blogi luonnosta ja luonnonläheisestä elämästä

Kukkailottelua heinäkuussa

21.7.2016

Mansikkatilan mailla -blogissa pyörii mukava Kukkailottelua-haaste, jossa linkataan kauniita kukkakuvia ilon ja inspiraation lähteeksi toisille. Linkitys on auki suunnilleen joka viikonloppu, ja koostepostaus ilmestyy seuraavalla viikolla. Olen jakanut muutamia parvekepuutarhajuttujani haasteeseen kaikessa hiljaisuudessa, mutta nyt ajattelin viimein tehdä ihan virallisen kukkailottelupostauksen. Jos nätit kukkaset kiinnostavat, kannattaa käydä tsekkaamassa linkityksen satoa. Oma panokseni tämän viikon linkityskierrokselle sisältää kukkia ja hedelmiä ja muita yksityiskohtia parvekepuutarhastamme.

Parvekken päätynurkassa rehottaa.

Krassinkukkia laskeutuu ylähyllyltä joka suuntaan.

Nämä chilit alkavat olla jo kypsiä kerättäväksi.

Tomaatteja on tulossa todella paljon.

On ihanaa, kun toukokuussa suorakylvämämme samettikukat ovat ennättäneet jo näin pitkälle.

Mustasilmäsusanna on kietonut vesiaiheen aika perusteellisesti lonkeroihinsa.

Kurkut matkaavat jo pitkittäissuunnassa partsia halkovaa narua pitkin ja kukkivat ihan hulluna.

Tällainen viidakko täällä. Monenlaiset tuholaishyönteiset ovat kyllä löytäneet viimein apajille, ja niitä vastaan taistelu tuntuu jo vähän epätoivoiselta. Riemuitaan nyt kuitenkin tästä, mitä on, niin kauan kuin se kestää.

Ensimmäinen kesäkurpitsa!

Yrttihylly, nam nam!

18 kommenttia

  1. Hauska parveke <3 Kaikki kesäinen samassa tilassa <3

    VastaaPoista
  2. Ihanan hehkeitä ja herkullisia kasvikuvia!

    VastaaPoista
  3. Samattikukat suorakylvönä ja nyt jo kukkivat? Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, olen itsekin aivan ihmeissäni siitä. Taisi olla touko-kesäkuun vaihdetta, kun ne kylvettiin suoraan parvekelaatikkoon. Lasitetun parvekkeen olosuhteet ovat ehkä vaikuttaneet positiivisesti niiden kehitykseen, vaikka arvelinkin, että yli 40 asteen päivälämpötilat pysäyttäisivät miltei kaikkien kasvien kasvun heti alkuunsa.

      Poista
  4. Ihanan värikästä ja herkullista. Jospa ne Venäjältä massamuuttaneet leppäkertut tulisivat sinne avuksesi hoitelemaan ne ötökät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, onko Venäjältä massamuuttanut leppäkerttuja? Ihanaa, ne ovat kyllä tervetulleita! (Täällä on jo peräti kaksi. Lisää kyllä mahtuisi.)

      Poista
  5. Jestas, miten upea parveke ja rehevä sato!
    Meillä on avomaalla aikalailla nuo ötökät, mutta kasvihuoneeseen eivät ole onneksi päässeet sisälle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvä, että ötökät ovat sentään pysyneet edes kasvihuoneen ulkopuolella.

      Poista
  6. Ai vitsit miten hieno kurkkuparveke! Minulla on kurkut lähteneet vähän huonosti, ehkä pikkuisen huonot kasvupaikat on syynä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. :) Kurkku on kyllä aika haastava. Kannattaa vaan yrittää uudestaan ensi kesänä, ehkä toisella paikalla.

      Poista
  7. Vautsi, mikä viidakko!:) Oma sato on paras sato ja tuo sellaista mielihyvää itsetehdystä ja saaliista, ymmärrät varmaan!:)

    VastaaPoista
  8. Ihanan värisiä vihreitä!!

    VastaaPoista