Turussakin ensimmäisenä Halisiin, eivätkä nekään olleet yhtään huonompia paikkoja asua ja elää. Ehkä tämä toisi näkökulmaa siihen, miten hirveitä kaikki hirveät paikat oikeastaan ovat. Luulen kuitenkin, että ennen kaikkea se saisi Krotin vaikuttamaan pelottavalta henkilöltä.

PPS. Toveri Mölysammakko varmaan haluaisi minun kehuvan tässä myös Turun Laustetta, jossa hän on kasvanut. En kuitenkaan ole näin jälkikäteen enää ihan varma, minkälaisia hänen kertomansa jutut Lausteesta oikeastaan ovat olleet. Uskoisin, että mielikuvani niiden yleisestä levottomuudesta johtuu siitä, että hän kertoi ne. Hän on sitä paitsi kotoisin Porin seudulta. Tiedättehän, porilaiset.

Aina mahtuu vielä yksi keijukaispuutarha

28.6.2016

Kun parvekkeemme alkoi olla jo aika lailla täyteen ahdettu, päätimme siirtyä tekemään sinne kaikkia pikkupiiperryksiä. Niin sanottu fairy garden eli keijukaispuutarha rakennetaan tavallisesti pieneen, useimmiten jollain tapa särjettyyn astiaan. Tähän miniatyyripuutarhaan istutetaan pienikokoisia, tyypillisesti ohuessa multakerroksessa viihtyviä kasveja, ja niiden ympärille asetellaan kivistä ja muista esineistä pikkuinen maailma. Me halusimme sellaisen.

fairy garden
Tällaisesta virityksestä on kyse.

Ensimmäinen vaihe oli kasvien hankkiminen. Hoidin homman tyylillä - kävin vanhempieni luona vierailulla ja nyysin pyysin mamin puutarhasta meille vähän taimia. Mukaan tarttui kahta erilaista maksaruohoa, patjarikkoa, sammalleimua sekä kahta erilaista mehitähteä.

Keijukaispuutarhaan sopivia kasveja.

Sitten alettiin askarrella. Meillä ei sattunut olemaan yhtään rikkinäistä ruukkua varastossa, joten ensin hajotimme ruukun. Se ei tietenkään haljennut mitenkään tyylikkäästi...

Krotti pääsi hakkaamaan vasaralla.

Aina ei mene niin kuin Strömsössä, kuten tällaisissa tilanteissa on tapana sanoa. No, ainahan palaset voi liimata yhteen haluamallaan tavalla. Lisäksi otimme käyttöön toisen, pienemmän ruukun, jolla saimme rakennettua vielä vähän lisää korkeuseroja puutarhaan.

Ensin rikotaan, sitten korjataan. Näin se homma etenee.

Eipä sitten muuta kuin asettelemaan. Sirpaleista, pienemmästä ruukusta ja puutarhamullasta tuli lopulta kivat portaat isomman ruukun sisälle. Tyylikästä.

Tässä vaiheessa askarrus ei näytä vielä kovin hienolta.

Kunhan jonkinlainen runko oli olemassa, alettiin istuttaa kasveja paikoilleen. Yö myös koitti, joten homma sai levätä sen yli ja jatkua seuraavana päivänä. Aamun valossa rakennelma näyttikin jo aika edustavalta.

Keijukaisia vaille valmis keijukaispuutarha.

Krotilla oli onneksi varastossa kaikkia pikku figuureja, joista keijukaispuutarhan asukkaaksi valittiin valkoinen keraaminen tonttu. Nyt mekin olemme sitten lopulta sortuneet puutarhatonttuihin.

Puutarhatonttu!

Koska materiaaleja riitti, syntyi niistä vielä toinenkin keijukaispuutarha. Molemmat asetettiin parvekkeen perälle Gorillan luokse. Kyseinen gorilla tuli meille viime kesänä. Löysimme pehmolelun ojasta Nummelassa ja nostimme sen odottamaan alkuperäisen omistajan paluuta, mutta kun kukaan ei hakenut sitä, päätimme pelastaa sen meille. Se on edelleen savinen ja odottaa päivää, jolloin saamme sen siistittyä kuntoon, mutta parvekkeelle se sopii hyvin tällaisenakin.

Kaksi keijukaispuutarhaa ja Gorilla.

Teimme toisesta puutarhasta vähän erilaisen. Se rakennettiin muoviruukkuun, eikä varsinaisia porrastuksia tehty, mutta hajotetun ruukun ylimääräisistä sirpaleista aseteltiin siihen kuitenkin väliaitoja. Siihen tuli myös kesäkukkia.

Toinen keijukaispuutarha miltei valmiina.

Onneksi Krotilta eivät pienet figuurit lopu kesken. Tähänkin puutarhaan saatiin asukkaita.

Toinen puutarhatonttu!

Piilossa kukkasten takana nukkuu myös tällainen haltija.

Lopputuloksiin voi olla aika tyytyväinen. Toivottavasti saamme perennat vielä talvehtimaan hyvin, jotta samat pikku puutarhat säilyvät vuodesta toiseen. Mitä tykkäätte?

Pelottavia juttuja Hämeen linnasta

27.6.2016

Lupailin jakaa otteita Hämeenlinna-Iittala-Tampere-seikkailultamme, joten tässä niitä nyt tulee. Lähdimme siis Krotin, Lilla Millan ja Lissukan kanssa matkaan Helsingistä synkän ja myrskyisen yön jälkeen harmaana ja sateisena aamuna. Fiilis oli kuitenkin hyvä. Emme olleet pitkään aikaan seikkailleet yhdessä, kun koko porukka ei enää asu samassa kaupungissa. Harmiksi Naakkuli ei voinut lähteä mukaan, joten seikkailimme nytkin vähän vajaalla miehityksellä.

Ensimmäinen kohteemme oli Hämeen linna. Kiersimme kaikki linnan huoneet, tutustuimme sen näyttelytiloissa lokakuulle asti esillä olevaan upeaan ase- ja haarniskanäyttelyyn, jonka nimi on ovelasti Heavy Metal, sekä ruokailimme linnan oivallisessa lounasbuffetissa. Olen käynyt Hämeen linnassa kahdesti aiemminkin, mutta tällaiset kohteet eivät mielestäni muutu tuosta vain niin sanotusti tylsiksi ja moneen kertaan käydyiksi. Voisin piipahtaa vaikka joka kesä ja silti olla aina yhtä innoissani. Paikka on kerrassaan vaikuttava, ja vaihtuvat näyttelyt tuovat lisämielenkiintoa.

Mielestäni Heavy Metal -näyttelyn hienoin mutta myös pelottavin kokonaisuus oli tämä taistelumuodostelma.

Haarniskanäyttelyssä soi taustamusiikkina Turisasta, ja kun biisi pyörähti käyntiin, muuttui huoneen taustavideo ja valaistus yllättävästi. Se oli jännittävää. En tiedä, miksi näyttelyn mallinukeista tuli mieleen, että jossain kauhuleffassa sellaiset voisivat lähteä itsekseen kävelemään...

Hienoin yksittäinen asia oli kyllä hevosen haarniska! Niitä on säilynyt kokonaisina nykypäivään aika vähän.

Yksi suosikkiasioistani koko linnassa on tämä "kuninkaan huoneen" kattoholvaus.

On mukavaa, ettei koko linnaa ole restauroitu, vaan osa huoneista on jätetty tavallaan keskeneräisen näköisiksi, ja niitä pääsee tarkkailemaan käytävältä ylhäältä käsin. Se on toki myös vähän pelottavaa. Minulla on nimittäin pienoinen korkeanpaikankammo, ja joistain kohdista näkee todella pitkälle alas.

Tästä näki syvälle. Uskalsin silti kaiteen ääreen.

Linnan sisäpiha on erityisen hieno. Kunhan vain uskaltautuu astumaan sen seinustaa kiertävälle tasanteelle, pystyy kävelemään koko sisäpihan ympäri. Tällä kertaa uskalsin, vaikka laudat olivat sateesta liukkaita.

Kolme hempeää linnanneitoa poseeraa.

Hehe, olen niin urhea ja huimapäinen, että ihan itseänikin hirvittää.

Pelottavuudesta puheen ollen...

Jossain vaiheessa kierrosta jalkani alkoivat väsyä, joten kuljin sitten vähän nopeammin huoneesta toiseen muiden edellä ja istahdin odottamaan. En tiedä, väsyvätkö kaikkien ihmisten jalat yhtä herkästi seisoskelusta ja hidastempoisesta maleksimisesta, mitä juuri tällaisissa kohteissa tulee harrastettua, mutta minulle se on ainainen riesa etenkin museoissa ja messuilla. Tavallinen kävely ei aiheuta samaa efektiä. Se on nimenomaan se maleksiminen.

Sitten tuli hienoja istuskeluposeerauksia.

Lopuksi vielä otos linnan pihalta järvelle päin. Taivaalla riitti pilviä ja välillä ripsi sadetta, mutta ei se mitään.

Ensimmäiset neljä kuvaa ovat itse ottamiani, loput Krotin. Riehaannuin, kun tajusin, miten monessa kuvatekstissä mainitsin jotain pelottavuudesta, enkä voinut olla laittamatta sitä sitten otsikkoonkin.

Jatkoa seikkailuraportille on luvassa myöhemmin.

Keskikesän juhla huuhkajavuoren maisemissa

26.6.2016

Vietimme juhannusaattoa Lohjalla todellisessa maaseudun idyllissä toveri Krotin porukoitten luona. Illan alkajaisiksi teimme seikkailun läheiselle kukkulalle, jonka maisemat ovat monelle tuttuja Heikki Willamon ja Leo Vuorisen mahtavasta Huuhkajavuorella-kirjasta. Tarinat suurista salaperäisistä pöllöistä ajelehtivat mielessä, kun seikkailimme vanhan metsän hämyssä kohti vuoren huippua.

Huuhkajavuori
Juhannusaattomme maisemat huuhkajavuorelta nähtynä.

Huuhkajavuori
Komeita kelopuita näkyy näissä metsissä paljon.

Huuhkajia emme kohdanneet, vaikka kävimme niin lähellä niiden pesäjyrkännettä kuin uskalsimme. Niiden läsnäolo oli kuitenkin havaittavissa - metsänpohjalta löytyi oksennuspalloja. Retkellämme minulle selvisi, että osa täällä otetuista upeista kuvista on ainakin osittain lavastettuja, kun vastaan tuli maisemapaikalle pystytetty irtokelo.

Huuhkajan oksennuspallo
Oksennuspallo. Niin jännää!

Huuhkajavuoren kuvauslavasteita
Lavasteeksi pystytetty kelo.

Pysähdyimme vuoren huipulle levähtämään hengästyttävän kiipeämisen jälkeen ja ihailemaan näköalaa. Tutustuimme myös kallionlaen kiehtovaan kasvillisuuteen - kukkaloistossa nimittäin riitti ihmeteltävää.

Vuorimunkki
Vuorimunkit kukkivat.

Laskeuduimme alas vuorelta kaunista ja jännittävää reittiä. Kallionseinämän ja puiden välissä kulkeva pieni polku oli kuin kapea käytävä, joka johti lopulta jyrkänteen juurella kasvavaan tiheikköön. Metsä raikui lintujen laulua ja tuoksui lämpimältä kesäillalta. Hyttyset inisivät.

Huuhkajavuori
Pieni polku vei vänkyräpuun ja kallion muodostaman portin läpi.

Retkeilymekko
Paras asuvalinta: retkeilymekko, trikoot ja montsarit. Hyttysenpuremia riitti. Onneksi ne eivät juuri haittaa minua.

Huuhkajavuori
Tämän kallion salaperäisestä ilmeestä ei oikein ota selvää. Jotain se virnuilee.

Ilta jatkui pihapiirissä ja juhannuskokon äärellä. Söimme juhlaruokaa ja katselimme kokkoa, kunnes yö alkoi hämärtyä. Ruisrääkkä raksutteli viljapellossa. Laulurastas laverteli jossain lähettyvillä.

Veneranta
Täydelliset jussinjuhlintamestat.

Huuhkajapatsas
Huuhkajapatsas kartanon pihassa.

Juhannuskokko
Juhannuskokon syttyminen.

Mansikkakakku
Mansikkakakkua!

Juhannuskokko
Aika grillata maggaraa ja vaahtogarggia.

Kun kokko hiipui ja väki alkoi kaikota, lähdimme vielä yöretkelle Savijärvelle. Vaikka kesä oli jo pitkällä, lukuisat eri kerttuset, taivaanvuohet ja lehtokurpat pitivät yhä meteliä yllä. Yö oli ihmeellisen lämmin. Pilvisen taivaan ja sumun myötä oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen pimeää. Savijärveltä jatkoimme vielä läheiselle laitumelle tervehtimään komeaa ylämaankarjaa. Töyhtöhyypät huutelivat hämärän keskeltä, kun kuljimme tietä laidunten poikki nautoja etsimään.

Savijärvi
Savijärven torni näyttää aina kuvissa olevan vinossa. Ei se kai oikeasti ole.

Majoituimme telttaillen vanhan kartanon pihassa. Juuso-kissa kävi moikkaamassa meitä aamuyöllä. Ikinä ennen mikään eläin ei ole kävellyt telttani yli, vallankaan yön aikana minun nukkuessani. Se oli aika hirvittävää. Juuso tunkeutui ulkoteltan alle ja kiipesi sitä kautta päällemme. Pelkäsin kauheasti, että se alkaisi leipoa ja hajottaisi sisäteltan ohuen kankaan. Eipähän kuitenkaan leiponut, ja nukuimme vielä välikohtauksen jälkeenkin jokusen tunnin ennen kuin heräsimme kultarinnan lauluun ja auringonpaisteen kuumuuteen.

Kissa omenapuussa
"Minäkö muka olisin hajottanut?"

Juhannuspäivänä kävimme veneretkellä Lohjanjärvellä. Sääennusteessa varoitettiin veneilijöitä voimakkaista ukkoskuuroista, mutta onneksi sää pysyi poutaisena ja taivas kirkkaana.

Sinisorsa
Normaali pullapläikkäri elikkä sinisorsa venerannassa. Tämä on koiras, vaikkei enää niin värikäs.

Sinisorsa
Koko joukko samoja kavereita jonkun veneen kimpussa.

Lohjanjärvi
Lohjanjärvi aika tyynenä.

Illaksi siirryimme vähän lähemmäs Turkua maaseudulle vanhempieni luokse syömään. Grilliherkkujen jälkeen loikoilin nurmella katsellen pilvetöntä taivasta ja fiilistellen liki helteistä säätä. Yöllä oli taas aika tuijotella tuleen. Täälläkin lenteli lehtokurppa, ja pari lepakkoa kierteli pihamaata. Kurppia ja etenkin lepakoita on tullut havainnoitua samalla pihalla aina juhannuksena niin kauan kuin jaksan muistaa, joten niiden näkemisessä on jotain hyvin nostalgista.

Pilvetön taivas
Olipa kaunis juhannusilma!

Hajuherne
Mami oli tehnyt pihapöydän maljakkoon asetelman hajuherneistä.

Risukokko
Risukokko paloi korkealla liekillä.

Tätä helteistä ja kaunista juhannusta tullaan muistelemaan lämmöllä.

Kuvat ovat itse räpsimiäni, lukuun ottamatta ihan ekaa maisemaa huuhkajavuorelta, joka on Krotin kuvaama. En mainitse vuoren oikeaa nimeä, sillä niin huuhkajat kuin tilan isäntäkin varmasti toivovat paikan pysyvän salassa suuremmalta yleisöltä.